Kirjahaaste: Suosikkikahvipöytäkirja

Day 30: Favorite coffee table book

Oho. Kirjahaasteen viimeinen osa on jäänyt roikkumaan blogilliseen limboon, vaikka kyseessä on yksi haasteen helpoimmista kohdista. Noihin moniin muihin kun piti tosissaan miettiä sopivaa kirjaa. Lisäksi koko haasteen tarkoitus oli varmaan päivittää blogia oikeasti 30 peräkkäisen päivän ajan. Minulla meni hommaan näköjään reilut 13 kuukautta, eikä laatu edes korvaa määrää. Tai oikeastaan nopeutta. Tai jotain.

Elämän pirstaleiden boheemiudestaan tarkka taiteilija

Kahvipöytäkirja lienee sellainen opus, joka olisi olohuoneessa jossain näkösällä, aina valmiina selailtavaksi. Sellainen, jonka soisi vieraidenkin näkevän: Oo, täällähän luetaan mielenkiintoista kirjallisuutta, kuinka syvällistä! (Siis vähän samanlainen ilmiö kuin tällaisiin kirjahaasteisiin vastaaminen sosiaalisessa mediassa...) Ranskalaisen satiirikon Gerard Lauzierin mainiossa sarjakuvassa Elämän pirstaleita maalle vetäytynyt 'pirstomistaiteen kuuluisuus' panikoi ennen median haastattelijoiden saapumista, että talossa on liian siistiä ja pöydillä lojuu suurelle taiteilijalle ihan vääriä kirjoja. Jostain tuollaisesta on varmaan kahvipöytäkirjoissakin kysymys. Mekastin blogissa jokin aika sitten ostamastani überhienosta luuvarastoja ja ossuaareja käsittelevästä kirjasta The Empire of Death, joka itse asiassa lojuu tälläkin hetkellä näkyvillä olohuoneessamme. Se jos mikä on kahvipöytäkirja. Päätin kuitenkin päättää tämän kirjahaasteen eräällä toisella kirjallani, joka vaikka kirjahyllyn uumenissä nytkin piileskelee, on ehkä lopulta se rakkain tällä saralla.

Huomaa tyylitön eläinkuosi

Törmäsin joskus 90-luvun puolivälissä Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa isoon järkäleeseen nimeltä The Encyclopedia of Bad Taste. Pitkän linjan John Waters -fanina huonon maun ja kitschin viehätys oli avautunut minulle jo teini-iässä, joten kirja tuntui sopivan minulle kuin voi silmään. Muka köyhänä ja taatusti saitana opiskelijana en raaskinut ostaa opusta omaksi, mutta kuten aina tuollaiset mieliteko-ostokset, tämäkin jäi kaivelemaan mielen perukoille sikäli tiiviisti, että olihan sitä myöhemmin sitten pakko talsia takaisin ensyklopediaa ostamaan. Ikävä kyllä kirjaa ei enää ollut valikoimassa.

Kului useita vuosia. Yhdysvaltalainen nettituttu muutti Tampereelle. Tapasimme tuolloin usein keskustassa kahviloissa, ja jossain vaiheessa tämä huonon maun tietoteoskin tuli puheeksi. Amerikan kaveri käy silloin tällöin kotimaassaan, ja itsekin kirjadiggarina intoutui katselemaan paikan päältä, josko minulle ensyklopediaa löytyisi. Ja löytyihän se jostain antikvaarisesta kirjakaupasta, varmaan jollain viidellä dollarilla, jota kaverini ei edes suostunut ottamaan minulta korvaukseksi.

Aviopari Jane ja Michael Sternin yli parikymmentä vuotta vanha, koko lailla americanapainotteinen ja hieman epätasainen teos paneutuu huonon maun kiehtovaan maailmaan. Puutteistaan huolimatta kirja on, kuten sanottua, kuin tehty kaltaisellelleni John Waters -fanipojalle. Opus käsittää parin kolmen sivun esseitä pääosin 70-80-lukujen kitschkäsitteistä kuten laavalampuista, puskuritarroista, havaijipaidoista, isoista tisseistä, puudeleista, hanurimusiikista jne. Jo ikääntymään päässyt kirja on paikoittain vielä pelottavan ajankohtainen, toisaalta se on viehättävä katsaus aikansa amerikkalaiseen popkulttuuriin ja joihinkin omankin lapsuudenajan ilmiöihin. Ehdottoman kiinnostavaa olisi saada päivitetty uusintapainos, eikä pahitteeksi olisi myöskään laajentaa näkökulmaa vähän eurooppalaisemmaksi. Suositeltava teos, yhtä kaikki. Ja varmana ostan itselleni vielä jonain päivänä havaijipaidan.

Vitsejä pepusta

Lokakuussa Pippa Middleton osoitti hallitsevansa pepustapuhumisen jalon taidon. Nyt sieltä pukkaa jo vitsiä! Odottelemme koska pepusta alkaa kuulua onomatopoeettisesti proosaa.

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.

Kera

Kovasti tuntuu olevan nyt muotia kääntää sanajärjestys, jos käytetään mukanaoloa merkitsevää kirjakielehtävää sanaa kera.

- Söin pannukakkua kera kermavaahdon ja mansikoiden.
- Mennään veneilemään kera puolison ja koiran.

Sen ymmärtäisi joten kuten, jos teksti olisi muutenkin runollista tai tyyliteltyä, mutta jengi käyttää Yoda-sanajärjestystä aivan kuin kuvittelisi, että 'kera' vaatii genetiivissä olevan substantiivin peräänsä. Ei se vaadi. Ihan sama kuin juttelisi, että

- Juusto on päällä pöydän.
- Kirje oli pudonnut taakse kirjahyllyn.

Kyseessä on suurin piirtein yhtä kummallinen kielen oikku kuin se, jossa niin ikään mukanaoloa ilmaistaan kirjoittamalla sanat yhteen:

- Olen menossa äidinkanssa ravintolaan.
- Lenkille Mustinkaa.

Ja jälkimmäinen tapa tuntuu olevan yleinen juuri sellaisilla henkilöillä, jotka eivät muuten vaivaudu kirjoittamaan yhdyssanoja yhteen.

Lisää valomaalausta

Muutamia valomaalauskuvia lisää Epilän kylpylästä. Kaikkien kuvien oikeudet © Mads Schmidt.

Onneton yritys kirjoittaa pojan nimi ilmaan tuotti lopulta aika vinkeän lopputuloksen.

Portaikko

Valomiekka viilsi ilmaa.

Paviljonki psykedeelisissä valoissa

Graffiti highlight

Pistävä katse

Mystinen huone

Sähköjännitettä maassa?

Valo tihkuu murtumista.

Sammal

Resistance is futile.

It's a kind of magic.

Valoa roomalaisessa kylpylässä

All photos © Mads Schmidt

Moni tietää Tampereen Epilänharjun kupeen rotkossa sijaitsevan 'roomalaisen kylpylän' rauniot ja niiden tarinan. Kerrataan kuitenkin vähän: 1930-luvun alun lama ajoi teollisuuden ahtaalle. Tilaukset loppuivat, ja tehtaat joutuivat pistämään väkeä pihalle. Vähän niin kuin juuri nytkin, mutta sillä erotuksella, että naulatehtailija Sixtus Syrjänen oli vanhan koulukunnan työntekijöitään kohtaan reilu patruuna, romantikko, joka ei pistänyt yyteetä välittömästi päälle, vaan keksaisi vaimonsa kanssa teettää omilla rahoillaan duunareilla talonsa lähellä olevan lammen rannalle roomalaiskylpylätyyppisen paviljongin, jossa oli tarkoitus huokailla tsehovilaisittain puissa riippuvien lyhtyjen kajossa, kenties astella rautaisen kaarisillan ylitse lammen pienelle saarelle ja fiilistellä syysillan hämärässä.

Paviljonki ei ilmeisesti koskaan valmistunut lopullisesti sellaiseksi hitaiden teehetkien näyttämöksi kuin tehtaanjohtaja Sixtus ja rouvansa sen visioivat, mutta paikasta on edelleen vuosikymmenten jälkeen jäljellä betoniaitaa, romahtanutta paviljongin kattoa ja metallisillan luurankoa. Aika ja teini-ikäisten metkut ovat saattaneet betonisen roomalaiskylpylän fyysiseen, muttei ehkä kuitenkaan henkiseen alennustilaan. Paviljongin katto on romahtanut useista kohdista, valtavat betonilohkareet roikkuvat vaarallisen näköisinä vääntyneiden ja ruosteisten rautatankojen varassa. Lampi on täynnä roskaa, epämääräisiä myrkkytynnyreitä ja kuolleita puunrankoja, ympäristössä lojuu sekalaista jätettä, lasinsirpaleita ja nuotionjälkiä. Rakennuksen seinät ovat halkeilleet, ja jok'ikisellä tasaisella betonipinnalla on nykypäivän spraymaalimichelangelojen kädenjälkeä. Tienoo näyttää lähinnä post-apokalyptiseltä onnettomuusalueelta, mutta siitä huolimatta, tai pikemminkin ehkä juuri siksi se vetää puoleensa kalja-spraymaali-teinejä ja kaltaisiani urbaaniromantikkoja. Mitä inspiroivin paikka siis, vaikka mihin.

Keväällä 2013 ilmestyy tamperelaisen supersankarin Kapteeni Kuolion uusimmista seikkailuista kertova tohtori P.A. Mannisen sarjakuva-albumi Kapteeni Kuolio ja Tampellan sähköenkeli. Minulla on näppini sen verran pelissä, että tarinan alkukohtaus tapahtuu juuri Epilän roomalaisen kylpylän maisemissa, koska esittelin paikan taiteilija Manniselle. Tein hiljattain myös oheisen, erityisen amatööris-blairwitchmäisen videopätkän Epilän kylpylästä paikan päällä käydessäni. Video puolestaan inspiroi kaveriani tekemään valomaalauskokeiluja pimeissä raunioissa, joten hiivimme taannoin marraskuisessa iltahämärässä paikan päälle kameran, linssien, taskulamppujen, pojalta lainaksi saadun valomiekkalelun ja muiden tuunattujen valovehkeiden ynnä rekvisiitan kanssa piirtämään valolla. Kuten Vatikaanin nimiesikuvansakin, Sixtuksen kappeli on edelleen omiaan innoittamaan visionäärejä.





Seuraavassa blogimerkinnässä on vielä lisää näitä valomaalauskokeiluita.

Pepustapuhuminen

Liekö se sitten Fingerporin tärvelemien aivojeni syytä vai iltapäivälehdistön yleistä luokattomuutta, mutta tällaiset otsikot ovat omiaan lennättämään kahvia nenän kautta näppäimistölle aamutuimaan. Tai ehkä Pippa Middleton on tosiaan keksinyt uuden vuosituhannen julkkisvillityksen, jota kohta jäljittelee koko läntinen maailma. Onhan vatsastapuhuminen nyt aika passé.

Tästäkö alkaa rektilokvismin nousu?

Varmistettu suomalainen zombihavainto

Työskentelen tilastoaineistojen parissa. Hallussani on erään pitkäaikaisen kyselytutkimuksen dataa. Hiljattain yhdistin aineistoon Tilastokeskukselta saatuja kuolintietoja. Yksi tapaus erottui muista: Henkilö on Tilastokeskuksen mukaan kuollut vuonna 1979. Kuitenkin sama henkilö on vastannut kyselytutkimukseen kaksi vuotta myöhemmin! Kyseessä täytyy siis pakosti olla elävä kuollut, eli zombi!

Tutkin hieman kyseisen henkilön kyselyyn antamia vastauksia. Terveydentila hänellä on 'melko hyvä'. Ilmeisesti se on aika suhteellinen käsite. Ärtyneisyyttä, jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta tai kiukunpurkauksia on lähes päivittäin, mitä en zombista ihmettele. Pitkäaikaissairaudenkin hän on ilmoittanut omaavansa - ICD-koodia ei ole mainittu, mutta on selvää, että zombifikaatiohan sen täytyy olla. Painoindeksi zombillamme on 19 pintaan, mikä sopii hyvin kaksi vuotta vainaana olleelle.

Epidemia ei näköjään ehtinyt levitä pitkälle, koska tapaus on yli 30 vuotta vanha. En tiennytkään zombien osallistuvan kyselytutkimuksiin.

Aaweenpääkeitto

Kuten kaikki nuorten seinäjokisten helluntailaisten 80-luvulla julkaisemaa Rock'n rollin maailma -kasettia kuunnelleet tietävät, on rokki paholaisen pelivehje. Asiahan on tapetilla jälleen täällä Tampereellakin, kun saatanallista PMMP-yhtyettä pyydettiin olemaan esittämättä Jeesus ei tule -kappalettaan. Odotamme innolla sitä hetkeä kun em. kasetistakin innoitusta ammentanut, vastikään esikoislevynsä julkaissut rytmimusiikkiyhtye Seremonia esiintyy Tampere Areenalla, ja mitä kappaleita tilanomistaja mahdollisesti toivoo olevan esittämättä.

A.W:n -pääkeitto.

Helluntailaiskasetilla mainitaan esimerkkinä tuhoisasta rock'n rollista monien muiden muassa The Rolling Stonesin levy Goats Head Soup, eli aaveenpääkeitto. Epäilen kyseessä olevan karkea käännösvirhe. Lienee nimittäin selvää, että käskyt antaa A.W:n pää.

Seremonia ja ruotsalainen Witchcraft esiintyvät Helsingissä, Turussa ja Tampereella tammikuussa. Sitä ei pidä rock'n rollin maailmassa asuvan ihmisen missaaman.

A.V:n -pääkeitto.

Edit: Heti tuli sanomista, että ennemmin vaikka Antti Vedenpää kuin 'tuo'. Siispä: Aaveenpääkeitto:

Lapsuuden mysteeriot

Kai teillä muillakin on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta mieleen kummallisia asioita, jotka ovat jääneet jotenkin epäselviksi ja vaivanneet mahdollisesti pitkänkin aikaa? Minulla on erityisesti audiovisuaalisesta kulttuurista jäänyt monen monta hämärää häh?-fiilistä, joista monet oikeastaan vasta siunattu teknologia - lähinnä internet - on onnistunut selvittämään.

Riiaroo

Yksi varhaisimmista muistamistani 'mitä helvettiä' -kohtauksista on Peppi Pitkätossu -elokuvan kukkahattutädin ensiesiintyminen valkokankaalla/televisioruudussa. Ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kansankynttilästereotyypiksi puettu nainen laulaa jotain hyvin omituista, jonka aivan näihin päiviin asti muistin kuulostavan jotakuinkin tältä:

Komma [jotain] riiaroo, riiaroo, riiaroo
Komma [jotain] riiaroo, aske taske taa

Muistan sävelenkin ihan hyvin. Kaikkina näinä ainakin 30 vuotena kyseinen pätkä on palautunut jostain syystä aika ajoin jostakin alitajunnan syövereistä, jolloin sitten ihmettelen, mikä ihmeen lastenlaulu on kyseessä, vai onko sitä oikeasti edes olemassa. Viime kerralla - josta ei muuten ole monta viikkoa aikaa - onnistuin viimein googlaamaan oikein. Laulussa lauletaankin: Vi komma ifrån Ria-ra, Ria-ra,Ria-ra, vi komma ifrån Ria-ra, aske daske da. Ei huonosti muistettu. Aikaisemmat googlaukset menivät vituralleen, kun ria ro ei tuottanut tulosta. Sitten kun keksaisin googlata aske taske ta, korjasi hakukone lausekkeen aske daske daksi, jolloin laulusta löytyi hakutuloksia. Mitä tuo sitten tarkoittaakaan, mutta jumalauta kymmenien vuosien äimistyneisyys vaihtui varmuudeksi siitä, että tämä on sittenkin ihan oikea svedujen lastenlaulu, eikä hämmentyneen mielikuvitukseni tuotetta.

Wattoo shoodeö

Lapsuudessani, joskus 1980-luvun alkuvuosina, televisiosta tuli torstaisin Pätkis-nimistä lastenohjelmaa, jossa lähetettiin lajitelma lasten piirrettyjä lyhytelokuvia. Tässä yhteydessä mm. Smurffit tulivat tutuiksi tunnusmusiikkeineen, jotka soivat vieläkin kutsumatta päässä. Valikoimaan kuului myös normaalisti Disneyn klassikkopiirrettyjä, joista monesta lapsuuteni on käytännössä rakennettu. Erityisen ihastunut olin Aku Ankan ääneen (RIP Clarence Nash) ja Akuun muutenkin. Mikki on loppujen lopuksi ärsyttävä ja ylimielinen nilkki, kovaonninen riidanhaastaja Aku on enemmän minun makuuni.

Überhauskassa Ikkunanpesijät-lyhärissä Aku joutuu tukalaan tilanteeseen, jossa hän tokaisee ihan selvästi: wattoo shoodeö (edellisen linkin videon kohdassa n. 6:05). Tokaisua ei muistaakseni ollut suomennettu mitenkään siinä Pätkiksen nauhoituksessa, jota veljeni kanssa tuijotimme vuosikaudet ehkä satoja kertoja, mutta se jäi miltei pysyvään sanavarastoomme. On ihan oikeasti tilanteita, joissa on aika osuvaa sanoa wattoo shoodeö. Minun piti mennä lopulta niin pitkälle, että lisäännyin ostaakseni lapselleni Aku Ankka -aiheisen DVD:n, jossa kyseinen piirretty sattui olemaan, ja jossa oli myös englanninkieliset tekstitykset. Aku ihmettelee  kyseisessä kohtauksessa, että what goes on here?

Hattottoo attedu diduda

Toinen Pätkiksestä selkärankaan jäänyt epäselvyys on Horton-elefantin laulu, joka  kuulosti vuosikaudet jotakuinkin tältä:

Hattottoo attedu diduda 
aa toua toua touboi

Horton

Tämäkin on takuuvarmasti päässäni vuosikymmenet pysynyt laulu, jonka melodia ei ole päässyt koskaan unohtumaan, kun taas sitä vastoin älyttömät lyriikat ovat vanhemmiten alkaneet vaivata unettomia öitä. Jollain käsittämättömällä tavalla sain lopulta selville Hut Sut Songin olemassaolon, mikä johti yhden sielullisen langanpään päättelemiseen. Sinänsä jännä, että väärin kuulemani lyriikat tekevät about yhtä vähän järkeä kuin puhevikaisen Hortonin laulamat alkuperäisen kappaleen sanat: Hut sut rawlson on the rillerah and a brawla, brawla sooit.

Heiiii badabada

Eteenpäin 80-lukua. Vaihdetaan vapaalle, Ferris on elokuvaklassikko ajalta, jolloin radikaalia anarkismia valtavirran silmissä edustaa ylemmän keskiluokan jälkikasvun koululintsaamiset. Eikä siinä mitään, ihan hauska leffahan tuo on. Yksi kohta jäi kuitenkin vaivaamaan vuosiksi; Ferris ja hänen kaverinsa Cameron menivät lintsausmatkallaan  baseball-otteluun, jossa he huusivat kentälle päin jotain todella mystistä tähän tapaan:

Heiiiii badabadabadabada sauwing badaa
Kennedykennedykennedykennedy sauwinnngg badaa

Kiitos maailmanlaajuisen tietoverkon, sain tämänkin mysteerin myöhemmällä iällä selvitettyä. Kyseessä on baseballmatsissa lyöjälle (batter) huudeltava häirintäirvailu, joka oikeasti menee näin: Hey batter batter swing. He can't hit, he can't hit, he can't hit jne. Lällätyksestä on tehty laulujakin.

Tudi äkipaut foor

Edellä tuli mainittua muutama heti mieleen tullut, nyt jo selvinnyt käsittämättömyys. Yksi juttu on edelleen totaalisen mysteerion vallassa. Kärvistelin joskus 16-vuotiaana kokonaisen kesän Tykkimäen huvipuiston narunvetosetänä. Huvipuiston soundtrackinä tuli aksentista päätellen brittiläisiä lastenlauluja, ja levy soi repeat-asetuksella koko hel-ve-tin kesän. Siinä on leikkimielisyys ja puistohuvittelut kaukana, kun värjöttelet sateessa ulkosalla kylmänä kesäkuisena arkipäivänä, asiakkaita ei mailla halmeilla, ja kaiuttimista puskee viidettätoista kertaa samat vitun rallatukset.

Yksi kappale syöpyi näköjään pahemmin päähän, kun muistan siitä yhä otsikon mukaisen rivin. Kyseinen laulu ei ole ahkerasta googlaamisesta huolimatta koskaan löytynyt. Luulisin, että säkeen lopussa miesääni laulaa jotenkin näin: one and all, to the [äkipaut] four. Mutta mitä helvettiä tuo äkipaut voisi olla? Jotain about? Ja onko viimeinen sana four, for vai kenties floor? Ilmeisesti en nuku vielä ensi yönäkään.

Ja onhan noita muitakin. Mitä hiittä Pellonpää laulaa Sutkissa? Telmiökaada kattupiö kaada. Kuudakka kuudakka? Ja mikä biisi on Bill Cosby Show'ssa ollut legendaarinen I said eh man?

Sangollinen kissaa

Zombeja, juokse!

Kiitos ala-asteen nilkin liikunnanopettajani, olen koko lailla loppuelämäni kaihtanut urheilun ja liikunnan iloja. Keski-iän lähestyessä ja säännöllisen kuukausipalkan tullessa sitä jossain vaiheessa huomaa, ettei kroppa pysykään itsestään timmissä kunnossa, vaan kiloja alkaa kertyä ihan yrittämättäkin. Varsinkin talven jälkeen kunto on tasoa rapa, kun hyötyliikuntakin tahtoo jäädä minimiin. Aina silloin tällöin sitä sitten pyrkii harrastamaan jotain liikunnallista aiheen perustavanlaatuisesta epämiellyttävyydestä huolimatta; joitakin vuosia sitten kävin läpi työkaverin innostamana aika tiiviin kuntosalijakson, joka lopahti salikaverin muuttoon. Kesäisin intoudun pyöräilemään työmatkojen päälle vähän ylimääräistä. Kilometrikisan kaltaiset tapahtumat ja älypuhelimien sports trackerien käyttäminen lisäävät motivaatiota, kun omia suorituksia voi seurata tarkemmin.

Trackereihin liittyen törmäsin hiljattain kuin minulle luotuun älypuhelinsovellukseen Zombies, Run! Idea on yksinkertainen mutta tappavan (sic!) hauska: Juokset (tai kävelet) lenkkisi kuulokkeet päässä, ja seuraat eräänlaisen äänikirjan tarinaa. Peli ottaa käyttöön puhelimen soittolistat, ja soitto taukoaa siksi aikaa kun tarinaa tai örinää tulee korviin lenkin edetessä. Aika ajoin zombeja alkaa olla kintereilläsi, jolloin vauhtia on nostettava. Matkan aikana tarina etenee, ja tulet automaattisesti 'keränneeksi' tai 'pudottaneeksi' (mitään nappeja ei tarvitse juoksun aikana painaa) erilaisia esineitä, joita sitten lenkin jälkeen voi netissä sijoittaa tukikohtansa eri alueille. Kun tukikohta kehittyy, aukeaa uusia tehtäviä, lisää kamoja tarvitaan, juoksemaan on taas mentävä. Mainio motivaattori.

Olihan tämä pakko siis itsellekin ostaa. Eka lenkki meni tarinaa ihmetellessä, eikä puhelimesta kuulunut musiikkia välillä. Tämä johtui siitä, ettei minulla ollut valmiita soittolistoja luurissa, joten pelilläkään ei ollut mitä soittaa. Tämä korjautui seuraavaan lenkkiin mennessä. Kävelin suurimman osan puolituntisesta tehtävästä, paitsi tietysti silloin, kun veren- ja aivonhimoisia epäkuolleita oli pingottava pakoon. Tästä huolimatta 'jäin kiinni' niille kahdesti. Ekalla kerralla kokeilun vuoksi (mitähän nyt tapahtuu?) ja toisella kerralla sen takia, etten juuri sillä hetkellä oikeasti jaksanut juosta ylämäkeen yhtään kovempaa, ja zombit saavuttivat minut. Kiinnijäädessä 'tiputin tavaran', mikä harhautti zombit kintereiltäni, jolloin sai kulkea taas hiljempaa. Tiedä sitten mitä olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi ollut kerättyjä kamoja mukanani... Zombie chase -osiot ovat kyllä hauskoja, kun yhtäkkiä konemainen naisääni ilmoittaa: 'Warning, zombies 100 metres away.' ja alan elokuvista tuttu örinä alkaa kuulua korvissa. Tässä kohdassa ilman musiikkia juokseminen on hienompaa kuin musiikin kanssa, sillä ainakin minun juoksumusiikkini, loistava Strapping Young Lad peittää zombien käninän tehokkaasti alleen. Vielä kun menisi märällä iltapimeällä tuonne Pyynikin rinteisiin ravaamaan, niin johan olisi zombi-intervalleissa tunnelmaa.

Kolmas tehtävä. Sinisen käyrän korkeimmissa kohdissa pingottiin zombeja karkuun.

Ääninäyttely ja -maisema on pelissä kohdallaan. Ehkä hieman enemmän saisi olla tilanteenmukaista taustahälyä, muuten näyttelijöiden repliikit voivat olla vähän liikaa studiossa luetun makuisia. Tämä arvio siis vasta kolmen lenkin veteraanilta. Kun tehtävä loppuu, voi halutessaan jatkaa vielä lenkkiä. Musiikin soitto jatkuu entiseen malliin, ja takaa-ajokohtaukset ovat mahdollisia - jopa todennäköisiä. Hauskana lisänä eetteriin tulee tehtävien jälkeen kaksi veikeää radiojuontajaa, jotka spiikkaavat biisien väliin omia juttujaan zombi-infestoidun maailman realiteeteistä, ja soittavat 'maasta löytyneestä mp3-soittimesta' musiikkia, joka on siis oikeasti juoksijan omaa soittolistaa.

Peli oli ekojen kertojen perusteella hieman erilainen kuin mitä ennakkoon olin kuvitellut. Siinä tosiaan vain seurataan äänikirjatarinaa, eikä kulkemisen suunnalla tai edes vauhdilla, poislukien takaa-ajokohtaukset, ole merkitystä. Olin etukäteen mieltänyt homman siten, että peli sijoittaisi tapahtumat oikeasti kartalle siihen paikkaan, missä sillä hetkellä ollaan. Tällaista pelintekijätkin ovat kaavailleet, mutteivät lupaa mitään sellaista vielä pitkiin aikoihin. Sen sijaan lähiaikoina tulossa on kuulemma Zombies, Run! 5k Training -niminen samaan tarinaan sijoittuva uusi sovellus, joka lupaa koulia sohvaperunasta täysiverisen viiden tonnin juoksijan kahdeksassa viikossa. Zombien avulla. Yeah, baby!

Kirjahaaste: Nyt luettavana Suomen mysteerit

Day 29: Book you’re currently reading

Ostin Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta kesällä ilmestyneen kirjan Suomen mysteerit, jossa on yksi hupaisimmista sisällysluetteloista pitkään aikaan. Kirja pitää sisällään mm. sellaisia lukuja kuin Raahen muumiot, Mouhijärven hirviö, Speden kadonnut elokuva, Keksittiinkö Aku Ankka Suomessa? ja Oliko Aleksis Kiveä olemassa? Lisäksi teos piti sisällään kosolti kotikaupunkiini Tampereeseen tai sen ympäristöön liittyviä artikkeleja, joten olihan se 'pakko' ostaa. Kirja pitää sisällään hämmästyttäviä esoteerisia teorioita erilaisista ilmiöistä, varsin vapaalla kädellä, kuten em. maininnat sisällysluettelosta antavat ymmärtää. Kirjan luettuani voisin sitä mukaellen ja sen hengessä esitellä sen toimittajan ja monien artikkelien kirjoittajan:

Tietokirjailija Jukka Niemisen nimessä on 13 kirjainta. On selvää, että  tämä temppeliherrojen huhutuista saatananpalvontarituaaleista lähtöisin oleva luku on nykyisin kovin muodissa olevan kabbalistisen pelkistyksen mukaan numerologisesti rinnastettavissa Mannerheimin nelosiin (1+3 pelkistyy perusluvuksi 4). Mannerheim taas tiettävästi oli homoseksuaali, eli homo, jossa on neljä kirjainta, mikä vahvistaa asian. Siitä ei pääse mihinkään. Kiistatta myös Niemisen ensimmäisen teoksen Tooran salakirjoitus, kolmannen kirjan Hans Boijen salaisuus ja kymmenennen opuksen Suomalaisten tuho 10 000 eKr. ISBN-numerot voidaan pelkistää neloseksi. Suomalaisten tuhon ISBN:n numerot päätyvät myös toisella tavalla yhteenlaskettuna neloseen, joten asia ei voi olla sattumaa. Lisäksi Niemisen järjestyksessä toisen teoksen ISBN:n numerot yhteenlaskettuna tuottavat 44. Jukkiksen syntymävuosi on 1967, joka voidaan pelkistää numeroksi 5, mikä ei kieltämättä sovi nelosiin, mutta toisaalta on selvää, että tämä seikka on joko tarkoituksellinen hämäys tai sitten se kuvastaa tietokirjailijan muita ominaisuuksia. On kuitenkin selvää, että näitä Niemisen nelosia seuraamalla niitä löytyisi vaikka millä mitalla, ja en yllätyisi jos selviäisi kirjailijan olevan jonkun korkean vapaamuurariloosin jäsen tai ruusuristiläinen suoraan alenevassa polvessa.

Tuolta vaikuttaa moni Suomen mysteerien artikkeli. Löydetään joko joku odottamaton säännönmukaisuus tai poikkeavuus jostain tutusta asiasta, ja kovin kevein perustein esitetään sille jokin salaliittomainen selitys. Esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen sisällöstä löydetään tiettyä bilateraalista harmoniaa, mikä on tietysti sinne kätketty koodi. No voisihan tuo olla mahdollista, jos kohta löydetty 'koodi' on aika heppoinen. Päättely menee kuitenkin eteenpäin, kun todetaan Kiven olleen kriitikko Frederik Cygnaeuksen suojatti, joten 'koodin on pakostakin oltava Cygnaeuksen luoma, siitä ei päästä mihinkään'. Mitä helvettiä? Miten niin on pakostakin oltava? Tästä salaliittoteoretisointi etenee vielä siihen, että mitä jos Kiveä ei ollut edes olemassa, vaan mahtavammat tahot julkaisivat rahvaskirjallisuutta tekaistun identiteetin turvin. Mitään todisteita ei tietenkään esitellä, mutta saadaanpahan meillekin oma Shakespearesalaliittoteoria. Aika vähin eväin, ikävä kyllä.

Kirja vilisee kirjoitusvirheitä ja huolimatonta suomea. Esim. edellämainittu bilateraalisymmetria on järjestään 'biletaarisymmetriaa' jne. Toimittaja kertookin toisaalla ettei oikoluku häntä paljon kiinnosta, vaan pikemminkin ärsyttäminen. Tämä antaa hänelle tietenkin mahdollisuuden tuomita kaikenlainen kritiikki ymmärtämättömien keskinkertaisuuksien pilkunviilailuiksi. Ikävä kyllä tavalliselle lukijalle huolimaton kieli näyttäytyy juuri siltä, huolimattomalta kieleltä. Virheitä jää kaikkiin kirjoihin, mutta jos ei edes viitsi viimeistellä teostaan, tai vieläpä vittuillakseen tekee sen tahallaan, niin se heijastuu kyllä sitten jo muuhunkin sisältöön. Ja kyllähän asenne paistaa läpi nimenomaan Niemisen (mukanahan on muitakin kirjoittajia) kirjoitustyylissä. Ilmaisu 'on selvää' toistuu jatkuvasti, parhaimmillaan neljä (!) kertaa yhdessä pienessä kappaleessa, ja yleensä se sanotaan silloin kun asia ei nimenomaan ole mitenkään selvä. Eikä se toistamalla selväksi muutu. Muita vastaavia usein toistuvia ilmaisuja on esim. 'kiistatta' ja 'pakostakin' jotka antavat kuvan suu vaahdossa kovalla vauhdilla kirjoitetusta tekstistä, jossa ei paljon lähteitä tarvitse esitellä. Onkin ironista, että silloin kun kirjoittajalle sopii, käsketään käyttää lähdekritiikkiä, mutta muuten lähteitä tai edes kunnollisia perusteluja ei näy eikä kuulu.

Kirjan olisi kiva jos -teoretisoinnista huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) opuksen viihdearvo on melkoinen. Jukkiksen vauhdikkaita tekstejä  on joitakin naamakämmeniä lukuun ottamatta varsin hauska lukea, varmaan samoista syistä, miksi italialaisia 70-luvun barbaarileffoja on hauska katsoa - ne ovat pirun viihdyttäviä. Ja on kirjassa muutama oikeastikin kysymyksiä herättävä artikkeli. Esim. Bobrikovin murhaan liittyvät epäselvyydet, jos (ISO jos) ne ovat sellaisia kuin Jukkis kertoo, saavat mitä jos -vaihteen ajattelussa päälle. Valitettavasti kun mitään lähteitä ei asialle esitetä, ja koska kirjoittaja ei välitä muutenkaan kieliasusta eikä varmaan muidenkaan asioiden kunnollisuudesta, on tässäkin mysteerissä luultavasti paljon puhetta ja vähän villoja. Itselleni ehkä mielenkiintoisin artikkeli oli Jukkiksen ja minun kotikaupungista löytyvän muinaisjäännöksen mysteeri, josta itsekin juuri bloggasin. Jutussa oli kirjan totutusta meiningistä poiketen jopa pari lähdeviitettä, mutta se olikin Veli-Matti Rintalan kirjoittama, jo aiemmin muualla julkaistu juttu.

On tämä hauska kirja, muttei se ihan kolmenkympin edestä anna viihdettä. Positiivista on tietysti kirjan tarjoama mitä jos -tyyppinen toisinajattelu, joka parhaimmillaan voi johtaa todellisiin oivalluksiin. Mutta tämän kirjan luettuaan huomaa kyllä tällainen skeptikko- ja esoteerikkopiirien ulkopuolinenkin lukija äkkiä, että syvälle asemasotajuoksuhautoihin on kaivauduttu, eikä sieltä hevin ylös tulla.

Tapparamäki

Tampereella Nokiantien kupeessa sijaitsee tarkemmin ajoittamaton - ehkä rauta- tai pronssikautinen - muinaismuistoksi luokiteltu kiviröykkiö, jonka alkuperästä ollaan monta mieltä. Virallinen selitys on luonnonmuodostelma, jääkauden muodostama keko, mutta ihmistä on myös ehdotettu kukkulan rakentajaksi. Paikka tunnetaan monella nimellä mm. Kuningaskuoppa ja Kuninkaanhauta. Syntytavasta riippumatta mäki on hyvinkin voinut toimia käräjäpaikkana, lappalaisten seitana tai muunlaisessa uhri- tai palvontakäytössä. Paikka huokuukin sen sortin mystisyyttä, että esoteerikot ovat intoilleet kivikasasta jo pitkään.

Pakurikäävän paikka

Erään teorian mukaan Tapparamäki on nimittäin eräänlainen muinainen auringon temppeli. Kukkulan lakipisteessä on iso 'silmäkivi', jonka eteläpuolta ympäröi viisi pienempää murikkaa tasaisesti kaaressa. Eräässä jutussa sanotaan, että silmäkiveltä piirretyt janat reunimmaisiin kiviin muodostavat n. 90 asteen kulman, joka vastaisi auringon liikettä talvipäivänseisauksena ja että keskimmäinen kivi osoittaa silmäkiveltä suoraan etelään. Vähän kuin siis Suomen Stonehenge.

Olen käynyt kukkulalla parikin kertaa, ja viimeksi käydessäni tarkistin tuon ilmansuunnan, eteläänhän se tosiaan näyttää, ja hienosti ovat nuo viisi kiveä kaaressa isoa kiveä ympäröiden. Mutta onhan siellä paljon muitakin kiviä... Kukkulassa ja sen kivissä on paljon ihmisen eri aikoina jättämiä jälkiä, tuoreimmat ovat keskenkasvuisten natiaisten töhrimiä maalijälkiä ja roskaa, mutta esim. silmäkivessä on vanhempiakin muokkauksen jälkiä. Kukkulalla kasvavasta koivusta on hiljattain irrotettu iso pakurikääpä. Oli Tapparamäen syntytarina mikä tahansa, on paikka ehdottomasti visiitin arvoinen. Pitäisi kai itse käydä toteamassa se auringon liike talvipäivänseisauksena.

Ohessa vähän yleiskuvaa kukkulasta. Silmäkivi, kivikaari ja keskimmäisen kiven eteläsuunta käyvät hyvin ilmi:

Muuttajat? Oikeasti?

Mainoksissa kohkataan nyt jollain kanavalla pian aloittavasta Muuttajat-realitysarjasta. Ymmärrän, että toiset meistä katsovat telkkaria enemmän kuin toiset, mutta siis että pitäisi katsoa televisiosta kun jotkut tuntemattomat ihmiset muuttavat? Mitä helvettiä? Radiomainokseenkin on ilmeisesti valittu potentiaalisten katsojien mielenkiintoa herättämään ihan parhaita paloja ohjelmasta, kuten se jossa joku nainen rementää jotain siitä kun astiat pitäisi kääriä yksitellen paperiin ja joku toinen oli sitä mieltä ettei todellakaan ala. Tai se kun miesääni päivittelee, kuinka hankalaa oli siirtää joku sänky yläkertaan tai jotain. Ajatella! Pakko nähdä!

Vaimo luuli ihan tosissaan sen radiomainoksen perusteella, että kyseessä oli joku Kellarihumppa-tyyppinen antimainos, jonka lopussa paljastuisi oikeasti se mitä mainostetaan. Mutta ei, Muuttajat on totta! Skannasin ohjelman kiinnostusmittarilla, ja siinä miljoonan hujakoilla sen viisari heilui.

(Ymmärrän, että tällä kirjoituksella itsekin osallistun siihen hypeen, mitä tuotantoyhtiö haluaa uutusohjelmansa ympärillä pörisevän. Mutta että siis Muuttajat? Mitä helvettiä!?)

Zombie Walk Tampere 2012 - kuvasatoa

Zombikävely on raahustettu tältäkin vuodelta. Meininki oli oikein eloisaa. Tälle sivulle kootaan viime vuoden tapaan linkkejä kuvagallerioihin ja videolinkkeihin Tampereen tämän vuoden zombiraahustuksesta. Linkkejä ja vinkkejä voi laittaa vaikka kommenttikentän kautta, niin editoin sivua sitä mukaa kun tavaraa alkaa kertyä netin syövereihin.

Kuvia

• Mads Schmidt
• Pasi Leppämäki
• Kirsi Kka  
• J. Lindfors
• Asta Halonen
• Sakari Karipuro
• Tomi Kala 
• Rubato Photography 
• Taneli Pursiainen
• Nina Bauer  
• Ossi Heimo
• Emilia Ala-Rämi  
• Mika Peltomaa
• Mikko Henrik Huotari 
• summassa  
• Tomi Palsa 
• Jarkko Penttinen
• Jari Schroderus  
• Daddy Finland
• Vesa Korhonen  
• Janne Kaakinen
• Harri Sirola (kuvia Tulenhaltijoista)
• Janne Ikonen
• Lightness (blogikirjoituksessa muutamia kuvia)  
• Antti Hakkarainen
• Henri Rantala  
• Markus Peltola
• Mika Mettälä 

Videoita



Palautetta

• Ilta-Sanomien juttu aiheesta videon kera.
• Aamulehden juttu, pari kuvaa.
• Lukijapalaute edelliseen Aamulehden juttuun, erityisesti sen kommenttiosioon:

AL 29.8.2012

•  Zombie Walkista viikon päästä ilmestynyt JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarjakuva Aamulehden viikonloppuliitteestä. Julkaistu tekijän luvalla.

AL SU 3.9.2012

Etkö ymmärrä? - No vittu en!

Lapsuuden ylivoimaisesti ärsyttävimpiä lauluja oli 'Etkö ymmärrä'. Kappaleen tarinassa on taustalla ilmeisesti riita tai vähintään jonkinlainen väärinymmärrys, ja päähenkilö (laulaja) yrittää lohduttaa toista, joka mitä ilmeisimmin murjottaa.

Etkö ymmärrä, mitä sulle lausuin?

Eikö laulun kirjoittaja ole koskaan murjottanut? Voiko mikään olla siinä tilanteessa ärsyttävämpää kuin se, että riitakumppani tulee alentuvasti kyselemään, että 'etkö ymmärrä'? Nostaa itsensä jalustalle ja tulee vihjailemaan, että 'ootko vähän tyhmä kun et tajua'.

Kerran vielä mä kuiskata sen voin,

Ai ihan kerran vielä voit? Voi kuinka jalomielistä!

että sullekin uudet leikkini näytän.

Tyyppi on pihdannut uusia leikkejään ja nyt sitten voi osoittaa henkistä suuruuttaan näyttämällä ne, kun ensin sai suuttumaan. Ei kuule paljon leikitytä!

Siihen vielä mä lisäisin, että sinusta välitän.

Lässyn lää. Pyydä anteeksi, jos kerran kaduttaa, äläkä osoita tuollaisella typerällä tavalla ylemmyydentuntoasi.

 Siihen vielä mä lisäisin, että sinusta välitän. 

Toistat sitten vielä saman uudestaan? Ai niin, koska 'en ymmärrä'. Mene helvettiin siitä kuiskimasta!

2 x 2 marjaa

                                                                     Tuotteistus toimii.

Zombie Walk vaarassa

Juuri saamani tiedon mukaan virkavalta edellyttää reilun viikon päässä häämöttävän Tampereen zombikulkueen tarvitsevan kaksi (2) kortin omaavaa järjestyksenvalvojaa. Muuten ei tapahtumalupaa heru.

En edelleenkään kuulu tapahtumaa järkkäilevään osapuoleen, mutta koska tähän blogiin tulee edelleen paljon zombikävelyä koskevia Google-osumia, kerron uutiset täälläkin. Jos järkkäreitä löytyy tätä kautta, ilmoittautumisia joko tapahtuman Facebook-sivulle tai tämän blogikirjoituksen kommenttiosioon, voin välittää viestiä eteenpäin.

Edit 16.8. klo 21: Yksi löytyi, vielä yksi järjestyksenvalvoja puuttuu.
Edit 20.8. klo 21: Toinenkin järkkäri on löytynyt - lauantaiseen paarustamiseen saa siis luvat!

Kirjahaaste: Viimeksi luettu

Day 28: Last book you read

Uujee, kerrankin kirjahaasteessa helppo kohta, jota ei tarvitse viikkokaupalla pähkäillä. Meillä on Intian-matka tulossa. Kohteisiin kuuluu mm. Mumbain kaupunki. Ajattelin lukea ennen matkaa ainakin yhden kirjan, joka käsittelisi Intiaa tai Mumbaita jollain tasolla. Hyllystä sattui löytymään Vikas Swarupin bestseller Slummien miljonääri, joka on päätynyt meille sukulaisen jättämässä laatikossa tämän muutettua ulkomaille. Ja mikäs siinä, kirjasta on ohjannut elokuvan vanha suosikkini Danny Boyle - tosin en leffaakaan ole vielä nähnyt - joten täytyyhän tuon vähintään lukemisen arvoinen olla.

Nappasin kirjan mukaan hiljattain Saksaan ja Benelux-maihin päin suuntautuneelle kymmenen päivän reissulle matkalukemiseksi. Ajattelin kotona ääneen, että mahdanko ehtiä lukea teoksen matkan aikana, ja epäröin ottaa toista kirjaa varalukemiseksi ja lisäpainoksi matkatavaroihin. Vaimo se sitten taisi ylipuhua ottamaan varmuuden vuoksi varakirjan, ja koska minulla on useampia novellikokoelmia luettavien pinossa, oli loppujen lopuksi kätevä ottaa mukaan tuollainen lyhyttä luettavaa sisältävä backup-kirja. Olen aika hidas lukija, eikä lukumoraalini anna yleensä jättää mitään kesken tai hyppiä kohtia yli kesken kirjan, joten arvelin Slummien miljonäärin olevan hyvinkin vielä kesken paluulennollakin.

Vaimo on yleensä oikeassa, niin tässäkin asiassa. Luin kirjan matkan kolmen ensimmäisen illan aikana, mikä on minulle melkoinen vauhti. Asiaan saattaa liittyä sekin, että luin pitkästä aikaa kirjan suomeksi, ja kotimaisen tekstin lukeminen on ainakin minulle huomattavasti kevytsoutuisempaa kuin englanninkielisen. Tarina itsessään oli tietyllä tavalla vähän turhan sokeroitu, mutta toisaalta juonta huumorilla ja katarsiksellakin varustettuna oli riittävästi tarjolla. Tällaiselle Intiaa tuntemattomalle lukijalle oli tietysti paikalliseksotiikkaa annosteltu isolla kauhalla, mikä tasapainotti hieman kermakakkumaista juonenkuljetusta. Ei saa ymmärtää väärin, kyllä kirjassa kaikenlaista ihmisluonnon raadollisempaakin puolta esitellään tuntuvasti. Joka tapauksessa leffakin pitää nyt nähdä ennen matkaa, ja perillä pitää ehdottomasti syödä gulab jamuneita ja samosoja.

Kirjahaaste: Suosikkifiktio

Day 27: Favorite fiction book

Hö, johan tuo suosikkikirja tuli ekassa haastekohdassa mainittua, ja fiktiota sekin on. Mutta onhan noita muitakin hyviä kirjoja. Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin yhteistuotos Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset tipautti aikoinaan tämän lukijan sohvalta hauskuudellaan ja yleisellä parhaudellaan. Klassinen hyvän ja pahan taistelu, Antikristuksen odottelu, ilmestyskirjan ratsastajat ja auton hanskalokerossa vääjäämättä Queenin kokoelmiksi muuttuvat kasetit ovat tämän teoksen rakennuspalikoita. Muistaakseni juuri tässä kirjassa on myös bonuksena pitkähkö osio puhelinmyyjän kohtalosta, joka lämmitti tällaisen samalla alalla kärvistelleen ex-telemarkkinoijan sydäntä.

Lukemisesta on varmaan jotain 12-13 vuotta aikaa, joten uusintalukeminen olisi ihan paikallaan. Ostinkin opuksen alkukielisenä ei niin kauan sitten, mutta yöpöydän pinossa on edelleen paljon muutakin luettavaa, ja illat niin lyhyitä.

Tissit ja kiihtyneisyys

Takuuvarma otsikko. Sain eilen kirjeen Saksasta. Ne eivät ole ennenkään tienneet hyvää. Tällä kertaa minulta haluttiin kuitenkin vain 20 euroa, mikä on huomattavasti mukavampaa kuin edellisen linkin tarinan 750 €. Syy: Olin ajanut heinäkuussa Saksassa vuokra-autolla ylinopeutta. Peltipoliisi oli kuvannut automme, ja huomautusmaksu tuli postissa perässä. Saksassakin voi näköjään ajaa liian kovaa.

Rikos tapahtui paikassa nimeltä Titz. Vaimo sanoi, että ilmankos ajo oli niin kiihtynyttä.

Fap Five

Alta riman, tiedän, mutta pitihän se toteuttaa, kun kerran vanhalle Beatles-fanille mieleen juolahti. Vanha musiikinopettajani olisi syyttänyt taas penikkataudista. Anteeksi.

Zombie Walk Tampere 2012 - aikataulut & tietoa

Tampereen tämän vuoden zombikulkueesta on julkaistu nyt hieno juliste ja ohjeita sisältävä tiedote:

25.8.2012

Kokoontuminen Koskipuistossa Rosson takana klo 19.00.

Zombie Walk -kulkue raahautuu Koskipuistosta Hämeenkatua pitkin Hämeenpuistoon, josta matka jatkuu Näsinpuistoon.

Näsinpuiston ohjelma;
Tulenhaltijat & Intrum Justitia

Illalla viralliset jatkobileet:
Ravintola Vastavirta, Pispalan valtatie 39, alkaen klo 22.00, liput 5€
- Shakin' Legs 
- Basementones 
- Vulture Club 
- Manzana

Zombie Walk Tampere on sitoutumaton ja ei-kaupallinen tapahtuma.
Kulkueen ulkopuolisia tahi siihen osallistuvia ei saa vahingoittaa. Verta ei roiskita yleisöön, eikä sillä sotketa paikkoja.
Vaellamme käyttäen jalankulkuväyliä ja noudatamme liikennesääntöjä. Kaikki roskat tuupataan roskiksiin ja muutoinkin käyttäydytään niin, ettei jälkeenpäin tule sanomista.
Asu on muutoin vapaa, sanomattakin selvää zombiemainen, mutta kasvoja ei saa peittää(huiveilla, kokonaamioilla tms.)...tämä on poliisin vaatimus, jota myös zombiet tottelevat!
Minkäänlaisia aseita tai niitä muistuttavia vermeitä EI saa olla mukana tapahtumaan osallistuvilla...ei edes leluja tai itse askarreltuja!!

Tapahtuman järkkäilystä vastaa Minna Koivula

Madonna-lippuja tarjolla

Laitetaan nyt tännekin viestiä: Ostin ennakosta tuttavaperheelle erehdyksessä liikaa Madonnan konsertin lippuja, ja niistä pitäisi päästä nyt eroon. Jos siis haluat tai tiedät jonkun tuttusi haluavan konserttiin (12.8. Helsingin Olympiastadionilla) olisin kovasti kiitollinen jos liput ostettaisiin minulta pois. Kyseessä on kaksi kenttälippua (ei niitä PDF-versioita, vaan ihan ehtoja Lippupalvelun tekemiä). Hinta on sama kuin lippukaupassakin, eli yhteensä 195 €, ja voin lähettää ne postikuluitta minne vain.

Yllättävä säkki

Kuljin kerran erään julkisen rakennuksen läpi, ja siellä erään oven vieressä lojui violetti kangassäkki, selvästi jatkokuljetusta johonkin paikkaan odottamassa. Säkin suu oli sidottu kiinni, ja mukana olevassa lapussa luki paikka, johon säkki oli matkalla ja lisäksi Koe-eläin. Säkki ei sentään liikkunut.

Hyttysten joukkomurha

Kavereiden hyvien kokemuksien rohkaisemina hankimme mökille markkinoiden parhaaksi taannoin testatun hyttysansan Mosquito Magnetin. Olisi ehkä pitänyt olla pari viikkoa aiemmin liikkeellä, verta imevien paskiaisten populaatio kun oli ehättänyt kasvamaan infernaalisiin mittoihin jo reilusti ennen juhannusta. Satojen eurojen sijoittaminen outoon perämoottorimaiseen laitteeseen tuntui tietysti arveluttavalta, mutta asiaan vaikutti erityisesti vaimon ja hyttysten välillä vallitseva viha-rakkaussuhde (hyttyset rakastavat vaimoa, hän vastaavasti vihaa niitä). Itseäni hyttynen häiritsee lähinnä piston ajan ja hieman sen jälkeen, kun taas puolison ihoon nousee isoja patteja kauniin punaisen ja violetin eri sävyissä pitkiksikin ajoiksi. Thaimaasta hankittu dengue-kuumekaan ei ollut kuulemma niitä ylevöittävimpiä kokemuksia, joten vaikka trooppisia tartuntatauteja eivät meikäläiset inisijät toistaiseksti levitäkään, ei kynnys hyttysmagneetin ostamiselle loppupeleissä ollut kovin korkea.

Laitteen ideana on jäljitellä ihmisen hajua puskemalla hiilidioksidia ja oktenoli-nimistä houkutinainetta laitteen ympärille, mutta vehkeessä on myös pieni imuasentoon viritetty tuuletin, jonka tehtävänä on imuroida oktenoliseireenien lähelle houkuttelemat minivampyyrit laitteen sisuksiin, jossa ne pysyvät poissa verottamasta nisäkkäiden verenkiertoa. Periaatteessa luontoystävällisen hyttysimuroitsijan olisi mahdollista noudattaa kalastuksesta tuttua catch and release -taktiikkaa, mutta käytännössä nuo vittumaiset kusipäät kuivuvat parissa päivässä hengiltä pyydyksen uumenissa.

Laite lyötiin tulille noin viikkoa ennen juhannusta. Kesäpäivän seisauksen aikoihin moskiittomagneetin sisuksiin oli kertynyt jo hyvänlainen saalis metsiemme pikku pirulaisia. Allaoleva video havainnollistaa kyseistä hetkeä. Ansapussissa on jonkin verran eläviä hyttysiä ja paljon enemmän henkensä jo heittäneitä. Vaikutti paitsi siltä, että vekotin todella pystyy saalistamaan ansapussiinsa hyttysiä luvatusti, myös hyttysten häirintä mökkiympäristössä tuntui olevan jonkin verran vähäisempää kuin esim. pari viikkoa aikaisemmin. Tämä saattoi tietysti johtua siitä, että näin kuluttajana sitä haluaa viimeiseen saakka uskoa tehneensä hyvät kaupat, ja hyttyshäiriöiden vähenemisellä saattoi siten olla jonkinsorttisia placebohenkisiä taustasyitä. Ja olihan niitä hyttysiä edelleen ympäristössä enemmän kuin tarpeeksi. Laitteen valmistaja lupaakin pysyvämpiä vaikutuksia lähipiirin hyttyskantaan vasta 4-6 viikossa.

