Joulukalenterizombi

Zombit ryömivät esiin aina kun niitä vähiten osaa odottaa. Perjantaina kotona odotti kirjekuori, josta löytyi tällainen näköispotretti.

Sarjakuvayhteisö Kvaakin keskustelupalstalla on joulukuisin jäsenien ex tempore -pohjalta kokoonkyhäämä joulukalenteri, jossa ideana on se, että kuka tahansa voi varata itselleen yhden tai useamman kalenteripäivän, asettaa sille halutessaan jonkun tehtävän ja lahjoittaa sitten tehtävän onnistuneesti suorittaneelle keskustelupalstalaiselle jotain kivaa. Tyypillistä kivaa ovat sarjakuvat tai niiden oheistuotteet. Itsekin olen monesti pistänyt hyvää kiertämään Kvaakin joulukalenterin kautta.

Viime joulun alla eräs kvaakilainen pyysi varaamassaan kalenteriluukussa kirjoittamaan/piirtämään/tanssimaan parhaan joulun vastaisen manifestin. Palkinnoksi oli luvassa karikatyyri omasta turpavärkistä ja sarjakuva-albumi. Huomasin kalenterihaasteen vähän ennen puoltayötä, joten hätäpäissäni liimasin 'manifestiksi' vanhan jouluaiheisen blogikirjoitukseni. Se kelpasi, joten olen jälleen yhtä - varsin päheää - zombikarikatyyria rikkaampi.

Tekijä Tero Mäkelä pyysi joulukuussa lisäaikaa kuvan tekemiselle. Sanoin, ettei väliä vaikka menisi vappuun. Olin jo unohtanut koko joulukalenterin, kun kuva nyt sitten tipahti postiluukusta. Mäkelä näyttäisi muutenkin olevan erittäin pätevä kuvittaja. Tältä mieheltä saisi tulla täyspitkä sarjakuva-albumi! Katsokaapa vaikka tyypin riipustamia karikatyyrejä: www.lentavasika.fi

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.

Hyväntekeväisyyttä halvalla

Jos on nuuka, vähissä varoissa tai muuten kokee hankalaksi luopua rahoistaan, mutta silti haluaisi edes joskus tehdä jotain jonkun hyväksi sen sijaan, että istuisi sohvalla toljottamassa telkkaria, on olemassa muutamia edullisia tapoja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Kummilapsitoimintaan tai eri järjestöjen jäsenyyksiin saa helposti kulumaan kymppejä kuussa, eikä siinä mitään, löytyyhän noistakin monia hyviä vaihtoehtoja. Mutta jos haluaa kuitenkin säästää nuo kympit esim. ruokaan, vaatteisiin, lomamatkaan tai vaikkapa omakohtaiseen hedonistiseen rypemiseen, voi yrittää suunnata muiden tahojen rahavaroja avustuskohteisiin tai antamalla osan itseään hyväntekeväisyyskäyttöön.

Osan itseään? No esimerkiksi äitini jäätyä eläkkeelle hän alkoi käydä paikallisessa vanhainkodissa lukemassa asukkaille. Moni mummo ja pappa näkee niin huonosti, että omatoimisesta lukemisesta ei tule mitään, ja monista on kiva kuunnella 'äänikirjaa'. Ja onhan se vaihtelua viikko-ohjelmaankin. Mitään erityisiä tai vaikeita järjestelyjä ei äitini tarvinnut tehdä, kunhan sopi ajoista vanhainkodin johdon kanssa. Halpaa ja helppoa kaikille osapuolille ja mikä tärkeintä, kuten äitini sanoi, dementian äkillisesti yllättäessä hän olisi jo valmiiksi vanhainkodissa. Vapaaehtoistyö on siis yksi tapa, ja onhan tuollaista toimintaa järjestötasolla paljonkin. Juuri hiljattain luin lehdestä, että vanhusten ulkoilukavereista on pulaa. Tamperelaisen Mummon kammarin kautta löytää monia muitakin vapaaehtoishommia jos aikaa ja halua löytyy. Itse olen pari kertaa ollut tekemisissä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Toinen keissi oli ihan sattumaa, jolloin onnistuin avustamaan lastenkodista karanneen kymmenvuotiaan löytämisessä, ja toisella kerralla minua pyydettiin interventiomielessä juttelemaan yhden vähän asioitansa sotkeneen nuoren kanssa, varmaan siksi että näytän joidenkin mielestä isolta rumalta korstolta ja siksi vakuuttavalta.

