Sarjakuvafestarointia viimeistä kertaa Finlaysonilla

Tampereen mukavimpiin tapahtumiin kuuluva sarjakuvafestivaali Tampere Kuplii on jälleen lusittu. Muutaman aikaisemman vuoden kupliita hellinyt lämmin kevätsää oli vaihtunut hyiseen ja räntäiseen tuuleen, mutta festari itsessään oli taas kerran lämminhenkinen ja monipuolinen katsaus sarjakuvaan ja sen oheisilmiöihin, kuten tilaisuudessa varsin näkyvään cosplay-osioon. (Vielä muuten ehtii tänä iltana ja huomenaamuna käydä äänestämässä Karoliina Korppoon asua Aamulehden sivulla!) Finlaysonin alueen sinänsä mukavat tilat ovat käyneet vuosien varrella kasvaneelle festarille jo sen verran ahtaaksi, että ensi vuonna koko hoito siirtyy Tampere-talolle.

Tampere kupliissa kukaan ei kuule huutoasi.

Tänä vuonna seurasin maailman ehkä tuotteliaimman strippisarjakuvaveteraanin, Suonenjoen hehtaarittoman mansikkaisännän, Jope Pitkäsen haastattelua, ja kävin katsomassa, miten Aino Havukainen ja Sami Toivonen loivat uuden supersankarin lasten avulla. (Sen nimeksi tuli Pirkkapekkapetelius Mätä-Prutku tai jotain sinne päin.) Elämää lähes suuremman Perkeros-sarjakuvaromaanin tekijä JP Ahonen kertoi seksikkäällä bassoäänellään työmetodeistaan, mikä avautui tällaiselle piirustustaidottomalle harrastelijaphotoshoppaajallekin kiinnostavasti. Petri Hiltusen luennot ovat takuuvarmoja infopläjäyksiä niin asiapitoisuudellaan kuin viihdearvoltaankin, tällä kertaa aiheena oli elokuvien sarjakuvaversiot, tuo sarjakuvataiteen alimpaan ja kunnianhimottomimpaan kastiin kuuluva alatyyppi. Sielläkin on omat kohokohtansa ja tietysti üübereimmät rimanalitukset.

Ei sarjakuvatapahtumaa ilman ekisetäilyä. Pertti Jarla on riipustellut minulle zombiversioita jo lähes koko Fingerporin asujaimistosta. Minun piti tänäkin vuonna vongata yksi uusimpaan Fingerporikokoelmaan, mutta jätin asian sen kummemmin ajattelematta sunnuntaille, jolloin ilmeni, ettei taitelija enää ole kaupungissa. Ajattelin myös, että olen kinunnut zombikarikatyyrejä itsestäni jo sen verran monta vuotta, ettei niitä enää kerry samalla tavalla kuin ennen. Kokoelmani karttui jälleen kuitenkin muutamalla huikealla zombinäkemyksellä:

Älyttömän hienon Kalevala-sarjakuvaversion tehneen
Kristian Huitulan tulkinta.

Mikael Mäkinen piirsi kuvani George the Knight vs. Zombies
-lehteen, jossa on minun kirjoittama esipuhe! Hanki omasi täältä!

Toin kotoani lahjakkaan uudehkon sarjakuvatulokkaan Emmi Niemisen tekemän
mainion Vagina Dentata -albumin, johon vonkasin nimmarin ja piirroksen päästen
samalla murjaisemaan jotain keskenkasvuisen kuoliaaksinaurattavan hauskaa
koko päivän laukussa kantamastani Emmi Niemisen vaginasta. Huippuhieno kuva!

Maan tämän hetken ehkä kuumin pilapiirtäjä Ville Rantakin
pääsi koristelemaan postikortin taustaa.

Tämä on näillä festareilla niin hauskaa: En olisi ikinä uskonut, että
nuoruuteni sankareihin lukeutuva Jukka Tilsa joskus tekisi minulle
(saati minusta) omistuspiirroksen. En mitn näe. On meny gärme zilmään.

Höö! Eka kuva, jossa zombeilee lisäkseni myös jälkikasvu. Tekijänä
Tatun ja Patun, Risto Räppääjän ja monen muun kuvittaja
Sami Toivonen.

