5.12.2011

Zombie Antologiat ja uusi zombikuva

Törmäsin netissä mainintaan käsinpiirretyistä (eli ei painetuista) uniikkisarjakuvista, joita tehtäisiin sata kappaletta. Nimikin oli lupaava: Zombie Antologia. Eipä minulle tarvitse enempää tuollaista ideaa myydä. Yhteydenotto tekijään, muhoslaiseen artesaaniin, pitkän linjan sarjakuvamieheen Esa Holopaiseen, ja jo vain hallussani on kolme uniikkikappaletta vähän erilaista zombikuvastoa. Zombie Antologian elävät kuolleet eivät nimittäin ole niitä perinteisiä romerolaisia ihmislihansyöjäzombeja, vaan vähän niin kuin keitä tahansa meistä vielä maan päällä vaeltavista jossain määrin yhä elävistä, eksyksissä tai muuten vaikeuksissa olevista yksilöistä. Antologioiden zombijutut ovat sivunkokoisia kuvia yhdistettynä (yleensä) yhteen lauseeseen.  Sanat ja kuva täydentävät toisiaan, kertomalla jotain perustavanlaatuista kuvan ihmiskohtalosta. Jollain tasolla antologiazombeista tulee mieleen Jarmo Sompin ja Juha Tantun puhuvat päät, mutta Holopaisen zombit eivät hoe niinkään aforismeja kuin mustan huumorin valaisemia ihmiskohtaloita. Lisäksi kuvan ja sanan yhteistyö toimii antologioissa saumattomasti, kun taas Sompin ja Tantun kuvat ja sanat voisi monissa tapauksissa irrottaa toisistaan, sekoittaa eikä lopputulos muuttuisi ratkaisevasti. Zombit rulettaa tässäkin tapauksessa!

Kun tilasin Holopaiselta (tunnetaan myös nimellä Holle ja Holecek) Zombie Antologioitani, keksin pyytää itselleni uutta zombimuotokuvaa tuolta Suomen aliarvostetuimmaksikin tituleeratulta sarjakuvantekijältä. Koska Tampere-Muhos -väli on verrattain pitkä, suostui Holopainen ystävällisesti piirtämään näköiszombikuvan lähettämieni valokuvien perusteella. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sarjakuvantekijä piirtää zombikuvan minusta ilman face-to-face -tilannetta, ja hieno tulikin - yksityiskohtien määrä on huikea! Zombie Antologia -lehdykät ja näköiskuvaoriginaali saapuivat huomattavan anteliaassa kirjekuoressa.

Holopaisella on mainio verkkokauppa, jossa myydään sarjakuvien lisäksi kaikkea mukavaa sälää, kuten oluen ostamisesta muistuttava jääkaappimagneetti tai suomalaisia eroottisia sananlaskuja kuvitettuna. Lähes kaikki kama on käsintehtyä tai -piirrettyä. Vielä ehtii tilata pukinkonttiin täydennystä. Minä tilasin! Tyrnävän verikoirien verkkokauppa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti