Mök mök

Mökkeily vie kaupunkilaispojankin lähemmäs luontoa. Tämän kesän viikonloppuina on tullut ihmeteltyä ainakin uivaa rantakäärmettä, puuhastelevaa tikkapariskuntaa, haukia ja niiden väsymättömiä sydänlihaksia, sammakkolammen orgioita, pikkulintujen pesimispuuhia, valtavia koivupahkoja ja sorsalintujen tuttavallisuutta. Autotieltä on löytynyt roadkill-vaskitsoja. Ampiaiset rakentavat vajaan yhä isompaa ja isompaa pesää, jota en ole kiusallanikaan tuhonnut. Käki mekastaa lähistöllä, muttei tule näkösälle, vaikka kutsuisi (tai juuri siksi). Peippo sitä vastoin livertää kivellä parin metrin päässä. Hyttyset räjähtelevät sähkölätkään ja erehtyvät huipputeknologiseen ansaan, mutta niitä riittää kyllä kiusaamaan ihmisiäkin. Onneksi jokivarsi on hämärän tultua hyttyskantaa niinikään verottavien lepakkojen valtakuntaa. Räpsin nahkasiivistä summamutikassa kuvia pimeän joen yllä.

Parempi kyy kipossa kuin kymmenen povella.

Eilen tuli ensimmäinen lähikohtaaminen kyyn kanssa sitten lapsuuden. Matelija luikerteli nurmikolla muina kyinä aivan mökin lähellä, vaikka me olimme tömistelleet tontilla jo useamman päivän. Käärme yritti kyllä karkuun, mutta nappasin sen kiinni ja kuskasin kauas metsään, jonne päästin sen vapaaksi. Mitä nyt tappamaan viatonta luontokappaletta. Vaikka kyllähän minulla on eräs tuttu, joka haaveilee kyyn grillaamisesta, ja minä tietysti niihin syöminkeihin osallistumisesta. Joku toinen kerta sitten.

Nasta kehrääjä 

Sitten on tämä mysteeriperhoseksi jäädä meinannut tapaus. Siivekäs oli melkoisen pöllämystyneessä tilassa nurmikolla keskellä aurinkoista päivää. Karvainen ja paksu ruumiinrakenne viittasi johonkin yöperhoseen, siipien muoto ei kuitenkaan ehkä niinkään, mutta määritin sen netin avulla lopulta nastakehrääjäksi (Aglia tau). Nostin sen saunan seinälle, johon se jäi huilimaan, ja jonkin ajan kuluttua se oli kadonnut. Mahdoinkohan tarjoilla jollekin ohikulkeneelle linnulle helpon aterian?

Loppuun vielä hidastusvideota pakenevasta kyystä. Matele henkesi edestä!