Fispars kylpytynnyri - Ei jatkoon

Vaimo halusi mökille paljun. Sellaisen kylpytynnyrin, jossa pitäisi liota ja jotenkin muka rentoutua. Olin toki kokeillut kylpytynnyriä joskus aikaisemminkin, mutten varmaan itse moisesta olisi ostopäätöstä tehnyt. Lupasin kuitenkin kasata sen, jos sellainen meille tulee, ja sellainenhan sitten aika pian tulikin, viime vuoden syyslomalla. Itsehän olen henkeen ja vereen saunaihminen, enkä ns. voi tulla toimeen ilman säännöllistä löylyttelyä. Siksi meille tuli mökille myös rantasauna, jonka naputtelimme kasaan jo pari vuotta sitten, mutta se on toinen juttu.

Netissä ja keskusteluissa käytyjen tutkimusten perusteella päädyimme lasikuituiseen malliin ulkoisella kamiinalla, ja Fispars-nimiseltä firmalta löytyi sopiva tuote kuljetuksineen päivinen. Tilaus oli helppoa ja toimitus tuli luvatussa ajassa, eikä sitä kokoamistakaan paljon itselle jäänyt. Olimme hommanneet tasaisen sora-alustan noin mökin ja rantasaunan puolivälin maastoon. Paikka valikoitui lähinnä maiseman takia: lammellemme on kyseisistä koordinaateista erityisen hyvät näkymät, mutta suunnittelimme myös vieressä olevalle vajalle jonkinlaista pukuhuone- ja pyyhesäilytysfunktiota. Lisäksi avointa taivasta on pään päällä mukavasti, jos vaikka sielu halajaa tuijottamaan tähtitaivasta.

Kamiina oli helppo kiinnittää paljuun, lasikuitualtaan ympärillä oli jo valmiiksi hieno puuverhoilu, ja paketissa oli mukana tikkaat, joilla tynnyriin pääsi vaivatta kapuamaan. Hommasin erikseen poistoletkun ja tarvittavat osat tyhjennystä varten, mutta Fisparsilta olisi löytynyt nekin, jos oltaisiin hoksattu ne samalla ostaa. Ekat kylvyt otettiin syksyllä ja talvella jättämällä jalkineet ja vaatteet trukkilavan päälle paljun viereen ja kiipeämällä äkkiä kuumaan veteen. Jossain vaiheessa taisimme roudata paikalle puutarhapöydän tavaroiden laskemista varten. Aika pian tajusimme, että terassihan tähän on rakennettava.

Terassi rakentumassa

Sellainen tehtiin tämän vuoden keväällä. Se yhdistää vajan ja tynnyrin, siihen mahtuu pöytiä ja istuimia, ja helpottaa tynnyriin menoa huomattavasti. Vajaan veimme vaatekaapin, johon voi talvisin laittaa pienen sähköpatterin, joka pitää pyyhkeet ja kylpytakit lämpiminä. Vajassa voi pitää pieniä kaiuttimia kun kuuntelee kylpiessä Spotifyn Southern Gothic & Dark Americana -listaa. Sain vielä väsättyä terassin hukkapaloista juomatelineitä paljun kylkiin, joten olosuhteet kuumassa vedessä lillumiselle saatiin juhannukseen mennessä varsin optimaalisiksi.

Kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.

Niitä kokemuksia: Palju itsessään on helppokäyttöinen ja lasikuituisena myös vaivaton pestävä. Veden olemme pumpanneet viereisestä lammesta ja pari kertaa olemme käyttäneet myös osittain sadevettä silloin, kun sitä on ollut runsaasti tarjolla. Puutahan tuo nyt syö älyttömät määrät, joten olen yrittänyt pelastaa lämpöarvoltaan vähäisempääkin polttopuuta kamiinan ruoaksi. Veden saa kyllä liiankin kuumaksi, joten pientä opetteluahan tuon paljun käyttäminen on ollut. Negatiivisia puolia ei olla löydetty kuin pari. Vedenkiertoaukot (ne reiät, joista alemmasta kylmä vesi menee kamiinaan ja ylemmästä se tulee lämpimänä ulos) ovat hieman teräviä metallireunaisia läpivientejä. Aika epäonninen pitää olla, jos itsensä sellaiseen normaalilla kylpemisellä viiltää, mutta lapset ovat paljussa riehuessaan onnistuneet kolauttamaan polvensa ylempään läpivientiin. Valmistajan mukaan läpivientien suut ovat uudemmissa malleissa jo muovisia.