Joulukalenterizombi

Zombit ryömivät esiin aina kun niitä vähiten osaa odottaa. Perjantaina kotona odotti kirjekuori, josta löytyi tällainen näköispotretti.

Sarjakuvayhteisö Kvaakin keskustelupalstalla on joulukuisin jäsenien ex tempore -pohjalta kokoonkyhäämä joulukalenteri, jossa ideana on se, että kuka tahansa voi varata itselleen yhden tai useamman kalenteripäivän, asettaa sille halutessaan jonkun tehtävän ja lahjoittaa sitten tehtävän onnistuneesti suorittaneelle keskustelupalstalaiselle jotain kivaa. Tyypillistä kivaa ovat sarjakuvat tai niiden oheistuotteet. Itsekin olen monesti pistänyt hyvää kiertämään Kvaakin joulukalenterin kautta.

Viime joulun alla eräs kvaakilainen pyysi varaamassaan kalenteriluukussa kirjoittamaan/piirtämään/tanssimaan parhaan joulun vastaisen manifestin. Palkinnoksi oli luvassa karikatyyri omasta turpavärkistä ja sarjakuva-albumi. Huomasin kalenterihaasteen vähän ennen puoltayötä, joten hätäpäissäni liimasin 'manifestiksi' vanhan jouluaiheisen blogikirjoitukseni. Se kelpasi, joten olen jälleen yhtä - varsin päheää - zombikarikatyyria rikkaampi.

Tekijä Tero Mäkelä pyysi joulukuussa lisäaikaa kuvan tekemiselle. Sanoin, ettei väliä vaikka menisi vappuun. Olin jo unohtanut koko joulukalenterin, kun kuva nyt sitten tipahti postiluukusta. Mäkelä näyttäisi muutenkin olevan erittäin pätevä kuvittaja. Tältä mieheltä saisi tulla täyspitkä sarjakuva-albumi! Katsokaapa vaikka tyypin riipustamia karikatyyrejä: www.lentavasika.fi

Tampere Kuplii 2014 visiteerattu

Mourukatti Kitkatin mielipide zombeista.

Taas menee vuosi ennen kuin pääsee Tampereen kivoimmille festareille uudelleen. Tämän vuoden ohjelmasta jäi parhaiten mieleen ainakin mainio Judge Dreddin sensuuria ja propagandaa käsitellyt esitelmä, Perkeroksen tekovaiheita ja tulevaisuutta kartoittanut haastattelu (jossa minunkin tekoseni tuli mainituksi!) sekä Pakanoiden tekijän Tuomas Myllylän syvääluotaava navetantuoksuinen haastattelu.

Olen pitkään halunnut Jyrki Vainion piirtämän
pottunenäzombin. Tässä sellainen nyt on.

Koko joukko uusia ja iso liuta vanhoja naamoja tuli bongattua, enkä tälläkään kertaa jättänyt kiusaamatta sarjakuvantekijöitä karikatyyriruinauksillani, vaikka monta jäi vieläkin pyytämättä. Ostoskassiin putosi ainakin J.J. Nääsin Mourukatit, josta muodostui välittömästi jälkikasvun suosikkikirja (yhdessä Kas kissan kanssa), Sarjarin Beatles-numero, Aapo Kukon sukellusvenetrilogia ja P.A. Mannisen uusin: Olen kuvakone. Pakanat ja Perkeroksen olisin ostanut, ellei minulla olisi niitä jo ollut. On vaikea tarpeeksi tähdentää, kuinka hyvä sarjakuva Pakanat on. Kaikkien historian harrastajien, viikinkidiggareiden (ja ihan vaan hyvän tarinan ystävien) pitäisi hommata Pakanat!

Totaalisena heräteostoksena mukaan tarttui vielä Ghostbustersista tuttu kummitus Slimer säästöpossun muodossa. Pojalle, tietysti...

Yö huutaa armoa -piirtäjä Jussi Piirosen
näkemys festariolemuksestani

Kupliissa oli tänä vuonna todella paljon porukkaa. Useat näkemäni haastattelut ja esitelmät olivat melkoisen täynnä, ja ihmiset vaikuttivat tapahtumaat tyytyväisiltä. Omaksi onnekseni hauskaan sarjistietokilpailuun ei eksynyt liikaa porukkaa, joten sain scoretettua itselleni suklaata. Tapahtumaan kiinteästi liittyvän baari-irrottelun ja siman kittaamisen osasin suorittaa tänäkin vuonna sikäli sivistyneesti, ettei tarvitse kertoa osallistuneensa Tampere puklii -festivaaleille. Ensi vuonna taas uutta raporttia.

Sarjisfestareilla

Hunt-setä piirtää.

Viime viikonlopun Helsingin sarjakuvafestivaalien ehdoton tärppi itselleni oli legendaarinen brittikuvittaja Hunt Emerson, jonka tuotantoa olen diggaillut teinipojusta asti. Mies on kunnostautunut paitsi suomalaisille ehkä Myrkystä parhaiten tutun Firkin-kissan piirtäjänä, myös monien kirjallisuusklassikoiden sarjakuvittajana. Vanhan merimiehen tarina, Lady Chatterleyn rakastaja ja Casanova ovat Emersonin kuvittamana klassikkoja jo sarjakuvinakin. Festivaaleille oli ilmestynyt sopivasti viimeisin Emersonin suomennettu sarjakuva, ei vähempää kuin Danten Inferno. Itse lyöttäydyin nimmarijonoon kuitenkin Lady Chatterley -albumini kera. Ostin kyseisen sarjakuvakirjan divarista toistakymmentä vuotta sitten, ja mieluisaksi yllätyksekseni albumissa oli ehta Hunt Emersonin nimmari ja piirros! Signeeraus oli osoitettu jollekin Villelle Kemissä vuonna 1989, ja tämä onneton tunari on ilmeisesti sittemmin myynyt alpparin rahapulassaan divariin. Emerson itse oli tarinasta huvittunut, ja teki peruspyyntöni mukaisen zombikarikatyyrin itsestäni signeeraten saman albumin uudestaan nyt siis 24 vuoden jälkeen. Hieno mies ja taatusti hyvä piirtämään.

Katla signeeraa.

Käytännössä jokainen sarjakuvantekijä, jolta olen kinunnut zombikuvaa, on sellaisen minulle tuhertanut, mistä suuri kiitos heille. Kerran yksi ei suoranaisesti kieltäytynyt, mutta oli selvästi hämillään siitä, miksi hänen olisi pitänyt piirtää hänen sarjakuvaansa mitenkään liittymätön zombi kirjan sisäkanteen. Kynien ja paperin puutteen takia asia jäi sitten joskus -tasolle, eikä kuvaa ole piirretty vieläkään. Ehkä vielä joskus. Toinen tapaus oli festarisunnuntaina peikkoeroottisesta tuotannostaan tunnettu iki-ihana Katariina Katla, joka valitteli ettei tykkää zombeista. Kysyin, että josko edes peikko, ja kyllähän erittäin hieno sellainen sitten riipustui, which was nice.

Hannu Lukkarisen
festarizombi.

Monta muutakin enimmäkseen zombimaista originaalikuvaa siirtyi kokoelmiini festivaaliviikonlopun aikana. Lisäksi kannoin kotiin kiloittain uutta sarjakuvaa, mm. aina kiinnostavan pienen suuren julkaisijan Musta Ritari Kustannuksen uutuuden Linnavainion, Tampereelle sijoittuvan JP Ahosen superhienon Perkeroksen, Ville Pirisen urbaanilegendoja irvokkaasti kartoittavan sarjan uuden osan Yhesti yhes seitsemännes paikas ja Hannu Lukkarisen kynäilemän jo viidennen osan 1300-luvun Suomesta liikkeelle lähteneelle tarinalle Nicholas Grisefothista. Tuomas Myllylän odotettu jatko-osa äärimmäisen suositeltavalle viikinkiajan sarjakuvalle Pakanoille ei ehtinyt painoon ajoissa, eikä niin ollen festareillekaan, mutta hyväähän kannattaa odottaa.

Festivaalien juonnetusta ohjelmasta seurasin italialaisen Tex Willer -piirtäjän Fabio Civitellin, edellämainitun britin Hunt Emersonin ja suomalaisen Jouko Nuoran haastatteluja. Sarjakuvaväen kanssa tuli jutusteltua naamakkainkin. Kuuma auringonpaahteinen viikonloppu ohjasi janoisen festarikävijän kuin itsestään lähiterasseille, joista löytyi yleensä aina sarjakuva-alan ammattilaisia ja diletantteja. Kiintoisana vaihdantataloudellisena havaintona huomasin, että useampikin sarjakuvantekijä oli valmis vaihtamaan tuotantoaan mallasjuomaan. Kassista kaivettiin painotuote, jonka sai halutessaan omaksi huurteista vastaan. En kyllä itse todistanut kuin kolmen tuopillisen vaihtumista, mutta 'pussikalja' sai joka tapauksessa uuden määritelmän. Tuopin ääressä uuden nimen sai myös suunnitteilla oleva sarjakuvakritiikkiblogi, josta myöhemmin lisää.

Katariina Katla peikotti.

Uusi Fingerpori-zombi: Irma.

Emerson on ensimmäinen ei-suomalainen minut zombifioinut piirtäjä.

Miha Rinne tavoitti jotain oleellista.

Kari Sihvonen lisäsi kuvaan Kapteeni Kangen.

Jaana Suorsan pubiluonnos.

Ville Makkosen tyylikäs zombi.

Peräszombi

Alle 15-vuotiaana yksi maailman hauskimmista asioista oli legendaarisessa Pahkasika-lehdessä ilmestynyt Peräsmies-sarjakuva. Kukapa ei pitäisi hyvänä ideana tarinaa pultsarista, joka radioaktiivista hernekeittoa syötyään muuttuu pierun voimalla lentäväksi supersankariksi? Aikaa kului, ja maailma muuttui siinä sivussa niin absurdiksi, että Pahkasika lopetettiin tarpeettomana jolloin Peräsmieskin otti ja kuoli. Itse asetuin aikanaan opiskelujen perässä Tampereelle, ja elämänlankojen punouduttua tarpeeksi monelle palmikolle huomasin jossain vaiheessa olevani Peräsmiehen tekijän, Timo Kokkilan, jonkinlainen puolituttu. Silloin joskus yli 25 vuotta sitten lapsena moinen ajatus olisi ollut käsittämätön, ja vielä 90-luvun puolivälissäkin jossain Tampereen Tapahtumien yössä porukalla ihmeteltiin, kun Kokkila piirsi paperilautasille Peräsmiehen kuvia omistuskirjoituksella halukkaille, että tuossako se nyt on. Periksen piirtäjä!

Olen joskus Kokkilaa tavatessani tapojeni mukaisesti pyytänyt tätä piirtämään itsestäni zombikarikatyyrin. Ajatuksena siis, että mies luonnostelisi pikaisesti muutamalla viivalla näköiseni zombimaisen kuvan. Tilanteet ovat vain olleet hankalia tai kiireellisiä, että homma on jäänyt joskus sitten -tasolle. Vaan mitä pamahtikaan sähköiseen postilaatikkoon joitakin päiviä sitten. Ensimmäinen värillinen sekä pelkästään sähköinen, ja varsin viimeistelty näkemys itsestäni zombina! Kaveritkin ovat kehuneet näköiseksi. Teos syntyi kuulemma taannoisen Tampereen zombikulkueen ja töiden välttelyn inspiroimana. En olisi välttämättä uskonut, jos joku olisi tullut kertomaan 14-vuotiaalle minulle, että itse Peräsmiehen piirtäjä tulee piirtämään nelikymppisestä minusta pilapiirroksen. Elämä on aina välillä aika ihmeellistä.

Sarjakuvassa kuolleen pieruritarin voi muuten hais... havaita yhä esim. Pierun MM-kisojen suojelijana ja rullakiekkojoukkue Peräkylän pörähdyksen maskottina. Sankarillamme on omat Facebook-sivutkin, ja hänestä on tehty myös patsaita (kyselyt täältä). Eikä hän ihan jälkiä jättämättä joukostamme lähtenyt. Peräsmiehen ruoansulatuselimistön eriskummallinen mutaatio nimittäin on periytynyt hänen jälkikasvulleen. Peräsmiehen poika on seikkaillut jo kymmenen vuotta Koululainen-lehden sivuilla, ja ihan hiljattain ilmestyi myös hänen nimeään kantava lehti, jonka tilausohjeet löytää täältä. Painoteknisistä syistä hajua ei kuulemma ikävä kyllä saatu mukaan.

