Kojo, telo tekokulli. Matias ja hitaus!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
27.5.2016
Margariinimerkki kujeilee
Katukuvassa on viime aikoina näkynyt näitä margariinivalmistajan tarjoamia kivoja anagrammitehtäviä.
22.1.2015
Tukka
Oman jälkikasvun ikääntyessä tulee aina joskus vastaan yllättäviä flashbackeja omasta lapsuudesta. Tokaluokkalainen poikamme selitti hiljattain, kuinka koulussa pari tyttöä tirskuu sanalle tukka, mutteivät suostu kertomaan mitä siinä on hauskaa. Sanoin totuudenmukaisesti, ettei siinä olekaan mitään hauskaa. Eilen sitten tytöt olivat vihkineet pojankin salaisuuteen: Tukka tarkoittaa pimppikarvoja!
Ominakin ala-asteaikoina joskus 80-luvun alkupuolella oli noloa käyttää sellaisia sanoja kuin panna, kumi tai tukka. Kaksi ensinmainittua ymmärtää sikäli, että ne oikeasti ovat kohtuullisen yleisessä käytössä homonyymeinä (tirsk). Mutta onko kukaan muka oikeasti viitannut tai kuullut jonkun viittaavan tukalla häpykarvoihin - muuten kuin juuri tuossa ala-asteen aikaisessa nolaamistarkoituksessa? Olen vuosien varrella tehnyt hidasta tukkagallupia, ja tirskunta on maantieteellisesti yllättävän laajalle levinnyttä - ei siis minkään tietyn paikkakunnan tai seudun ominaispiirre - ja ajallisestikin ainakin pari kolme sukupolvea on epäonniselle tukansanojalle hihitellyt. Aina se on kuitenkin osunut tuonne kymmenennen ikävuoden molemmille puolille ja joka kerta vain niihin tilanteisiin, jossa joku raukka on yrittänyt puhua hiuksista.
Jälkikasvulle olin jo tasa-arvon hengessä vastaamassa isällisen römeällä äänellä, että: Poika, kyllähän se munakarvojakin meinaa, mutta en ole vielä kuullut kenenkään raportoineen käyttäneensä tukkaa oikeasti alapääkarvoituksen merkityksessä, joten kiistin jyrkästi koko kaksoismerkityksen.

24.9.2014
Turpa kiinni – runua tuloo!
Sain Heidiltä limerikkihaasteen.
L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:
1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.
Pistän tähän työpaikalla Heidin blogimerkinnän innoittamana väsäämäni instant-limerikin, jossa pyrin saamaan rimmaukseen vähän haastetta ns. piilevät-tyyliin:
Olen huono haastamaan ketään mihinkään, mutta haluaisivatkohan Lonkeropiirakan Cthulhu-vaari ja Korppisus' runoilla Limerickin malliin?

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.
3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.
Pistän tähän työpaikalla Heidin blogimerkinnän innoittamana väsäämäni instant-limerikin, jossa pyrin saamaan rimmaukseen vähän haastetta ns. piilevät-tyyliin:
Oli hotti täti Puumalasta,
joka hoivaili pientä puumalasta.
Nuoret miehet kädestänsä söi,
hän työkseen keittiövälineitä möi.
Hittituotteensa oli Puuma-lasta.
Olen huono haastamaan ketään mihinkään, mutta haluaisivatkohan Lonkeropiirakan Cthulhu-vaari ja Korppisus' runoilla Limerickin malliin?
28.11.2012
Kera
Kovasti tuntuu olevan nyt muotia kääntää sanajärjestys, jos käytetään mukanaoloa merkitsevää kirjakielehtävää sanaa kera.
- Söin pannukakkua kera kermavaahdon ja mansikoiden.Sen ymmärtäisi joten kuten, jos teksti olisi muutenkin runollista tai tyyliteltyä, mutta jengi käyttää Yoda-sanajärjestystä aivan kuin kuvittelisi, että 'kera' vaatii genetiivissä olevan substantiivin peräänsä. Ei se vaadi. Ihan sama kuin juttelisi, että
- Mennään veneilemään kera puolison ja koiran.
