31.5.2012

Hyväntekeväisyyttä halvalla


Jos on nuuka, vähissä varoissa tai muuten kokee hankalaksi luopua rahoistaan, mutta silti haluaisi edes joskus tehdä jotain jonkun hyväksi sen sijaan, että istuisi sohvalla toljottamassa telkkaria, on olemassa muutamia edullisia tapoja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Kummilapsitoimintaan tai eri järjestöjen jäsenyyksiin saa helposti kulumaan kymppejä kuussa, eikä siinä mitään, löytyyhän noistakin monia hyviä vaihtoehtoja. Mutta jos haluaa kuitenkin säästää nuo kympit esim. ruokaan, vaatteisiin, lomamatkaan tai vaikkapa omakohtaiseen hedonistiseen rypemiseen, voi yrittää suunnata muiden tahojen rahavaroja avustuskohteisiin tai antamalla osan itseään hyväntekeväisyyskäyttöön.

Osan itseään? No esimerkiksi äitini jäätyä eläkkeelle hän alkoi käydä paikallisessa vanhainkodissa lukemassa asukkaille. Moni mummo ja pappa näkee niin huonosti, että omatoimisesta lukemisesta ei tule mitään, ja monista on kiva kuunnella 'äänikirjaa'. Ja onhan se vaihtelua viikko-ohjelmaankin. Mitään erityisiä tai vaikeita järjestelyjä ei äitini tarvinnut tehdä, kunhan sopi ajoista vanhainkodin johdon kanssa. Halpaa ja helppoa kaikille osapuolille ja mikä tärkeintä, kuten äitini sanoi, dementian äkillisesti yllättäessä hän olisi jo valmiiksi vanhainkodissa. Vapaaehtoistyö on siis yksi tapa, ja onhan tuollaista toimintaa järjestötasolla paljonkin. Juuri hiljattain luin lehdestä, että vanhusten ulkoilukavereista on pulaa. Tamperelaisen Mummon kammarin kautta löytää monia muitakin vapaaehtoishommia jos aikaa ja halua löytyy. Itse olen pari kertaa ollut tekemisissä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Toinen keissi oli ihan sattumaa, jolloin onnistuin avustamaan lastenkodista karanneen kymmenvuotiaan löytämisessä, ja toisella kerralla minua pyydettiin interventiomielessä juttelemaan yhden vähän asioitansa sotkeneen nuoren kanssa, varmaan siksi että näytän joidenkin mielestä isolta rumalta korstolta ja siksi vakuuttavalta.

Lisäksi olen mieltynyt verenluovutukseen: Ilmaista hyväntekeväisyyttä, ei tarvitse kuin maata ja vuotaa verta. Käyn 4-6 kertaa vuodessa luovuttamassa, milloin ei jokin malaria-alueella vierailu ole pistänyt karenssia päälle. Jotain makaaberia viehätystä siinä on kun punainen elämänneste valuu letkua pitkin muovipussiin. Lienee lisäksi ihan hyödyllistä ohentaa varsin korkeita hemoglobiiniarvojani luovuttamalla säännöllisesti. Ja usein vaivanpalkaksi saa normikahvittelun lisäksi jotain ekstraa, kuten heijastimia tai laastarikoteloita. Kun 50 kertaa tuli täyteen, sain halauksenkin.

Online game to end hunger Miten niitä muiden rahavirtoja sitten voi ohjata hyväntekeväisyyteen? Tietysti patistamalla muut lahjoittamaan, niin säästyy omat fyffet. No jos joka tapauksessa pitää ostaa joulu- tai muita lahjoja, voi etenkin ihmiselle, jolla on jo kaikkea, ostaa lahjaksi vaikka Unicefin Pehmeän paketin. Siinä tietty menee niitä omia rahoja. Joskus aikaisemminkin remensin tässä blogissa palvelusta nimeltä Free Rice, joka todellakin antaa muiden rahoja hyvään tarkoitukseen. Free Ricessa voit opiskella englannin, saksan tai muiden kielten sanoja, kemiaa, kielioppia, matikkaa, maantietoa tai vaikka kuuluisia maalauksia. Jokaisesta oikeasta vastauksesta lahjoitetaan 10 riisinjyvää YK:n nälkäohjelman kautta apua tarvitseville. Homma rahoitetaan mainostuloilla, ja itse voi vain voittaa, kun oppii uusia asioita. Free Rice on ihan helvetin hyvä juttu.


Törmäsin jo joitakin vuosia sitten mikrolainoihin ja niitä välittävään järjestöön nimeltä Kiva. Mikrolainathan ovat siitä vinkeitä, että niissä autetaan luottokelvottomia ja köyhiä avuntarvitsijoita paikan päällä - fakta, jonka pitäisi saada (ja kuulemma saakin) nuivimmankin hompanssin hölläämään kukkaronnyörejään, puhumattakaan tolkun ihmisistä. Esimerkiksi, jos sudanilainen hedelmäkauppias tarvitsee pesämunan kunnostaakseen mopedinsa, jolla tuotteet noutaa, voi hän sen mikronlainan avulla toteuttaa. Rahojen siirtämisestä huolehtii Kiva ja paikallisjärjestöt. Lainantarvitsijoita löytyy ympäri maailmaa mitä erilaisimmista lähtökohdista. En silloin aikoinani Kivan löytäessäni saanut aikaiseksi osallistua toimintaan, mutta ihan hiljan yksi kaverini pisti parit 25 dollarin lainat menemään Etelä-Amerikkaan, jolloin minäkin innostuin lainaamaan kambodzalaiselle maniokinviljelijälle sen $25.

Ideahan on nimenomaan, että avustettava maksaa lainansa jollakin aikataululla, esim. seuraavana vuonna takaisin, jolloin sinun osuutesi tilitetään Kiva-tilillesi takaisin, jolloin voit tulouttaa sen PayPalin kautta itsellesi tai lainata sen taas uudelleen jollekin. Mitä jos lainaaja ei maksakaan takaisin, kysyt. Kiva toimii niin hyvin, että lainoista on tätä kirjoittaessa maksettu 98.94 % takaisin. Ja koko lainasi menee lyhentämättömänä lainaajalle, Kiva ei ota siitä siivua itselleen. (Voit toki lahjoittaa Kiva-järjestölle itselleen erikseen, mutta mikään pakko ei ole.) Todellista hyväntekeväisyyttä pienellä riskillä, etkä edes anna rahojasi lopullisesti pois. Jos joillakuilla on varaa maksaa kummilapsitoiminnasta 50 € kuussa, voin minä taatusti pistää muutaman 25 taalan satsin vuoden aikana lainaksi jollekin, joka mitä luultavimmin maksaa sen vielä takaisin, jolloin fyrkat voi pistää kiertämään uudelleen. Kiva on aivan helvetin kiva juttu.

29.5.2012

Kirjahaaste: Suosikki kouluajoilta

Day 25: Favorite book you read in school

Koulun pakkopulla saattaa pilata monta hyvää lukukokemusta. Aloin lukea Seitsemää veljestä omin päin samoihin aikoihin, kun Turkan siitä tekemää televisiosarjaa alettiin esittää. (Jota kaverini äiti kommentoi: 'Se on aivan hirveä sarja! En ole katsonut sitä ollenkaan!') Kirja osoittautui yhdeksi hauskimmista ja viihdyttävimmistä edelleenkään lukemistani opuksista. Luinkin veljeksistä innostuneena läjän muutakin Kiven tuotantoa. Mieltä lämmittävät vieläkin erityisesti kirjailijan käyttämät solvaukset. Sinä riihitonttu! Nurkkajulli! Körri!

Aleksis Veljen Seitsemän kivestä tulikin myöhemmin pakollisten koululuettavien listalle, mutta minunhan ei sitä tietenkään enää siinä vaiheessa tarvinnut lukea. En oikeastaan enää muista montakaan koulusta luettavaksi saatua kirjaa. Mitähän niitä oli: Taistelukala, Sotilaspoika, Sieppari ruispellossa, ehkä jotain Steinbeckia (jota luin ominkin päin)... Parhaana on varmaan jäänyt mieleen William Goldingin häiriintynyt yhteiskuntatutkielma Kärpästen herra, jonka voisi hyvinkin lukea uudestaan näin reilun 20 vuoden jälkeen edelliskerrasta. Voi sarvipää, kun tämäkin loistava klassikko varmasti edelleen menee monelta pilalle viheliäisenä pakkopullana. Tajusin muuten vasta ihan hiljattain, että 'kärpästen herra' on hepreaksi jotakuinkin Beelzebub.

28.5.2012

Zombie Walk Tampere 2012 - päivä lukittu

Viime vuoden raatoja
Facebookittomille zombeille tiedoksi, että tämän vuoden Tampereen zombikulkue laahustetaan elokuun lopussa, tarkemmin sanottuna lauantaina 25.8.2012. Lisätietoja luvassa myöhemmin. En kuulu järjestävään porukkaan, mutta koska blogiini tulee jatkuvasti osumia Tampereen zombikävelyä koskevista hauista, yritän tiedottaa täällä aina kun jotain kerrottavaa ilmenee.

Loppuun häiritsevä uutinen Floridasta:

Naked man killed by Police near MacArthur Causeway was ‘eating’ face off victim


Read more here: http://www.miamiherald.com/2012/05/26/2818832/naked-man-shot-killed-on-macarthur.html#storylink=cpy
Edit 1: Aikataulusta voi lukea täältä.
Edit 2: Kuvia vuoden 2012 kävelystä hillittömästi täällä!

20.5.2012

Pahempi myöhään

Alkuvuodesta sattui se kiroilevan tööttäilijätädin tapaus musiikkileikkikoulun pihalla. Siinä oli sellainenkin ikävä sivujuonne, että kiukkuiset tööttäilyäänet saivat aikaiseksi jonkinmoisen autokammon siinä kolmivuotiaassa pojassa, jonka päästin tuona onnettomana hetkenä pois autosta. Onneksi traumasta ei tullut suurensuuri, ja kammo on lieventynyt ajan mittaan, mutta tuollaisiakin juttuja voi sivullisille aiheuttaa kun on kiire.

Kiireestä puheen ollen. Näin tietysti tätä tööttäilijäperhettä koko kevään ajan muskarituntien yhteydessä. He olivat lähes aina myöhässä. Melkein joka kerralla heidän autonsa oli pysäköitynä pihan kulkuväylälle tukkeeksi suoraan oven eteen, eikä kukaan sitä ollut näinä hetkinä siirtämässä pois, jos se olisi sattunut olemaan jonkun tiellä. Tavallisesti se oli perheen isä, joka toi lapsensa myöhässä muskaritunnille (kerran jopa pidin tälle ovea auki koko ajan rakastettavasti hymyillen), tai sitten hän haki hänet joskus kymmenenkin minuuttia myöhässä. Koko kevään aikana he taisivat olla kolme tai neljä kertaa ajallaan. Tämä asetti oman törppöpysäköintini oikeisiin mittasuhteisiin. Jos nämä ihmiset eivät kykene käytännössä koskaan olemaan ajoissa missään, ovat kaikki muut silloin tietysti heidän tiellään ja väärässä.

Puhumattakaan sitten tämän perheenäidin käytöksestä. Vittusaatanakiroilu lasten aikana ei ainakaan tuntunut olevan tabu. Tajusin jälkeen päin että silloin kun hän tuli kirosanoineen ja solvauksineen silmille autonpysähdysdraaman jatkeena, hän ei ehkä ymmärtänyt minun olevan jonkun muskarilaisen isä, vaan luuli minun seuranneen häntä sisään valittamaan siitä tööttäilystä. Mene ja tiedä. Tätä tätiä näkyi muskarikevään aikana ihan vain pari kertaa. Kun katseemme kohtasivat niissä tilanteissa, tuntui kuin täti olisi nopeasti katsonut muualle, en ole varma. Ainakaan hän ei koskaan tervehtinyt eikä tehnyt muutakaan elettä. Parempi sekin kuin päin naamaa huuto.

Tänään oli sitten muskarin kevätjuhla. Sieltä tämä perhe ei sentään ollut myöhästynyt. Täti käveli vähän ennen esityksien alkua käytävällä vastaan, taas sama tunnistamaton katseen pyyhkäisy. Esitykset olivat hauskoja ja lapsilla oli kivaa. Kotiin tultuamme huomasimme lehti-ilmoituksessa tutunnäköisiä lapsia. Nehän olivat muskarista tuttuja, tööttiperheen jälkikasvua! Kyseessä oli äitienpäivätoivotus tälle vittusaatanatädille. Viikon myöhässä.

19.5.2012

Kirjahaaste: Suosikkikohtaus

Day 24: Book that contains your favorite scene

Aluksi meinasin pistää tähän yhden kohtauksen George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjasta, jonka lukemisesta iloitsin niin paljon, että riemuitsin siitä jopa eräälle hämeenlinnalaiselle professorille tekstiviestitse välittömästi sen luettuani. Mutta sitten toisaalta, ei tunnu oikein korrektilta ilakoida edes fiktiivisen lapsen kuolemalla, joten mietitään muuta.

Lempparikirjassani Perdido Street Station on hulvaton kohtaus, jossa eräs keskeinen henkilö ottaa yhteyden Helvettiin. Helvetti on kirjassa siis ihan olemassaoleva paikka, johon voi ottaa yhteyttä Helvetin suurlähettilään välityksellä. Steampunk kun on lajityyppinä, tehdään yhteyden luomiseksi tarvittava uhrauskin hoituu asianmukaisella vempeleellä, ja neuvottelut tuonpuoleisen kanssa pitää käydä tietysti tiettyjen sääntöjen mukaan. Mm. sanajärjestyksellä on väliä. Itse kohtausta sen kummemmin spoilaamatta kerrottakoon, että Helvetin suurlähettiläällä on kaiku, ts. hänen sanojaan seuraa puolen sekunnin viivellä hirvittävä demoninen toisto, joka kuulostaa kidutetun kirkumiselta. Myös näköhavaintoihin tulee häiriöitä - silmiä räpyttäessä saattaa nähdä vilaukselta kammottavia välähdyksiä hyeenanpäistä, kiemurtelevista kaltereista, hampaallisista rinnoista, kavioista ja kynsistä. Kohtauksessa selviää myös, että Helvetissä ollaan edelleen kiinnostuneita saaman elävien sielut talteen ja että Helvetti voi jäädä myöskin palveluksia velkaa maanpäälliselle asujaimistolle.

Kiehtova kohtaus, jossa keksittyyn fantasiamaailmaan ympätään länsimaista uskonnollista kuvastoa steampunk-hengessä mustaa huumoria unohtamatta.

14.5.2012

Forssassa

Tuuli Hypénin näkemys.
Äitienpäivä viettyi anopin mökillä Forssan perämetsissä. Siinä samassa tuli tilaisuus käydä katsastamassa Forssan Kutomolla oleva jättiläismäinen kuukauden kestävä kirjamyyntitapahtuma Kirjalöytö Outlet, jossa kustantamojen varastotuotteita myydään valtavassa kutomohallissa suoraan siirtolavojen päältä. Valikoimaa on hirvittävästi laidasta laitaan, tietokirjoja, runoutta, romaaneja jos jonkinlaisista lajityypeistä, lastenkirjoja, elämäkertoja, sarjakuvia. Lähes 80 € saatiin kulumaan yhdessä vaimon kanssa ostoksiin, vaikka yritin toppuutella (lähinnä omia) ostointoilujani. Yksi jännä piirre kun selailee kirjavalikoimia, oli se sitten divarissa, sarjakuvafestivaaleilla, kirjakaupassa tai tällaisessa messumaisessa tapahtumassa, on se kuinka paljon hienoja löytöjä sitä tekee sellaisista nimekkeistä, joita jo omistaa. Oi kato, Hannu Lukkarisen järkälemäisiä Paasilinna-sarjiksia vitosella! Blacksadejä seitsemällä eurolla! Max Brooksin zombikirjat suomennettuina! Pelottavaa tuossa on se, kuinka paljon hyvää kamaa tuolla olisi ostettavana, mutta josta ei vain tiedä, että se on hyvää. Ehkä parempi niin.

Nuora selkeästi nuorensi minua.
Niin, ja paikallahan oli tuona päivänä myös kirjojaan signeeraamassa sarjakuvantekijät Milla Paloniemi, Tuuli Hypén ja Pertti Jarla, joten riensin tietysti paikan päälle ekisetäilemään. Kiroilevan siilin piirtäjältähän sain zombikuvan itsestäni jo yli vuosi sitten, joten pyysin kauniisti mainion Nanna-kettutytön tekijältä, jotta piirtäisiköhän tämä minut zombiksi. Ja piirsihän se, upouuteen Pikku-Fingerpori-albumiin, johon Pertti Jarlakin antoi kontribuutionsa. Jarla saattaa luulla, että stalkkaan häntä, mutta hän vakuutti, ettei epäile moista, koska en ollut vajaata tuntia aikaisemmin Salossa kärkkymässä hänen aikaisemmassa signeeraustilaisuudessaan.

Sitten bongasin kirjapinojen välissä tutunoloisen naaman. Eroottisista Nani Cowgirl -sarjakuvistaan(kin) tunnettu forssalainen kuvittaja ja sarjakuvantekijä Jouko Nuorahan se siinä. Rohkenin mennä juttelemaan, ja mieshän jutteli iloisesti varmaan puoli tuntia töistään, Espanjan-matkoistaan ja Forssasta. Ja saldona käteen jäi vielä, ei niin yllättävästi, zombahtava näköisluonnos. Onneksi löysin piirrosta varten vanhan taitellun A4-kokoisen paperinpalan takkini taskusta. Pornopiirtäjän lyijärillä kissan eutanasiakuitin taakse piirtämä zombikarikatyyri - tällaista voi tapahtua vain Forssassa.

7.5.2012

Kirjahaaste: Kesken jäänyt

Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)

Oho, kirjahaaste on päässyt melkein unohtumaan. Jatketaan.

Eipä tule juurikaan mieleen kirjaa, jonka sanoisin muille lukeneeni, vaikken olisikaan. Yhden keskenjääneen kirjan muistan: Charles Dickensin David Copperfieldin. Olin kai alta parikymppinen, kun sitä kahlasin, mutta syy ei suinkaan ollut kirjan paksuudessa, tylsyydessä tms. Muistelisin päähenkilön olleen varsin hyväuskoinen ja hänen kohtalonsa julman isäpuolen sekä hirmuvaltaisen rehtorin kohdeltavina olleen varsin kurja. Jotenkin kaikki se epäreiluus ja vääryys mitä kiltin päähenkilön päälle vyörytetään oli ihan liian alleviivaavaa, ja siten ärsyttävää ja vaivaannuttavaa, joten kirja jäi kesken. Tai näin sen muistan.

Tosin painos oli WSOY:n Suuren lukukirjaston kuvitettu versio, joka oli kovakantinen, kooltaan 24 x 29 cm  ja painoakin n. kaksi kiloa. Teksti oli isoilla sivuilla kahdella palstalla. Siis hankala lukea, etenkin sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Ehkä sekin vaikutti keskeyttämiseen. Kirja on kyllä vielä tallessa, ehkä jonakin päivänä...

2.5.2012

Zombi vai zombie?

Huomio! Seuraa tärkeää asiaa elävää kuollutta kuvaavan sanan kotimaisesta kirjoitusasusta. Suomen kielessä näkee käytettävän runsaasti sekä zombi- että zombie-muotoja. Sekaannuksen vaarakin noiden sekoittumisessa on: edellisen muodon monikon genetiivillä on sama kirjoitusasu kuin jälkimmäisen muodon yksikön genetiivillä.

Zombi-Bombi
Aiheesta on tiettävästi kiistelty iät ja ajat. Kielitoimiston väitetään tukevan suomenkielistä zombi-muotoa, ja johan se tunnetaan jo loistavasta Carl Barksin ankkatarinasta Voodoo Hoodoo, jonka suomennos kulkee nimellä Aku Ankka ja zombi. Zombie-muotoa kannattavat perustelevat sanaa joskus sillä, että se on sitaattilaina siinä missä Schäfer tai vaikka status quo. Sitaattilainat pitäisi lausua kuten alkukielessä, joten sitä kautta päädytään puheessa zombi-ääntämykseen. Hyvä esimerkki sitaattilainan potentiaalisesta hankaluudesta on tuttu slaavilainen keittoruoka, jonka Kielitoimiston suosittama kirjoitusasu on borssi. Se on hyvin paljon kätevämpi sana suomen kieleen kuin translitteroitu sitaattilaina borštš, tai peräti borshtsh.

Miksi siis käyttää hankalaa zombie-muotoaakaan? Sanan -ie -päätehän on vain englannin kielen ääntämyksen mukainen i-äänne. Suomen kielen sija- ja persoonamuotojen mukaiset taivutukset tuottavat imbesillin näköisiä sanoja, kuten zombieiden (vrt. zombien) tai zombieitakaan (vrt, zombejakaan). Ihme kyllä, Suomen kovimman kulttuurilehden Tähtivaeltajankin sivuilla riekutaan ylimääräisten vokaalien tuottamilla hölmöläistaivutuksilla.

Sarjakuvantekijä Esa Holopainen osuukin asian ytimeen tuoreessa Naapurit-sarjansa stripissä: