Valokuvahaaste - Päivä 1/5

Sain Facebookissa haasteen kertoa elämästäni kuvina viitenä peräkkäisenä päivänä. Vaikka tarkoitus on ilmeisesti tehdä päivän kuvista aina oma statuspäivityksensä Facebookiin, päätin sijoittaa kuvat sen sijaan tänne blogiin ja linkata blogikirjoituksen sitten joka päivä naamakirjaan. Tässä siis eka päivä.

30 päivän elokuvahaaste

Kovin huonosti lähden tällaisiin haasteisiin ja blogien välisiin juttuihin mukaan, mutta kun kerran Lonkeropiirakka-bloggaajien esimerkki sai minut aikoinaan aloittamaan kirjahaasteenkin, niin nyt kun ne aloittivat tällaisen leffahaasteen, niin miksen minäkin.

Day 1: Favorite film
Day 2: Least favorite film
Day 3: Favorite comedy
Day 4: Favorite drama
Day 5: Favorite action
Day 6: Favorite horror
Day 7: Favorite animated feature
Day 8: Favorite thriller
Day 9: Favorite musical
Day 10: Favorite foreign film (kotimainen elokuva)
Day 11: Favorite kid's movie
Day 12: Favorite love story
Day 13: Favorite chick flick
Day 14: Favorite documentary
Day 15: Favorite play adaptation
Day 16: Favorite book adaptation
Day 17: Least favorite book adaptation
Day 18: Film that is your guilty pleasure
Day 19: Film that made you cry the hardest
Day 20: Movie with your favorite actress
Day 21: Movie with your favorite actor
Day 22: Movie you wish you could live in
Day 23: Movie that inspires you
Day 24: Movie with your favorite soundtrack
Day 25: Movie with the most beautiful scenery
Day 26: Movie you're most embarrassed to say you like
Day 27: Movie with your favorite villain
Day 28: Movie with your favorite hero
Day 29: First movie you ever remember watching
Day 30: Last movie you watched

Tarkoitus olisi kait vetäistä elokuva-aiheinen kirjoitus kolmenakymmenenä peräkkäisenä päivänä, mutta minulla meni siihen kirjahaasteeseenkin muistaakseni vähän yli vuosi, joten en hötkyile nytkään. Haastekirjoitus tulee kun tulee, ja välillä muuta. Mutta mennään nyt saman tien tämä haasteen eka kohta: Suosikkielokuvani.

Day 1: Favorite film

Tällaista kysymystä pidetään perinteisesti lähes mahdottomana vastata, ja sitähän se periaatteessa onkin. Se mikä on üüberiä parhautta juuri tällä hetkellä, voi olla ensi viikolla jokin aivan muu elokuva. Muistelen ensimmäisen ehdottoman suosikkileffani olleen E.T. joskus silloin kun se oli uusi ja minä n. 12-vuotias. No nyt se ei enää ole suosikkini ja itsekin olen hieman ikääntynyt. Päätin jo vuosia sitten juuri tällaisia valintatilanteita varten sanoa kaikkiin suosikkileffakyselyihin sen kummemmin miettimättä A Clockwork Orange (1971). Tämä vastaus ei voi koskaan olla kovin paljon väärässä.

Stanley Kubrickin ohjaama ikoninen Kellopeliappelsiini teki joskus about 17-vuotiaana sen elokuvakerhon teatteriesityksenä nähdessäni huikean vaikutuksen. Häiriintynyt tarina Beethoveniin ja väkivaltaan hurahtaneesta Alexista outoine lavastuksineen ja puheenparsineen oli nastaa jo sinänsä, mutta jopa teini-ikäinen minä sain otetta elokuvan ja Anthony Burgessin alkuperäisteoksen yhteiskunnallisista viitteistä. Kun leffa on vielä perfektionisti Kubrickin selluloidille loihtima, on kasassa huonosti mihinkään genreraameihin sopiva paketti viihdettä, taidetta, seksiä, väkivaltaa, scifiä, kauhua, musiikkia ja kaiken taustalla on kuitenkin selkeä ajatus, idea, sanoma. En ole katsonut elokuvaa varmaan kymmeneen vuoteen. Pitänee korjata asia piakkoin.

Suppea katsaus Runebergintorttuihin

Aika hyvä.

Työpaikan erikoiskahvihuoneen kolmihenkinen raatimme on jo useampien vuosien ajan hakenut täydellistä Runebergintorttua. Torttuja vedetään keväisin kohtuulyhyen Runeberg-kauden mittaan naamaan toista kymmentä per nenä. Kyseessähän on mitä parhain leivonnainen arvosteltavaksi ja vertailtavaksi. Siinä on maun lisäksi myös tärkeä ja monikohtainen esteettinen ulottuvuus, ja asiaan vaikuttaa vielä lisäksi hinta-paino- sekä hinta-laatusuhde. Tuoteseloste on syytä siis tsekata jo ennen kassaa. Lisäksi Runebergintortun syntyetymologian yhtäläisyys muiden klassikkoruokien, kuten esim. pitsan, pyttipannun, Shepherd's Pien, perunaleivoksen tai bouillabaissen kanssa on kiehtova: Luodaan kulinaristinen elämys saatavilla olevista aineksista sen sijaan, että hankitaan luksusraaka-aineet sieltä kalliimmasta puodista.

 

Ulkonäkö

Väärä muoto, liian vaalea.

Lähdetään liikkeelle pinnallisesti muotoseikoista. Runebergintorttuhan ei ole mikään muffini. Taikinaosan pitää olla geometrisen tarkka ympyrälieriö eli sylinteri ilman mitään paperi- tai foliomuottia. Mm. Leivon ja Närpiön leipomojen tuotokset hylätään armotta jo tämän seikan perusteella. Lisäksi päällä oleva koristelu antaa tortulle sille ominaisen ulkonäön, joka varmasti on jo Fredrika-rouvan peruja. Tässä kohdassa ei pidä mennä sooloilemaan, kuten Mestari Brander, jonka tortuissa on sinänsä jännä ratkaisu sekoittaa vadelmahillo ja sokerikuorrute spiraalin muotoon tortun päälle. Hyvä jippo, mutta menee pyhäinhäväistyksen puolelle, joten hylsy tulee. Ulkonäköseikoissa painaa vielä taikinaosan väri, jonka ohjenuorana on että mitä tummempi, sitä parempi. Pyritään poispäin siitä vaaleasta muffinimaisuudesta. Ja hillosilmää ympäröivän sokerikuorruterenkaan värjääminen vaaleanpunaiseksi on vääräoppisuutta ja ihan turhaa puppelointia. Meinaatteko, että Fredrika olisi muka värjännyt tomusokeriseostansa elintarvikevärillä? Saletisti ei.

 

Koostis

Kotona leivottu? Saa anteeksi,
mutta muuten ei siis näin.

Ennen kuin päästään kiistelemään makuasioista, on syytä luoda katsaus tortun koostumukseen. Kuten perunaleivoksessa, tiheys on valttia. Edelleenkään ei haeta muffinin kuohkeutta, vaan fysiikan lakien rajoilla liikkuvaa tiheyttä, tilavuuteen nähden aivan liian suurelta vaikuttavaa massaa. Hyvä merkki kaupassa on, jos pieneltä näyttävä torttupaketti painaa kädessä enemmän kuin ulkonäön perusteella olisi olettanut. Tähän vaikuttaa tietysti Runebergintortun kosteus - mitä enemmän nestettä, sitä tiheämpi leivos. Tässäkin leipuri voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin. Ainakin viime vuonna Lidlin tortut vaikuttivat suorastaan kiellettyllä fysiikalla leivotuilta, sen verran painavia järkäleitä paketissa oli. Ikävä kyllä nesteen määrä vaikutti jo negatiivisesti tortun koostumukseen. Vettynyt taikina oli ikävää suussa, varsinkin kun neste vaikutti pikemminkin sokerivedeltä kuin rommilta tai punssilta. (Lidlin tapauksessa on huomioitava, että kauppa ostanee eri vuosina tortut sieltä mistä parhaan tarjouksen saa ja myy ne 'ominaan', mutta leipomo ja laatu ilmeisesti vaihtelevat eri vuosina.)