Kahden ja puolen viikon saalis.

Kahden ja puolen viikon yhtäjaksoisen Mosquito Magnetin käytön jälkeen tyhjensimme saalispussin ja vaihdoimme oktenolitabletin. Ohjeiden mukaan se pitää vaihtaa oikeasti vasta kolmen viikon välein, mutta aikataulullisista syistä teimme sen paria päivää aikaisemmin. Vehkeen ympärillä alkoi välittömästi pörrätä selvästi muutamaan aikaisempaan päivään verrattuna enemmän verenimijöitä, joten ehkäpä ekan oktenolisatsin tehot olivat todella heikentyneet. Hyttysiä oli kertynyt ehkä reilun desilitran verran, mikä laitteen valmistajan laskelmien mukaan voisi olla about 4000-5000 hyttysen luokkaa. Saapa nähdä, väheneekö kanta kesän aikana merkittävästi. Toistaiseksi tuntuu, että ainakin jotain vaikutusta kojeella on. Ensi keväänä kone hurahtaa käyntiin jo ennen ensimmäisen populaation kuoriutumista. Joka tapauksessa tätä vuotta ajatellen ennustan, että jouluun mennessä tontilla ei lennä enää yksikään hyttynen.

Hämmentävät tuotteet

Koiran sixpack

Joskus kun näkee jotain kummallista joka on kaupan, on se miltei pakko ostaa. Näin kävi  hiljattain mainiossa pispalalaisessa eläintarvikekaupassa, kun kissanhiekkaa hakiessani näin kassan vieressä koko joukon ruskeita lasipulloja. Mitä hiittä, koiran olutta? Jo vain, koiran makuun ohramaltaasta ja lihauutteesta (mitä se sitten lieneekään) tehtyä juomaa. Hunde-Bier, klassinen kaikkea se saksalainen keksii -keissi. Myyjä sanoi, että joku asiakas oli itsekin maistanut litkua. Ei kuulemma ollut hyvää, mutta hurtalle kyllä maistui huurteinen. (Ei vaiskaan, huoneenlämpöisenä se tarjoillaan, mutten voinut olla käyttämättä tuota kielikuvaa.) Oli pakko ostaa, ei voinut muuta. Nyt jos meille tulee koira vieraaksi, voin tarjota sille kaljat.

Huomaa mukana tullut ukulipukli.

Toinen juttu tuli lunastettua muutaman päivän takaisesta Book Depositoryn 24 tunnin alennusriehasta. Kaupan oli yhdessä vaiheessa erä pöllönoksennuskirjaa. Kyllä! Sen mukana tuli peräti ihka oikeaa pöllön yrsnöä! Kyseessä on lapsille suunnattu luonnontiedehenkinen kirja, jossa kerrotaan kaikki tarpeellinen pöllöistä ja niiden ruoansulatusmeiningeistä. Pöllöhän nielee saalinsa about kokonaisena, sulattelee sitä mahalaukussaan aikansa kunnes oksu soittaa, jolloin ukuli puklaa appeensa pihalle pörröisenä pikku pallerona. Mm. tämä tulee opiskella kirjasta , kunnes on aika leikellä paketin mukana tullut aito pöllön oksennuspallo varovasti palasiksi ja lajitella sisältä oletettavasti löytyvät luut niin ikään paketin mukana tulleeseen lokerikkoon, josta ne voi puhdistuksen jälkeen liimata paperille hiiren, myyrän, linnun tai mikä elikko sieltä ikinä löytyykään, luurangon muotoon. Sitten oksennuksesta löytyneen luurankoinstallaation voi ripustaa vaikka seinälle. Poika on jo nyt ihan innoissaan, vaikkemme ole vielä edes alkaneet dissektoida oksupalloa. Kuinka voi olla ostamatta näin viehättävää tuotetta? Owl Puke!

Kirjahaaste: Suosikkitietokirja

Day 26: Favorite nonfiction book

Jahas, pitkästä aikaa haasteen pariin. Mitähän tuo 'non-fiction' olisi sujuvalla suomella? Ei-fiktioon kuuluvat nyt ainakin tietokirjat, elämäkerrat, tee-se-itse -oppaat, matkakirjat jne. Olin varsinkin pari-kolmikymppisenä armoton John Watersin elokuvien fani. Pink Flamingosin nähtyään ei ihminen ole enää entisensä, vaikka sittemmin jopa normaali televisiotarjonta tuuppaa eetteriin sokeerampaavaa tavaraa kuin mitä joskus 80-luvun lopulla olisi ikinä voinut kuvitella. Watersin elokuvaura oli joka tapauksessa aikansa sokkihoitoa elokuvien ystäville. Lähes kaikki perversiot käytiin rakkaudella läpi Desperate Livingissä, Female Troublessa, Mondo Trashossa, Cry Babyssä ja monessa muussa klassikossa.

Ihana Kathleen Turner 15 v. jälkeen ja 10 v.
ennen pääroolia John Waters -elokuvassa.

Vaikka Waters on vanhoilla päivillään kesyyntynyt, ei kukaan muu voisi luoda elokuvaansa kohtausta, jossa David Hasselhoffin (as himself) lentokoneessa ulostama pökäle toimii loppukohtauksen ratkaisijana, todellisena deus ex machinana. (A Dirty Shame (2004)). Olen myös vakuuttunut siitä, että Waters turmeli Kathleen Turnerin. Tsekatkaa vaikka sitä söpöä ja kauniin herkkää kirjailijatarta Vihreän timantin metsästyksessä ja verratkaa sitten Californication-sarjan PR-firman omistajaan Sue Colliniin. Mitä ihmettä tapahtui välissä? John Waters ja pääosarooli Serial Mom (1994) -leffassa tapahtui! Eikä siinä mitään, Kathleen on ihq ja loistava.

Divine

Niin, se suosikkikirja. Löysin onnekkaasti muistaakseni vuonna 1992 jyväskyläläisestä kirjakaupasta Watersin nyrjähtäneen omaelämäkerrallisen kirjan Shokkiarvo -hyvällä maulla tehty kirja huonosta mausta, jota jo silloin tituleerattiin yhdeksi suomalaisten kirjastojen varastetuimmista nimekkeistä. Ja kyllä sitä tulikin niihin aikoihin selailtua. Kuinka voi olla pitämättä kirjasta, jossa  on sellaisia lukuja kuin Kaikkein saastaisimmat elossa olevat ihmiset, Miksi rakastan väkivaltaa, ja Edith Massey, munanainen? Loistavasti kirjoittava Waters kertoo siinä hämärästä nuoruudestaan ja pakkomielteistään (kuten Mansonin perheen rikosoikeudenkäynnit), sekä ennen kaikkea rakkaudesta elokuvantekoon ja lievästi sanoen omalaatuisesta ystäväpiiristään, jonka kanssa hän noita roskarainoja väsäsi. Tunnetuin heistä lienee suurenmoinen obeesi drag-artisti Divine, joka saattaa olla vaikuttanut nimimerkkivalintoihini internetin ihmeellisessä maailmassa jo kolmattakymmentä vuotta.

Ikean tuotenimet

Pakko on ollut käydä joskus Ikeassakin. Parasta siellä on ollut varmaan se 50 sentin pehmis, jonka tekeminen on sekin ulkoistettu asiakkaalle. Poletti lunastetaan tiskiltä, kiikutetaan masiinaan, ja jätski on hetkessä valmis. Kaupassa kierrellessä huomio kiinnittyy väkisinkin tuotteiden nimiin, jotka lienevät suurimmaksi osaksi kansankotihenkisiä ruotsipohjaisia sanoja, joiden tarkoitus on luoda tuttavallinen vaikutelma juuri Sinun kotiisi sopivista tuotteista. Rupesin kerran miettimään, mitä Ikea-nimet tarkoittaisivat, jos ne olisivat kielen yleisnimiä tai interjektioita, vähän klassisen Elimäen tarkoitus -kirjan tapaan.

• ANNAMOA - vahvasti humalaisen henkilön valomerkin jälkeistä mölinää. 
• ANTIFONI - äänetön soitin. 
• BLASKA - vapun ja koulun päättäjäisten jäljiltä kaduilla ja uimarannoilla lilluva epämääräinen lieju.
• DIMMA - aluksi kivalta tuntuva nainen, josta kuitenkin koko ajan enenevässä määrin alkaa epäillä, että kyseessä on pelottava sekoboltsi.
• FLISÖ - kulahtanut ja nukkaantunut vaatekappale, jota ei kuitenkaan henno heittää pois. 
• FLÖRT - se ääni joka kuuluu joskus post coitus -tilassa, kun vaginasta valuu yllättäen siemennestettä. 
• FÖRNUFT - nöyhtää, jollaista tarttuu sukista jalkoihin ja paidasta napaan. 
• GURLI - niistämättömän rään liikkuminen hengitysteissä.
• HERRUP - närästyksen aiheuttama ikään kuin sisään päin vedetty rykäisy. 
• JÄTTEBRA - isot rintaliivit. 
• JÄTTEFIN - lihava suomalainen. 
• KLACK - suklaakuorrutteisen jäätelöpuikon puraisuääni. 
• KROKVIK - äänne, joka tulee väkisin, kun pieni hyönteinen lentää suoraan nieluun ja takertuu sinne.
• KUSINER- virtsaamistaidottoman miehen jättämä pisara wc-istuimella tai pöntön edessä lattialla. 
• LOTS - laitosruokalassa keittäjän laittaman vetisen tillilihan sijoitus lautasellesi.
• MÄRIT - kassiin viikoksi unohtuneet hikiset urheilutamineet.
• NIPTID - nännien erottuminen paidan läpi.
• OLSBO - laiska sohvalla makaileva paskiainen.
• PLASTIS - ulosteen ja wc-pöntön veden kohtaamisen rajapinta. 
• PRESSA - valtionpäämies. 
• PAX, PRÄNT ja PRUTA - audiaalista flatulenssia.
• PIMPLA - feminiinistä esileikkiä. 
• PRÖJS - audiaalista flatulenssia, joka tulee 'evään kanssa'. 
• REGOLIT - rekkikset, eli rekkamiehen pastillit. 
• SLÄT - bussissa takanasi istuvan henkilön ärsyttävä tapa imeskellä kurkkupastilliaan ääneen. 
• TORVA - pöytäseurueessasi olevan henkilön suupielessä oleva ruoanmuren, josta et kehtaa huomauttaa.
• VESSLA - työpaikan wc:n käyttäjistä se, joka kokee velvollisuudekseen siivota esim. toisten jättämät KUSINERIT.
• VÄTE - se ihan symppis puliukko, joka roikkuu aina Anttilan kulmalla pummaamassa kolikoita. 
• YRSNÖ - voimallinen, nenän täyttävä epäreilu oksennus, kun kylmä hiki otsalla luulet jo päässeesi eroon uhkaavasta pahoinvoinnistasi.

Hyväntekeväisyyttä halvalla

Jos on nuuka, vähissä varoissa tai muuten kokee hankalaksi luopua rahoistaan, mutta silti haluaisi edes joskus tehdä jotain jonkun hyväksi sen sijaan, että istuisi sohvalla toljottamassa telkkaria, on olemassa muutamia edullisia tapoja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Kummilapsitoimintaan tai eri järjestöjen jäsenyyksiin saa helposti kulumaan kymppejä kuussa, eikä siinä mitään, löytyyhän noistakin monia hyviä vaihtoehtoja. Mutta jos haluaa kuitenkin säästää nuo kympit esim. ruokaan, vaatteisiin, lomamatkaan tai vaikkapa omakohtaiseen hedonistiseen rypemiseen, voi yrittää suunnata muiden tahojen rahavaroja avustuskohteisiin tai antamalla osan itseään hyväntekeväisyyskäyttöön.

Osan itseään? No esimerkiksi äitini jäätyä eläkkeelle hän alkoi käydä paikallisessa vanhainkodissa lukemassa asukkaille. Moni mummo ja pappa näkee niin huonosti, että omatoimisesta lukemisesta ei tule mitään, ja monista on kiva kuunnella 'äänikirjaa'. Ja onhan se vaihtelua viikko-ohjelmaankin. Mitään erityisiä tai vaikeita järjestelyjä ei äitini tarvinnut tehdä, kunhan sopi ajoista vanhainkodin johdon kanssa. Halpaa ja helppoa kaikille osapuolille ja mikä tärkeintä, kuten äitini sanoi, dementian äkillisesti yllättäessä hän olisi jo valmiiksi vanhainkodissa. Vapaaehtoistyö on siis yksi tapa, ja onhan tuollaista toimintaa järjestötasolla paljonkin. Juuri hiljattain luin lehdestä, että vanhusten ulkoilukavereista on pulaa. Tamperelaisen Mummon kammarin kautta löytää monia muitakin vapaaehtoishommia jos aikaa ja halua löytyy. Itse olen pari kertaa ollut tekemisissä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Toinen keissi oli ihan sattumaa, jolloin onnistuin avustamaan lastenkodista karanneen kymmenvuotiaan löytämisessä, ja toisella kerralla minua pyydettiin interventiomielessä juttelemaan yhden vähän asioitansa sotkeneen nuoren kanssa, varmaan siksi että näytän joidenkin mielestä isolta rumalta korstolta ja siksi vakuuttavalta.

Lisäksi olen mieltynyt verenluovutukseen: Ilmaista hyväntekeväisyyttä, ei tarvitse kuin maata ja vuotaa verta. Käyn 4-6 kertaa vuodessa luovuttamassa, milloin ei jokin malaria-alueella vierailu ole pistänyt karenssia päälle. Jotain makaaberia viehätystä siinä on kun punainen elämänneste valuu letkua pitkin muovipussiin. Lienee lisäksi ihan hyödyllistä ohentaa varsin korkeita hemoglobiiniarvojani luovuttamalla säännöllisesti. Ja usein vaivanpalkaksi saa normikahvittelun lisäksi jotain ekstraa, kuten heijastimia tai laastarikoteloita. Kun 50 kertaa tuli täyteen, sain halauksenkin.

Miten niitä muiden rahavirtoja sitten voi ohjata hyväntekeväisyyteen? Tietysti patistamalla muut lahjoittamaan, niin säästyy omat fyffet. No jos joka tapauksessa pitää ostaa joulu- tai muita lahjoja, voi etenkin ihmiselle, jolla on jo kaikkea, ostaa lahjaksi vaikka Unicefin Pehmeän paketin. Siinä tietty menee niitä omia rahoja. Joskus aikaisemminkin remensin tässä blogissa palvelusta nimeltä Free Rice, joka todellakin antaa muiden rahoja hyvään tarkoitukseen. Free Ricessa voit opiskella englannin, saksan tai muiden kielten sanoja, kemiaa, kielioppia, matikkaa, maantietoa tai vaikka kuuluisia maalauksia. Jokaisesta oikeasta vastauksesta lahjoitetaan 10 riisinjyvää YK:n nälkäohjelman kautta apua tarvitseville. Homma rahoitetaan mainostuloilla, ja itse voi vain voittaa, kun oppii uusia asioita. Free Rice on ihan helvetin hyvä juttu.


Törmäsin jo joitakin vuosia sitten mikrolainoihin ja niitä välittävään järjestöön nimeltä Kiva. Mikrolainathan ovat siitä vinkeitä, että niissä autetaan luottokelvottomia ja köyhiä avuntarvitsijoita paikan päällä - fakta, jonka pitäisi saada (ja kuulemma saakin) nuivimmankin hompanssin hölläämään kukkaronnyörejään, puhumattakaan tolkun ihmisistä. Esimerkiksi, jos sudanilainen hedelmäkauppias tarvitsee pesämunan kunnostaakseen mopedinsa, jolla tuotteet noutaa, voi hän sen mikronlainan avulla toteuttaa. Rahojen siirtämisestä huolehtii Kiva ja paikallisjärjestöt. Lainantarvitsijoita löytyy ympäri maailmaa mitä erilaisimmista lähtökohdista. En silloin aikoinani Kivan löytäessäni saanut aikaiseksi osallistua toimintaan, mutta ihan hiljan yksi kaverini pisti parit 25 dollarin lainat menemään Etelä-Amerikkaan, jolloin minäkin innostuin lainaamaan kambodzalaiselle maniokinviljelijälle sen $25.

Ideahan on nimenomaan, että avustettava maksaa lainansa jollakin aikataululla, esim. seuraavana vuonna takaisin, jolloin sinun osuutesi tilitetään Kiva-tilillesi takaisin, jolloin voit tulouttaa sen PayPalin kautta itsellesi tai lainata sen taas uudelleen jollekin. Mitä jos lainaaja ei maksakaan takaisin, kysyt. Kiva toimii niin hyvin, että lainoista on tätä kirjoittaessa maksettu 98.94 % takaisin. Ja koko lainasi menee lyhentämättömänä lainaajalle, Kiva ei ota siitä siivua itselleen. (Voit toki lahjoittaa Kiva-järjestölle itselleen erikseen, mutta mikään pakko ei ole.) Todellista hyväntekeväisyyttä pienellä riskillä, etkä edes anna rahojasi lopullisesti pois. Jos joillakuilla on varaa maksaa kummilapsitoiminnasta 50 € kuussa, voin minä taatusti pistää muutaman 25 taalan satsin vuoden aikana lainaksi jollekin, joka mitä luultavimmin maksaa sen vielä takaisin, jolloin fyrkat voi pistää kiertämään uudelleen. Kiva on aivan helvetin kiva juttu.