- Juusto on päällä pöydän.Kyseessä on suurin piirtein yhtä kummallinen kielen oikku kuin se, jossa niin ikään mukanaoloa ilmaistaan kirjoittamalla sanat yhteen:
- Kirje oli pudonnut taakse kirjahyllyn.
- Olen menossa äidinkanssa ravintolaan.Ja jälkimmäinen tapa tuntuu olevan yleinen juuri sellaisilla henkilöillä, jotka eivät muuten vaivaudu kirjoittamaan yhdyssanoja yhteen.
- Lenkille Mustinkaa.
8.6.2012
Ikean tuotenimet
Pakko on ollut käydä joskus Ikeassakin. Parasta siellä on ollut varmaan se 50 sentin pehmis, jonka tekeminen on sekin ulkoistettu asiakkaalle. Poletti lunastetaan tiskiltä, kiikutetaan masiinaan, ja jätski on hetkessä valmis. Kaupassa kierrellessä huomio kiinnittyy väkisinkin tuotteiden nimiin, jotka lienevät suurimmaksi osaksi kansankotihenkisiä ruotsipohjaisia sanoja, joiden tarkoitus on luoda tuttavallinen vaikutelma juuri Sinun kotiisi sopivista tuotteista. Rupesin kerran miettimään, mitä Ikea-nimet tarkoittaisivat, jos ne olisivat kielen yleisnimiä tai interjektioita, vähän klassisen Elimäen tarkoitus -kirjan tapaan.
- ANNAMOA - vahvasti humalaisen henkilön valomerkin jälkeistä mölinää.
- ANTIFONI - äänetön soitin.
- BLASKA - vapun ja koulun päättäjäisten jäljiltä kaduilla ja uimarannoilla lilluva epämääräinen lieju.
- DIMMA - aluksi kivalta tuntuva nainen, josta kuitenkin koko ajan enenevässä määrin alkaa epäillä, että kyseessä on pelottava sekoboltsi.
- FLISÖ - kulahtanut ja nukkaantunut vaatekappale, jota ei kuitenkaan henno heittää pois.
- FLÖRT - se ääni joka kuuluu joskus post coitus -tilassa, kun vaginasta valuu yllättäen siemennestettä.
- FÖRNUFT - nöyhtää, jollaista tarttuu sukista jalkoihin ja paidasta napaan.
- GURLI - niistämättömän rään liikkuminen hengitysteissä.
- HERRUP - närästyksen aiheuttama ikään kuin sisään päin vedetty rykäisy.
- JÄTTEBRA - isot rintaliivit.
- JÄTTEFIN - lihava suomalainen.
- KLACK - suklaakuorrutteisen jäätelöpuikon puraisuääni.
- KROKVIK - äänne, joka tulee väkisin, kun pieni hyönteinen lentää suoraan nieluun ja takertuu sinne.
- KUSINER- virtsaamistaidottoman miehen jättämä pisara wc-istuimella tai pöntön edessä lattialla.
- LOTS - laitosruokalassa keittäjän laittaman vetisen tillilihan sijoitus lautasellesi.
- MÄRIT - kassiin viikoksi unohtuneet hikiset urheilutamineet.
- NIPTID - nännien erottuminen paidan läpi.
- OLSBO - laiska sohvalla makaileva paskiainen.
- PLASTIS - ulosteen ja wc-pöntön veden kohtaamisen rajapinta.
- PRESSA - valtionpäämies.
- PAX, PRÄNT ja PRUTA - audiaalista flatulenssia.
- PIMPLA - feminiinistä esileikkiä.
- PRÖJS - audiaalista flatulenssia, joka tulee 'evään kanssa'.
- REGOLIT - rekkikset, eli rekkamiehen pastillit.
- SLÄT - bussissa takanasi istuvan henkilön ärsyttävä tapa imeskellä kurkkupastilliaan ääneen.
- TORVA - pöytäseurueessasi olevan henkilön suupielessä oleva ruoanmuren, josta et kehtaa huomauttaa.
- VESSLA - työpaikan wc:n käyttäjistä se, joka kokee velvollisuudekseen siivota esim. toisten jättämät KUSINERIT.
- VÄTE - se ihan symppis puliukko, joka roikkuu aina Anttilan kulmalla pummaamassa kolikoita.
- YRSNÖ - voimallinen, nenän täyttävä epäreilu oksennus, kun kylmä hiki otsalla luulet jo päässeesi eroon uhkaavasta pahoinvoinnistasi.
2.5.2012
Zombi vai zombie?
Huomio! Seuraa tärkeää asiaa elävää kuollutta kuvaavan sanan kotimaisesta kirjoitusasusta. Suomen kielessä näkee käytettävän runsaasti sekä zombi- että zombie-muotoja. Sekaannuksen vaarakin noiden sekoittumisessa on: edellisen muodon monikon genetiivillä on sama kirjoitusasu kuin jälkimmäisen muodon yksikön genetiivillä.
Aiheesta on tiettävästi kiistelty iät ja ajat. Kielitoimiston väitetään tukevan suomenkielistä zombi-muotoa, ja johan se tunnetaan jo loistavasta Carl Barksin ankkatarinasta Voodoo Hoodoo, jonka suomennos kulkee nimellä Aku Ankka ja zombi. Zombie-muotoa kannattavat perustelevat sanaa joskus sillä, että se on sitaattilaina siinä missä Schäfer tai vaikka status quo. Sitaattilainat pitäisi lausua kuten alkukielessä, joten sitä kautta päädytään puheessa zombi-ääntämykseen. Hyvä esimerkki sitaattilainan potentiaalisesta hankaluudesta on tuttu slaavilainen keittoruoka, jonka Kielitoimiston suosittama kirjoitusasu on borssi. Se on hyvin paljon kätevämpi sana suomen kieleen kuin translitteroitu sitaattilaina borštš, tai peräti borshtsh.
Miksi siis käyttää hankalaa zombie-muotoaakaan? Sanan -ie -päätehän on vain englannin kielen ääntämyksen mukainen i-äänne. Suomen kielen sija- ja persoonamuotojen mukaiset taivutukset tuottavat imbesillin näköisiä sanoja, kuten zombieiden (vrt. zombien) tai zombieitakaan (vrt, zombejakaan). Ihme kyllä, Suomen kovimman kulttuurilehden Tähtivaeltajankin sivuilla riekutaan ylimääräisten vokaalien tuottamilla hölmöläistaivutuksilla.
Sarjakuvantekijä Esa Holopainen osuukin asian ytimeen tuoreessa Naapurit-sarjansa stripissä:
| Zombi-Bombi |

1.3.2011
Pauli
Tänään kuulemma face bookissa ja lappeen Rannassa vietetään kansain välistä yhdys sana ja oikein kirjoitus päivää. Sen kunniaksi bongasin Halpa-Hallin (sic!) Shokki päivillä (sic!) viereisen ilmoituksen. Tsekkasin Halpa-Hallin nettisivuja. Yritysesittelysivulla mainitaan, että myymäläketju toimii keskusvarasto periaatteella.27.1.2011
Verbaaliakrobatiaa
Ensin tulee T.
Sitten joko U tai UU.
Sitten joko L tai LL
Sitten joko E tai EE.
Lopuksi tulee N tai ei mitään.
Kaikki 16 vaihtoehtoista lopputulosta ovat suomen kielen sanoja. Jihaa!
Sitten joko U tai UU.
Sitten joko L tai LL
Sitten joko E tai EE.
Lopuksi tulee N tai ei mitään.
Kaikki 16 vaihtoehtoista lopputulosta ovat suomen kielen sanoja. Jihaa!
19.1.2011
Hätäsiitos
Saksan kielen sana die Not merkitsee hätää tai pulaa. Sitä käytetään myös tyypillisesti määriteosana yhdyssanoissa kuten der Notausgang (hätäuloskäynti), der Notfall (hätätapaus) tai vaikkapa die Notbremse (hätäjarru). Die Notzucht taas on vanhahtava sana raiskaukselle. Katsotaanpa, mitä yhdyssanan perusosa die Zucht yksinään merkitsee: viljelyä, kasvattamista, jalostusta ...ja siitosta. Raiskaus on siis saksaksi 'hätäsiitos'. Miettikääpä sitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)