Fispars kylpytynnyri - Ei jatkoon

Vaimo halusi mökille paljun. Sellaisen kylpytynnyrin, jossa pitäisi liota ja jotenkin muka rentoutua. Olin toki kokeillut kylpytynnyriä joskus aikaisemminkin, mutten varmaan itse moisesta olisi ostopäätöstä tehnyt. Lupasin kuitenkin kasata sen, jos sellainen meille tulee, ja sellainenhan sitten aika pian tulikin, viime vuoden syyslomalla. Itsehän olen henkeen ja vereen saunaihminen, enkä ns. voi tulla toimeen ilman säännöllistä löylyttelyä. Siksi meille tuli mökille myös rantasauna, jonka naputtelimme kasaan jo pari vuotta sitten, mutta se on toinen juttu.

Netissä ja keskusteluissa käytyjen tutkimusten perusteella päädyimme lasikuituiseen malliin ulkoisella kamiinalla, ja Fispars-nimiseltä firmalta löytyi sopiva tuote kuljetuksineen päivinen. Tilaus oli helppoa ja toimitus tuli luvatussa ajassa, eikä sitä kokoamistakaan paljon itselle jäänyt. Olimme hommanneet tasaisen sora-alustan noin mökin ja rantasaunan puolivälin maastoon. Paikka valikoitui lähinnä maiseman takia: lammellemme on kyseisistä koordinaateista erityisen hyvät näkymät, mutta suunnittelimme myös vieressä olevalle vajalle jonkinlaista pukuhuone- ja pyyhesäilytysfunktiota. Lisäksi avointa taivasta on pään päällä mukavasti, jos vaikka sielu halajaa tuijottamaan tähtitaivasta.

Kamiina oli helppo kiinnittää paljuun, lasikuitualtaan ympärillä oli jo valmiiksi hieno puuverhoilu, ja paketissa oli mukana tikkaat, joilla tynnyriin pääsi vaivatta kapuamaan. Hommasin erikseen poistoletkun ja tarvittavat osat tyhjennystä varten, mutta Fisparsilta olisi löytynyt nekin, jos oltaisiin hoksattu ne samalla ostaa. Ekat kylvyt otettiin syksyllä ja talvella jättämällä jalkineet ja vaatteet trukkilavan päälle paljun viereen ja kiipeämällä äkkiä kuumaan veteen. Jossain vaiheessa taisimme roudata paikalle puutarhapöydän tavaroiden laskemista varten. Aika pian tajusimme, että terassihan tähän on rakennettava.

Terassi rakentumassa

Sellainen tehtiin tämän vuoden keväällä. Se yhdistää vajan ja tynnyrin, siihen mahtuu pöytiä ja istuimia, ja helpottaa tynnyriin menoa huomattavasti. Vajaan veimme vaatekaapin, johon voi talvisin laittaa pienen sähköpatterin, joka pitää pyyhkeet ja kylpytakit lämpiminä. Vajassa voi pitää pieniä kaiuttimia kun kuuntelee kylpiessä Spotifyn Southern Gothic & Dark Americana -listaa. Sain vielä väsättyä terassin hukkapaloista juomatelineitä paljun kylkiin, joten olosuhteet kuumassa vedessä lillumiselle saatiin juhannukseen mennessä varsin optimaalisiksi.

Kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.

Niitä kokemuksia: Palju itsessään on helppokäyttöinen ja lasikuituisena myös vaivaton pestävä. Veden olemme pumpanneet viereisestä lammesta ja pari kertaa olemme käyttäneet myös osittain sadevettä silloin, kun sitä on ollut runsaasti tarjolla. Puutahan tuo nyt syö älyttömät määrät, joten olen yrittänyt pelastaa lämpöarvoltaan vähäisempääkin polttopuuta kamiinan ruoaksi. Veden saa kyllä liiankin kuumaksi, joten pientä opetteluahan tuon paljun käyttäminen on ollut. Negatiivisia puolia ei olla löydetty kuin pari. Vedenkiertoaukot (ne reiät, joista alemmasta kylmä vesi menee kamiinaan ja ylemmästä se tulee lämpimänä ulos) ovat hieman teräviä metallireunaisia läpivientejä. Aika epäonninen pitää olla, jos itsensä sellaiseen normaalilla kylpemisellä viiltää, mutta lapset ovat paljussa riehuessaan onnistuneet kolauttamaan polvensa ylempään läpivientiin. Valmistajan mukaan läpivientien suut ovat uudemmissa malleissa jo muovisia.

Ne maisemat

Huomattavasti vakavampi ongelma on kamiinan luukku. Se on valmistettu painavasta metallista, ja sen saranat ovat alareunassa. Jo keväällä luukku jotenkin jumitti jonkun paljuttelun aikana, ja pian sarana petti oikeasta reunasta, ja luukun kulma tippui maahan. Saranatapin reikä kamiinan rungossa oli auennut alareunasta, levinnyt ilmeisesti kamiinan kuumetessa, ja lopulta luukku tipahti sijoiltaan. Sain ikään kuin taottua reiän kiinni, ja luukkua pystyi käyttämään taas normaalisti ...kunnes se taas eräänä päivänä petti uudestaan. Tätä jatkui parin lämmityskerran ajan, ja lopulta reiän ympäriltä putosi pieni metalliliuska, joten sarana on lopullisesti hajalla. 

Pahanilmanluukku

Kamiinan ohjeessa toki muistutetaan, että luukku pitää saattaa hallitusti alas asti, ettei saranamekanismi vaurioidu. En tietenkään voi ihan varmaksi sanoa, etteikö luukku olisi voinut päästä kerran pari putoamaan painollaan. Mutta kun ajattelee, että sarana petti lopullisesti reilusti alle vuodessa, kun lämmityskertoja ei ole voinut olla kuin ehkä 15-20. Ja ensimmäisen kerran se alkoi reistailla jo joskus keväällä, kun olimme vasta aloittelemassa paljuhommia, ehkä viiden kylpykerran jälkeen. Fisparsin vastaus oli kuitenkin sinänsä ystävälliseen sävyyn mutta lakonisesti ilmoitettu: "Oikealla käytöllä saranan hajoaminen ei mahdollista". Eikä sarana kuulunut (tietenkään) paljuun sisältyvään vuoden takuuseen.