Tampere kupli ja poreili

Jope Pitkäsen melko totuudenmukainen zombinäkemys

Osallistuin jälleen yhteen Tampereen ylivoimaisesti kivoimmista tapahtumista, eli Tamperee Kuplii -sarjakuvafestivaaleille. Aloitin lauantaina menemällä kuuntelemaan tohtori P.A. Mannisen haastattelua uusimmasta Kapteeni Kuolio -albumista. Kuoliosarjakuvat ovat pakollista luettavaa Tampereen historiasta kiinnostuneille, ja tässä tarinassa peräti minulla on näppini pelissä tapahtumapaikkojen valinnassa. Mannista seurasi legendaarisen Jope Pitkäsen haastattelu, jonka päätteeksi Jope jostain syystä halusi lahjoittaa minulle uunituoreen uutuusalbuminsa Persupolis 2:n. Tilanne suorastaan vaati Jopen kanssa Plevnaan oluelle menemistä, jossa sain pyydettyä albumiin jo perinteeksi muodostuneen zombiomistuspiirroksen. Jotenkin mahtavaa kilistää lasia Suomen tai ehkä jopa maailman tuotteliaimman sarjakuvapiirtäjän kanssa, jonka Lempi-sarjakuvaa muistan tavanneeni Ilta-sanomista jo pikkupojasta lähtien.

Tampellan sähköenkeli

Lauri Ahosen zombitulkinta

Festivaalinäyttelyistä mieleenpainuvin oli tamperelaisen General Clay Productionsin installaatiot sarjakuva-aiheisista miniatyyripatsaista. Olen itsekin puljun asiakas, kuten blogia joskus aikaisemmin tavanneet saattavat muistaa. Ostoksia tarttui mukaan muutaman albumin verran mm. Petri Hiltusta, Richard Corbenia ja mainittakoon erityisesti tapahtuman yhteydessä vuoden 2013 Sarjakuva-Finlandiapalkinnon kuitannut Pikku Närhi. Käytännössä totaalisesta tuntemattomuudesta sarjakuvaskeneen pölähtäneet tekijäveljekset Lauri ja Jaakko Ahonen kertoivat olevansa palkinnosta itsekin yhä äimän käkenä, kun kinusin heiltä omaan kappaleeseeni omistuskirjoitusta ja -piirrosta.

Interplanetaarisesta sarjakuvatietokilpailusta kuittasin jäätävällä Tintti- ja vähän muullakin tietämykselläni pari suklaapalkintoa. Muista seuraamistani ohjelmista mainittakoon vielä JP Ahosen ja Jouko Nuoran sympaattiset haastattelut sekä P.A. Mannisen kivenkova esitelmä 1940-luvun tuntemattomaksi jääneestä sarjakuvantekijäsuuruudesta Fletcher Hanksistä. Hanksin Stardust on kovin supersankari ikinä!

Juu, ja Jarlan hihaa olin taas nykimässä Fingerporizombien merkeissä...

Pahani Julmu pahana

Aina ajankohtainen paavi, jonka virka tavanomaisesti
päättyy kuolemaan. Ei Fingerporissa.

Elävien kuolleiden Fingerpori

Allekirjoittanut

Blogia lukeneet saattavat tietää satunnaisesta harrastuksentapaisesta toiminnastani pyytää sarjakuvantekijöitä piirtämään itseni zombina. Näitä karikatyyrejä on kertynyt jo toistakymmentä. Kun tapasin Tampereen kirjamessuilla Fingerporin piirtäjän Pertti Jarlan toisen kerran, hän muisti piirtäneensä edellisellä kerralla minut zombiksi, ja ehdotti piirtävänsä albumin sisäkanteen tällä kertaa haudasta nousseen Heimo Vesan. Siitä lähtien ostamiini Fingerpori-julkaisuihin on kirja- ja sarjistapahtuma toisensa jälkeen piirtynyt epäkuolleita fingerporilaisia.

Heimo Vesa on kokolemani kaikkien aikojen ensimmäinen zombifioitunut fingerporilainen.

Jeesushan oli zombi jo eläessään. Tai siis...

Hitlerin kuolemasta on liikkunut kaikenlaisia huhuja.

Asko Vileniuksen vilautus menee vähän hukkaan.

Allan Kurma

Mustanaamio on Fingerporin vakiohahmoja. Mies, joka ei kuole koskaan, todellakin.