Itse arvostan koostumuksessa myös taikinan sattumia. Jotkut leipomot lisäävät mantelin taikinaan jauheena, mutta mantelilastut tai mieluiten -rouhe antavat tortulle luonnetta. Ja tarvitseeko mainitakaan, että hillo ei saa olla mitään muuta kuin vadelmaa. Tärkeä yksityiskohta on hillon meneminen taikinan sisään. Jos laiska leipuri on lätkäissyt hillosilmän vain lieriön päälle, jää pänkäle kyllä seuraavalla kerralla kauppaan.

 

Maku

Mitä helvettiä?

Maun paremmuudestahan ei voi olla universaalisti samaa mieltä, mutta joitakin suuntalinjoja on syytä olla. Jotkut leipomothan kostuttavat tortut aromeilla, joiden on ilmeisesti tarkoitus jäljitellä alkoholipitoista arrakkipunssia tai rommia. Ei jumalauta, heresiaa! Ei näin! Torttu kostuu kunnolla vain alkoholilla. Jo tästä syystä on tuoteseloste tarkistettava huolella jo kaupassa. Branderin aidolla rommilla kostutetut Runebergintortut maistuivat oikein hyviltä. Vaasan leipomon Isoäidin Runebergintortuissa kostukkeena on konjakki, joka on käsittääkseni juuri tämän leivoksen kostukkeeksi hieman epäortodoksinen, mutta toimii kyllä. Se, onko arrakkipunssi parempaa tahi oogeempää kuin rommi, on raadiltamme vielä selvittämättä. Olisin taipuvainen uskomaan, että Fredrika Runeberg lorautti kostukkeeksi sitä punssia, jota kansallisrunoilijammekin mielellään lipitteli.

Tuoteselosteet vilisevät leipomosta riippuen eksoottisia yksityiskohtia, kuten appelsiinkuorta, hirvensarvisuolaa ja karvasmantelia. Näiden toimiminen ja toimimattomuus on toistaiseksi mysteerin vallassa, mutta olemme edellämainituin perustein päässet jonkinlaiseen tämänhetkiseen yksimielisyyteen kolmesta parhaasta maistamastamme Runebergintortusta.

 

Top 3

Sija 3: Vaasan Isoäidin Runebergintorttu. Tässä ei tunnu mantelirouhe suussa, ja kostukkeena on harhaoppimaisehkosti konjakki. Lisäksi sieluun sattuu nostaa palkintopallille tuollainen pienleipomoihin verrattuna moninkertaisesti liukuhihnalta torttua pukkaava teollisuusleipomo, mutta Vaasan tortussa on maku kuitenkin kohdallaan, ja kyseessä on markkinoiden edullisimpia tuotteita (epäilemättä juuri tuon liukuhihnatehtailun takia): two-pack maksoi viime vuonna halvimmillaan 2,59 € joka on melkein puolet kalleimmista, lähes vitosen pakkauksista, jotka esanssipunsseineen jäävät laadullisestikin vaasalaisia jälkeen. Tänäkin vuonna alle kolmen egen hintoja on havaittu, mutta hinnat saattavat olla hieman viime vuotta kalliimmat.

Sija 2: Makutuote. Über-mielikuvituksellisen nimen omaavan leipomon tortussa lähestytään jo täydellisyyttä hipovaa ulkonäön ja makujen harmoniaa. Lieneekö hyvä maku ja koostumus syynä siihen, että olen näköjään täydellisesti missannut sen faktan, että hillona on nettisivun mukaan omenamarmeladi! Mitä helvettiä? Mistään tällaisesta minulla ei ole muistikuvaa. Onko suussasulavuus ja lähes kaikilla muilla osa-alueilla onnistuminen peittänyt silmämme moiselta pyhäinhäväistykseltä? Vai onko nettisivulla virhe?

Sija 1: Tanniset Runebergintorttu. Perheleipomon tortussa on kaikki kohdallaan, vaikka taaskaan tätä kirjoittaessani en ole varma, oliko näissä sellainen pöljä vaaleanpunainen sokeririnkula. Pitäisi viimeinkin tehdä Exceliin listaus kaikista testatuista Runebergintortuista, jokaiselle ominaisuudelle oma sarake ja pisteytys sen mukaan. Tanniset pärjäävät hyvien makumuistijälkien lisäksi sillä, että kokoa järkäleparilla on 250 g, joka on markkinoiden vakuuttavimpia kokoja, eikä hintaa kuitenkaan ole käännetty yhteentoista, vaan kustannuspaikka löytyy haitarin puolestavälistä. Rahalle siis saa vastinetta.

Jälkisanat

Kuten Top 3:stakin huomaa, raati on aika kujalla 'hyvän Runebergintortun' määrittelyjen ja listassa pokaaleille nousseiden torttujen kanssa. Skaba elää kuitenkin joka vuosi, uusia leipomoita testataan, väärännäköiset false-tortut hylätään kättelyssä, ja torttua menee naamariin vuosittain kymmeniä. Lista elää, markkinat elävät, ja joku päivä se Excel-taulukkokin pistetään pystyyn. Viimeistään siinä vaiheessa leipomot voisivatkin jo alkaa lähettää näytteitä kahvihuoneeseemme.

30 päivän kirjahaaste

Lonkeropiirakka-bloggaaja Korppisusi aloitti Facebookistakin tutun 30 day book challenge -kirjahaasteen, jossa luetellaan päivä kerrallaan kirja eri attribuutilla. Aluksi ajattelin, ettei itse jaksa, mutta voisihan sitä kuitenkin yrittää, ja mieluummin tosiaan Korppisuden lailla tänne blogin puolelle. Ihan joka päivälle en päivitystä lupaa, mutta jos nyt kuitenkin jossain vaiheessa saisi kaikkiin noihin kolmeenkymmeneen kohtaan vastattua. Näitä listoja on olemassa näköjään elokuvista ja biiseistäkin.

Tässä siis koko lista. FB:ssa lista näyttää olevan vähän erilainen, mutta mennään nyt tällä johon ensin törmäsin.

Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First “chapter book” you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book

---

Day 1: Favorite book

Lähes kaikki vastaavat tällaisiin kysymyksiin aina samalla tavalla: Mahdotonta valita yhtä suosikkia. Minunkin mieleeni tulee heti kolme neljä teosta, jotka voisi mainita tässä, mutta laitetaan nyt se tämänhetkinen, eli China Miévillen teos Perdido Street Station. Lajityyppi on uuskumma, ja tämä teos varsin osuva malliesimerkki genrestään, eikä ihme, koska mies itse taitaa olla lanseerannut koko termin omaa tuotantoaan kuvaillessaan. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Bas-Lagin maailmaan, jota kansoittaa aika värikkäät olennot lähtien skarabeepäisistä naisista, kädennäköisten parasiittien kautta kaktusihmisiin. Lajien kirjo on huikea, mutta ihan ihmisiäkin joukosta löytyy. Perdido Street Stationin yksi 'päähenkilö' on väkisinkin New Crobuzonin kaupunki, johon tapahtumat sijoittuvat. Ihastuin tarinan kaupunkiin ja myöhemmin olen matkoillani ollut näkevinäni New Crobuzonia esim. Bangkokissa. Juoni on monisyinen keitos käteen menneistä tieteellisistä kokeiluista, huumeista, rikollispomoista, politiikasta ja ihan oikea (vähän niin kuin lajienvälinen) rakkaustarinakin on sitomassa juonenpätkiä yhteen. Helvettiinkin ollaan jossain välissä yhteydessä.

Miévillen steampunkia ja magiaa säästelemätön loputon scifi-fantsuideoiden tykitys tuntuu kieltämättä väliin melkein itsetarkoitukselliselta elvistelyltä (kattokaa, tällaisenkin jutun keksin), mutta ensimmäisellä ja ainoalla lukukerrallani se upposi minuun kuin häkä. Kaikkien teekupillinen ei Miéville todellakaan ole. Pariltakin kaveriltani tuli negatiivista palautetta. Itse diggailin myös Kiinan kahdesta seuraavasta samaan maailmaan sijoittuvasta kirjasta, The Scarista ja Iron Councilista, vaikkeivät ne Perdidon tasolle päässeetkään.

