Tämän päivän haasteen otsikko on turhan dramaattinen. Oikein mikään kirja ei ole aiheuttanut erityistä hurmosta, joka olisi tuonut radikaalin kurssimuutoksen elämään. En ole muuttanut ulkomaille minkään kirjan lukemisen perusteella (kuka tietää, jos erään aikaisemman haasteen kirja muodostuu vielä joskus sellaiseksi), enkä ole saanut uskonnollista, poliittista tai seksuaalista herätystä välittömästi jonkun kirjan luettuani. Kirjojen lukeminen on toki muokannut - vahvistanut tai heikentänyt suhtautumistani erilaisiin asioihin, virittänyt arvomaailmaani, antanut ideoita ja virikkeitä, ylipäätään ollut vähintäänkin aivojumppamaikan virassa elämänkoulussani. Mutta että muuttanut elämäni. Ei sellaista oikein ole.
Pitää kokeilla toista lähestymistapaa. Minkä kirjan lukemisen jälkeen olen oivaltanut jotain, jonka jälkeen en ole ajatellut asiasta enää samalla tavalla? Tällaisia asioita tulee mieleen useita. Luin esim. Seitsemän veljestä samoihin aikoihin, osittain jopa lähes samaan tahtiin kun Turkan tv-versiota esitettiin televisiossa. Se oli suuri nautinto, kun tylsäksi pakkopullaksi luulemani lähes kansalliseepoksen asemaan noussut opus olikin yksi (edelleenkin) hauskimmista lukemistani kirjoista.
Jotakuinkin noin sen lapsuudestani muistan. Olin mahdollisesti 9-vuotias, korkeintaan kaksi-kolme vuotta vanhempi tuon lukiessani. En tajunnut ollenkaan, miksi päähenkilöt olivat rämeellä, keitä veneessä olijat olivat, miksi lähes alaston nainen lähti jopa mielellään rumien ja ilkeiden miesten matkaan, kuka aasialainen poika oikein oli, ja miksi ihmeessä lopussa oli lähes yhteisymmärryksessä suoritettu dekapitaatio. Mutta sivut jättivät koko lailla lähtemättömän jäljen pieneen mieleen. Ymmärsin, että sarjakuva on muutakin kuin Aku Ankkaa, Pellefanttia sekä Älliä ja Tälliä, että sitä on suunnattu aikuisillekin, että se voi olla taidetta, että kuvakerronta voi olla jotain ihan muuta. Ja että tulin juuri lukeneeksi jotain ikäiselleni täysin sopimatonta.
Sarjakuvasta on muodostunut suuri osa elämäni aikana lukemastani kirjallisuudesta. Myöhäisteininä luin Kouvolan maakuntakirjaston sarjakuvahyllyt huolellisesti läpi. En osaa sanoa, luenko nykyään sivumäärällisesti enemmän kirjoja vai sarjakuvaa. Lieneekö tuollaista vertausta mielekästä tehdäkään. Rahaa taitaa vuosittain mennä kyllä enemmän sarjakuviin, mutta yöpöydällä on lukemattomia kirjojakin jatkuvasti jonossa. Olen toki sittemmin lukenut Manaran seikkailutarinan kokonaan, ja saatanpa itse asiassa omistaa myös sen albumin. Jos, niin sen lukemisesta on siitäkin toistakymmentä vuotta. Aika kerrata tämäkin.
Lisäys myöhemmin samana päivänä: Albumi tosiaan löytyi kirjahyllyn perukoilta. Se naisen hattu ei ole silinteri ja se 'aasialainen' poikakin taitaa olla jokin intiaani. En muista, koska olen albumin viimeksi lukenut, enkä muista siitä juuri mitään. Olen muistikuvineni ikään kuin siinä samassa pisteessä kuin mihin jäin silloin, kun sen 12-sivuisen näytteen melkein 30 vuotta sitten luin. Aika todellakin kerrata.
Terve, Zombifikaatio! Itse luin tuon 12 -sivuisen näytteen ensimmäisen kerran tammikuussa 1984. Olin tuolloin 13-vuotias. Tuota tarinaa lukiessani pohdiskelin sitä, että kuinka tuo mies ja nainen olivat tuolle rämeelle päätyneet?. Ihmetystä herätti myös se, että miksi päähenkilön seurassa oleva nainen oli niin vähissä vaatteissa?. Päähenkilön seurassa olevalla naisella ei ollut muuta vaatetusta kuin miesten kauluspaita. Päässään naisella oli joku päähine, joka muistutti ulkoisesti eteläamerikkalaisten intiaaninaisten käyttämää huopahattua. Suurinta ihmetystä minussa herätti se, että miksi päähenkilön kaunis ja lähes alaston naisseuralainen lähti niin mieluusti siinä veneessä olevien rumien ja ilkeiden miesten matkaan?. Itseäni askarruttaviin kysymyksiin sain lopullisesti vastauksen joulukuussa 1990. Tuolloin ostin itselleni Milo Manaran Se suuri seikkailu -nimisen albumin, jossa oli mukana myös tuo 12 -sivuinen episodi. Että tämmöistä. Minä lähden nyt toisille sivuille. Sitä ennen toivotan Sinulle mukavaa viikonloppua. PS: Mielenkiintoinen juttu, että on muitakin, johon tuo Sarjakuvan maailmat -nimisessä albumissa ollut episodi on tehnyt vaikutuksen.
VastaaPoistaTervehdys vielä! Juttusi sai minut sen verran nostalgiselle päälle, jonka vuoksi päätin lukea tuon Sarjakuvan maailmat -nimisessä teoksessa olevan episodin. Täytyy tunnustaa, että tuon episodin lukeminen tuntui yhtä vaikuttavalta kokemukselta kuin tammikuussa 1984, jolloin luin tuon episodin ensimmäistä kertaa. Tarinaa lukiessani mietin, että tuon episodin kaltainen "seikkailu" voisi olla mahdollista myös tässä ns. "todellisessa maailmassa". Voin hyvin kuvitella kuinka joku tuon päähenkilön kaltainen mies seikkailee naispuolisen ystävänsä kanssa jollakin usvaisella ja aavemaisella rämealueella Etelä-Amerikassa. Episodi saa dramaattisen käänteen siinä vaiheessa kun veneellä paikalle ilmestyvä miesjoukko tulee ja vie kuumeen kourissa olevalta mieheltä hänen naisensa. Veneen kyytiin pääsemisen myötä nainen muuttuu välinpitämättömäksi miespuolista ystäväänsä kohtaan. Tarinan alussa nainen on aidosti kiinnostunut kuumeen kourissa olevasta ystävästään, mutta veneessä olevat miehet saavat liehittelyillään ja lähentelyillään hänet toisiin aatoksiin. Siitä tulikin mieleeni, että se on vaikuttava kohtaus, jossa nainen nostetaan pakaroista veneeseen. Noston suorittaa mustapartainen mies, jonka ulkoinen olemus toi minulle jo pikkupoikana mieleen Grigori Rasputinin. PS: Vuonna 2000 katsoin ensimmäisen kerran Mikä? -nimisen elokuvan, jonka naispääosassa seikkailee hieman samanlainen nainen kuin tuossa Sarjakuvan maailmat -nimisessä teoksessa olevassa episodissa. Tällä naisella ei ole elokuvassa muuta vaatetusta kuin miesten pyjamapaita. Elokuvaa katsoessani pohdin, että Mikä? -niminen elokuva on ollut Manaralle suuri innoittaja.
VastaaPoista