Irronnut metallisuikale ja
rikkinäinen sarana

Itse pidän luukun rikkoutumista itsestäänselvänä valmistusvirheenä, ja toissijaisestikin luukun saranamekanismia huonona suunnitteluna. Käyttömme on ollut kuitenkin verraten vähäistä, emmekä ole käsitelleet luukkua väärin. Fisparsin takuukin vaikuttaa ainakin meidän näkökulmastamme koko lailla pelkältä perävalotakuulta. Se, että käyttöohjeissakin kerrotaan, miten luukkua pitää käsitellä, viittaa siihen, että muillakin on samanlaisia ongelmia ollut. Kokonaisuutena palju on ollut mukava lisä mökkivarustukseen, mutten näillä kokemuksilla valitsisi enää Fisparsin tuotetta tai kenenkään muunkaan, jonka kamiinassa on samanlainen saranamekanismi. Valitettavasti näitä asioita ei pääse tarkistamaan useinkaan etukäteen. Tällä hetkellä luukku pysyy vielä joten kuten kiinni, mutta seuraavaksi on selvitettävä miten saranan voisi hitsata taas toimivaksi, ennen kuin se hajoaa toiseltakin puolelta. Valmistajan vinkki oli avulias: "Vie se jonnekin pajalle".

Yhteenvetona siis: Helppokäyttöinen ihan mukava palju, helppo puhdistaa. Mutta vaikka kamiinassamme ei valmistusvirhettä olisikaan, kuten valmistaja uskottelee, voi sarana hajota puolessa vuodessa, vaikka yrittäisi käyttää sitä ohjeiden mukaan. Painava luukku voi pudota varovaisenkin käyttäjän näpeistä kerran pari, ja se on näköjään sitten helposti sen jälkeen hajalla. Kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ostaa sellaisen tuotteen.

Toisille annetaan, toisille ei

Vanhassa kansanlaulussa Tula tullalla lauletaan seuraavasti:

Tule meille vaan, meillä leivotaan. 
Saat lämmintä leipää, jos annetaan.
Tula tullalla, tula tullalla,
Saat lämmintä leipää jos annetaan.

Mitä helvettiä? JOS annetaan? Kutsutaan oikein kotiin leivontapäivänä, mutta sitten ei välttämättä annetakaan mitään? Kannattaako sitten edes mennä, jos joutuu lakki kourassa pokkuroimaan ja nöyristelemään että saisi vähän leipää, JOS arvon leipurinmulkku suvaitsee sitä antaa. Pitäkää känttynne, saatana. Muutenkin epäilyttävät sanat tuossa laulussa. Mitähän tuo leipominen ja leipäkin oikeasti meinaavat? Ettei vain olisi eufemismia koko hoilotus. Posket pullalla. Älä sinä päälleni kurkista. Saat maata mun käsivarrella. Voyeurismia ja fornikaatiota!

Ja mikähän siinä on että nuo leipomislaulut ovat muutenkin tuollaisia epäreilujen ja valikoivien ruoanjakajien tunnussävelmiä? Täysin irrationaali ravinnonjakoperuste on tässäkin älyttömässä renkutuksessa:

Aleksille taikinaa, Aleksille taikinaa, 
Aleksille taikinaa ja Juliukselle voita. 
Kyllä se Julius tulla saa, kyllä se Julius tulla saa, 
kyllä se Julius tulla saa kun se on niin nätti poika.

Että rumilukset älkööt vaivautuko, vai? Sieltä se pikkusievä Julle taas omahyväisesti hymyillen tulla paarustaa maha täynnä pullaa. Sokeria huuliltaan nuollen ja naama rasvasta kiiltäen. Ja taikina-Aleksi hännystelee sen perässä jauhot rinnuksilla ja hiivat naamalla meille vähäosaisille mölliäisen näköisille naapuruston penskoille ilkkuen. Vitun nilkit.

Valokuvahaaste - Päivä 4/5

Valokuvahaasteen toiseksi viimeinen päivä oli töissä tasan yhtä puuduttava kuin viikon aikaisempinakin päivinä. Tälle päivälle iskostui kuitenkin vähän musikaalisempaa kuvamateriaalia.

D# 

Iloinen pistorasia

Otin jouluvalot jo nyt sisälle.

Tee-se-itse rumpualusta

Ostimme pojalle 7-vuotislahjaksi sähkörummut. Pikkumies käy kerran viikossa rumputunneilla ja voi omalla setillään harjoitella kotona. Tai niin me luulimme. Koska olemme kerrostaloasujia, ideana oli nimenomaan hommata sähkörummut, joita voi kuunnella vaikka kuulokkeilla, ja naivisti uskoimme ettei rumpupadeihin kohdistuva kopina kuulu naapuriin talossamme, jossa vuosikausien kokemusten mukaan ei varsinkaan ylä-ala-suunnassa äänet juurikaan välity. Toisin kuitenkin kävi: Alakerran naapuri tuli vähän närkästyneesti tiedustelemaan, että onko meillä rummut. Ilmeisesti erityisesti bassorumpupedaalin polkeminen synnytti runkoääniä, jotka kantautuivat talon rakenteita pitkin naapuriin.

Klikkaa isommaksi.

Ei siinä mitään, en itsekään haluaisi pidemmän päälle kuunnella jos joku pomputtelisi koripalloa yläkerrassa, vaikka vain vartin verran kerrallaan muutaman kerran viikossa. Muusikoiden keskustelupalstaa siteeratakseni runkoäänten katkaisu on naapurisovun ratkaisu. Samaisilta palstoilta ja netin syövereistä löytyikin nopeasti erilaisia innovaatioita runkoäänten vaimentamiseen. Koska edustan nikkarointitaidoiltani ja etenkin  -halukkuudeltani lähinnä peukalo keskellä kämmentä -osastoa, koetin ensin kysellä tutuilta ja alan ihmisiltä, olisiko kellään minkäänlaista valmiiksi rakennettua ratkaisua pölyttymässä varaston nurkassa. Ei niin kovaksi yllätykseksi kukaan ei ilmoittautunut - enpä kyllä itsekään ollut kuullut rumpualustoista tätä ennen mitään. Ei auttanut kuin tarttua työkaluihin ja väsätä alusta itse alusta (sic!)

