Joskus kuulee matkustamisesta niitä vanhoja, mutta aivan tosissaan kysyttyjä kysymyksiä, että 'mitä järkee laittaa rahansa matkoihin kun vois ostaa omakotitalon tai auton tai jotain pysyvää'. Ja aivan yhtä usein kuulee ne samat kliseiset vasta-argumentit, joiden mukaan matkailu mm. avartaa ja kerryttää henkistä pääomaa, ja on sitten mistä kertoa lastenlapsille. Mutta onko kummankaan näkökulman esittäjä sen paremmin oikeassa kuin väärässäkään? Vai onko noiden heittojen tarve todistella muille, kuinka väärässä niiden esittäjä on vai - vielä pahempaa - itselle, kuinka oikeassa sitä on?
Ja edustaako kukaan todella sataprosenttisesti toista puolta? Jokainen omistaa jotain ja jokainen käy joskus jossain. Se mitä itse teet, on ok, mutta jos joku toinen ei tee niin, tai tekee itseäsi enemmän, niin se on taas väärin. Ylipainoinen ihminen on herkästi tuomitsemassa langanlaihat ihmiset neuroottisiksi luonnonoikuiksi, mutta samalla paheksuu itseään vielä lihavampia holtittomiksi syöpöiksi. Mielestään kohtuullinen arki- ja viikonlopputissuttelija pitää raivoraittiita ilottomina tiukkapipoina, mutta auta armias niitä juoppoja, jotka vetävät vähän ankarammat kännit vähän useammin.
Sama juttu matkustamisessa. Voivotellaan kotona kyhjöttäviä introvertteja tai lentokammoisia, mutta samalla säälitään niitä ihmisiä, jotka ravaavat joka talvi etelässä tai koluavat toinen toistaan eksoottisempia kohteita. Kun ne etsivät jotain kokemuksia, eivätkä tajua, että ihan arkiympäristössäkin niitä voi kokea. Ja samat ihmiset vierailevat joskus Tallinnassa tai Lontoossa muina miehinä ja naisina pitäen sitä oikeana määränä matkailua normi-ihmiselle. Mitä se tietysti onkin.
Mutta niin ovat ne muutkin määrät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti