25.8.2016

Fispars kylpytynnyri - Ei jatkoon

Vaimo halusi mökille paljun. Sellaisen kylpytynnyrin, jossa pitäisi liota ja jotenkin muka rentoutua. Olin toki kokeillut kylpytynnyriä joskus aikaisemminkin, mutten varmaan itse moisesta olisi ostopäätöstä tehnyt. Lupasin kuitenkin kasata sen, jos sellainen meille tulee, ja sellainenhan sitten aika pian tulikin, viime vuoden syyslomalla. Itsehän olen henkeen ja vereen saunaihminen, enkä ns. voi tulla toimeen ilman säännöllistä löylyttelyä. Siksi meille tuli mökille myös rantasauna, jonka naputtelimme kasaan jo pari vuotta sitten, mutta se on toinen juttu.

Netissä ja keskusteluissa käytyjen tutkimusten perusteella päädyimme lasikuituiseen malliin ulkoisella kamiinalla, ja Fispars-nimiseltä firmalta löytyi sopiva tuote kuljetuksineen päivinen. Tilaus oli helppoa ja toimitus tuli luvatussa ajassa, eikä sitä kokoamistakaan paljon itselle jäänyt. Olimme hommanneet tasaisen sora-alustan noin mökin ja rantasaunan puolivälin maastoon. Paikka valikoitui lähinnä maiseman takia: lammellemme on kyseisistä koordinaateista erityisen hyvät näkymät, mutta suunnittelimme myös vieressä olevalle vajalle jonkinlaista pukuhuone- ja pyyhesäilytysfunktiota. Lisäksi avointa taivasta on pään päällä mukavasti, jos vaikka sielu halajaa tuijottamaan tähtitaivasta.

Kamiina oli helppo kiinnittää paljuun, lasikuitualtaan ympärillä oli jo valmiiksi hieno puuverhoilu, ja paketissa oli mukana tikkaat, joilla tynnyriin pääsi vaivatta kapuamaan. Hommasin erikseen poistoletkun ja tarvittavat osat tyhjennystä varten, mutta Fisparsilta olisi löytynyt nekin, jos oltaisiin hoksattu ne samalla ostaa. Ekat kylvyt otettiin syksyllä ja talvella jättämällä jalkineet ja vaatteet trukkilavan päälle paljun viereen ja kiipeämällä äkkiä kuumaan veteen. Jossain vaiheessa taisimme roudata paikalle puutarhapöydän tavaroiden laskemista varten. Aika pian tajusimme, että terassihan tähän on rakennettava.

Terassi rakentumassa
Sellainen tehtiin tämän vuoden keväällä. Se yhdistää vajan ja tynnyrin, siihen mahtuu pöytiä ja istuimia, ja helpottaa tynnyriin menoa huomattavasti. Vajaan veimme vaatekaapin, johon voi talvisin laittaa pienen sähköpatterin, joka pitää pyyhkeet ja kylpytakit lämpiminä. Vajassa voi pitää pieniä kaiuttimia kun kuuntelee kylpiessä Spotifyn Southern Gothic & Dark Americana -listaa. Sain vielä väsättyä terassin hukkapaloista juomatelineitä paljun kylkiin, joten olosuhteet kuumassa vedessä lillumiselle saatiin juhannukseen mennessä varsin optimaalisiksi.

Kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.
Niitä kokemuksia: Palju itsessään on helppokäyttöinen ja lasikuituisena myös vaivaton pestävä. Veden olemme pumpanneet viereisestä lammesta ja pari kertaa olemme käyttäneet myös osittain sadevettä silloin, kun sitä on ollut runsaasti tarjolla. Puutahan tuo nyt syö älyttömät määrät, joten olen yrittänyt pelastaa lämpöarvoltaan vähäisempääkin polttopuuta kamiinan ruoaksi. Veden saa kyllä liiankin kuumaksi, joten pientä opetteluahan tuon paljun käyttäminen on ollut. Negatiivisia puolia ei olla löydetty kuin pari. Vedenkiertoaukot (ne reiät, joista alemmasta kylmä vesi menee kamiinaan ja ylemmästä se tulee lämpimänä ulos) ovat hieman teräviä metallireunaisia läpivientejä. Aika epäonninen pitää olla, jos itsensä sellaiseen normaalilla kylpemisellä viiltää, mutta lapset ovat paljussa riehuessaan onnistuneet kolauttamaan polvensa ylempään läpivientiin. Valmistajan mukaan läpivientien suut ovat uudemmissa malleissa jo muovisia.

Ne maisemat
Huomattavasti vakavampi ongelma on kamiinan luukku. Se on valmistettu painavasta metallista, ja sen saranat ovat alareunassa. Jo keväällä luukku jotenkin jumitti jonkun paljuttelun aikana, ja pian sarana petti oikeasta reunasta, ja luukun kulma tippui maahan. Saranatapin reikä kamiinan rungossa oli auennut alareunasta, levinnyt ilmeisesti kamiinan kuumetessa, ja lopulta luukku tipahti sijoiltaan. Sain ikään kuin taottua reiän kiinni, ja luukkua pystyi käyttämään taas normaalisti ...kunnes se taas eräänä päivänä petti uudestaan. Tätä jatkui parin lämmityskerran ajan, ja lopulta reiän ympäriltä putosi pieni metalliliuska, joten sarana on lopullisesti hajalla. 

Pahanilmanluukku
Kamiinan ohjeessa toki muistutetaan, että luukku pitää saattaa hallitusti alas asti, ettei saranamekanismi vaurioidu. En tietenkään voi ihan varmaksi sanoa, etteikö luukku olisi voinut päästä kerran pari putoamaan painollaan. Mutta kun ajattelee, että sarana petti lopullisesti reilusti alle vuodessa, kun lämmityskertoja ei ole voinut olla kuin ehkä 15-20. Ja ensimmäisen kerran se alkoi reistailla jo joskus keväällä, kun olimme vasta aloittelemassa paljuhommia, ehkä viiden kylpykerran jälkeen. Fisparsin vastaus oli kuitenkin sinänsä ystävälliseen sävyyn mutta lakonisesti ilmoitettu: "Oikealla käytöllä saranan hajoaminen ei mahdollista". Eikä sarana kuulunut (tietenkään) paljuun sisältyvään vuoden takuuseen.

Irronnut metallisuikale ja
rikkinäinen sarana
Itse pidän luukun rikkoutumista itsestäänselvänä valmistusvirheenä, ja toissijaisestikin luukun saranamekanismia huonona suunnitteluna. Käyttömme on ollut kuitenkin verraten vähäistä, emmekä ole käsitelleet luukkua väärin. Fisparsin takuukin vaikuttaa ainakin meidän näkökulmastamme koko lailla pelkältä perävalotakuulta. Se, että käyttöohjeissakin kerrotaan, miten luukkua pitää käsitellä, viittaa siihen, että muillakin on samanlaisia ongelmia ollut. Kokonaisuutena palju on ollut mukava lisä mökkivarustukseen, mutten näillä kokemuksilla valitsisi enää Fisparsin tuotetta tai kenenkään muunkaan, jonka kamiinassa on samanlainen saranamekanismi. Valitettavasti näitä asioita ei pääse tarkistamaan useinkaan etukäteen. Tällä hetkellä luukku pysyy vielä joten kuten kiinni, mutta seuraavaksi on selvitettävä miten saranan voisi hitsata taas toimivaksi, ennen kuin se hajoaa toiseltakin puolelta. Valmistajan vinkki oli avulias: "Vie se jonnekin pajalle".

Yhteenvetona siis: Helppokäyttöinen ihan mukava palju, helppo puhdistaa. Mutta vaikka kamiinassamme ei valmistusvirhettä olisikaan, kuten valmistaja uskottelee, voi sarana hajota puolessa vuodessa, vaikka yrittäisi käyttää sitä ohjeiden mukaan. Painava luukku voi pudota varovaisenkin käyttäjän näpeistä kerran pari, ja se on näköjään sitten helposti sen jälkeen hajalla. Kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ostaa sellaisen tuotteen.

1 kommentti:

  1. Paskan möivät ja selkeetä vastuun pakoilua. Surkee mekanismi luukussa.

    VastaaPoista