28.12.2010

Facial

Kauneushoitolan mainos Forssan lehdestä. Suosikkikasvohoito? Rintahoito? Pääsisköhän tuonne töihin?

24.12.2010

Movemberin saldo

Sain aika myöhässä tietooni viiksienkasvatuskampanjani poikimat lahjoitukset Syöpäsäätiön rahastoon. Summa oli hiukan vajaat 150 €, mikä on ihan hillittömän hyvä tulos näin ex tempore -pohjalta polkaistuksi hyväntekeväisyyskampanjaksi. Summassa oli työpaikaltani lahjoittajia, joiden en todellakaan tiennyt osallistuneen kampanjaan - hädin tuskin edes koskaan puhun heidän kanssaan töissä ylipäätään mistään.

Lapseni kummivanhempieni tekemää lahjoitusta ei listassa näkynyt siksi, että heidän pankkinsa nettipankkimaksumahdollisuutta ei ollut kampanjassa mukana ollenkaan. Voi siis olla, että lahjoittajia on enemmänkin kuin mistä olen tietoinen. Tiedä, kuinka suuri keräämäni potti oikein onkaan. Kiitos joka tapauksessa lahjoittajille ja henkisesti mukana olleille. Vaimon FaceBook-statuspäivitys marraskuun jälkeen oli tyyliä Goodbye moustache, welcome back husband.

Otin kinkun ulos uunista hetki sitten. Ekat siivut on jo maistettu. Hyvää joulua.

21.12.2010

Mitä joulupukki oikeastaan sai?

Voi, mikä nauru syntyiskään jos isi sais tietää tään, että joulupukki suukon sai.

Tunnettu joululaulu Kun joulupukki suukon sai taitaa olla eufemismi vähän lihallisemmalle lapsen kokemalle jouluyllätykselle. Tarina on tietysti vanhojen Grimmin satujen tapaan laimennettu pienillekin korville sopivaksi joulurallatukseksi, mutta eiköhän se ole selvä, että että vanhemmat ovat vähän innostuneet roolileikkimään, kun isällä on joulupukkiasu päällään. Ja sitten illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen isi ja äiskä ovat juuri hommissa, kun jälkikasvu onkin herännyt ja yllättänyt pukin äidin selästä.

Tästä se lähtee.
Laulun viattoman Pikku-Jukan mieltä painaa hänen juuri näkemänsä fornikatorinen akti, ja laulussa hän kertoo siitä vain lahjaksi saamalleen nallelle. Todellisuudessahan asiasta saa kuulla tarhan tädit ja sukulaiset ja kaikki. Itseäni järkyttää kyllä eniten lapsen automaattinen puolen valinta isää vastaan. 'Jos isi sais tietää tään.' Siis mitä helvettiä? Äiti pettää isää vittu joulupukin kanssa, eikä isälle kerrota mitään, häh?

Toisaalta puolen valinta tekee ehkä sittenkin järkeä, jos miettii sitä järkkymistä mitä pieni mieli kokee, kun kyseessä on kuitenkin mies, jolla on uhkailtu ja peloteltu koko loppusyksy: Jos et ole kiltisti, niin joulupukki tuo vain risuja. Tuo jumalaakin korkeampaa auktoriteettia nauttiva paksu pelottava pohjoisen porho, jolla on valta määrätä siitä, saatko uusimmat ja hienoimmat lelut vai risuja. Risuja! Hänen kätyrinsä ovat olleet kintereilläsi koko vuoden havainnoimassa käytöstäsi piittaamatta pätkääkään yksityisyydestäsi. Sitten aattoiltana joudut kakat housussa laulamaan joululauluja tuon kammottavan ja demonista pahuutta huokuvan talviukon edessä ja hikoilemaan ne hirvittävät hetket ennen kuin selviää, onko osasi homeinen risukimppu vai se satasen maksava Lego Star Wars -hävittäjä, jollaista olet mankunut jo viisi kuukautta. Kun tuollaista absoluuttista valtaa nauttivan lihavan partaukon yllättää painamasta kikattavaa äitiään, se käy kuulkaa psyyken päälle se.

1.12.2010

Viimeistä päivää viiksekkäänä

Movember on ohi. Nyt saisin siis jo ajaa nämä kammotukset pois naamaltani, mutta YO-talolla on tänään mainion yhdysvaltalaisbändin Hayseed Dixien keikka. Ajattelin, että trucker-viikset, ruutupaita ja lippis ovat oikea kuosi mennä kuuntelemaan bluegrassia. Summa, joka viiksieni nimissä on lahjoitettu Syöpäsäätiölle, ei ole vielä tiedossani, mutta saan kuulemma asiasta myöhemmin meiliä. Yli satasen on kuitenkin menty, ja vielä viimeisenä päivänä marraskuuta sain kaverilta tietooni että lahjoitus on tehty, mikä on todella hieno juttu! Kiitos kaikille avokätisyydestä!


22.11.2010

Satanen rikki!

Sain jo joitakin päivä sitten Movember-liikkeeltä meiliä, jossa kerrottiin, että viiksiäni on sponssattu jo yli sadalla eurolla. En tähän ryhtyessäni ikinä uskonut, että saisin noin paljon kerättyä. Mitä joistakin tietooni tulleista lahjoittajista ynnäilin, uskoin pottini olevan korkeintaan viidenkympin luokkaa, kun äitikkäkin kerran sponsoroi. Mutta ilmeisesti naamakarvainen uusilmeeni on poikinut Syöpäsäätiölle muitakin lahjoittajia. Überisti kiitoksia kaikille hyväntekijöille! Kampanja jatkukoon kuun loppuun asti!

14.11.2010

Movember-lahjoituksia luvassa

Tällä hetkellä tiedän ainakin kolmen ihmisen lahjoittaneen viiksieni nimissä jonkin summan Syöpäsäätiön rahastoon, ja lisäksi muutama muu on jo luvannut pistää lahjoituksen (elleivät jo ole). Danke schön! Ei tämä viiksifoobikon uhraus pitää kuukauden ajan huulipartaa siis ole ollut hukkaan heitetty.  

Ainakin eläkkeellä oleva pornotähti ja Sean Connery ovat olleet viime viikonlopuna saamiani nimityksiä. Harmaata pukkaa.

Hyväntekeväisyyslahjoituksia voi tehdä täällä (klik klik). Eihän tällaista pelleilyä pidä ilmaiseksi harjoittaa!

11.11.2010

5.11.2010

Rajaus

Piti kohteliaisuussyistä alun perin odottaa vaimon syntymäpäivän yli, mutta menköön: Ajoin tänä iltana sängen pois ja jätin Movember-viiksille niiden vaatimat rajat. Vetävä tyyli, eikö? Väripaletti on charmanttisista harmaasävyistä taiten koostettu ja Mo'design on ajattoman klassinen rekkamies. Vai olisko se biker? Vai hevosenkenkä? Karvan pituus saisi vain olla karvan verran pidempi. Mutta se hoituu ajan kanssa.

Tiedän ainakin kahden henkilön sponsoroineen viiksiäni, joten olen nyt noin kuukauden lirissä naamakasvustoni kanssa. Parempi olla kuolematta. Viiksekkäänä.

4.11.2010

No Turning Back

Nonni, ainakin yksi työkaveri lupasi lahjoittaa minun viiksieni nimissä Movemberiin. Enää ei voi siis perääntyä.

3.11.2010

Movember

Minulla viha-rakkaussuhde viiksiin. Viikset rakastavat (muiden naamakarvojen mukana) kasvaa naamalleni, mutta minä vihaan viiksiä. No, ehkä vihaaminen on liioiteltua, mutta onhan se vähän hassu tapa miehen koristautua. (Pahoitteluni kaikille viiksekkäille ja viiksifaneille, ei tämä ole henkilökohtaista.) Ajatelkaa nyt jotain Hitleriä. Koko sanakin on hassu. Viikset. Viiksikammoni on saanut jopa sellaisia piirteitä, että partaa ajaessani pidän huolta siitä, että en koskaan jätä viiksiä viimeiseksi ajamatta siltä varalta, että vaivun koomaan tai kuolen yllättäen kesken ajon siten, että naamalleni jää vielä viikset. Sitten ambulanssikuskit tai hautausurakoitsijat luulisivat, että tuolla on viikset. En halua kuolla viiksekkäänä.

Vain muutamassa tapauksessa viikset ovat niin suuri osa naamansa persoonaa, ettei minullakaan voi olla siihen mitään sanomista: Salvador Dali. Esko Nikkari. Pedro Hietanen. Hulk Hogan.

Nyt aion uhmata kuolemaa osallistumalla Movember-kampanjaan. Jaa mihin? No tämä on tällainen terveystietoisuus- ja varainkeräyskampanja, jolla herätellään tietoisuutta eturauhassyövästä. Samanlaisia kampanjoita on naispuolella ollut esim. rintasyövästä tiedottava Pink Ribbon -kampanja. Movemberiin osallistuvat miehet, eli MoVeljet jättävät viiksenä kuukaudeksi ajamatta. Heitä voi sponsoroida lahjoittamalla sopivaksi katsomansa määrän rahaa hyväntekeväisyyteen. Sana Movember tulee tietysti sanojen moustache ja November yhdistelmästä.

Lahjoittaminen on erittäin helppoa: Klikkaamalla http://fi.movember.com -sivun oikeassa reunassa olevaa Hopearahasto-banneria ohjatuu Syöpäsäätiön Hopearahaston lahjoitussivulle, mistä lahjoittaminen onnistuu helposti pankkitunnuksia käyttäen. Lahjoitusvarat menevät lyhentämättömänä Hopearahastoon eturauhassyöpätutkimuksen ja -tiedottamisen ja siten suomalaisten miesten hyväksi.

Voi tosin olla että vaimo maksaa enemmän siitä, että en osallistu viiksien kasvattamiseen...

28.10.2010

Mritak Sangh

Kaikkihan tietävät, että kun zombiapokalypsi tulee, viime kädessä hallitus on elävien kuolleiden olemassaolosta jotenkin vastuussa. Pohjois-Intiassa on jo vuosikymmeniä ollut meneillään hyvin gogolmainen juttu, jossa valtion virkamiehiä lahjotaan merkitsemään joku tietty henkilö virallisesti kuolleeksi. Tämän jälkeen on kätevä siirrättää 'vainajan' maaomaisuus omiin nimiinsä. Uhrit ovat usein sellaisia, joiden on hyvin hankala taistella oikeuksiensa puolesta, ja 'kuoleman' peruminen on työläs ja pitkä prosessi, jota ei ainakaan helpota lahjotut viranomaiset.

Kuolleiksi merkittyjen asioita on alkanut ajaa Mritak Sangh -niminen yhdistys, jonka nimi merkitsee kuolleiden järjestöä. Alkuaikoina sen jäsenten henki oli vaarassa (jo toisen kerran!), sillä heidän omaisuutensa uudet omistajat eivät katsoneet hyvällä kuolleiden esiinmarssia. Vaikka jäsenmäärä on tätä nykyä yli 20000, on takaisin elävien kirjoihin päässyt hyvin vähäisiä määriä eläviä kuolleita.

Eläviä kuolleita eli zombeja siis on olemassa!

27.10.2010

Homofobia

Viime aikojen homokeskusteluun kevennykseksi yliopistotason tutkimus homofobiasta: Is homophobia associated with homosexual arousal?

"The authors investigated the role of homosexual arousal in exclusively heterosexual men who admitted negative affect toward homosexual individuals. Participants consisted of a group of homophobic men (n = 35) and a group of nonhomophobic men (n = 29); they were assigned to groups on the basis of their scores on the Index of Homophobia (W. W. Hudson & W. A. Ricketts, 1980). The men were exposed to sexually explicit erotic stimuli consisting of heterosexual, male homosexual, and lesbian videotapes, and changes in penile circumference were monitored. They also completed an Aggression Questionnaire (A. H. Buss & M. Perry, 1992). Both groups exhibited increases in penile circumference to the heterosexual and female homosexual videos. Only the homophobic men showed an increase in penile erection to male homosexual stimuli. The groups did not differ in aggression. Homophobia is apparently associated with homosexual arousal that the homophobic individual is either unaware of or denies."