Lisäksi olen mieltynyt verenluovutukseen: Ilmaista hyväntekeväisyyttä, ei tarvitse kuin maata ja vuotaa verta. Käyn 4-6 kertaa vuodessa luovuttamassa, milloin ei jokin malaria-alueella vierailu ole pistänyt karenssia päälle. Jotain makaaberia viehätystä siinä on kun punainen elämänneste valuu letkua pitkin muovipussiin. Lienee lisäksi ihan hyödyllistä ohentaa varsin korkeita hemoglobiiniarvojani luovuttamalla säännöllisesti. Ja usein vaivanpalkaksi saa normikahvittelun lisäksi jotain ekstraa, kuten heijastimia tai laastarikoteloita. Kun 50 kertaa tuli täyteen, sain halauksenkin.

Miten niitä muiden rahavirtoja sitten voi ohjata hyväntekeväisyyteen? Tietysti patistamalla muut lahjoittamaan, niin säästyy omat fyffet. No jos joka tapauksessa pitää ostaa joulu- tai muita lahjoja, voi etenkin ihmiselle, jolla on jo kaikkea, ostaa lahjaksi vaikka Unicefin Pehmeän paketin. Siinä tietty menee niitä omia rahoja. Joskus aikaisemminkin remensin tässä blogissa palvelusta nimeltä Free Rice, joka todellakin antaa muiden rahoja hyvään tarkoitukseen. Free Ricessa voit opiskella englannin, saksan tai muiden kielten sanoja, kemiaa, kielioppia, matikkaa, maantietoa tai vaikka kuuluisia maalauksia. Jokaisesta oikeasta vastauksesta lahjoitetaan 10 riisinjyvää YK:n nälkäohjelman kautta apua tarvitseville. Homma rahoitetaan mainostuloilla, ja itse voi vain voittaa, kun oppii uusia asioita. Free Rice on ihan helvetin hyvä juttu.


Törmäsin jo joitakin vuosia sitten mikrolainoihin ja niitä välittävään järjestöön nimeltä Kiva. Mikrolainathan ovat siitä vinkeitä, että niissä autetaan luottokelvottomia ja köyhiä avuntarvitsijoita paikan päällä - fakta, jonka pitäisi saada (ja kuulemma saakin) nuivimmankin hompanssin hölläämään kukkaronnyörejään, puhumattakaan tolkun ihmisistä. Esimerkiksi, jos sudanilainen hedelmäkauppias tarvitsee pesämunan kunnostaakseen mopedinsa, jolla tuotteet noutaa, voi hän sen mikronlainan avulla toteuttaa. Rahojen siirtämisestä huolehtii Kiva ja paikallisjärjestöt. Lainantarvitsijoita löytyy ympäri maailmaa mitä erilaisimmista lähtökohdista. En silloin aikoinani Kivan löytäessäni saanut aikaiseksi osallistua toimintaan, mutta ihan hiljan yksi kaverini pisti parit 25 dollarin lainat menemään Etelä-Amerikkaan, jolloin minäkin innostuin lainaamaan kambodzalaiselle maniokinviljelijälle sen $25.

Ideahan on nimenomaan, että avustettava maksaa lainansa jollakin aikataululla, esim. seuraavana vuonna takaisin, jolloin sinun osuutesi tilitetään Kiva-tilillesi takaisin, jolloin voit tulouttaa sen PayPalin kautta itsellesi tai lainata sen taas uudelleen jollekin. Mitä jos lainaaja ei maksakaan takaisin, kysyt. Kiva toimii niin hyvin, että lainoista on tätä kirjoittaessa maksettu 98.94 % takaisin. Ja koko lainasi menee lyhentämättömänä lainaajalle, Kiva ei ota siitä siivua itselleen. (Voit toki lahjoittaa Kiva-järjestölle itselleen erikseen, mutta mikään pakko ei ole.) Todellista hyväntekeväisyyttä pienellä riskillä, etkä edes anna rahojasi lopullisesti pois. Jos joillakuilla on varaa maksaa kummilapsitoiminnasta 50 € kuussa, voin minä taatusti pistää muutaman 25 taalan satsin vuoden aikana lainaksi jollekin, joka mitä luultavimmin maksaa sen vielä takaisin, jolloin fyrkat voi pistää kiertämään uudelleen. Kiva on aivan helvetin kiva juttu.

Zombimaisia jouluvinkkejä

Zombie Antologiat ja uusi zombikuva

Törmäsin netissä mainintaan käsinpiirretyistä (eli ei painetuista) uniikkisarjakuvista, joita tehtäisiin sata kappaletta. Nimikin oli lupaava: Zombie Antologia. Eipä minulle tarvitse enempää tuollaista ideaa myydä. Yhteydenotto tekijään, muhoslaiseen artesaaniin, pitkän linjan sarjakuvamieheen Esa Holopaiseen, ja jo vain hallussani on kolme uniikkikappaletta vähän erilaista zombikuvastoa. Zombie Antologian elävät kuolleet eivät nimittäin ole niitä perinteisiä romerolaisia ihmislihansyöjäzombeja, vaan vähän niin kuin keitä tahansa meistä vielä maan päällä vaeltavista jossain määrin yhä elävistä, eksyksissä tai muuten vaikeuksissa olevista yksilöistä. Antologioiden zombijutut ovat sivunkokoisia kuvia yhdistettynä (yleensä) yhteen lauseeseen.  Sanat ja kuva täydentävät toisiaan, kertomalla jotain perustavanlaatuista kuvan ihmiskohtalosta. Jollain tasolla antologiazombeista tulee mieleen Jarmo Sompin ja Juha Tantun puhuvat päät, mutta Holopaisen zombit eivät hoe niinkään aforismeja kuin mustan huumorin valaisemia ihmiskohtaloita. Lisäksi kuvan ja sanan yhteistyö toimii antologioissa saumattomasti, kun taas Sompin ja Tantun kuvat ja sanat voisi monissa tapauksissa irrottaa toisistaan, sekoittaa eikä lopputulos muuttuisi ratkaisevasti. Zombit rulettaa tässäkin tapauksessa!

Kun tilasin Holopaiselta (tunnetaan myös nimellä Holle ja Holecek) Zombie Antologioitani, keksin pyytää itselleni uutta zombimuotokuvaa tuolta Suomen aliarvostetuimmaksikin tituleeratulta sarjakuvantekijältä. Koska Tampere-Muhos -väli on verrattain pitkä, suostui Holopainen ystävällisesti piirtämään näköiszombikuvan lähettämieni valokuvien perusteella. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sarjakuvantekijä piirtää zombikuvan minusta ilman face-to-face -tilannetta, ja hieno tulikin - yksityiskohtien määrä on huikea! Zombie Antologia -lehdykät ja näköiskuvaoriginaali saapuivat huomattavan anteliaassa kirjekuoressa.

Holopaisella on mainio verkkokauppa, jossa myydään sarjakuvien lisäksi kaikkea mukavaa sälää, kuten oluen ostamisesta muistuttava jääkaappimagneetti tai suomalaisia eroottisia sananlaskuja kuvitettuna. Lähes kaikki kama on käsintehtyä tai -piirrettyä. Vielä ehtii tilata pukinkonttiin täydennystä. Minä tilasin! Tyrnävän verikoirien verkkokauppa.

Kirjahaaste: Pelvoittava kirja

Day 8: Book that scares you

Kaipa ne Stephen Kingin tiiliskivet pelottivat joskus teininä, ainakin IT ja Misery. Sittemmin kauhu lajityyppinä ei ole niinkään pelottanut kuin toiminut jonkinlaisena eskapistisena hykerryttäjänä. Toki parin päivän takaisen haasteen The Road oli ehdottomasti pelottava kirja kaikessa mitä-jos-minä -ahdistuksessaan, ja päähenkilöistä oli oikeasti huolissaan.

H.P. Lovecraftin lukemattomuus oli aukko sivistyksessäni pitkään. Populaarikulttuuri ja kaverien jutut vilisivät Cthulhu-viittauksia, ja vaikka joitakin aihepiiristä ammentaneita leffoja olin nähnyt, en koskaan ollut saanut aikaiseksi paneutua Lovecraftin kirjalliseen myytokseen ennen kuin joskus ehkä seitsemisen vuotta sitten. Lainasin kaveriltani Jalavan kustantaman, jo aikoja sitten loppuunmyydyn novellikokoelman Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Seurasi välitön ihastus lähes sata vuotta sitten kirjoitettuun arvokkaan hillittyyn, väkivallattomaan, mutta jotenkin painostavaan kosmiseen kauhuun.

Sittemmin olen ollut lopullisesti menetetty sielu Lovecraftin suhteen. Pelottavia yksityiskohtia herran tuotannossa on minulle tarjoillut ainakin novellit Varjo Innsmouthin yllä, Kuiskaus pimeässä ja Dunwichin hirviö, joista viimeisessä yökehrääjälinnuilla on hieno rooli  tunnelman rakentamisessa. Toki Lovecraftin tuotannossa lymyilee omat patriarkaaliset ja joskus jopa rasistiset piirteensä. Naisia ei protagonisteina juuri nähdä. Toisaalta Lovecraft oli aikansa arvojen ja normien tuote, ja tarjoaa ikkunan 1900-luvun alkupuolen kiehtovaan herraskaiseen maailmaan, jossa esiintyy aikansa outoja laitteita sekä tiedemiehiä, tutkijoita ja merenkävijöitä ikiaikaisen pahuuden liepeillä.
 
Jalava teki kulttuuriteon aloittaessaan julkaisemaan Lovecraftin koottuja kirjasarjana, jossa ilmestyy miehen kaikki novellit ja yksi romaani. Olen parina viime vuonna saanut noita anopilta joululahjaksi. Täydellinen kuvio. Joulua odotellessa...

Mitä joulupukki oikeastaan sai?

Voi, mikä nauru syntyiskään jos isi sais tietää tään, että joulupukki suukon sai.

Tunnettu joululaulu Kun joulupukki suukon sai taitaa olla eufemismi vähän lihallisemmalle lapsen kokemalle jouluyllätykselle. Tarina on tietysti vanhojen Grimmin satujen tapaan laimennettu pienillekin korville sopivaksi joulurallatukseksi, mutta eiköhän se ole selvä, että että vanhemmat ovat vähän innostuneet roolileikkimään, kun isällä on joulupukkiasu päällään. Ja sitten illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen isi ja äiskä ovat juuri hommissa, kun jälkikasvu onkin herännyt ja yllättänyt pukin äidin selästä.

Tästä se lähtee.

Laulun viattoman Pikku-Jukan mieltä painaa hänen juuri näkemänsä fornikatorinen akti, ja laulussa hän kertoo siitä vain lahjaksi saamalleen nallelle. Todellisuudessahan asiasta saa kuulla tarhan tädit ja sukulaiset ja kaikki. Itseäni järkyttää kyllä eniten lapsen automaattinen puolen valinta isää vastaan. 'Jos isi sais tietää tään.' Siis mitä helvettiä? Äiti pettää isää vittu joulupukin kanssa, eikä isälle kerrota mitään, häh?

Toisaalta puolen valinta tekee ehkä sittenkin järkeä, jos miettii sitä järkkymistä mitä pieni mieli kokee, kun kyseessä on kuitenkin mies, jolla on uhkailtu ja peloteltu koko loppusyksy: Jos et ole kiltisti, niin joulupukki tuo vain risuja. Tuo jumalaakin korkeampaa auktoriteettia nauttiva paksu pelottava pohjoisen porho, jolla on valta määrätä siitä, saatko uusimmat ja hienoimmat lelut vai risuja. Risuja! Hänen kätyrinsä ovat olleet kintereilläsi koko vuoden havainnoimassa käytöstäsi piittaamatta pätkääkään yksityisyydestäsi. Sitten aattoiltana joudut kakat housussa laulamaan joululauluja tuon kammottavan ja demonista pahuutta huokuvan talviukon edessä ja hikoilemaan ne hirvittävät hetket ennen kuin selviää, onko osasi homeinen risukimppu vai se satasen maksava Lego Star Wars -hävittäjä, jollaista olet mankunut jo viisi kuukautta. Kun tuollaista absoluuttista valtaa nauttivan lihavan partaukon yllättää painamasta kikattavaa äitiään, se käy kuulkaa psyyken päälle se.