27.3.2012

Fingerpori-patsas

Sain yllättäen tietää, että täällä Tampereella toimii sarjakuvapatsaita tekevä yritys. Valikoimissa on Viiviä ja Wagneria, Juho Juntusta, Ornette Birks Makkosta ja vaikka mitä. Tilasin välittömästi itselleni numeroidun limited edition Heimo Vesa -kynätelineen. Sain tuotteen näppeihini tänään, ja erittäin hyvältähän se näyttää. Rivo-Riittaakin saa.



Parastahan tässä on se, että firma tekee yhteistyötä sarjakuvantekijöiden itsensä kanssa, joten toiminnasta hyötyvät kaikki osapuolet. Kokemusta on myös elokuvien erikoistehostepuolelta ja savianimaatioista. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu myös personoidut karikatyyrit - voit siis tilata vaikka puolisollesi joululahjaksi karikatyyrin hänestä itsestään. Tätä lisää!

 
© Christian Jütte
© Christian Jütte


20.3.2012

Kirjahaaste: Seuraava yöpöydän pinosta

Day 22: Book you plan to read next

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, odottaa yöpöydälläni (ja oikeastaan makuuhuoneen ikkunasyvennyksessäkin) vino pino lukemattomia kirjoja ja sarjakuvia. Minulla on koko ajan joku kirja kesken. Kun saan yhden loppuun, aloitan seuraavan. Välistä saatan lukea lyhyitä novelleja tai sarjakuvia, vaikka pidempi romaani olisikin kesken, mutta pääsääntöisesti vedän yhden luku-urakan loppuun ennen seuraavan aloittamista. Harvoin, hyvin harvoin mikään jää kesken. Kun olen kerran aloittanut kirjan lukemisen, saatan sen myös ennenmmin tai myöhemmin loppuun.

Mutta lyhyestä virsi kaunis, seuraava kirja tulee olemaan mitä luultavimmin Bernard Cornwellin kirja The Fort, koska kaverini roudasi sen pyytämättä jos kiinnostaa -periaatteella lainaan. Kyllähän Cornwell aina kiinnostaa. Tämäkin, vaikka kaveri sanoi vievänsä sen divariin myöhemmin, mikä saattaa viitata siihen, ettei lukuelämys ollut ikimuistoinen. Muuta en kirjasta tiedäkään, joten aika tabula rasana sitä saa tätäkin lähteä lukemaan.

Tämä kirjahaaste etenee väliin sen verran takellellen, että tiedä vaikka olisin saanut luettua kirjan ennen kuin seuraavan kerran saan aikaiseksi päivittää haastetta. (Toisaalta, en ole mikään nopea lukija.) Muita to-read -kirjoja yöpöydän läheisyydessä on ainakin pari Lovecraft-kokoelmaa,China Miévillen Kraken, toinen lukematon Cornwell Stonehenge, eräs zombinovellikokoelma, ja Pride and Prejudice and Zombies -kirja. Tosin päätin hiljattain lukea alkuperäisen Ylpeys ja ennakkoluulon ensin, jotta satiiri uppoaisi paremmin.

19.3.2012

Kirjahaaste: Kuvakirja on kiva kirja

Day 21: Favorite picture book from childhood

Lisää kuvia kirjasta Love in the
Time of Chasmosaurs -blogissa
.
Diggailin jo tarhaikäisenä hillittömästi dinosauruksista ja kaikesta esihistorialliseen aikaan liittyvästä. Minusta oli kuulemma tulossa isona arkeologi, mikä tiesi taloudessamme kovaa menekkiä pullasudeille. Kyllä. Vierailin säännöllisesti keittiön laatikolla realisoimassa pullasuteja, ja tein niistä käyttökelvottomia varsinaiseen tarkoitukseensa putsailemalla milloin mitäkin ulkoa löytämiäni 'fossiileja' mullasta ja pölystä. Vähän myöhemmin sivistyssanavarastoni laajeni sen verran, että ymmärsin toiveammattini olevan arkeologin sijaan pikemminkin paleontologi, koska dinot olivat kuitenkin parhaita. Ikävä kyllä Suomen peruskallion päällä olevasta maakerroksesta en koskaan tullut löytäneeksi Triceratopsin kalloa, vaikka joitan epämääräisiä luita joskus muistankin löytäneeni ja äidin pullasudilla hanganneeni. Mitähän nekin loppujen lopuksi olivat...

Dinoinnostus oli tietysti vanhempieni aikaansaannosta. Ehdoton suosikkikirjani oli heiltä saamani pop-up -kirja, jonka useilla sivuilla oli kolmiulotteisia pahvidinoja ja erilaisia pahviliuskoilla itseanimoitavia saurusten arkihetkiä, kuten söpön protoceratops-vauvan kuoriutuminen munasta. Kirja oli ehdoton hitti myös lastentarhan ns. oman lelun päivinä, jolloin 'kaikki' halusivat päästä kokeilemaan kirjani itseanimoitavia sivuja ja pällistelemään pop-uppeja. Luin kirjan tärviölle jo varmaan lapsuudessani, ja veljeni epäilemättä viimeisteli tuhon, mutta kirja on kuin onkin yhä tallella, edelleen kiitos kaukonäköisten vanhempieni. Nyt jo repaleiset sivut ja osin toimimattomat animaatiot löytyvät poikamme kirjahyllystä. Dinointoilu saattaa olla geeneissä.

15.3.2012

Merkki ja tunteet

Vastailen silloin tällöin huvikseni ja vähän ammattimielessäkin erinäisiin netitse tehtäviin markkinatutkimuksiin ja kyselyihin. Kysymykset ovat toisinaan vähintäänkin kummallisia, kuten miten lähellä koen tämän tuotteen olevan persoonaani? Jos oikein aprikoin, niin aika harva mikään tuote on mitenkään lähellä persoonaani. Vaikka representoihan Villi sydän -leffan Sailorin käärmeennahkatakkikin hänen yksilöllisyyttään ja uskoaan henkilökohtaiseen vapauteen. Miksei sitten joku kasvirasvavalmiste voisi edustaa syvintä minuuttani?

Tänään tuli vastaan tällainen kysymys:

Loppujen lopuksi aika harvoin sitä tulee miettineeksi tunteitaan ajatellessaan jotain päivittäistavaramerkkiä, mutta on aivan hulvatonta, että asian pohtimiseen tarjotaan havainnekuvia. Olisi mahtavaa saada palkkio tuollaisesta poseeraushommasta. Että pistäpäs Lasse nyt vähän lisää halveksuntaa siihen ilmeeseen, että päästään kotiin ennen uutisia.

11.3.2012

Kirjahaaste: Useimmin luettu

Day 20: Book you’ve read the most number of times

- Kirja on surkea sijoitus, tokaisi entinen pomoni kerran. Kuunneltuaan rauhallisesti ensimmäiset paheksuvat vastakommentit hän jatkoi: Montako kertaa muka luette jonkun kirjan uudestaan? Mitä järkeä ostaa kallis uutuuskirja, jonka luet kerran ja hyvässä lykyssä puolisosi toisen kerran? Kirjastolaina on paljon järkevämpi. Niinpä. Tätä haastetta miettiessäni oli melkoisen vaikeata muistaa nimikkeitä, joita olisin lukenut useammin kuin kahdesti. Nykytilanteessa minulla on aikaisemmin lukemattomia kirjoja jonossa niin paljon, etten hetkeen voi ajatellakaan tarttuvani johonkin ennen luettuun. Mikä sinänsä on erinomainen juttu.

Useampia kertoja luettuja kirjoja on luultavasti enemmän lapsuuden ja nuoruuden aikana tavatuissa opuksissa, ja jo sieltä ajalta parhaiten nousee esiin Jules Verne -klassikko Matka maan keskipisteeseen. Tarina, jossa maan uumeniin laskeudutaan Islannissa, ulos tullaan tulivuorenpurkauksen mukana Italiassa, ja siinä välissä tavataan koko joukko muinaisia hirmuliskoja ja jättikasveja on mitä parhainta viihdettä. Nuorena tarinan itsekin nuoreen kokijaan oli helppo samaistua, ja olenpa tainnut lukea kirjan aikuisiälläkin ainakin kerran. Montako kertaa kaiken kaikkiaan, sitä en pysty muistamaan, mutta varmasti lukemistani proosakirjoista tämä on kärkipäässä.

Mitä tulee ex-pomoni mielipiteeseen, on siitä vieläkin pakko  olla eri mieltä. Vaikka ostamansa kirjan lukisi vain kerran, menee moni kirja kavereille lainaan, heiltä saa lainaksi muita kirjoja, niitä tulee ostettua käytettynä ja myytyä eteenpäin. Tälläkin hetkellä yöpöydän kyynärän korkuisessa pinossa on ainakin kaksi kavereilta lainattua opusta. Useimmille käsieni kautta kulkeville omilllekin kirjoille kertyy pitkän ajan kuluessa joka tapauksessa useita lukukertoja. Ei se ole huono sijoitus.

6.3.2012

Kovaa peliä Kekkosentiellä

Tamperelainen liikennekäyttäytyminen hämmentää jälleen. Ajoin tänään töiden jälkeen kotitalomme parkkipaikalle. Vapautin pojan turvaistuimensa kahleista ja lähdimme talsimaan parkkipaikan poikki kotia kohti. Jonkin sattuman kautta näin sivusilmällä vieraan auton ajavan parkkipaikalle vähän ennen kuin käännyimme kerrostalomme kulman taakse. En osaa edes sanoa, miksi asia jäi askarruttamaan tai miksi edes kiinnitin autoon huomiota; olisihan vieras auto voinut olla vaikka kuka parkkipaikan yli 20 autopaikan haltijasta, tai esim. jonkun vieras. Joka tapauksessa alaovelle päästyämme minulle tuli vahva tunne, että minun pitäisi palata parkkipaikalle. Menimme talon kellarikerroksen läpi takaovelle, jonka ikkunasta näin että toden totta, auto oli pysähtynyt meidän automme taakse, ja sitä ajanut mies oli kävellyt automme sivuitse sen tuulilasin luokse ja teki siellä jotain.

Tulin takaovesta ulos kysyäkseni ukolta mistä nyt tuulee, mutta mies meni takaisin autoonsa, ja vaikka kävelin ripein askelin kohti parkkipaikkaa ja hänen autoaan, hän ajoi pois. En osaa sanoa, näkikö ukko minun tulevan takaisin. Jäin tuijottamaan poisajavaa autoa tajuten sentään painaa rekisterinumeron mieleen. Menin autollemme havaitakseni, että kuskin puolen tuulilasinpyyhkijä oli nostettu pystyyn. Mitä helvettiä oikein tapahtui? Miksi joku tuntematon kävi ropeloimassa autoamme? Ja miksi ikään kuin aavistin tapahtuneen hieman ennalta nähdessäni auton tulevan parkkialueelle?

Kotiin mentyäni tajusin, että olin ilmeisesti kiinnittänyt huomiota äijään jo pari kilometriä aikaisemmin liikennevaloissa, kun näin peruutuspeilistä ukon jauhavan purkkaa. Mietin, miksi olin kiinnittänyt edes siihen huomiota, kunnes muistin erään hetkeä aikaisemmin tapahtuneen tilanteen Kekkosentieltä, tarkemmin sanoen Särkänniemen risteyksestä. Idästä päin tultaessa kyseisestä risteyksestähän pääsee kääntymään vasemmalle Tampereen keskustaa kohti, kun taas kaksi kaistaa jatkaa suoraan Ylöjärveä kohti. Nappasin allaolevan kuvan Google Street View'stä havaintomateriaaliksi. Tämä on nyt vähän vaikea selittää, mutta yritetään.


Näytä suurempi kartta

Olin punaisissa valoissa kääntymässä vasemmalle, kun kuuntelin jotain juttua, jota viisivuotias poikani selitti takapenkillä turvaistuimessaan. Olin kääntänyt pääni vinosti taakse oikealle poikaa kohti 'kuunteluasentoon', ja olin siinä asennossa useita sekunteja. Tämä on tärkeää kertoa siksi, että ilmeisesti vinosti takaoikealla olevan auton kuski luuli minun tuijottavan häntä takaikkunani läpi. Minulla oli aurinkolasit silmilläni, joten katseeni suuntaa ei voinut nähdä, mutta naamani oli kääntynyt suoraan häntä kohti. Hetken mielijohteesta sain vielä päähäni ottaa pojasta valokuvan ja ojensin kännykkäkamerani takapenkkiä ja poikaa kohti taaksepäin, mutta samassa valoni vaihtui vihreäksi, joten vedin kameran takaisin ja lähdin liikkeelle. Vinosti takana olevan auton kuski siis saattoi luulla minun ensin tuijottaneen tätä, ja sitten vielä napanneen hänestä kuvan juuri ennen liikkeellelähtöä!

Tuo teoriahan toki kuulostaa absurdilta, mutta jälkikäteen tapahtumat mielessäni rekonstruoituani olen lähes varma, että näin vilaukselta samannäköisen ukon risteyksessä olevassa autossa tuijottamassa 'takaisin', kun siis itse kuuntelin poikani juttuja. Naama olisi varmasti unohtunut saman tien, ellen muistaisi sitä myös myöhemmissä liikennevaloissa jauhamassa purkkaa takanamme ja sitten saman naaman omistaja oli hiplaamassa tuulilasinpyyhkijäämme hetkeä myöhemmin parkkipaikalla.

Ukon näkökulmasta ajatellen, olettaen siis että hatarahko teoriani tapahtumien kulusta pitää paikkansa, on toki ihmeellistä, että viereisestä autosta tuijotetaan ja otetaan vielä valokuva ennen paikalta livistämistä. Mutta mitä ihmettä hän ajatteli saavuttavansa seuraamalla minua kotiin ja nostamalla tuulilasinpyyhkijän pystyyn? Vai keskeytinkö jotkin spesifimmät puuhat, ja äijä lähti lipettiin? Aamulla nähdään, onko kulkupeliämme käyty yön aikana sabotoimassa lisää, vai tuleeko kuvatuksitulleeksi luulevalta autoilijalta ehkäpä mystinen soitto pikkutunteina...