Ne maisemat

Huomattavasti vakavampi ongelma on kamiinan luukku. Se on valmistettu painavasta metallista, ja sen saranat ovat alareunassa. Jo keväällä luukku jotenkin jumitti jonkun paljuttelun aikana, ja pian sarana petti oikeasta reunasta, ja luukun kulma tippui maahan. Saranatapin reikä kamiinan rungossa oli auennut alareunasta, levinnyt ilmeisesti kamiinan kuumetessa, ja lopulta luukku tipahti sijoiltaan. Sain ikään kuin taottua reiän kiinni, ja luukkua pystyi käyttämään taas normaalisti ...kunnes se taas eräänä päivänä petti uudestaan. Tätä jatkui parin lämmityskerran ajan, ja lopulta reiän ympäriltä putosi pieni metalliliuska, joten sarana on lopullisesti hajalla. 

Pahanilmanluukku

Kamiinan ohjeessa toki muistutetaan, että luukku pitää saattaa hallitusti alas asti, ettei saranamekanismi vaurioidu. En tietenkään voi ihan varmaksi sanoa, etteikö luukku olisi voinut päästä kerran pari putoamaan painollaan. Mutta kun ajattelee, että sarana petti lopullisesti reilusti alle vuodessa, kun lämmityskertoja ei ole voinut olla kuin ehkä 15-20. Ja ensimmäisen kerran se alkoi reistailla jo joskus keväällä, kun olimme vasta aloittelemassa paljuhommia, ehkä viiden kylpykerran jälkeen. Fisparsin vastaus oli kuitenkin sinänsä ystävälliseen sävyyn mutta lakonisesti ilmoitettu: "Oikealla käytöllä saranan hajoaminen ei mahdollista". Eikä sarana kuulunut (tietenkään) paljuun sisältyvään vuoden takuuseen.

Irronnut metallisuikale ja
rikkinäinen sarana

Itse pidän luukun rikkoutumista itsestäänselvänä valmistusvirheenä, ja toissijaisestikin luukun saranamekanismia huonona suunnitteluna. Käyttömme on ollut kuitenkin verraten vähäistä, emmekä ole käsitelleet luukkua väärin. Fisparsin takuukin vaikuttaa ainakin meidän näkökulmastamme koko lailla pelkältä perävalotakuulta. Se, että käyttöohjeissakin kerrotaan, miten luukkua pitää käsitellä, viittaa siihen, että muillakin on samanlaisia ongelmia ollut. Kokonaisuutena palju on ollut mukava lisä mökkivarustukseen, mutten näillä kokemuksilla valitsisi enää Fisparsin tuotetta tai kenenkään muunkaan, jonka kamiinassa on samanlainen saranamekanismi. Valitettavasti näitä asioita ei pääse tarkistamaan useinkaan etukäteen. Tällä hetkellä luukku pysyy vielä joten kuten kiinni, mutta seuraavaksi on selvitettävä miten saranan voisi hitsata taas toimivaksi, ennen kuin se hajoaa toiseltakin puolelta. Valmistajan vinkki oli avulias: "Vie se jonnekin pajalle".

Yhteenvetona siis: Helppokäyttöinen ihan mukava palju, helppo puhdistaa. Mutta vaikka kamiinassamme ei valmistusvirhettä olisikaan, kuten valmistaja uskottelee, voi sarana hajota puolessa vuodessa, vaikka yrittäisi käyttää sitä ohjeiden mukaan. Painava luukku voi pudota varovaisenkin käyttäjän näpeistä kerran pari, ja se on näköjään sitten helposti sen jälkeen hajalla. Kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ostaa sellaisen tuotteen.

Opetusnukke

Hyvä kun kaveritkin tietää ottaa yhteyttä, kun siirtolavalta löytyy mielenkiintoista tavaraa. Ilmeisesti lääkiksestä muuton yhteydessä pois joutanut jalkavammainen harjoitusnukke asuu nykyään kellarissamme. Kun kerroin vaimolle, että saan aidonkokoisen synnytysnuken, oli ensimmäinen kommentti: Mitä ihmettä sä sillä aiot tehdä? ...tai tarkemmin ajatellen, älä kerrokaan.

Paketista puuttunee jonkinlainen pumppu, jolla mahan saa täytettyä. En löytänyt Googlella samanlaista nukkea. Tunnistaako kukaan?

Mukana tuli myös potilasvaate.

Jalka on murtunut.

Tee-se-itse rumpualusta

Ostimme pojalle 7-vuotislahjaksi sähkörummut. Pikkumies käy kerran viikossa rumputunneilla ja voi omalla setillään harjoitella kotona. Tai niin me luulimme. Koska olemme kerrostaloasujia, ideana oli nimenomaan hommata sähkörummut, joita voi kuunnella vaikka kuulokkeilla, ja naivisti uskoimme ettei rumpupadeihin kohdistuva kopina kuulu naapuriin talossamme, jossa vuosikausien kokemusten mukaan ei varsinkaan ylä-ala-suunnassa äänet juurikaan välity. Toisin kuitenkin kävi: Alakerran naapuri tuli vähän närkästyneesti tiedustelemaan, että onko meillä rummut. Ilmeisesti erityisesti bassorumpupedaalin polkeminen synnytti runkoääniä, jotka kantautuivat talon rakenteita pitkin naapuriin.

