Kirjahaaste: Öklöttävä kirja

Day 9: Book that makes you sick

Tähän haasteeseen olisi helppo laittaa se oikeuslääketieteellinen oppikirja, jota lehteilin tamperelaisen antikvariaatin tyhjennysmyynnissä muutama viikko sitten. Kirja olisi lähtenyt kotiin vitosella, ja vielä siinä vaiheessa kun vedin sen hyllystä selailtavakseni, tuntui että tällainenkin yksityiskohtaha kirjahyllyssä olisi ihan siisti juttu. Eipä kuitenkaan hirveästi hilpeilyttänyt katsella valokuvia eri tavoilla kuolleista ihmisistä, silvottuja ruumiinosia ja mutiloituija lapsiruumiita. Kirjassa oli paljon lyijykynäalleviivauksia ja marginaalimuistiinpanoja, selkeästi palvellut aikanaan oppikirjakäytössä. Viimeistään siinä vaiheessa kun silmien eteen levisi aukeamallinen eri tavoin revenneitä immenkalvoja, onneksi sentään vain piirroksina, tulin siihen tulokseen, etten kuitenkaan välittäisi omistaa kyseistä oppikirjaa. Patologi ei välttämättä ole muutenkaan lempiammattilistallani kovin korkealla. Alle viiden minuutin selailun perusteella valinta olisi siis tämä.

Jos kuitenkin pitäisi valita kirja, jonka olen oikeasti lukenut, voisi se tulla fiktion puolelta ja olla Bret Easton Ellisin aikanaan kovastikin kohahduttanut American Psycho. Yökötti nimittäin sekin. Mielestäni kirja on kaikessa tylsyydessään, misogynistisyydessään ja raakuudessaan ja niistä huolimatta nerokas lukijan vedätys. Ensin lukija puudutetaan ällistyttävän pinnallisilla jaarituksilla itseään täynnä olevan päähenkilön vaatemerkki-, aikuisrock- ja käyntikorttidesignpohdinnoilla. Jossain vaiheessa mukaan tulee yhtä pilkuntarkkoja kuvauksia päähenkilön tekemisistä julmuuksista, jotka eivät ole mitään kevyttä luettavaa. Ainakin itse hämmennyin totaalisesti kun 'jäin kiinni' itselleni toistasataa sivua joutavuuksia luettuani ajatellessani, että koska se väkivalta oikein alkaa. Sitten kun sitä tulee, sitä annostellaan runsain mitoin, eikä graafisuudessakaan säästellä. Ja siitä tulee paha olo.

En tiedä mikä minuun meni, kun lainasin kerran kirjan äidilleni. Kirjan tapahtumat ovat sellaisia, ettei ole kovin mieltäylentävä ajatus jakaa niitä oman äitinsä kanssa. No, äiskä ei onneksi saanut koskaan edes aloitettua kirjaa, ja se unohtui vanhempieni kirjahyllyyn. Vein sen kerran vaivihkaa takaisin kotiini. Hähää.