Toisille annetaan, toisille ei

Vanhassa kansanlaulussa Tula tullalla lauletaan seuraavasti:

Tule meille vaan, meillä leivotaan. 
Saat lämmintä leipää, jos annetaan.
Tula tullalla, tula tullalla,
Saat lämmintä leipää jos annetaan.

Mitä helvettiä? JOS annetaan? Kutsutaan oikein kotiin leivontapäivänä, mutta sitten ei välttämättä annetakaan mitään? Kannattaako sitten edes mennä, jos joutuu lakki kourassa pokkuroimaan ja nöyristelemään että saisi vähän leipää, JOS arvon leipurinmulkku suvaitsee sitä antaa. Pitäkää känttynne, saatana. Muutenkin epäilyttävät sanat tuossa laulussa. Mitähän tuo leipominen ja leipäkin oikeasti meinaavat? Ettei vain olisi eufemismia koko hoilotus. Posket pullalla. Älä sinä päälleni kurkista. Saat maata mun käsivarrella. Voyeurismia ja fornikaatiota!

Ja mikähän siinä on että nuo leipomislaulut ovat muutenkin tuollaisia epäreilujen ja valikoivien ruoanjakajien tunnussävelmiä? Täysin irrationaali ravinnonjakoperuste on tässäkin älyttömässä renkutuksessa:

Aleksille taikinaa, Aleksille taikinaa, 
Aleksille taikinaa ja Juliukselle voita. 
Kyllä se Julius tulla saa, kyllä se Julius tulla saa, 
kyllä se Julius tulla saa kun se on niin nätti poika.

Että rumilukset älkööt vaivautuko, vai? Sieltä se pikkusievä Julle taas omahyväisesti hymyillen tulla paarustaa maha täynnä pullaa. Sokeria huuliltaan nuollen ja naama rasvasta kiiltäen. Ja taikina-Aleksi hännystelee sen perässä jauhot rinnuksilla ja hiivat naamalla meille vähäosaisille mölliäisen näköisille naapuruston penskoille ilkkuen. Vitun nilkit.