25.10.2010

Telttaihminen

Käväisin tässä aiemmin syksyllä töiden jälkeen kävelemässä työpaikan läheisessä metsässä katsomassa, joko sieniä on ilmaantunut näkyviin. Sieniä ei löytynyt, mutta löysin paikan, johon oli pystytetty pressulla suojattu teltta. Koko rakennelma oli tosin romahtanut kasaan ja tavaraa oli ympäristössä hujan hajan. Menin teltalle, ja vähän aikaa hirvitti, että viruuko romahtaneen telttakankaan alla ruumis. Ei siellä ollut kuin kasa märkiä ja homehtuvia vaatteita. Avasin yhden repun, ja siellä oli kolme lippalakkia. Läheltä löytyi rikkinäinen salkku, jossa oli kuin ihmeen kaupalla kuivana säilyneitä papererita. Ne olivat potilaskertomuksia tai muita vastaavia papereita. Niissä kerrottiin miespuolisen potilaan genitaalialueen ongelmista, joiden vuoksi hän oli hakeutunut hoitoon. Lääkärin muistiinpanoista kävi myös ilmi, että potilaalla ei ollut osoitetta, vaan hän asusteli teltassa. Papereista kävi tietysti ilmi myös potilaan nimi ja henkilötunnus. Yläkulman päivämäärämerkintä oli parin vuoden takaa.

Ympärilläni oli siis levinneenä jonkun ihmisen koko omaisuus rikkinäisenä ja homehtumassa. Mietin, onkohan kaveri enää elossakaan.

11.10.2010

Ilmaista riisiä

Helppo tapa harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja oppia itsekin jotain siinä sivussa, on mennä Free Rice -sivustolle. Voit valita useista aihealueista kysymyksiä; jokaisesta oikeasta vastauksestasi lahjoitetaan 10 riisinjyvää World Food Programmen kautta nälkäänäkeville. Lystin maksaa sivuston mainostajat.

Rekisteröitymistä ei vaadita, mutta se on mahdollista. Silloin voi pitää kirjaa kerrytämistään riiseistä ja vaikkapa liittyä johonkin ryhmään. Suomalainen ryhmä Finnish Free Ricers näyttää tätä kirjoittaessa olevan varsin korkealla. Omat suosikkiaihealueeni ovat englannin sanat, pääkaupungit ja kuuluisat maalaukset.

http://www.freerice.com/

8.10.2010

Lisää zombimuurahaisia!

Kärpänen tulossa muurahaisen pään sisältä.
 Eteläamerikkalaisen kärpäslajin naaraat osaavat ruiskuttaa muurahaisiin muniaan leijumalla niiden yläpuolella. Kypsyttyään muurahaisten sisällä munista kuoriutuvat toukat vaeltavat muurahaisen päähän, jossa ne elävät viikkokaupalla käyttäen ravinnokseen murkun aivoja. Tämän seurauksena muurahainen zombifioituu, ja usein vaeltaa jopa 50 metrin päähän yhdyskunnastaan, jottei se tulisi muiden muurahaisten syömäksi.


Toukkavaiheen jälkeen nuori kärpänen irrottaa isäntänsä pään ja lentää sen sisältä vapauteen.

Lisää kuvia:
http://news.nationalgeographic.com/news/2009/05/photogalleries/zombie-ants

5.10.2010

Googlen ja ThunderBirdin kalenterin synkronointi

Olen aina ollut aika huono kalenterin käyttäjä. Paperisia taskukalentereita aloitan aina tohkeissani, mutta muutaman viikon jälkeen merkinnät jäävät tekemättä, ja kalenteri jää milloin kotiin, milloin töihin, eikä se lopulta ole koskaan ajan tasalla. Pöytä- ja seinäkalentereiden käyttöyrityksetkään eivät ole tuottaneet mainittavaa tulosta.

Koska vietän suurimman osan työpäivästäni tietokoneen ääressä, on parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautunut Googlen kalenteri, jonka saa esim. Gmailin yhteydessä. Kalenteri on helppokäyttöinen, siinä on kaikki hyvän kalenterin perusominaisuudet, se hälyttää tarvittaessa äänimerkillä ja siihen voi lisätä muiden kalentereita, jolloin yhteisten suunnitelmien teko helpottuu.


Käytän työsähköpostin lukemiseen ja kirjoittamiseen ThunderBird-ohjelmaa. Siinä on mukana myös kalenteritoiminto. Vaikka periaatteessa olisi käytännöllisintä käyttää vain sitä Googlen kalenteria, olen huomannut, että toisinaan tietyt sähköpostin välityksellä tulevat palaveritiedotteet ja muut päivämäärä- ja kellonaikamerkinnät on kätevä merkitä suoraan saman ohjelman sisällä olevaan kalenteriin. Siinähän ei olisi mitään järkeä, ellei näitä kahta kalenteria voi keskenään synkronoida. Onneksi sen voi varsin helposti tehdä. Synkronoin omat kalenterini Thunderbird 3.1.4 -versiolla (englanninkielinen) ja Google-kalenterin suomenkielisellä versiolla näin:

  1. Lataa ja asenna Thunderbirdiisi  lisäosa  Provider for Google Calendar 
  2. Jos sinulla ei ole vielä olemassaolevaa kalenteria, mene suoraan kohtaan 5. Muussa tapauksessa kalenterisi pitää viedä (export). Mene Thunderbirdin kalenterinäkymään, klikkaa Events and Tasks -> Export -> Valitse exportoitava kalenteri -> anna exportointitiedostolle nimi ja valitse tallennuksen tiedostomuodoksi iCalendar (.ics). Tallenna tiedosto jonnekin, mistä sen hetken kuluttua löydät.
  3. Kirjaudu Google-kalenteriisi ja valitse vasemman sivupalkin Muut kalenterit -kohdasta Lisää -> Tuo kalenteri.
  4. Klikkaa 'Browse'-näppäintä ja etsi kohdassa 2. tallentamasi .ics -päätteinen tiedosto -> Valitse se, ja klikkaa 'Tuo'-näppäintä.
  5. Mene Googlen 'Asetukset'-kohtaan oikeassa yläkulmassa-> Valitse 'Kalenteri-asetukset' (sic!) -> Klikkaa Kalenteri-välilehteä -> Klikkaa kalenterisi nimeä -> Etsi alempaa kohta 'Yksityinen osoite' -> Kopioi kalenterin url-osoite oranssin XML-nappulan kohdalta (klikkaa hiiren oikealla näppäimellä -> Copy Link Location/kopioi linkin osoite). 
  6. Mene Thunderbirdiin -> File -> New -> Calendar
  7. Avautuneessa ikkunassa valitse 'On the Network' -> Next -> Google Calendar -> Liimaa kopioimasi Yksityinen XML-osoite 'Location'-riville -> Next
  8. Anna kalenterille nimi, ja valitse sille väri, ja ruksaa, jos haluat tuoduille tapahtumillesi hälytyksen -> Next -> Finish
  9. Sinua pyydetään kirjautumaan nyt Google-kalenteriisi. -> Valmista! ThunderBirdin ja Googlen kalenterit ovat nyt synkassa.

29.9.2010

Nukku-Matin terävät hampaat

Olenko ainoa, jonka mielestä Tapio Rautavaaran säveltämän Sinisen unen sanoitus (by Martti Haavio) on helvetin pelottava? Kun lyriikoita miettii yön pitkinä tunteina liikaa, Ragni Malmstenin tunteikas tulkinta tekee niistä oikeastaan entistä kolkommat.

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.

Minua hirvittää tuo 'Nukku-Matti nousee' -kohta. Nousee? Nukku-Matista tehdään jonkinlainen vampyyrimainen olento, joka selvästikin nukkuu päivisin ja liikehtii öisin. Toisessa säkeessä selitetään myös yöllisiä ääniä. Vampyyri se siellä kolistelee oven takana.

On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja tuollainen hiipiminen pimeässä ja kaapin takana, kun toiset yrittävät nukkua.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen, uninen vyö
ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.

Tämä on laulun ehkä kammottavin kohta. Miksi helvetissä Nukku-Matti kantaa jäätelöä mukanaan hiippaillessaan öisin toisten kotona? Eikö se sula? Ja miksi se on pala, eikä esim. tötterö tai puikko? Uninen jäätelö - onko se jotain huumausainetta? Pitääkö Nukku-Matti sitä palaa käsissään? Ja miksi se syö sitä hampaillaan? Ei kukaan syö jäätelöä hampaillaan. Kuvittelin pienenä, että ne hampaatkin ovat siniset ja lisäksi terävät. Kaapin takana lymyilevä terävähampainen uniolento pureskelemassa huumejäätelönpalasta. Yritä siinä sitten nukkua.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.

No niin, sillä on vielä sateenvarjo ja kirjakin mukanaan. Miten se kantaa nuo kaikki? Varsinkin kun tuo sininen unien Necronomicon näköjään pitää olla koko ajan kainalossa.

Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Tässä se selviää: Nukku-Vampyyri-Matti on murtaunut yöllä kotiisi, hiippaillut huonekalujen takana ja huumannut sinut vain kidnapatakseen sinut 'unien sinimaahan'. Tuo luonnoton, toisesta todellisuudesta kotoisin oleva auton surina on ainoa ääni, minkä sidottuna ja suukapuloituna takakonttiin lukittuna kuulet.

Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu
ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.

Taas tällainen kauhukuva jostain toisesta maailmasta olevan linnun kultaisesta suusta. Miksei nokka? Näin tästäkin lapsena painajaisia.

Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
se laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa

Mikä tämä loppu on, ellei metafora kuolemalle? Kun tarpeeksi on kidutettu, peloteltu ja rääkätty, viety pois yöllä auton takakontissa ja näytetty hirviölintuja, murtuu mieli, ja alkaa hokea vain samaa asiaa ennen kärsimysten lopullista päättymistä: la la lal la la lal lal laa.

1.9.2010

Zombimuurahaisia!

Metsissämme elää sieni, joka tarttuessaan muurahaisiin muuttaa nämä tahdottomiksi olioiksi, jotka vaeltavat sopivalla korkeudella oleviin puunlehtiin, tarraavat leuoillaan lehden alapinnan 'suoneen' ja kuolevat. Sieni kasvaa muurahaisen pään sisällä ja pölläyttää itiönsä ilmaan ja kiertokulku voi jatkua.

http://www.guardian.co.uk/science/2010/aug/18/zombie-carpenter-ant-fungus

27.6.2010

Zombie Preparedness Kit

Pientä askartelua se tällaiselta peukalo keskellä kämmentä -tyypin alfaurokselta vaati, mutta nyt on taas varauduttu entistä paremmin:

2.6.2010

James Bond -tunnarit Top5

Euroviisujen Portugalin 2010 kilpailukappale toi etäisesti mieleen jotain tuttua. Päädyin lopulta pitkän miettimisen jälkeen vanhan suosikki-Bond-elokuvani 007 Rakastettuni tunnusmusiikkiin Nobody Does It Better. No, eivät ne sama biisi ole, mutta joku yhteinen elementti tuon yhteyden mieleeni toi. Vaikken koskaan ole ollut Bond-leffojen ylin ystävä, on suurin osa (ellei kaikki) niistä tullut nähtyä ja tunnusmusiikit kuultua. Vaikka lapsena uusien Bondien tunnareina kuullut A View to a Kill ja Living Daylights ovatkin aikamoisia nostalgiapätkiä, eivät ne millään top viiteen kipua. Gladys Knightin komea License to Kill kipusi melkein kärkisijoille, mutta lopulta tällaiseen listaan päädyin:


5. James Bond Theme (Dr. No)
Tässä rautalankakitaraa ja big bandiä hyödyntävässä Bond-elokuvien perusteemassa kiteytyy koko bondius.

4. You only Live Twice
Nancy Sinatra on ihku ja biisi on hyvä. 

3. Goldfinger
Monen mielestä paras tunnari, ja mahtavahan tämä on.
 
2. Live and let Die
Vanhana Beatles-fanina olin jo nostaa tämän ykköseksi, mutta Carly Simon vei voiton. Tämä Paul McCartneyn kappale on aivan älyttömän hyvä. Vanha banjosilmä sekoittaa balladia, big bandiä ja jopa reggaeta. Tuloksena on biisi, jonka lapseni kuuli ensimmäisenä kappaleena elämässään muutamia minuutteja vanhana kun jäin tämän kanssa vähäksi aikaa kahden - äitiä ommeltiin kiinni. En keksinyt muutakaan kuin laulaa tätä kappaletta.

1. Nobody Does It Better (The Spy Who Loved Me)
Minusta on kai tullut vanha, mutta pakko myöntää, tämä poppirakkauslaulu tehoaa kaikista eniten. Radiohead sen coveroidessaan totesi: seksikkäin ikinä kirjoitettu biisi.

24.5.2010

Kasvishampurilainen pekonilla

Osallistuin lauantaina Vegefestiin menemällä Vastavirta-klubille kuuntelemaan sarjakuvapiirtäjä Ville Pirisen luotsaamaa aivan tolkuttoman mainion shown vetänyttä Grillin' Willie and the Vegetarians -yhtyettä. Musiikki-iloittelun jälkeen toteutin viimein pitkäaikaisen tamperelaisuuteen liittyneen aikeeni, eli asioin pispalalaisella Vaakon nakki -grillillä. Vegefestin kunniaksi ostin kasvishampurilaisen. Pekonilla. Myyjä otti tilauksen silmää räpäyttämättä vastaan.

Ystäväni Jannen sanoin: Enemmän kuin osiensa summa.

13.5.2010

Penny-farthing

Sain viime kesänä Englannissa kokeilla 1880-luvulta peräisin olevaa polkupyörää. Omistaja tosin suositteli tuolloin opettelemaan vain potkulautahenkistä vauhdinottoa, koska satulaan nouseminen on kuulemma ihan oma juttunsa, ajamisesta puhumattakaan.

Vapun tienoilla menimme samaan paikkaan uudestaan, ja pyysin saada uuden oppitunnin penny-farthingin ajamisessa. Tällä kertaa pääsin jo satulaan ja polkemaankin parikymmentä metriä. Kaltaiselleni tumpelolle ajaminen todellakin on vaikeaa: Koska polkimet ovat kiinni ison eturenkaan keskiössä, tahtoo joka polkaisu ohjata pyörää väärään suuntaan, jolloin käsien on 'vastustettava' jalkojen aikaansaamaa ohjausta. Tekniikkalaji.




Ja näillä on sentään aikoinaan oikeasti kuljettu pitkiä matkoja.

9.5.2010

Liikenneympyrä helvetistä

Englanti on tunnettu rakkaudestaan liikenneympyröihin. Vähäisemmissä kylissä niitä voi olla enemmän kuin asukkaita. Usein liikenneympyrä on vain maalattu asfalttiin esim. yksinkertaisissa T-risteyksissä, joissa voisi aivan hyvin olla normaalin risteyksen väistämissäännöt. Britit ovat vieneet liikenneympyrähörhöilyn aika pitkälle. Swindonissa on käsittämätön viidestä miniympyrästä koostuva liikenneympyrähässäkkä. Pitihän se käydä testaamassa.

28.4.2010

Wc-käyttäytyminen I

Työpaikalla oli väitöstilaisuus. Näin vessassa pitkän pukumiehen kekkaloivan yhdellä jalalla wc-kopissa, jonka oven hän oli jättänyt auki. Hän yritti avata wc-pöntön kantta lakeerikengällään.

27.4.2010

Tädit

Axamer Lizum. Merkillinen nimi jopa itävaltalaiselle talviurheilukeskukselle. Merkillinen nimi mille vain. Tulimme paahteisena kesäpäivänä tuon Innsbruckin lähellä sijaitsevan hiihtokeskuksen parkkipaikalle tarkoituksenamme mennä muutamaksi tunniksi patikoimaan vuorille. Olimme saapuneet seudulle vuokra-autolla vain pari tuntia aikaisemmin ja ehtineet jo hoitaa yöpaikan Innsbruckin keskustasta, mutta parkkeerausongelmien takia meillä oli yhä kaikki matkatavarat auton perässä, joten vaihdoimme autossaistumiskamppeet vuorillapatikoimiskamppeiksi siinä aurinkoisella parkkipaikalla. Hehtaarin kokoinen pysäköintialue oli lähes tyhjillään, parkissa oli ehkä kymmenisen autoa, kukin sievästi omissa ruuduissaan, lähellä huoltorakennusta ja paikkaa, josta patikointipolut lähtevät. Paitsi tätien auto.

Huoltorakennuksen lipan alle, muutaman metrin päässä meistä, oli varjoon pysäköity vanha henkilöauto, jossa istui kaksi tuiman näköistä iäkkäämpää rouvaa. Kuskitädin ovi oli auki ja repsikkatätikin oli veivannut ikkunansa täysin auki. Kumpikaan ei virkkanut toisilleen sanaakaan, koko aikana. Autoradiosta kuului  hiljaista musiikkia. Molemmilla tädeillä oli isot kärpäsmäiset aurinkolasit. Ja he tuijottivat hiljaa.

Me taas olimme tätä kaikkea tiedostamatta levitelleet matkalaukkujamme ja niiden sisältöä avoimesti parkkipaikalla varusteita vaihtaessamme. Olin tutkinut huoltorakennuksen seinässä olevaa patikkapolkukarttaa. Meistä näki, että meillä on koko omaisuutemme mukana autossa. Vaimo onneksi tajusi yhtäkkiä tilanteen: Olimme selvästi lähdössä useammaksi tunniksi pois autolta, ja oli selvää, että mahdollisilla autoonmurtautujilla olisi hiljaisella, lähes autiolla parkkipaikalla varsin vapaa työrauha. Itse ajattelin aluksi, etteivät tuollaiset vanhukset voi millään pahoilla asioilla olla. Ajatus jäi kuitenkin kalvamaan mieltä, ja tädit tuijottivat häpeilemättä meidän suuntaamme, sikäli kuin sen pystyi päättelemään valtavien kärpäsaurinkolasien suunnasta. Päätin ottaa 'tuijotuskilpailun' repsikkatädin kanssa. Meillä molemmilla oli aurinkolasit päässä, joten periaatteessa kumpikaan ei voinut tietää, katsoiko toinen oikeasti kohti, mutta lopulta repsikkatäti käänsi päänsä pois, mikä aiheutti ilkeän tunteen sisuskaluihin - ne tuijottaa meitä oikeasti.

Päätimme ottaa kaiken helposti kannettavan arvotavaran mukaan reppuihimme. No, olisimme kaiketi tehneet niin joka tapauksessa. Paitsi että automme perässähän tuo pahuutta huokuva tätikaksikko varmasti oli. Soittaisivat murtoryhmän paikalle heti kun näkisivät meidät vuorenrinteellä puoli kilometriä korkeammalla. Tai veisivät kulkupelimme itse. Sitten minulla välähti: ottaisin vaimosta valokuvan siten, että tädit, heidän autonsa, ja auton rekisterinumero taltioituisivat kuvaan. Vaimo meni automme viereen poseeraamaan ja minä asemoiduin siten, että kuvaan tulisi tarvittava informaatio. Välittömästi kameran silmille nostettuani tätien auto käynnistyi ja kaahasi vauhdilla, lähes renkaat ulvoen, pois kuvasta. Kuskitäti veti ovensa kiinni vauhdissa.

Viimeistään tässä vaiheessa tätien pahat aikeet eivät tuntuneet enää vainoharhaiselta kuvittelulta. En häkeltymiseltäni kyennyt edes ottamaan sitä kuvaa. Auto pysähtyi vielä kaukana parkkipaikan toisessa päässä ulosmenotien kohdalla. Nostin kameran uudestaan silmilleni, ja auto kurvasi saman tien pois.

21.4.2010

Kalenteri

Zombeja ja pinup-misuja - tarvitseeko täydellinen seinäkalenteri muuta? No, ehkä räjähdyksiä.



Pah, kalliit postimaksut heillä...

20.4.2010

Virvoitusjuomat

Pidän hiilihapollisista virvoitusjuomista siinä määrin, ettei meillä osteta niitä juuri koskaan kotiin. Tietoisuus siitä, että meillä olisi limplanaatia jääkaapissa, vaikuttaa minulle nimittäin siten, että kroppani kehittää kestojanon, jota on pakko lääkitä limonadilla. Toisin sanoen sitä tulisi juotua koko ajan, ja koska juomana tai ravintona limonadi on yyberisti turhimmasta päästä, on parempi olla ostamatta sitä normaalioloissa ollenkaan ja juoda vain silloin, kun sitä sattuu olemaan jossakin tarjolla. Normaalistihan juon kotona schorlea, jota teen (Lidlin) omenamehusta ja kivennäisvedestä. Paras janojuoma ikinä.

Pidän kyllä lähes kaikista limskoista, mutta preferoin kolaa hedelmälimpsoihin nähden. Poikkeuksena Pommac, Dr. Pepper, Hartwallin Omenalimonadi ja Mountain Dew, joista pidän kolaakin enemmän. No, Pepper ja omppulimu nyt eivät hedelmäjuomia ole, mutta eivät kolaakaan. Omenalimonadissahan ei tiettävästi ole omenasta tietoakaan, vaan maun antaa enimmäkseen vanilja. Kolajuomien sisällä minulla ei ole suurtakaan väliä, minkä valmistajan peruskolaa juon - kokis, pepsi, aivan sama. Erikoiskolat, kuten kirsikka- tai vaniljakola uppoavat hyvin, jos niitä on tarjolla.

Ulkomailla ostan tyypillisesti paikallisia härölimuja mieluumin kuin tunnettuja merkkejä aina kun mahdollista, kun niitä ei sitten kuitenkaan enää kotimaassa tyypillisesti saa. Yksi parhaiten mieleen jääneistä on Slovakiassa tutustumani Kofola-kolajuoma, jota sai ostettua paitsi pullotettuna, myös kioskeista oluen tapaan hanatavarana. Kolaksi todella friikin makuista. Toinen löytö on jänskänmakuinen Lemon & Paeroa, joka on maailmankuulua Uudessa Seelannissa, koska sitä ei muualtakaan saa.


Omituisin virvoke, johon olen törmännyt, on pääskysenpesäjuomat, joita löytyi lähes hyllymetreittäin vietnamilaisista marketeista. Ostin yhden tölkin (brändi Sagiko, ylähyllyllä toinen vasemmalta), jossa on siis linnun räästä ja valkohytykästä (white fungus, eräs hyytelösienilajike) tehtyä virvoitusjuomaa. Tölkki on jääkaapissa vieläkin - pitänee nautiskella se tässä piakkoin, jahka ilmat lämpenevät.

19.4.2010

Actionliikennemerkit

Nick Hornbyn kirjan Uskollinen äänentoisto päähenkilö Bob laatii top 5 -listan asiasta kuin asiasta. Top 5 bänksit, top 5 Elvis Costello -biisit, top 5 kappaleet hautajaisiisi jne. Olen huomannut itsessäni samantapaisia listaajan piirteitä, mutta harvoin olen tullut luetteloineeksi mitään listaa oikeasti mustana valkoiselle. On siis aika laatia lista parhaista actionliikennemerkeistä.



5.

4.

3.
Parhaat liikennemerkit ovat sellaisia, joissa on jotain toimintaa. Ja toimintaliikennemerkit puolestaan löytyvät varoitusmerkeistä. Vaarallinen tien reuna ja irtokivet ovat actionarvoltaan aika vaisuja, mutta putoavat kivet on jo kiitettävän vauhdikas! On tietysti hyvä tietää, että tieosuudella voi sataa murikkaa niskaan, mutta miten siihen oikeasti varaudutaan? Tuijotetaan ajon aikana ylärinteeseen?


2.

Liukas ajorata on jo klassikko.  Jokainen, joka on kokenut vesiliirron, tietää, miltä liikennemerkin auton kuljettajasta tuntuu. Parhaimmillaan liukkaan ajoradan varoitusmerkki on joidenkin maiden versioissa, joissa, jos nyt oikein muistan, auton renkaanjäljet menevät fysiikan ja motoriikan lakien vastaisesti ristiin.


1.

Tästä ei dramatiikkaa puutu: ehdoton suosikkini toimintamerkeistä on lautta, laituri tai ranta. Merkki, jossa auto tippuu veteen!  Tämän merkin suunnittelijalle pitäisi tarjota jäätelö.

Kunniamaininnan ansaitsee, vaikkei toimintaliikennemerkki olekaan, tietenkin epätasainen tie.

15.4.2010

Väärin lomailtu!

Joskus kuulee matkustamisesta niitä vanhoja, mutta aivan tosissaan kysyttyjä kysymyksiä, että 'mitä järkee laittaa rahansa matkoihin kun vois ostaa omakotitalon tai auton tai jotain pysyvää'. Ja aivan yhtä usein kuulee ne samat kliseiset vasta-argumentit, joiden mukaan matkailu mm. avartaa ja kerryttää henkistä pääomaa, ja on sitten mistä kertoa lastenlapsille. Mutta onko kummankaan näkökulman esittäjä sen paremmin oikeassa kuin väärässäkään? Vai onko noiden heittojen tarve todistella muille, kuinka väärässä niiden esittäjä on vai - vielä pahempaa - itselle, kuinka oikeassa sitä on?

Ja edustaako kukaan todella sataprosenttisesti toista puolta? Jokainen omistaa jotain ja jokainen käy joskus jossain. Se mitä itse teet, on ok, mutta jos joku toinen ei tee niin, tai tekee itseäsi enemmän, niin se on taas väärin. Ylipainoinen ihminen on herkästi tuomitsemassa langanlaihat ihmiset neuroottisiksi luonnonoikuiksi, mutta samalla paheksuu itseään vielä lihavampia holtittomiksi syöpöiksi. Mielestään kohtuullinen arki- ja viikonlopputissuttelija pitää raivoraittiita ilottomina tiukkapipoina, mutta auta armias niitä juoppoja, jotka vetävät vähän ankarammat kännit vähän useammin.

Sama juttu matkustamisessa. Voivotellaan kotona kyhjöttäviä introvertteja tai lentokammoisia, mutta samalla säälitään niitä ihmisiä, jotka ravaavat joka talvi etelässä tai koluavat toinen toistaan eksoottisempia kohteita. Kun ne etsivät jotain kokemuksia, eivätkä tajua, että ihan arkiympäristössäkin niitä voi kokea. Ja samat ihmiset vierailevat joskus Tallinnassa tai Lontoossa muina miehinä ja naisina pitäen sitä oikeana määränä matkailua normi-ihmiselle. Mitä se tietysti onkin.

Mutta niin ovat ne muutkin määrät.

14.4.2010

12.4.2010

Ruoste

CMX:n kappaleessa Ruoste lauletaan näin:
hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste
Murhaajan kädet siis etsivät päätä, jota silittää. Tämä selvä. Mutta kädet myös etsivät päätä, jota tuntea maailman paino. Tai siis...? Melkein ymmärrän, mitä Yrjänä tuossa ajaa takaa, mutta tuo sanamuoto on häirinnyt alusta saakka, kun ensimmäisen kerran kuulin kappaleen radiosta vältellessäni nakkia vekaranjärveläisen tuvan punkalla elpyen, ehkä vuonna 1994. Kokeillaanpa samaa toiseen virkkeeseen.
ehkä tämäkin janoinen kurkku etsii maitoa
jota juoda ja tuntea maailman paino
Ei saatana, ei se toimi.

11.4.2010

Pivní sýr

Olin vaimon kanssa prahalaisessa ravintolapuutarhassa, seurueena joitakin paikallisia ystäviä. Olin hetki sitten päässyt rehvastelemasta, kuinka aina haluan eri paikoissa kokeilla paikallisia ruokia, mutta annos jonka olin juuri tilannut oli tyyliä pihvi ja lohkoperunat. Annos, jollaisen saa suurin piirtein samanlaisena ravintoloista ympäri maapallon aina kälyisimpiä huoltoasemakahvioita myöten. Tajusin tämän ristiriidan puheideni ja toimintani välillä pienellä viiveellä, ja taisipa siitä kuitata jossain vaiheessa myös yksi prahalaisista kavereistammekin. Onneksi illan venyessä tuli tilaisuus korjata moukkamaisuuteni.

Jokin aika pihvin jälkeen seurueemme kumottua useita tuoppeja erinomaista tsekkiolutta yksi paikallisista kavereistamme tilasi pivní sýr (=olutjuusto) -nimisen annoksen, jolloin joku totesi että no nyt on tulossa paikallista herkkua. Kyseessä oli kuulemma tsekkiläinen erittäin pahalta haiseva juusto. Tarjoilija kysyikin annosta tuodessaan: 'Kuka halusikaan haista?' Annos tuotiin vieressä istuvalle tyypille, ja se sisälsi pienen korillisen leipää ja lautasen, jonka päällä oli vähän sipulihaketta, kasa sinappia, hieman voita ja paksu siivu tuota pahamaineista juustoa. Juuston koostumus oli kiinteähkön tuorejuuston tapaista, ja sen päälle oli siroteltu paprikajauhetta. Vaadin saada haistaa juustoa, mutta ei se tuoksunut kovinkaan kummoiselta. Prahalainen kysyi, miten kuvittelin annoksen syötävän. Oletin automaattisesti, että leipä voidellaan voilla ja sinapilla, päälle lohmaistaan olutjuustoa, ja koko komeuden päälle ripotellaan sipulihaketta oman maun mukaan.

- 'Ei aivan', vastasi kaverini, ja alkoi tarmokkaasti möyssätä haarukalla juustoa, sinappia, voita ja sipulia yhdeksi vauvanpaskan kaltaiseksi mössöksi.
- 'Ja nyt tulee se kaunis kohta.' Prahalainen lorautti tuopistaan vähän olutta mössön päälle, ja jatkoi sen vatkaamista haarukalla. Jokin juustomönjän ja oluen kohtaamisessa aiheutti epäilemättä voimakkaita kemiallisia reaktioita, sillä samassa pöytämme ympäristöön alkoi levitä mössölautaselta järkyttävä, suorastaan saatanallinen lemu.
- 'Te sairaat paskiaiset', sain häkeltymiseltäni sanottua, 'saanko maistaa tuota, saanhan?' Taitoin pienen leipäpalasen, ja sipaisin sen päälle vähän olutjuustosörsseliä ja haukkasin. Voimakas maku muistutti etäisesti vatsahappojen aromia. Tiedättehän, se karvas suun täyttävä aromi kitalaessa, kun on jo oksentanut koko vatsalaukkunsa sisällön pihalle, mutta yökkäykset vain jatkuvat. Tilasin itselleni välittömästi oman pivní sýr -annoksen.