Parhaiten toimivalta ratkaisulta tuntui ns. tennispallomalli, jossa runkoäänieristävyys syntyy kahden levyn välissä olevista tennispalloista, jotka ottavat joustavasti iskuja vastaan. Muitakin joustavia ja (toivottavasti) värinää absorboivia kerroksia ja materiaaleja tulee mukaan. Mittasin rumpusetin (Millenium MPS-200) ja päädyin tuollaiseen vain metrin levyiseen malliin, vaikka moni nettiohje on paljon leveämmille alustoille. Lattiasta ylöspäin lukien rakennelma muodostuu seuraavista osista:

• Kumijalat, 8 kpl (9,25 €, kiinnitysruuvit löytyi kotoa).
• 1000 x 700 x 19 mm MDF-levy, johon porataan 44 mm reiät tennispalloja varten.
• Kahdeksan tennispalloa istutetaan reikiin (6,00 €).
• Toinen samanlainen MDF-levy, jossa 44 mm reiät täsmälleen samoissa kohdissa. (Levyt valmiiksi leikattuna yht. 34,02 €, reiät porasin reikäsahalla itse)
• 2 mm vahvuista askeläänieristettä (jäänyt varastoon laminaattiasennuksesta).
• 10 mm vahvuista kumista kuntosalimattoa (36,45 €).
• Toinen kerros laminaatin askeläänieristettä.
• Päällysteeksi kuramattoa (9,95 €).

MDF-levyihin ja kumimattoon porasin lisäksi 8 mm reikäparit neljään kohtaan, jolloin sain ne kiinni toisiinsa nippusiteillä (löytyi valmiiksi kotoa). Päällysmatto on taitettu pitkän sivun yli ja naulattu alemman MDF-levyn ulkolaitoihin (naulojakin oli jo valmiiksi), jolloin pitkä laita peittyi siististi. Perjantai-iltapäivänä haettiin tavarat kaupoista, ja alusta oli valmis sunnuntaina alkuillasta. Ja siinä välissä ehti käydä Filkkareillakin katsomassa roskaelokuvia. Useampi tunti rakentamisessa kuitenkin meni. Osa tilpehööristä ja työkaluista löytyi valmiiksi itseltä, ja reikäsahan sain lainaan (yhdeltä toiselta) naapurilta, joten hintaa osille tuli vajaa satanen. 

Tein projektista muodikkaasti vajaan kahden minuutin videon, josta idea toivon mukaan selviää visuaalisesti:

Nyt pitää vielä toivoa, että viritelmä oikeasti vaimentaa runkoääntä! 

Elokuvahaaste: Suosikkidraama

Day 4: Favorite drama

Palataanpa vaihteeksi elokuvahaasteeseen. 'Draama' on niin laaja käsite, että siihen nyt sopii melkein mikä elokuva vain. Tämä olikin haasteena vaikea pähkinä purtavaksi, mutta vähintäänkin lähellä totuutta on Milos Formanin säveltäjänerokuvaus Amadeus. Valintaa helpotti sekin, kun näin tämän aika nuorena, tuoreeltaan teatterissa about 11-tai 12-vuotiaana, ja se pääsi tekemään tuolloin vielä vain vähän turmeltuneeseen sieluuni syvät jäljet. Tämä leffa olikin niitä ensimmäisiä jotka herättelivät tajuamaan että elokuva voi olla muutakin kuin terencehillejä ja budspencereitä. Jotain elämää suurempaa.

Taisi olla niin, että vanhempani kävivät katsomassa leffan ensin, ja ihastuttuaan siihen kuskasivat minut ja kaverini vielä samalla viikolla katsomaan sitä. Vastoin odotuksia elokuva pääsi yllättämään meidät varhaisteinit erittäin positiivisesti. Asiaa auttoi varmaan vielä se, kun rasavillin Mozartin näyttelijän Tom Hulcen ikoniset naurunryöpsähdykset kuulostivat aika lailla oman äitini naurulta.

Olen katsellut Amadeuksen muutamaan otteeseen, ja tarina kateudesta, neroudesta ja kuolemattomasta musiikista on toiminut joka kerralla erinomaisesti omista ikävuosistani riippumatta. Mutta mitä tapahtui punk-Mozartia aivan huipusti näytelleelle Tom Hulcelle? Miehen olisi luullut roolin jälkeen olleen sellaisessa nosteessa, että tuottajat olisivat olleet puukkohippasilla toistensa kanssa saadakseen miehen näyttelemään elokuviinsa. Mutta Tomppa on ollut aika harvakseltaan missään, roolien välissä on toisinaan ollut vuosia. Itse muistan nähneeni miehen ainoastaan Kenneth Branaghin Frankenstein-filmatisoinnissa kymmenen vuotta Amadeuksen jälkeen. Toivottavasti syy miehen näkymättömyyteen on se että hän on elellyt mukavasti tehden mitä huvittaa.

Grumpy Cat Has No Respect for The Beatles - vol. 2

In appreciation of the original BuzzFeed's Grumpy Cat Has No Respect for The Beatles memes. And of course, Tard herself.

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.

Aaweenpääkeitto

Kuten kaikki nuorten seinäjokisten helluntailaisten 80-luvulla julkaisemaa Rock'n rollin maailma -kasettia kuunnelleet tietävät, on rokki paholaisen pelivehje. Asiahan on tapetilla jälleen täällä Tampereellakin, kun saatanallista PMMP-yhtyettä pyydettiin olemaan esittämättä Jeesus ei tule -kappalettaan. Odotamme innolla sitä hetkeä kun em. kasetistakin innoitusta ammentanut, vastikään esikoislevynsä julkaissut rytmimusiikkiyhtye Seremonia esiintyy Tampere Areenalla, ja mitä kappaleita tilanomistaja mahdollisesti toivoo olevan esittämättä.

A.W:n -pääkeitto.