Kunnanjohtaja Homelius

Minä sulle irtoraajan näytän.

Rieti-kissa. Jarla halusi piirtää vaihteeksi zombieläimenkin.

Pyysin vahingossa Rivo-Riitasta zombiversion uudelleen, kun en muistanut, että sellainen jo oli.

Edit: Tampere Kuplii -tapahtumasta saaliina pari Fingerporizombia lisää.

Forssassa

Tuuli Hypénin näkemys.

Äitienpäivä viettyi anopin mökillä Forssan perämetsissä. Siinä samassa tuli tilaisuus käydä katsastamassa Forssan Kutomolla oleva jättiläismäinen kuukauden kestävä kirjamyyntitapahtuma Kirjalöytö Outlet, jossa kustantamojen varastotuotteita myydään valtavassa kutomohallissa suoraan siirtolavojen päältä. Valikoimaa on hirvittävästi laidasta laitaan, tietokirjoja, runoutta, romaaneja jos jonkinlaisista lajityypeistä, lastenkirjoja, elämäkertoja, sarjakuvia. Lähes 80 € saatiin kulumaan yhdessä vaimon kanssa ostoksiin, vaikka yritin toppuutella (lähinnä omia) ostointoilujani. Yksi jännä piirre kun selailee kirjavalikoimia, oli se sitten divarissa, sarjakuvafestivaaleilla, kirjakaupassa tai tällaisessa messumaisessa tapahtumassa, on se kuinka paljon hienoja löytöjä sitä tekee sellaisista nimekkeistä, joita jo omistaa. Oi kato, Hannu Lukkarisen järkälemäisiä Paasilinna-sarjiksia vitosella! Blacksadejä seitsemällä eurolla! Max Brooksin zombikirjat suomennettuina! Pelottavaa tuossa on se, kuinka paljon hyvää kamaa tuolla olisi ostettavana, mutta josta ei vain tiedä, että se on hyvää. Ehkä parempi niin.

Nuora selkeästi nuorensi minua.

Niin, ja paikallahan oli tuona päivänä myös kirjojaan signeeraamassa sarjakuvantekijät Milla Paloniemi, Tuuli Hypén ja Pertti Jarla, joten riensin tietysti paikan päälle ekisetäilemään. Kiroilevan siilin piirtäjältähän sain zombikuvan itsestäni jo yli vuosi sitten, joten pyysin kauniisti mainion Nanna-kettutytön tekijältä, jotta piirtäisiköhän tämä minut zombiksi. Ja piirsihän se, upouuteen Pikku-Fingerpori-albumiin, johon Pertti Jarlakin antoi kontribuutionsa. Jarla saattaa luulla, että stalkkaan häntä, mutta hän vakuutti, ettei epäile moista, koska en ollut vajaata tuntia aikaisemmin Salossa kärkkymässä hänen aikaisemmassa signeeraustilaisuudessaan.

Sitten bongasin kirjapinojen välissä tutunoloisen naaman. Eroottisista Nani Cowgirl -sarjakuvistaan(kin) tunnettu forssalainen kuvittaja ja sarjakuvantekijä Jouko Nuorahan se siinä. Rohkenin mennä juttelemaan, ja mieshän jutteli iloisesti varmaan puoli tuntia töistään, Espanjan-matkoistaan ja Forssasta. Ja saldona käteen jäi vielä, ei niin yllättävästi, zombahtava näköisluonnos. Onneksi löysin piirrosta varten vanhan taitellun A4-kokoisen paperinpalan takkini taskusta. Pornopiirtäjän lyijärillä kissan eutanasiakuitin taakse piirtämä zombikarikatyyri - tällaista voi tapahtua vain Forssassa.