James Bond -tunnarit Top5

Euroviisujen Portugalin 2010 kilpailukappale toi etäisesti mieleen jotain tuttua. Päädyin lopulta pitkän miettimisen jälkeen vanhan suosikki-Bond-elokuvani 007 Rakastettuni tunnusmusiikkiin Nobody Does It Better. No, eivät ne sama biisi ole, mutta joku yhteinen elementti tuon yhteyden mieleeni toi. Vaikken koskaan ole ollut Bond-leffojen ylin ystävä, on suurin osa (ellei kaikki) niistä tullut nähtyä ja tunnusmusiikit kuultua. Vaikka lapsena uusien Bondien tunnareina kuullut A View to a Kill ja Living Daylights ovatkin aikamoisia nostalgiapätkiä, eivät ne millään top viiteen kipua. Gladys Knightin komea License to Kill kipusi melkein kärkisijoille, mutta lopulta tällaiseen listaan päädyin:


5. James Bond Theme (Dr. No)
Tässä rautalankakitaraa ja big bandiä hyödyntävässä Bond-elokuvien perusteemassa kiteytyy koko bondius.

4. You only Live Twice
Nancy Sinatra on ihku ja biisi on hyvä. 

3. Goldfinger
Monen mielestä paras tunnari, ja mahtavahan tämä on.
 
2. Live and let Die
Vanhana Beatles-fanina olin jo nostaa tämän ykköseksi, mutta Carly Simon vei voiton. Tämä Paul McCartneyn kappale on aivan älyttömän hyvä. Vanha banjosilmä sekoittaa balladia, big bandiä ja jopa reggaeta. Tuloksena on biisi, jonka lapseni kuuli ensimmäisenä kappaleena elämässään muutamia minuutteja vanhana kun jäin tämän kanssa vähäksi aikaa kahden - äitiä ommeltiin kiinni. En keksinyt muutakaan kuin laulaa tätä kappaletta.

1. Nobody Does It Better (The Spy Who Loved Me)
Minusta on kai tullut vanha, mutta pakko myöntää, tämä poppirakkauslaulu tehoaa kaikista eniten. Radiohead sen coveroidessaan totesi: seksikkäin ikinä kirjoitettu biisi.

Actionliikennemerkit

Nick Hornbyn kirjan Uskollinen äänentoisto päähenkilö Bob laatii top 5 -listan asiasta kuin asiasta. Top 5 bänksit, top 5 Elvis Costello -biisit, top 5 kappaleet hautajaisiisi jne. Olen huomannut itsessäni samantapaisia listaajan piirteitä, mutta harvoin olen tullut luetteloineeksi mitään listaa oikeasti mustana valkoiselle. On siis aika laatia lista parhaista actionliikennemerkeistä.

5.

4.

3.

Parhaat liikennemerkit ovat sellaisia, joissa on jotain toimintaa. Ja toimintaliikennemerkit puolestaan löytyvät varoitusmerkeistä. Vaarallinen tien reuna ja irtokivet ovat actionarvoltaan aika vaisuja, mutta putoavat kivet on jo kiitettävän vauhdikas! On tietysti hyvä tietää, että tieosuudella voi sataa murikkaa niskaan, mutta miten siihen oikeasti varaudutaan? Tuijotetaan ajon aikana ylärinteeseen?

2.

Liukas ajorata on jo klassikko.  Jokainen, joka on kokenut vesiliirron, tietää, miltä liikennemerkin auton kuljettajasta tuntuu. Parhaimmillaan liukkaan ajoradan varoitusmerkki on joidenkin maiden versioissa, joissa, jos nyt oikein muistan, auton renkaanjäljet menevät fysiikan ja motoriikan lakien vastaisesti ristiin.

1.	Tästä ei dramatiikkaa puutu: ehdoton suosikkini toimintamerkeistä on lautta, laituri tai ranta. Merkki, jossa auto tippuu veteen!  Tämän merkin suunnittelijalle pitäisi tarjota jäätelö.

Kunniamaininnan ansaitsee, vaikkei toimintaliikennemerkki olekaan, tietenkin epätasainen tie.