Klikkaa isommaksi.

Ei siinä mitään, en itsekään haluaisi pidemmän päälle kuunnella jos joku pomputtelisi koripalloa yläkerrassa, vaikka vain vartin verran kerrallaan muutaman kerran viikossa. Muusikoiden keskustelupalstaa siteeratakseni runkoäänten katkaisu on naapurisovun ratkaisu. Samaisilta palstoilta ja netin syövereistä löytyikin nopeasti erilaisia innovaatioita runkoäänten vaimentamiseen. Koska edustan nikkarointitaidoiltani ja etenkin  -halukkuudeltani lähinnä peukalo keskellä kämmentä -osastoa, koetin ensin kysellä tutuilta ja alan ihmisiltä, olisiko kellään minkäänlaista valmiiksi rakennettua ratkaisua pölyttymässä varaston nurkassa. Ei niin kovaksi yllätykseksi kukaan ei ilmoittautunut - enpä kyllä itsekään ollut kuullut rumpualustoista tätä ennen mitään. Ei auttanut kuin tarttua työkaluihin ja väsätä alusta itse alusta (sic!)

Parhaiten toimivalta ratkaisulta tuntui ns. tennispallomalli, jossa runkoäänieristävyys syntyy kahden levyn välissä olevista tennispalloista, jotka ottavat joustavasti iskuja vastaan. Muitakin joustavia ja (toivottavasti) värinää absorboivia kerroksia ja materiaaleja tulee mukaan. Mittasin rumpusetin (Millenium MPS-200) ja päädyin tuollaiseen vain metrin levyiseen malliin, vaikka moni nettiohje on paljon leveämmille alustoille. Lattiasta ylöspäin lukien rakennelma muodostuu seuraavista osista:

• Kumijalat, 8 kpl (9,25 €, kiinnitysruuvit löytyi kotoa).
• 1000 x 700 x 19 mm MDF-levy, johon porataan 44 mm reiät tennispalloja varten.
• Kahdeksan tennispalloa istutetaan reikiin (6,00 €).
• Toinen samanlainen MDF-levy, jossa 44 mm reiät täsmälleen samoissa kohdissa. (Levyt valmiiksi leikattuna yht. 34,02 €, reiät porasin reikäsahalla itse)
• 2 mm vahvuista askeläänieristettä (jäänyt varastoon laminaattiasennuksesta).
• 10 mm vahvuista kumista kuntosalimattoa (36,45 €).
• Toinen kerros laminaatin askeläänieristettä.
• Päällysteeksi kuramattoa (9,95 €).

MDF-levyihin ja kumimattoon porasin lisäksi 8 mm reikäparit neljään kohtaan, jolloin sain ne kiinni toisiinsa nippusiteillä (löytyi valmiiksi kotoa). Päällysmatto on taitettu pitkän sivun yli ja naulattu alemman MDF-levyn ulkolaitoihin (naulojakin oli jo valmiiksi), jolloin pitkä laita peittyi siististi. Perjantai-iltapäivänä haettiin tavarat kaupoista, ja alusta oli valmis sunnuntaina alkuillasta. Ja siinä välissä ehti käydä Filkkareillakin katsomassa roskaelokuvia. Useampi tunti rakentamisessa kuitenkin meni. Osa tilpehööristä ja työkaluista löytyi valmiiksi itseltä, ja reikäsahan sain lainaan (yhdeltä toiselta) naapurilta, joten hintaa osille tuli vajaa satanen. 

Tein projektista muodikkaasti vajaan kahden minuutin videon, josta idea toivon mukaan selviää visuaalisesti:

Nyt pitää vielä toivoa, että viritelmä oikeasti vaimentaa runkoääntä! 

Valomaalausta Näsijärven jäällä

Minulla on tämä valokuvausta innokkaasti ja innovatiivisesti harrastava kaveri. Talsimme muutama päivä sitten iltahämärissä Näsijärven jäälle mukanamme pulkallinen rekvisiittaa ja huidoimme pimeällä jäällä mitä kummallisimpien valonlähteiden kanssa antaen läheisen Rauhaniemen avantouintipaikan kävijöille varmasti varsin oudon valoshown. Tältä mekastamisemme näyttää valokuviin tallennettuna:

Kaikki valokuvat / All photos © Mads Schmidt

Aikaisempia valomaalauskokeilujamme löytää täältä ja täältä.

Tappajalimppu, eli kun itseäni töissä puukotin

Kaikki alkoi limpusta. Eräs työtoverini toi vähän ennen joulua itse leipomiaan isoja ruislimppuja lahjaksi lähimmille työkavereilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Minäkin sain oman joululimppuni. Minulla oli niihin aikoihin paha tapa syödä loppuiltapäivisin suklaapatukoita tai jotain muuta epäterveellistä. Koska ruislimppu säilyy hyvin ja oikeastaan vain paranee vanhetessaan, en vienytkään sitä kotiin vaan jätin sen terveellisemmäksi välipalavaihtoehdoksi työhuoneeseeni. Hain kahvihuoneesta lautasen ja löysin sellaisen muovikahvaisen terävän hedelmäveitsen, jolla pystyin leikkaamaan itselleni siivun tai pari aina kun verensokerit laskivat nälkätasolle. Leipä oli herkullista jopa ilman voita, ja jemmasinkin limpun lautasineen veitsineen työhuoneeni kaappiin, josta sen sai  helposti esille ja vetelin viipaleen jos toisenkin siinä tietokoneen edessä istuessani kun nälkä yllätti.

Tappajalimppu

Muutaman päivän kuluttua limppu oli tekeytynyt jo siinä määrin, että sen kovettunut kuori vaikeutti leikkaamista huomattavasti. Pidin leipää pystyasennossa lautasen päällä työpisteeni näppäimistön edessä olevalla kapealla pöytäkaistaleella ja nyrhin siitä vaivalloisesti viipaletta irti. Jouduin käyttämään melkoisesti voimaa saadakseni veitsen sahaamaan leipää kunnolla, ja runnoin lopulta niin kovaa, että veitsen terä jumittui limppuun siten, että siitä irtosi kahva. Käteni lipesi, ja niin limppu kuin lautanen sekä veitsen irronnut terä ja kahva putosivat pöydältä. Selkäydinrefleksillä mitään ajattelematta koetin estää tavaroiden putoamisen lattialle asti napsauttamalla reiteni kiinni. Pahaksi onneksi veitsen irtoterä oli ehtinyt pudota poikittaisasennossa jo jalkojeni korkeudelle, joten onnistuin painamaan oikealla reidelläni terän vasempaan reiteeni, johon se jäi pystyyn.

Esimerkki halvan kiinalaisveitsen toiminnasta.

Kipua merkittävämpi oli se epäuskon tunne, kun tuijotin reidessä törröttävää veitsenterää. Miten näin voi käydä? Jospa vain paksuhko farkkukangas pitää terää tuolla tavalla pystyssä ja se vain tökkäsi ihoa rikkomatta sitä? Tartuin tukevalla otteella terään ja kiskaisin sen irti. Vihlova kivunvälähdys. Kyllä se oli ihan lihassa pystyssä. Mutta hitto, nythän haavasta vuotava veri sotkee housuni! Kiskoin hetimiten farkut alas. Verta tuli, mutta sen verran maltillisesti, että olin näköjään sentään missannut reisivaltimon. Painoin nenäliinan haavaa vasten. Jaa, mutta nyt minulla on housut nilkoissa tässä tietokoneen monitorin äärellä, mitä jos joku paukkaa sisään? Ähelsin vaivalloisesti farkut edelleen kintuissa hyppien ovelle, hyvä kun en kaatunut turvalleni, ja lukitsin sen pikaisesti. Toistaiseksi turvassa!

Mutta mitä tehdä edelleen vuotavalle haavalle? Lääkekaappi laastareineen on 30 metrin päässä käytävällä. Enhän minä sinne voinut mennä housut nilkoissa. Käsi housuissa haavaa painaen kaapille kipittäminen ei tuntunut sen paremmalta ajatukselta kuin nenäliinan reiteen teippaaminenkaan. Nilkutin takaisin työpisteeseen ja soitin naapurihuoneen Ilonalle.

- Moi just aj... [keskeytän]
- Onko sulla laastareita mukana?
- Täh? Laastareita? Odotas.... [penkomisen ääntä] ...joo, on mu... [keskeytän]
- Tuo äkkiä tänne!

Kipitin takaisin ovelle ja kun kuulin askeleiden lähestyvän, avasin oven ja vedin Ilonan nopeasti sisään lukiten oven uudestaan. Seisoin siinä hänen edessään housut kintuissa painaen veristä paperitolloa reittäni vasten. Onneksi ovi oli lukossa - jonkun työkaverin paukkaaminen sisään naispuolisen työkaverin tarkastellessa nivusteni tienoita olisi tehnyt vaivaannuttavasta tilanteesta suorastaan kiusallisen.

- Mitä ihmettä sä oot nyt taas tehnyt?
- No kun mä sain limpun...
- ... Minkä ihmeen limpun?

Olin jostain syystä nähnyt parhaaksi oven lukitsemisen jälkeen siivota limpun pois näkyvistä kaappiin. Vain veitsenkappaleet lattialla lojuivat, joten änkyttävä selitykseni oli vielä astetta absurdimpi. Vähitellen tapahtumat valkenivat Ilonalle. Harvoin näkee ihmistä todella kierivän naurusta lattialla. Tarinan opetus lienee se, että pitää käyttää oikeita välineitä oikeassa paikassa (ei halpoja kiinalaisveitsiä leivänleikkuuseen tietokoneen ääressä), ja itsekastraation tai muiden ikävien terveysongelmien välttämiseksi putoavia esineitä EI pidä ottaa kiinni jaloilla.

Keittiön kaapin sokkeli

Seitsemän vuotta sitten vaimoni odotti poikaamme, joka oli syntyvä marraskuun lopussa, mutta jota kutsuimme jo kesällä hänen tulevalla nimellään. Tämä tieto ei ole muutoin mitenkään merkityksellinen, mutta se taustoittaa sitä, että siitä saamme alun tämän blogipäivityksen tapahtumasarjalle. Eräänä päivänä kyseisenä kesänä kotiin tullessamme löysimme keittiön lattialta vettä. Astianpesukone oli vuotanut ja vesi lillunut kaapin alla jonkin aikaa ennen kuin se löysi tiensä lattialle näkyviin. Rakenteellista vesivahinkoa ei sattunut, mutta kaappien alapuolella oleva sokkelilauta oli turvonnut kelvottomaksi.

Se on siinä. Huomaa käyttämäni ammattimainen suorakulma.

Laudan puuttumistahan ei sinänsä edes huomaa, ja varsinkaan sitä ei aktiivisesti tarvitse mihinkään. Meillä menikin yli kuusi vuotta uuden sokkelin hankkimiseen. Kun lopulta saimme tämän vuoden alussa aikaiseksi mennä lielahtelaiseen keittiökauppaan, ei heillä ollut kyseisen väristä tavaraa juuri silloin tarjolla. Lauta meni tilaukseen ja ukko lupasi pistää tekstarin kun se saapuisi liikkeeseen. Kun tästä oli kulunut jo pari kuukautta, eikä tekstiviestiä kuulunut, menin kyselemään puutavarani perään. Myyjä sanoi lähettäneensä viestin, mutta en sellaista puhelimestani löytänyt. Nimelläni varustettu laudankappale kuitenkin löytyi varastosta, joten ei kun kotiin. Pari kuukautta ei tässä projektissa tunnu missään. Tämä tapahtui ehkä helmikuussa.

Sain sokkelin kiinnitettyä viimein tällä viikolla. Ei mennyt kuin seitsemän vuotta, eli käytännössä kokonainen ihmiselämä. On niin työn sankari -olo.

Synttärilahja itselle

Täytettiin vaimon kanssa hiljattain molemmat pyöreitä vuosia. Sitä piti minun mielestäni (ei ehkä niinkään vaimon mielestä) juhlistaa ehdottomasti näköispatsaalla. Tamperelainen General Clay Productions on tunnetusti ennenkin tehnyt hienoja juttuja sarjakuvan alalta, joten tilattiin sieltä tällainen herkkä parisuhdetta kuvaava patsas.

Nyt viikonloppunahan on taas Pirkanmaan taidesuunnistus, jossa pääsee lauantaina ja sunnuntaina klo 11-17 tutustumaan taiteilijoiden ja käsityöläisten ateljeetiloihin ja pajoihin. Sarjakuvapatsaita tehdään kohteessa 65 osoitteessa Suomen Trikoo, Pyynikintie 25, sisäpihan ovet Y9 tai Y14, 4. krs. Viimeksi sairastuin juuri sopivasti missatakseni suunnistuksen. Tällä kerralla olisi todellakin tarkoitus käydä Trikoolla.

Ja hei, on tuosta patsaasta vielä tällainen videoklippikin:

Vintage Aromipesä

Pääsiäismatkailu iäkkäämpien sukulaisten luona kannattaa. Pääsin näkemään Ostos-TV:n legendaarisen Aromipesän esi-isän ajoilta, kun tuotekehittelyosasto ei vielä ollut keksinyt värjätä haudutusastiaa mustaksi. Lootassa valmistunut riisipuuro oli oikein maistuvaa.

Vieläköhän joku hauduttaa sapuskaa heinälaatikolla?

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.

Hyttysten joukkomurha

Kavereiden hyvien kokemuksien rohkaisemina hankimme mökille markkinoiden parhaaksi taannoin testatun hyttysansan Mosquito Magnetin. Olisi ehkä pitänyt olla pari viikkoa aiemmin liikkeellä, verta imevien paskiaisten populaatio kun oli ehättänyt kasvamaan infernaalisiin mittoihin jo reilusti ennen juhannusta. Satojen eurojen sijoittaminen outoon perämoottorimaiseen laitteeseen tuntui tietysti arveluttavalta, mutta asiaan vaikutti erityisesti vaimon ja hyttysten välillä vallitseva viha-rakkaussuhde (hyttyset rakastavat vaimoa, hän vastaavasti vihaa niitä). Itseäni hyttynen häiritsee lähinnä piston ajan ja hieman sen jälkeen, kun taas puolison ihoon nousee isoja patteja kauniin punaisen ja violetin eri sävyissä pitkiksikin ajoiksi. Thaimaasta hankittu dengue-kuumekaan ei ollut kuulemma niitä ylevöittävimpiä kokemuksia, joten vaikka trooppisia tartuntatauteja eivät meikäläiset inisijät toistaiseksti levitäkään, ei kynnys hyttysmagneetin ostamiselle loppupeleissä ollut kovin korkea.

Laitteen ideana on jäljitellä ihmisen hajua puskemalla hiilidioksidia ja oktenoli-nimistä houkutinainetta laitteen ympärille, mutta vehkeessä on myös pieni imuasentoon viritetty tuuletin, jonka tehtävänä on imuroida oktenoliseireenien lähelle houkuttelemat minivampyyrit laitteen sisuksiin, jossa ne pysyvät poissa verottamasta nisäkkäiden verenkiertoa. Periaatteessa luontoystävällisen hyttysimuroitsijan olisi mahdollista noudattaa kalastuksesta tuttua catch and release -taktiikkaa, mutta käytännössä nuo vittumaiset kusipäät kuivuvat parissa päivässä hengiltä pyydyksen uumenissa.

Laite lyötiin tulille noin viikkoa ennen juhannusta. Kesäpäivän seisauksen aikoihin moskiittomagneetin sisuksiin oli kertynyt jo hyvänlainen saalis metsiemme pikku pirulaisia. Allaoleva video havainnollistaa kyseistä hetkeä. Ansapussissa on jonkin verran eläviä hyttysiä ja paljon enemmän henkensä jo heittäneitä. Vaikutti paitsi siltä, että vekotin todella pystyy saalistamaan ansapussiinsa hyttysiä luvatusti, myös hyttysten häirintä mökkiympäristössä tuntui olevan jonkin verran vähäisempää kuin esim. pari viikkoa aikaisemmin. Tämä saattoi tietysti johtua siitä, että näin kuluttajana sitä haluaa viimeiseen saakka uskoa tehneensä hyvät kaupat, ja hyttyshäiriöiden vähenemisellä saattoi siten olla jonkinsorttisia placebohenkisiä taustasyitä. Ja olihan niitä hyttysiä edelleen ympäristössä enemmän kuin tarpeeksi. Laitteen valmistaja lupaakin pysyvämpiä vaikutuksia lähipiirin hyttyskantaan vasta 4-6 viikossa.

Kahden ja puolen viikon saalis.

Kahden ja puolen viikon yhtäjaksoisen Mosquito Magnetin käytön jälkeen tyhjensimme saalispussin ja vaihdoimme oktenolitabletin. Ohjeiden mukaan se pitää vaihtaa oikeasti vasta kolmen viikon välein, mutta aikataulullisista syistä teimme sen paria päivää aikaisemmin. Vehkeen ympärillä alkoi välittömästi pörrätä selvästi muutamaan aikaisempaan päivään verrattuna enemmän verenimijöitä, joten ehkäpä ekan oktenolisatsin tehot olivat todella heikentyneet. Hyttysiä oli kertynyt ehkä reilun desilitran verran, mikä laitteen valmistajan laskelmien mukaan voisi olla about 4000-5000 hyttysen luokkaa. Saapa nähdä, väheneekö kanta kesän aikana merkittävästi. Toistaiseksi tuntuu, että ainakin jotain vaikutusta kojeella on. Ensi keväänä kone hurahtaa käyntiin jo ennen ensimmäisen populaation kuoriutumista. Joka tapauksessa tätä vuotta ajatellen ennustan, että jouluun mennessä tontilla ei lennä enää yksikään hyttynen.

Hämmentävät tuotteet

Koiran sixpack

Joskus kun näkee jotain kummallista joka on kaupan, on se miltei pakko ostaa. Näin kävi  hiljattain mainiossa pispalalaisessa eläintarvikekaupassa, kun kissanhiekkaa hakiessani näin kassan vieressä koko joukon ruskeita lasipulloja. Mitä hiittä, koiran olutta? Jo vain, koiran makuun ohramaltaasta ja lihauutteesta (mitä se sitten lieneekään) tehtyä juomaa. Hunde-Bier, klassinen kaikkea se saksalainen keksii -keissi. Myyjä sanoi, että joku asiakas oli itsekin maistanut litkua. Ei kuulemma ollut hyvää, mutta hurtalle kyllä maistui huurteinen. (Ei vaiskaan, huoneenlämpöisenä se tarjoillaan, mutten voinut olla käyttämättä tuota kielikuvaa.) Oli pakko ostaa, ei voinut muuta. Nyt jos meille tulee koira vieraaksi, voin tarjota sille kaljat.

Huomaa mukana tullut ukulipukli.

Toinen juttu tuli lunastettua muutaman päivän takaisesta Book Depositoryn 24 tunnin alennusriehasta. Kaupan oli yhdessä vaiheessa erä pöllönoksennuskirjaa. Kyllä! Sen mukana tuli peräti ihka oikeaa pöllön yrsnöä! Kyseessä on lapsille suunnattu luonnontiedehenkinen kirja, jossa kerrotaan kaikki tarpeellinen pöllöistä ja niiden ruoansulatusmeiningeistä. Pöllöhän nielee saalinsa about kokonaisena, sulattelee sitä mahalaukussaan aikansa kunnes oksu soittaa, jolloin ukuli puklaa appeensa pihalle pörröisenä pikku pallerona. Mm. tämä tulee opiskella kirjasta , kunnes on aika leikellä paketin mukana tullut aito pöllön oksennuspallo varovasti palasiksi ja lajitella sisältä oletettavasti löytyvät luut niin ikään paketin mukana tulleeseen lokerikkoon, josta ne voi puhdistuksen jälkeen liimata paperille hiiren, myyrän, linnun tai mikä elikko sieltä ikinä löytyykään, luurangon muotoon. Sitten oksennuksesta löytyneen luurankoinstallaation voi ripustaa vaikka seinälle. Poika on jo nyt ihan innoissaan, vaikkemme ole vielä edes alkaneet dissektoida oksupalloa. Kuinka voi olla ostamatta näin viehättävää tuotetta? Owl Puke!

Kuolematuristin matkaopas

Matkoillani olen kerran jos toisenkin törmännyt kaiken maailman luuröykkiöihin ja muumioihin. Kaikenlaisia katakombeja, viemäreitä, hautapaikkoja ja luolia on tullut koluttua. Muutama tunnettu ossuaari ja krypta on ollut aktiivisesti mielessä missä pitäisi vielä käydä, kunhan niiden suuntaan tie vielä jossain vaiheessa vie.

En ollut kuitenkaan tajunnutkaan, kuinka paljon noita paikkoja pelkästään Euroopassa on. Aiheesta nimittäin julkaistiin hiljattain kirja, jonka tekijä kävi tutustumassa kymmeniin hautakammioihin, kryptoihin, luukokoelmiin ja ruumishuoneisiin. Pelkästään Baijerin seudulla viikon verran pyörimällä voisi vierailla useiden pikkukylien ossuaareissa ihmettelemässä vainajien maallisten jäännösten taiteellista esillepanoa. Ensi kesänä itse asiassa voisi käydä katsomassa kölniläisen pyhän Ursulan kirkon kultaisen kammion luumosaiikkia.

En ole tähän mennessä raaskinut kirjaa ostaa, enkä siis ole sitä vielä lukenut, mutta nyt olisi taas yksi syy enemmän hankkia kaikkien aikojen kahvipöytäkirja, kun lempparinettikauppani Book Depository tarjoilee seuraavan kuukauden ihan kaikesta miinus 10 prosenttia (koodi APMA12 kassalla). Pitäisköhän?

Edit: Piti. Tilasin opuksen alennusperiodin viimeisenä päivänä ja säästin huikeat kolme euroa. Mutta on kirjakin sitten komea.

Fingerpori-patsas

Sain yllättäen tietää, että täällä Tampereella toimii sarjakuvapatsaita tekevä yritys. Valikoimissa on Viiviä ja Wagneria, Juho Juntusta, Ornette Birks Makkosta ja vaikka mitä. Tilasin välittömästi itselleni numeroidun limited edition Heimo Vesa -kynätelineen. Sain tuotteen näppeihini tänään, ja erittäin hyvältähän se näyttää. Rivo-Riittaakin saa.

Parastahan tässä on se, että firma tekee yhteistyötä sarjakuvantekijöiden itsensä kanssa, joten toiminnasta hyötyvät kaikki osapuolet. Kokemusta on myös elokuvien erikoistehostepuolelta ja savianimaatioista. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu myös personoidut karikatyyrit - voit siis tilata vaikka puolisollesi joululahjaksi karikatyyrin hänestä itsestään. Tätä lisää!

General Clay Productions

shop[at]comicsculptures.com  

 

© Christian Jütte

© Christian Jütte

Ukuleleopas alennuksella

Uhosin taannoin ostavani ukulelen soitto-oppaan. Viime kesän ukuleleostoksen jälkeen olen opetellut suurimman osan perussoinnuista ja rämpyttämään muutaman eri biisin soinnut jotakuinkin oikeassa järjestyksessä. Ja olenhan minä soittanut kolmen kappaleen keikankin työpaikan pikkujouluissa. Mutta en osaa juuri mitään skaaloja, en osaa transponoida enkä soittaa melodioita. Improvisoinnista nyt puhumattakaan. Vaikkei tätä oikein harrastuksena voi vielä pitää, on tehtävä jotain, jotta soittotaidot kehittyisivät edes vähän. On siis ostettava se soitto-opas.

Book Depositorylta löytyy useampikin ukuleleopas, ja vaikka edellisellä kerralla mietin toista opusta, päädyin muutaman arvostelun luettuani Play Ukulele Today! -oppaaseen. Pistin tilaukseen - ei ollut hinnalla pilattu: 5,67 €  ilmaisella kotiinkuljetuksella, kuten aina. Book Depositorylla on tämän kuun loppuun voimassa 10 % alennus kaikesta kun vain käyttää May11 -alennuskoodia checkoutissa. Ei paha.

Bongari

Päätin aloittaa vappupäivästä lukien lintubongaamisen. Koska ympäri maan ajeleminen jonkun epämääräisen mahdollisen räähkähyyppähavainnon perässä ei juuri vastaa käsitystäni mukavasta ajanvietteestä, rajoitan bongaukset parvekkeelta nähtyihin lintuihin. Tai no, lasketaan mukaan vielä olohuoneen ison ikkunan läpi tehdyt havainnot.

Ajatus on kytenyt mielessä jo pitempään. Pari vuotta sitten kaveri väitti parvekkeella istuessamme, että lähikelon latvassa istuu lepinkäinen. Havainto jäi varmistamatta. Välineet, eli Lidlistä ostetut kiikarit (luultavasti enemmän tai vähemmän mallia Pili & Pali) ja Gummeruksen kustantaman Suomen Linnut -kirjan (sellaisen, joka löytyy varmaan joka mökistä) olen hankkinut jo pari vuotta sitten.

Vähälintuinen, ei kovin rohkaiseva alku.

Tänään sitten muistin, että nyt on hyvä päivä aloittaa bongailu. Menin parvekkeelle. Ei linnun lintua missään. Hyvä alku. Hytisin muutaman minuutin muutamien lumihiutaleiden pudotessa maahan, kunnes huomasin yli lentävän naurulokin, jonka tunnistamiseen ei lintukirjaa tarvita. Sitten huomasin naapuritalon katolla lepäilevät kaksi kalalokkia (piti konsultoida kirjaa) ja hetken kuluttua lähipuusta talitiaisen. Pari ohilentänyttä lintua olivat ehkä joku rastas ja mahdollisesti kesykyyhky. En laskenut noita epävarmoja tapauksia, mutta hyvä ensisaldo tuo kolmekin on. Kirjasin havainnot lyijykynällä vanhaan kouluvihkoon.

Nyt sitten odottamaan, että joku naapuritalon asukas tekee ilmoituksen viranomaisille kiikarointitouhuistani.

Kalsarit varman päälle

Ruotsalaisen kokispullon pohjassa lukee kuulemma Avataan toisesta päästä. Kalsarini neuvovat miten päin ne pitää pukea.

Zombie Preparedness Kit

Pientä askartelua se tällaiselta peukalo keskellä kämmentä -tyypin alfaurokselta vaati, mutta nyt on taas varauduttu entistä paremmin:

Penny-farthing

Sain viime kesänä Englannissa kokeilla 1880-luvulta peräisin olevaa polkupyörää. Omistaja tosin suositteli tuolloin opettelemaan vain potkulautahenkistä vauhdinottoa, koska satulaan nouseminen on kuulemma ihan oma juttunsa, ajamisesta puhumattakaan.

Vapun tienoilla menimme samaan paikkaan uudestaan, ja pyysin saada uuden oppitunnin penny-farthingin ajamisessa. Tällä kertaa pääsin jo satulaan ja polkemaankin parikymmentä metriä. Kaltaiselleni tumpelolle ajaminen todellakin on vaikeaa: Koska polkimet ovat kiinni ison eturenkaan keskiössä, tahtoo joka polkaisu ohjata pyörää väärään suuntaan, jolloin käsien on 'vastustettava' jalkojen aikaansaamaa ohjausta. Tekniikkalaji.




Ja näillä on sentään aikoinaan oikeasti kuljettu pitkiä matkoja.

Kalenteri

Zombeja ja pinup-misuja - tarvitseeko täydellinen seinäkalenteri muuta? No, ehkä räjähdyksiä.

My Zombie Pinup

Pah, kalliit postimaksut heillä...