Zombifikaatio: Sarjisfestareilla

Hunt-setä piirtää.

Viime viikonlopun Helsingin sarjakuvafestivaalien ehdoton tärppi itselleni oli legendaarinen brittikuvittaja Hunt Emerson, jonka tuotantoa olen diggaillut teinipojusta asti. Mies on kunnostautunut paitsi suomalaisille ehkä Myrkystä parhaiten tutun Firkin-kissan piirtäjänä, myös monien kirjallisuusklassikoiden sarjakuvittajana. Vanhan merimiehen tarina, Lady Chatterleyn rakastaja ja Casanova ovat Emersonin kuvittamana klassikkoja jo sarjakuvinakin. Festivaaleille oli ilmestynyt sopivasti viimeisin Emersonin suomennettu sarjakuva, ei vähempää kuin Danten Inferno. Itse lyöttäydyin nimmarijonoon kuitenkin Lady Chatterley -albumini kera. Ostin kyseisen sarjakuvakirjan divarista toistakymmentä vuotta sitten, ja mieluisaksi yllätyksekseni albumissa oli ehta Hunt Emersonin nimmari ja piirros! Signeeraus oli osoitettu jollekin Villelle Kemissä vuonna 1989, ja tämä onneton tunari on ilmeisesti sittemmin myynyt alpparin rahapulassaan divariin. Emerson itse oli tarinasta huvittunut, ja teki peruspyyntöni mukaisen zombikarikatyyrin itsestäni signeeraten saman albumin uudestaan nyt siis 24 vuoden jälkeen. Hieno mies ja taatusti hyvä piirtämään.

Katla signeeraa.

Käytännössä jokainen sarjakuvantekijä, jolta olen kinunnut zombikuvaa, on sellaisen minulle tuhertanut, mistä suuri kiitos heille. Kerran yksi ei suoranaisesti kieltäytynyt, mutta oli selvästi hämillään siitä, miksi hänen olisi pitänyt piirtää hänen sarjakuvaansa mitenkään liittymätön zombi kirjan sisäkanteen. Kynien ja paperin puutteen takia asia jäi sitten joskus -tasolle, eikä kuvaa ole piirretty vieläkään. Ehkä vielä joskus. Toinen tapaus oli festarisunnuntaina peikkoeroottisesta tuotannostaan tunnettu iki-ihana Katariina Katla, joka valitteli ettei tykkää zombeista. Kysyin, että josko edes peikko, ja kyllähän erittäin hieno sellainen sitten riipustui, which was nice.

Hannu Lukkarisen
festarizombi.

Monta muutakin enimmäkseen zombimaista originaalikuvaa siirtyi kokoelmiini festivaaliviikonlopun aikana. Lisäksi kannoin kotiin kiloittain uutta sarjakuvaa, mm. aina kiinnostavan pienen suuren julkaisijan Musta Ritari Kustannuksen uutuuden Linnavainion, Tampereelle sijoittuvan JP Ahosen superhienon Perkeroksen, Ville Pirisen urbaanilegendoja irvokkaasti kartoittavan sarjan uuden osan Yhesti yhes seitsemännes paikas ja Hannu Lukkarisen kynäilemän jo viidennen osan 1300-luvun Suomesta liikkeelle lähteneelle tarinalle Nicholas Grisefothista. Tuomas Myllylän odotettu jatko-osa äärimmäisen suositeltavalle viikinkiajan sarjakuvalle Pakanoille ei ehtinyt painoon ajoissa, eikä niin ollen festareillekaan, mutta hyväähän kannattaa odottaa.

Festivaalien juonnetusta ohjelmasta seurasin italialaisen Tex Willer -piirtäjän Fabio Civitellin, edellämainitun britin Hunt Emersonin ja suomalaisen Jouko Nuoran haastatteluja. Sarjakuvaväen kanssa tuli jutusteltua naamakkainkin. Kuuma auringonpaahteinen viikonloppu ohjasi janoisen festarikävijän kuin itsestään lähiterasseille, joista löytyi yleensä aina sarjakuva-alan ammattilaisia ja diletantteja. Kiintoisana vaihdantataloudellisena havaintona huomasin, että useampikin sarjakuvantekijä oli valmis vaihtamaan tuotantoaan mallasjuomaan. Kassista kaivettiin painotuote, jonka sai halutessaan omaksi huurteista vastaan. En kyllä itse todistanut kuin kolmen tuopillisen vaihtumista, mutta 'pussikalja' sai joka tapauksessa uuden määritelmän. Tuopin ääressä uuden nimen sai myös suunnitteilla oleva sarjakuvakritiikkiblogi, josta myöhemmin lisää.