(Kun seurueestamme vielä yksi tsekki tilasi pöytämme kolmannen olutjuustosatsin, ilmoitti tarjoilija, että se oli sitten talon viimeinen annos. Olutjuusto ei ole erityisen yleistä tai suosittua hiukopalaa edes paikallisten keskuudessa, mitä kuvastaa jo se, että söimme koko ravintolan senhetkiset varastot loppuun. Loppuyöstä, aivan liian monen tuopin jälkeen, toisessa ravintolassa, jatkoimme hedonistista rypemistämme vielä maailman ehkä parhaan valkosipuli-juustokeiton parissa, mutta se on jo toinen juttu.)

9.4.2010

Taiteilijain näkemykset

Istun Jannen kanssa Gastropub Tuulensuussa kuumana kesäpäivänä juomassa jotain herkullista keskieurooppalaista luostariolutta. Vuosi taitaa olla 2007. Janne äkkää kadun toisella puolella kävelevän sarjakuvapiirtäjä JP Ahosen.
 - Onko tuo JP Ahonen? Sankarini! remennän innoissani. Olen diggaillut jo pidempään Ahosen Aamulehdessä ilmestyvää Villimpi Pohjola -sarjakuvaa.
- On on, mä haen sen tänne, sanoo Janne ja rientää ulos viuhtoen hurjasti käsillään toiselle puolen katua. (Janne tuntee satoja ihmisiä ml. paljon sarjakuva-alan tyyppejä.)

Yllättyneen oloinen Ahonen saapuu pöytään ja Janne esittelee minut faniksi. Tilanne olisi voinut olla melkeinpä vaivaannuttava ellei Ahonen olisi niin rento ja välitön persoona. Kerron JP:lle aikeistani ostaa tämän omakustanteena hiljattain ilmestyneen Villimpi Pohjola -albumin, mutta kuulen pettymyksekseni saman tien, että se on juuri myyty loppuun.
- Mutta on mulla vielä kaksi painon hylkäämää kappaletta toimistolla, mä voin kyllä hakea sulle toisen jos sä haluut sellaisen ostaa, sanoo Ahonen.
Ja toden totta, mies nousee pöydästä, häipyy tiehensä ja palaa muutaman minuutin kuluttua mukanaan lähes viimeinen Villimpi Pohjola -alppari, joka ainoa 'vika' on joku mitätön leikkurin tekemä kolhu, joka ei vaikuta mitenkään albumin luettavuuteen.

- Kelle tää laitetaan, kysyy Ahonen kaivaen esille kynää signeerausta varten.
- Piirrä siihen zombi, se tykkää zombeista! huutaa Janne.
Ja niin Ahonen taiteilee albumin ensimmäiselle sisäsivulle ensimmäisen ikinä kenenkään piirtämän zombikarikatyyrin minusta.


Sittemmin olen erilaisilla kirja-, sarjakuva- ja scifimessuilla signeeraussessioissa saanut mitä parhaimpia zombinäkemyksiä itsestäni jo useamman albumin lehdille. Viimeksi vuoden 2010  Sarjakuva-Finlandian voittaneen Petteri Tikkasen Eero-albumiin. Ainoa mikä harmittaa on se, ettei zombikarikatyyri-idea ollut syntynyt vielä silloin, kun sain Joakim Piriseltä nimmareita ja kuvitusta useampaankin sarjakuva-albumiin. Eihän tämä välttämättä ole keski-ikäistyvän miehen normaalipuuhaa, mutta kuka sanoo, että on pakko kasvaa aikuiseksi? Häh? Häh?

8.4.2010

Balkanin surullisin viinitupa

Kroatian Vodicessa, yhdellä niistä kapeista kujista alas rantaan Trg kneza Branimiran kohdalta on paikka, jonka ristimme 'Balkanin surullisimmaksi viinituvaksi'. Sellainen ikivanha kiviseinäinen huone, jykevät puupöydät ja -penkit. Taustalla soi koko ajan vanhasta radiokasettisoittimesta tuleva käsittämättömän melankolinen balkanilaismusiikki, jonka lauluun isäntämme yhtyi spontaanisti aina silloin tällöin. Olimme saapuessamme paikan ainoat asiakkaat, vaikka viereiset ravintolat pursusivat ihmisiä. Tilasimme moukkamaisuuttamme olutta ja kivennäisvettä, ja paikan pitäjä lähtikin yllätykseksemme hakemaan niitä muualta. Tässä paikassa myytiin vain viiniä valtavista lasipulloista.

Vääriä juomia hartiat luimussa siemaillessamme sisään asteli verkkaisesti paikallinen neonkeltaisella t-paidalla, kiharalla takatukalla ja vähän liian isoilla koruilla ja sormuksilla varustettu tyyppi, joka kilisytteli rasittavasti avainnippua kädessään ja jutteli paikan pitäjälle jotain narisevalla äänellä. Emme ymmärtäneet kieltä, mutta onnistuin kuulemaan juomani olutmerkin (Ozujsko) nimen, ja kilisyttelijän elekielestä päättelin, että kaveri oli joko vuokraisäntä, velkoja tai naapuriravintoloitsija, joka tuli vittuilemaan vähistä asiakkaista ja siitä että nekin ainoat juovat jotain muuta kuin talon omia tuotteita. Isäntämme ei paljon tälle vastaillut, seinille vilkuili, ja narisija kilisytteli lopulta itsensä ulos.

Lopulta tupaan saapui useampi paikallinen kaveri, joiden kanssa isäntä alkoi juoda viiniä, aina silloin tällöin kasetilta tulevaan surulliseen lauluun yhtyen. Ymmärsimme seuraavilla kierroksilla tilata viiniä. Paikallinen pöytäviini ei ollut erikoista, muttei huonoakaan. Isäntä ilahtui kuullessaan meidän olevan suomalaisia ja mutisi joidenkin suomalaiskaupunkien nimiä. Lasku oli mitättömän pieni.

7.4.2010

Brains!

Epidemiaa odotellessa

Tässähän on hyvää aikaa kirjoittaa mietteensä ylös, ennen kuin 'lintu-' tai 'sikainfluenssat' kehkeytyvät maailmanlaajuiseksi zombiepidemiaksi. Silti, on hyvä olla valmiina.