Helluntailaiskasetilla mainitaan esimerkkinä tuhoisasta rock'n rollista monien muiden muassa The Rolling Stonesin levy Goats Head Soup, eli aaveenpääkeitto. Epäilen kyseessä olevan karkea käännösvirhe. Lienee nimittäin selvää, että käskyt antaa A.W:n pää.

Seremonia ja ruotsalainen Witchcraft esiintyvät Helsingissä, Turussa ja Tampereella tammikuussa. Sitä ei pidä rock'n rollin maailmassa asuvan ihmisen missaaman.

A.V:n -pääkeitto.

Edit: Heti tuli sanomista, että ennemmin vaikka Antti Vedenpää kuin 'tuo'. Siispä: Aaveenpääkeitto:

Lapsuuden mysteeriot

Kai teillä muillakin on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta mieleen kummallisia asioita, jotka ovat jääneet jotenkin epäselviksi ja vaivanneet mahdollisesti pitkänkin aikaa? Minulla on erityisesti audiovisuaalisesta kulttuurista jäänyt monen monta hämärää häh?-fiilistä, joista monet oikeastaan vasta siunattu teknologia - lähinnä internet - on onnistunut selvittämään.

Riiaroo

Yksi varhaisimmista muistamistani 'mitä helvettiä' -kohtauksista on Peppi Pitkätossu -elokuvan kukkahattutädin ensiesiintyminen valkokankaalla/televisioruudussa. Ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kansankynttilästereotyypiksi puettu nainen laulaa jotain hyvin omituista, jonka aivan näihin päiviin asti muistin kuulostavan jotakuinkin tältä:

Komma [jotain] riiaroo, riiaroo, riiaroo
Komma [jotain] riiaroo, aske taske taa

Muistan sävelenkin ihan hyvin. Kaikkina näinä ainakin 30 vuotena kyseinen pätkä on palautunut jostain syystä aika ajoin jostakin alitajunnan syövereistä, jolloin sitten ihmettelen, mikä ihmeen lastenlaulu on kyseessä, vai onko sitä oikeasti edes olemassa. Viime kerralla - josta ei muuten ole monta viikkoa aikaa - onnistuin viimein googlaamaan oikein. Laulussa lauletaankin: Vi komma ifrån Ria-ra, Ria-ra,Ria-ra, vi komma ifrån Ria-ra, aske daske da. Ei huonosti muistettu. Aikaisemmat googlaukset menivät vituralleen, kun ria ro ei tuottanut tulosta. Sitten kun keksaisin googlata aske taske ta, korjasi hakukone lausekkeen aske daske daksi, jolloin laulusta löytyi hakutuloksia. Mitä tuo sitten tarkoittaakaan, mutta jumalauta kymmenien vuosien äimistyneisyys vaihtui varmuudeksi siitä, että tämä on sittenkin ihan oikea svedujen lastenlaulu, eikä hämmentyneen mielikuvitukseni tuotetta.

Wattoo shoodeö

Lapsuudessani, joskus 1980-luvun alkuvuosina, televisiosta tuli torstaisin Pätkis-nimistä lastenohjelmaa, jossa lähetettiin lajitelma lasten piirrettyjä lyhytelokuvia. Tässä yhteydessä mm. Smurffit tulivat tutuiksi tunnusmusiikkeineen, jotka soivat vieläkin kutsumatta päässä. Valikoimaan kuului myös normaalisti Disneyn klassikkopiirrettyjä, joista monesta lapsuuteni on käytännössä rakennettu. Erityisen ihastunut olin Aku Ankan ääneen (RIP Clarence Nash) ja Akuun muutenkin. Mikki on loppujen lopuksi ärsyttävä ja ylimielinen nilkki, kovaonninen riidanhaastaja Aku on enemmän minun makuuni.

Überhauskassa Ikkunanpesijät-lyhärissä Aku joutuu tukalaan tilanteeseen, jossa hän tokaisee ihan selvästi: wattoo shoodeö (edellisen linkin videon kohdassa n. 6:05). Tokaisua ei muistaakseni ollut suomennettu mitenkään siinä Pätkiksen nauhoituksessa, jota veljeni kanssa tuijotimme vuosikaudet ehkä satoja kertoja, mutta se jäi miltei pysyvään sanavarastoomme. On ihan oikeasti tilanteita, joissa on aika osuvaa sanoa wattoo shoodeö. Minun piti mennä lopulta niin pitkälle, että lisäännyin ostaakseni lapselleni Aku Ankka -aiheisen DVD:n, jossa kyseinen piirretty sattui olemaan, ja jossa oli myös englanninkieliset tekstitykset. Aku ihmettelee  kyseisessä kohtauksessa, että what goes on here?

Hattottoo attedu diduda

Toinen Pätkiksestä selkärankaan jäänyt epäselvyys on Horton-elefantin laulu, joka  kuulosti vuosikaudet jotakuinkin tältä:

Hattottoo attedu diduda 
aa toua toua touboi

Horton

Tämäkin on takuuvarmasti päässäni vuosikymmenet pysynyt laulu, jonka melodia ei ole päässyt koskaan unohtumaan, kun taas sitä vastoin älyttömät lyriikat ovat vanhemmiten alkaneet vaivata unettomia öitä. Jollain käsittämättömällä tavalla sain lopulta selville Hut Sut Songin olemassaolon, mikä johti yhden sielullisen langanpään päättelemiseen. Sinänsä jännä, että väärin kuulemani lyriikat tekevät about yhtä vähän järkeä kuin puhevikaisen Hortonin laulamat alkuperäisen kappaleen sanat: Hut sut rawlson on the rillerah and a brawla, brawla sooit.

Heiiii badabada

Eteenpäin 80-lukua. Vaihdetaan vapaalle, Ferris on elokuvaklassikko ajalta, jolloin radikaalia anarkismia valtavirran silmissä edustaa ylemmän keskiluokan jälkikasvun koululintsaamiset. Eikä siinä mitään, ihan hauska leffahan tuo on. Yksi kohta jäi kuitenkin vaivaamaan vuosiksi; Ferris ja hänen kaverinsa Cameron menivät lintsausmatkallaan  baseball-otteluun, jossa he huusivat kentälle päin jotain todella mystistä tähän tapaan:

Heiiiii badabadabadabada sauwing badaa
Kennedykennedykennedykennedy sauwinnngg badaa

Kiitos maailmanlaajuisen tietoverkon, sain tämänkin mysteerin myöhemmällä iällä selvitettyä. Kyseessä on baseballmatsissa lyöjälle (batter) huudeltava häirintäirvailu, joka oikeasti menee näin: Hey batter batter swing. He can't hit, he can't hit, he can't hit jne. Lällätyksestä on tehty laulujakin.

Tudi äkipaut foor

Edellä tuli mainittua muutama heti mieleen tullut, nyt jo selvinnyt käsittämättömyys. Yksi juttu on edelleen totaalisen mysteerion vallassa. Kärvistelin joskus 16-vuotiaana kokonaisen kesän Tykkimäen huvipuiston narunvetosetänä. Huvipuiston soundtrackinä tuli aksentista päätellen brittiläisiä lastenlauluja, ja levy soi repeat-asetuksella koko hel-ve-tin kesän. Siinä on leikkimielisyys ja puistohuvittelut kaukana, kun värjöttelet sateessa ulkosalla kylmänä kesäkuisena arkipäivänä, asiakkaita ei mailla halmeilla, ja kaiuttimista puskee viidettätoista kertaa samat vitun rallatukset.

Yksi kappale syöpyi näköjään pahemmin päähän, kun muistan siitä yhä otsikon mukaisen rivin. Kyseinen laulu ei ole ahkerasta googlaamisesta huolimatta koskaan löytynyt. Luulisin, että säkeen lopussa miesääni laulaa jotenkin näin: one and all, to the [äkipaut] four. Mutta mitä helvettiä tuo äkipaut voisi olla? Jotain about? Ja onko viimeinen sana four, for vai kenties floor? Ilmeisesti en nuku vielä ensi yönäkään.

Ja onhan noita muitakin. Mitä hiittä Pellonpää laulaa Sutkissa? Telmiökaada kattupiö kaada. Kuudakka kuudakka? Ja mikä biisi on Bill Cosby Show'ssa ollut legendaarinen I said eh man?

Fap Five

Alta riman, tiedän, mutta pitihän se toteuttaa, kun kerran vanhalle Beatles-fanille mieleen juolahti. Vanha musiikinopettajani olisi syyttänyt taas penikkataudista. Anteeksi.

Madonna-lippuja tarjolla

Laitetaan nyt tännekin viestiä: Ostin ennakosta tuttavaperheelle erehdyksessä liikaa Madonnan konsertin lippuja, ja niistä pitäisi päästä nyt eroon. Jos siis haluat tai tiedät jonkun tuttusi haluavan konserttiin (12.8. Helsingin Olympiastadionilla) olisin kovasti kiitollinen jos liput ostettaisiin minulta pois. Kyseessä on kaksi kenttälippua (ei niitä PDF-versioita, vaan ihan ehtoja Lippupalvelun tekemiä). Hinta on sama kuin lippukaupassakin, eli yhteensä 195 €, ja voin lähettää ne postikuluitta minne vain.

Kusilurkin muistolle

Kävin tänään tapattamassa kissamme. Onni oli ollut perheenjäsenemme 15 vuotta. Siinä ajassa heikkomielisempäänkin olentoon kiintyy yllättävän paljon. Ja kyllä, nimitän kissaa perheenjäseneksi. Annan sille nimen, jollaisia voidaan antaa ihmisillekin. Saatanpa toisinaan äityä peräti viittaamaan elikkoon persoonapronominilla, jolla viitataan tavallisesti vain ihmiseen, vaikka joitakin mielensäpahoittajia tällaiset ylvästä ihmisrotua halventavat tavat riepovatkin. Mitä muuta kuin perheenjäsen on toistakymmentä vuotta kuvioissa hilluva, kaiken karvastava, vähä-älyinen, ajoittaisia juomisongelmia (kieli perhana ei ota aina kosketusta veden pintaan) kokeva, mukavuudenhaluinen, ehkä maailman säysein kissa?

Onni oli oman tiensä kulkija. Se otettiin aikoinaan huostaan Kissojen katastrofiyhdistykseen, josta se annettiin yhdessä Armas-kissan kanssa tulevan vaimoni hoteisiin sen ollessa arviolta kaksivuotias. Katastrofiyhdistyksen (mahtavan dramaattinen nimi muuten - olisiko Kissojen maailmanloppuyhdistyksestä edes haastajaksi?) väki nimitti kissaa Luruksi, vaikka kissat saivat uudessa kodissaan uudet nimet Onni ja Armas. Onni nyt vain oli niin onnellisen yksinkertainen olento. Luru saattoi muuten olla ihan aiheesta annettu onomatopoeettinen nimi - sisäkissaksi muuttunut Onni kelpuutti vain verrattain puhtaan ja hajuttoman kissanvessan. Jos laadussa oli moittimisen varaa, ei herralle tuottanut moraalisia ongelmia laskea vesiänsä vaikka lattialle jääneen sateenvarjon päälle. Näitä tapauksia sattui onneksi vain harvakseltaan, ehkäpä parisenkymmentä (Vähättelenkö? Aika kullannut suihkut?) yllätyskusilammikoa Onnin elämän aikana, mutta se opetti isäntäväen nöyrästi olemaan jättämättä reppuja tai vaatekasoja lattialle lojumaan otollisiksi tilapäisvessoiksi. Kenkiäkin suosittiin aseteltavaksi nojaamaan seinään siten, ettei niiden päälle olisi helppo mennä pissalle. Tästä hyvästä lempinimi Kusilurkki (saks. Pissnelke).

Onni oli erittäin koira-, lapsi- ja yleensäkin ihmisystävällinen, mitään pelkäämätön feliini. Se kesti Armaksenkin ennenaikaisen kuoleman kohtuullisen lyhyellä suruajalla. Onnin pystyi lähes käytännössä solmimaan umpisolmuun, ja kissa sen kuin kehräsi. Onnin ympäriltä pystyi imuroimaan ilman, että kissa piittasi ulvovasta vakuumihelvetinkoneesta pätkääkään. Itse asiassa Onnin turkinkin imurointi tuotti eläimelle vain nautintoa. Miten ystävällistä, saan huomiota, se tuntui ajattelevan. Onni tuntuikin ajattelevan asioista omalla tavallaan, ja vuosien saatossa se sai myös oman äänen, jota erityisesti vaimoni osasi tulkita hyvin. Onni oli paha suustaan, se saattoi ihmetellä triviaalejakin asioita varsin vulgääristi: Mitä vittua, myrsky vesilasissa! (kun juomakupin nestepinta heilui ikävästi juomista yrittäessä). Onnilta ei myöskään taipunut kieli tai erikoisemmat sanat aina ihan toivotusti. Eräänkin eläinlääkärireissun jälkeen kissaherra heräsi nukutuksesta epäilemättä pää kivistäen: Miten ystävällistä! Lasse vei minut kaupungille. Taidettiin mennä baariin. Mutta voi! Miten noloa, minä en muista mitään. Sitä paitsi minulla on kaamea karpula. Halloweenin aikoihin kissa totesi: Minä olen Dakula, hirveä hampuusi! Onnia pystyi käyttämään konepistoolina, pumppuhaulikkona tai poliisin nopeustutkana. Onni pystyi soittamaan ihmisavusteista ilmakitaraa, ilmakoskettimia, ilmarumpuja tai esittämään ihmisavusteisia pantomiimeja eri biiseistä. Onnin ulkonäköimitaatiorepertuaariin kuului ainakin Yoda, Batman ja Roope Ankka.

Mitä vittua?

Onni oli pari viimeistä elinvuottaan ns. luuta ja nahkaa. Se ei selvästikään enää saanut ruoasta irti kaikkea mitä olisi pitänyt. Sisäelimet taisivat toimia vajaateholla. Ruoka ja uni kyllä maistuivat, ja kissa vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä ja tuskattomalta. Kaverimme Janne jo epäili, että Onni on itse asiassa zombi, jolta se tosiaan muutenkin viimeisinä vuosinaan vaikutti. Veljeni perheessä joitakin kertoja hoidossa ollessaan Onni sai lempinimen Maailman hitain kissa. Zombikissa ei liikoja kiireitä pitänyt - matka sohvan selkämykseltä ruokakupille saattoi miettimistaukoineen kestää hyvät kymmenen minuuttia. Itse ehdimme ounastella viikatekissan tuloa jo parinkin talven ajan, mutta niin vain kissaäijä selvisi vuodesta toiseen. Viime kesän helteet olivat jo saada Onnin potkaisemaan tyhjää (se juomisongelma, kato), mutta niin vain kissavaari tokeni siitäkin koettelemuksesta. Aloinkin kesästä lähtien tapailla ukulelella mollivoittoista sointukulkua, jolle annoin nimeksi Onni Lament - eka biisini?

Muutama viimeinen viikko alkoi olla jo lopun alkua. Onnin leukaan kasvoi omituinen kova patti, joka kasvatti leuan kooltaan kolminkertaiseksi. Minä olen Gepard Depardjöö, ilmoitti Onni, eikä näyttänyt varsinaisesti kärsivän kasvaimestaan, mitä nyt kuolasi kuin jo vähän isompikokoinenkin koira. Väliin näytti kuin katti olisi syönyt lenkkarin, nauha vain roikkui suusta. Muita lieveilmiöitä oli Onnin hyppäämättömyys. Vanha kroppa ei enää toiminut vetreiden nuoruusvuosien lailla, ja sohvan päälle ja syliin piti kiivetä upottamalla kynnet sohvan kylkeen tai reiteen ja punnertamalla. Hengitys oli käynyt jo työlääksi, kyljet lommolla kissa vinkui, mutta lopunajan merkit realisoituvat viimeistään siinä vaiheessa, kun Onni ei enää pystynyt peseytymään itse. Turkki oli kuin rastafarillla (pastavaarilla!), likainen kuola tahri leuan ja etutassut, silmätulehdus puolet muuta naamaa, ja koko eläin haisi pilaantuneelle kissanruoalle. Olimme tulleet siihen pisteeseen, johon kukaan lemmikkieläimen omistaja ei halua joutua, vaikka kaikki tietävätkin sen olevan jonakin päivänä edessä.

Olin kaivanut Onnille jo kesällä valmiin haudan anopin mökille talven routaa ennakoiden. Siitäkin riitti mustaa huumoria pitkälle syksyyn. (Miten ystävällistä! Oma hauta!) Harkitsin puolitosissani, että veisin Onnin mökille elävänä, ja kalauttaisin kissalta halolla tajun lopullisesti kankaalle. Eläimethän pelkäävät eläinlääkärissä kuollakseen (tässä tapauksessa syystä). Ajattelin, että yllätyskuolema olisi paljon armeliaampi. Tätä suunnitelmaa varjosti ensinnäkin se, että en tiedä pystyisinkö moiseen ollenkaan, ja toiseksi se, että kissantappajalla ei välttämättä olisi kovin lämmin kohtelu kotona. Sitä aina toivoi, että jokin aamu sitä löytäisi kissan nukkumasta vakipaikaltaan olohuoneen patterin vierestä, kunnes huomaisi, että eihän se nukukaan. Mutta harvoin se noin menee. Tänään klo 17.30 oli siis Onnin päivät luetut ihan oikealla eläinlääkärillä. (Eutanasia, mukava asia!)

Morbideissa tunnelmissa menin Onnin kanssa eläinlääkärille. Henkilökunta vaikutti ilmeitänsä, äänenpainojansa ja muuta olemustansa myöten empaattiselta. Paskat, ne tekevät tätä monta kertaa viikossa, ajattelin synkästi. Lääkäri varmisti tullessaan, että onhan kyseessä Onnin eutanasia. Yritin epätoivoisesti keventää (omaa) tunnelmaa sanomalla, että hyvä kun kysyt, ettei mene Rekun luomenpoiston kanssa sekaisin. Lääkäri kysyi myös, että haluanko olla läsnä toimenpiteen ajan. Totta helvetissä, enhän minä nyt voi jättää sitä tänne pelkäämään, kun sinä teloitat sen. (En minä kuitenkaan noin sanonut.) Rauhoittavan aineen alkaessa vaikuttaa hyvästelin Onnin ääneen. Minä, kova jätkä ja oikeastaan enemmän koiraihminen. Sitten nukutusainecocktail vaivutti Onnin viimeiseen uneen. Rapsuttelin kissavanhusta, kunnes stetoskooppi kertoi sydämen pysähtyneen. Työläs vinkuhengitys oli viimein loppunut. Lääkäri jätti minut hienotunteisesti yksin huoneeseen.