Zombie Antologiat ja uusi zombikuva

Törmäsin netissä mainintaan käsinpiirretyistä (eli ei painetuista) uniikkisarjakuvista, joita tehtäisiin sata kappaletta. Nimikin oli lupaava: Zombie Antologia. Eipä minulle tarvitse enempää tuollaista ideaa myydä. Yhteydenotto tekijään, muhoslaiseen artesaaniin, pitkän linjan sarjakuvamieheen Esa Holopaiseen, ja jo vain hallussani on kolme uniikkikappaletta vähän erilaista zombikuvastoa. Zombie Antologian elävät kuolleet eivät nimittäin ole niitä perinteisiä romerolaisia ihmislihansyöjäzombeja, vaan vähän niin kuin keitä tahansa meistä vielä maan päällä vaeltavista jossain määrin yhä elävistä, eksyksissä tai muuten vaikeuksissa olevista yksilöistä. Antologioiden zombijutut ovat sivunkokoisia kuvia yhdistettynä (yleensä) yhteen lauseeseen.  Sanat ja kuva täydentävät toisiaan, kertomalla jotain perustavanlaatuista kuvan ihmiskohtalosta. Jollain tasolla antologiazombeista tulee mieleen Jarmo Sompin ja Juha Tantun puhuvat päät, mutta Holopaisen zombit eivät hoe niinkään aforismeja kuin mustan huumorin valaisemia ihmiskohtaloita. Lisäksi kuvan ja sanan yhteistyö toimii antologioissa saumattomasti, kun taas Sompin ja Tantun kuvat ja sanat voisi monissa tapauksissa irrottaa toisistaan, sekoittaa eikä lopputulos muuttuisi ratkaisevasti. Zombit rulettaa tässäkin tapauksessa!

Kun tilasin Holopaiselta (tunnetaan myös nimellä Holle ja Holecek) Zombie Antologioitani, keksin pyytää itselleni uutta zombimuotokuvaa tuolta Suomen aliarvostetuimmaksikin tituleeratulta sarjakuvantekijältä. Koska Tampere-Muhos -väli on verrattain pitkä, suostui Holopainen ystävällisesti piirtämään näköiszombikuvan lähettämieni valokuvien perusteella. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sarjakuvantekijä piirtää zombikuvan minusta ilman face-to-face -tilannetta, ja hieno tulikin - yksityiskohtien määrä on huikea! Zombie Antologia -lehdykät ja näköiskuvaoriginaali saapuivat huomattavan anteliaassa kirjekuoressa.

Holopaisella on mainio verkkokauppa, jossa myydään sarjakuvien lisäksi kaikkea mukavaa sälää, kuten oluen ostamisesta muistuttava jääkaappimagneetti tai suomalaisia eroottisia sananlaskuja kuvitettuna. Lähes kaikki kama on käsintehtyä tai -piirrettyä. Vielä ehtii tilata pukinkonttiin täydennystä. Minä tilasin! Tyrnävän verikoirien verkkokauppa.

Uusia zombikarikatyyreja

Helsingin 26. sarjakuvafestivaaleilta tarttui mukaan n. kymmenesosahyllymetriä sarjallista kuvaa ja uniikki Fingerpori-liikennemerkki (epäilemättä tulevaisuuden huippuarvokas keräilykohde). Aikaisempien sarjistapahtumien tapaan jälleen muutama sarjakuvataiteilija joutui häiriköintini uhriksi. Sain kinuttua zombiversion naamastani jopa parilta puupäähatutetulta piirtäjältä.

Joonas Rinta-Kanto ja höpöttävät viiksizombit. Meikä oikealla.

Kivi Larmolan aavemainen zombi.	Tommi Musturilla oli aika munchmainen ote.
Tuomas Myllylä käytti kirvestä.	Rami Rautkorpi piirsi varsin näköisen.

Sarjakuvapiirien Eki-Setä

Keski-ikää rynnimällä lähestyvä mies pyytelemässä eri kissanristiäisissä sarjakuvantekijöiltä zombikarikatyyriä itsestään. Se olen minä. Viimeksi Tampere Kuplii -tapahtumassa zombiversioita raapusteli Petri Hannini, Milla Paloniemi, JP Ahonen (jo toista kertaa!), Timo Tekri Niemi ja huikean Perkele -teoksen hiljattain julkaissut M.A. Jeskanen. Auliisti nuo taiteilijat minua ovat aina suostuneet piirtelemään, mutta joskus tulee kieltämättä vähän ekisetämäinen olo.

Timo Tekri Niemen marginaalipiirros Sarjarin Yog-Sothoth Lovecraft-teemanumeroon.

Milla Paloniemen näkemys. Kiroileva zombi?	Petri Hannini ikuisti minut mainion Epäilyttävät Pojat -albuminsa sisäkanteen
M.A. Jeskasen pöhöttynyt zombi.	JP Ahosen zombi on pukeutunut zombiksi.