En halunnut kuljettaa kuollutta Onnia samassa kantolaatikossa, jossa sen olin eläinlääkäriin tuonut. Olin ottanut töistä mukaan tyhjän kopiopaperilaatikon ruumisarkuksi. Nostin Onnin laatikkoon. Hoitopöydälle jäi virtsalammikko. Lurun viimeinen kusijäynä. Kun suljin kannen, huomasin siinä tarran jossa luki '1 kolli'. Onni oli huumorikissoja loppuun asti. Ajoin anopin mökille valmiille kuopalle, jonka äärellä Onni yllätti vielä kerran: Kissa oli vielä tunnin ajomatkan jälkeen ihan lämmin. Oli pakko tuijottaa valkoista turkkia hyvä tovi, ettei kissa olisi kuitenkin vielä hengittänyt. Ei se hengittänyt. Autoradiossa soi Motörheadin Killed by Death.

Ukuleleopas alennuksella

Uhosin taannoin ostavani ukulelen soitto-oppaan. Viime kesän ukuleleostoksen jälkeen olen opetellut suurimman osan perussoinnuista ja rämpyttämään muutaman eri biisin soinnut jotakuinkin oikeassa järjestyksessä. Ja olenhan minä soittanut kolmen kappaleen keikankin työpaikan pikkujouluissa. Mutta en osaa juuri mitään skaaloja, en osaa transponoida enkä soittaa melodioita. Improvisoinnista nyt puhumattakaan. Vaikkei tätä oikein harrastuksena voi vielä pitää, on tehtävä jotain, jotta soittotaidot kehittyisivät edes vähän. On siis ostettava se soitto-opas.

Book Depositorylta löytyy useampikin ukuleleopas, ja vaikka edellisellä kerralla mietin toista opusta, päädyin muutaman arvostelun luettuani Play Ukulele Today! -oppaaseen. Pistin tilaukseen - ei ollut hinnalla pilattu: 5,67 €  ilmaisella kotiinkuljetuksella, kuten aina. Book Depositorylla on tämän kuun loppuun voimassa 10 % alennus kaikesta kun vain käyttää May11 -alennuskoodia checkoutissa. Ei paha.

Asiakaspalvelua

Tämä menee nyt mainostamiseksi, mutta yksi parhaista nettikaupoista on brittiläinen Bookdepository. Valikoima on aika hyvä ja hinnat kilpailukykyiset - ja hintoihin sisältyy toimituskulut useimpiin maihin. Isommat kirjat saapuvat vankoissa pahvipakkauksissa. Pienemmät, kuten sarjakuva-albumit  pakataan pehmustettuihin kirjekuoriin. Yleensä jokainen opus on omana lähetyksenään, vaikka tilaisikin useampia samalla kertaa.

Tilasin joitakin päiviä sitten pari sarjakuva-albumia ja yhden kirjan. Kaksi lähetyksistä saapui moitteettomassa kunnossa, mutta Victorian Undead: Sherlock Holmes vs. Zombies! oli kulmastaan taittunut. Epäilemättä pehmeä kirjekuori oli jossain kuljetuksen vaiheessa vääntynyt postipinon alla jättäen albumiin pysyvät taitosjäljet. Kyseessä oli kuitenkin varsin mitätön virhe. Prässäämällä albumin vaikka kirjapinon alla sivut saa jälleen suoraksi, vain kansiin jää pienet taitosjäljet. Toisaalta, ei tällaista täyteen hintaan kuitenkaan kivijalkakaupasta täyteen hintaan mukaan ottaisi. Siis valittamaan.

Kerroin reklamaatiossa ongelman ja myös sen, että albumin lähettäminen takaisin ja uuden saaminen tilalle tuntuisi ajan ja rahan tuhlaukselta. Vaikka kokoelman moitteettomuus on sinänsä tärkeää, mieluumin ottaisin vaikka alennuksen seuraavasta ostoksesta. Kestän kyllä tuon albumin kansitaitokset, jos minua hyvitetään muuten. Asiakaspalvelulta ei kestä yhtäkään vuorokautta vastata (sunnuntaina): Pahoittelut, ei tarvitse lähettää viallista tuotetta takaisin, lähetämme sinulle uuden albumin tai hyvitämme koko summan, miten vain haluat. Ja minä kun olisin ollut tyytyväinen pieneen alennukseen seuravaan tilaukseen. Hyvä kun sain edes aikaiseksi valittaa. Taidan tilata hyvitysrahoilla ukuleleoppaan.

Viimeistä päivää viiksekkäänä

Movember on ohi. Nyt saisin siis jo ajaa nämä kammotukset pois naamaltani, mutta YO-talolla on tänään mainion yhdysvaltalaisbändin Hayseed Dixien keikka. Ajattelin, että trucker-viikset, ruutupaita ja lippis ovat oikea kuosi mennä kuuntelemaan bluegrassia. Summa, joka viiksieni nimissä on lahjoitettu Syöpäsäätiölle, ei ole vielä tiedossani, mutta saan kuulemma asiasta myöhemmin meiliä. Yli satasen on kuitenkin menty, ja vielä viimeisenä päivänä marraskuuta sain kaverilta tietooni että lahjoitus on tehty, mikä on todella hieno juttu! Kiitos kaikille avokätisyydestä!

Mustasch

 
Movemberin teemabändi ei voi olla kuin ruotsalainen Mustasch!

Nukku-Matin terävät hampaat

Olenko ainoa, jonka mielestä Tapio Rautavaaran säveltämän Sinisen unen sanoitus (by Martti Haavio) on helvetin pelottava? Kun lyriikoita miettii yön pitkinä tunteina liikaa, Ragni Malmstenin tunteikas tulkinta tekee niistä oikeastaan entistä kolkommat.

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,

niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.

Minua hirvittää tuo 'Nukku-Matti nousee' -kohta. Nousee? Nukku-Matista tehdään jonkinlainen vampyyrimainen olento, joka selvästikin nukkuu päivisin ja liikehtii öisin. Toisessa säkeessä selitetään myös yöllisiä ääniä. Vampyyri se siellä kolistelee oven takana.

On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,

se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja tuollainen hiipiminen pimeässä ja kaapin takana, kun toiset yrittävät nukkua.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen, uninen vyö

ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.

Tämä on laulun ehkä kammottavin kohta. Miksi helvetissä Nukku-Matti kantaa jäätelöä mukanaan hiippaillessaan öisin toisten kotona? Eikö se sula? Ja miksi se on pala, eikä esim. tötterö tai puikko? Uninen jäätelö - onko se jotain huumausainetta? Pitääkö Nukku-Matti sitä palaa käsissään? Ja miksi se syö sitä hampaillaan? Ei kukaan syö jäätelöä hampaillaan. Kuvittelin pienenä, että ne hampaatkin ovat siniset ja lisäksi terävät. Kaapin takana lymyilevä terävähampainen uniolento pureskelemassa huumejäätelönpalasta. Yritä siinä sitten nukkua.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan

ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.

No niin, sillä on vielä sateenvarjo ja kirjakin mukanaan. Miten se kantaa nuo kaikki? Varsinkin kun tuo sininen unien Necronomicon näköjään pitää olla koko ajan kainalossa.

Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.

Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Tässä se selviää: Nukku-Vampyyri-Matti on murtaunut yöllä kotiisi, hiippaillut huonekalujen takana ja huumannut sinut vain kidnapatakseen sinut 'unien sinimaahan'. Tuo luonnoton, toisesta todellisuudesta kotoisin oleva auton surina on ainoa ääni, minkä sidottuna ja suukapuloituna takakonttiin lukittuna kuulet.

Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu

ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.

Taas tällainen kauhukuva jostain toisesta maailmasta olevan linnun kultaisesta suusta. Miksei nokka? Näin tästäkin lapsena painajaisia.

Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,

se laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa

Mikä tämä loppu on, ellei metafora kuolemalle? Kun tarpeeksi on kidutettu, peloteltu ja rääkätty, viety pois yöllä auton takakontissa ja näytetty hirviölintuja, murtuu mieli, ja alkaa hokea vain samaa asiaa ennen kärsimysten lopullista päättymistä: la la lal la la lal lal laa.

James Bond -tunnarit Top5

Euroviisujen Portugalin 2010 kilpailukappale toi etäisesti mieleen jotain tuttua. Päädyin lopulta pitkän miettimisen jälkeen vanhan suosikki-Bond-elokuvani 007 Rakastettuni tunnusmusiikkiin Nobody Does It Better. No, eivät ne sama biisi ole, mutta joku yhteinen elementti tuon yhteyden mieleeni toi. Vaikken koskaan ole ollut Bond-leffojen ylin ystävä, on suurin osa (ellei kaikki) niistä tullut nähtyä ja tunnusmusiikit kuultua. Vaikka lapsena uusien Bondien tunnareina kuullut A View to a Kill ja Living Daylights ovatkin aikamoisia nostalgiapätkiä, eivät ne millään top viiteen kipua. Gladys Knightin komea License to Kill kipusi melkein kärkisijoille, mutta lopulta tällaiseen listaan päädyin:


5. James Bond Theme (Dr. No)
Tässä rautalankakitaraa ja big bandiä hyödyntävässä Bond-elokuvien perusteemassa kiteytyy koko bondius.

4. You only Live Twice
Nancy Sinatra on ihku ja biisi on hyvä. 

3. Goldfinger
Monen mielestä paras tunnari, ja mahtavahan tämä on.
 
2. Live and let Die
Vanhana Beatles-fanina olin jo nostaa tämän ykköseksi, mutta Carly Simon vei voiton. Tämä Paul McCartneyn kappale on aivan älyttömän hyvä. Vanha banjosilmä sekoittaa balladia, big bandiä ja jopa reggaeta. Tuloksena on biisi, jonka lapseni kuuli ensimmäisenä kappaleena elämässään muutamia minuutteja vanhana kun jäin tämän kanssa vähäksi aikaa kahden - äitiä ommeltiin kiinni. En keksinyt muutakaan kuin laulaa tätä kappaletta.

1. Nobody Does It Better (The Spy Who Loved Me)
Minusta on kai tullut vanha, mutta pakko myöntää, tämä poppirakkauslaulu tehoaa kaikista eniten. Radiohead sen coveroidessaan totesi: seksikkäin ikinä kirjoitettu biisi.

Kasvishampurilainen pekonilla

Osallistuin lauantaina Vegefestiin menemällä Vastavirta-klubille kuuntelemaan sarjakuvapiirtäjä Ville Pirisen luotsaamaa aivan tolkuttoman mainion shown vetänyttä Grillin' Willie and the Vegetarians -yhtyettä. Musiikki-iloittelun jälkeen toteutin viimein pitkäaikaisen tamperelaisuuteen liittyneen aikeeni, eli asioin pispalalaisella Vaakon nakki -grillillä. Vegefestin kunniaksi ostin kasvishampurilaisen. Pekonilla. Myyjä otti tilauksen silmää räpäyttämättä vastaan.

Ystäväni Jannen sanoin: Enemmän kuin osiensa summa.

Ruoste

CMX:n kappaleessa Ruoste lauletaan näin:

hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste

Murhaajan kädet siis etsivät päätä, jota silittää. Tämä selvä. Mutta kädet myös etsivät päätä, jota tuntea maailman paino. Tai siis...? Melkein ymmärrän, mitä Yrjänä tuossa ajaa takaa, mutta tuo sanamuoto on häirinnyt alusta saakka, kun ensimmäisen kerran kuulin kappaleen radiosta vältellessäni nakkia vekaranjärveläisen tuvan punkalla elpyen, ehkä vuonna 1994. Kokeillaanpa samaa toiseen virkkeeseen.

ehkä tämäkin janoinen kurkku etsii maitoa
jota juoda ja tuntea maailman paino

Ei saatana, ei se toimi.