Härkätie fillarilla, Osa 2/3 - Turusta Tammelaan

Lähtöpisteessä Turun linnalla

Edellinen osa: Tausta ja suunnittelu

Olimme sopineet, että yritämme pyöräillä Härkätien niin tarkasti kuin se on nykyteitä kulkien poljettavissa. Vaikka vanha kauppatie lienee vielä reilusti linnojakin iäkkäämpi, oli luontevaa valita lähtöpisteeksi Turun linna ja maaliviivaksi Hämeen linnan portti. Jotta matkan teko tuntuisi riittävän leppoisalta suunnittelimme yöpymisen vähän yli puoleenväliin Tammelaan.

Olin sen verran täpinöissäni, että yöuneni lyheni molemmista päistä jääden ehkä neljän tunnin mittaisiksi. Aamulla olin kuitenkin täysissä sielun tai ainakin ruumiin voimissa. Jaakko neuvotteli alennusta toriaamiaisesta, jonka jälkeen kokoonnuimme aamukahdeksalta Turun linnalle, jossa kiinnitimme pakaasimme, pistimme mittauslaitteet päälle ja lähmimme suojakerrointa iholle. Ohikulkija kuvasi meidät lähtijät pyynnöstä. Päivästä oli tulossa aurinkoinen. Turun lauantaiaamun liikenne ei ollut vielä vilkastunut, ja äkkiä olimme jo polkaisseet kaupungin läpi valtatielle numero 10, vaikka Jaakon satulaa piti pysähtyä välillä kiristämään. Matkan ensimmäinen soratietaival oli Liedon Vanhalinnan kautta kulkeva tienpätkä. Olisi ollut hienoa kavuta tuolle esihistorialliselle linnavuorelle, mutta olimme vasta päässeet vauhtiin, ja itsehän olin toki jo siellä ennestään käynyt, joten jatkoimme matkaa kohti Hämeenlinnaa.

Liedon Vanhalinna

Kymppitien varressa kulki pitkiä pätkiä kevyen liikenteen väylää, joka oli välillä asvalttia, välillä sorapäällystettä. Lievästä kumpuilusta huolimatta matka eteni ainakin minun osaltani pelkästään alkuinnostuksen tuomilla voimilla varsin helposti Tarvasjoelle, noin 36 km päähän lähtöpisteestä, jossa evästelimme idyllisellä vanhalla sillalla puropahasen yllä. Nyt matkan jälkeen näen kartasta, että olisimme voineet vilkaista myös Paimionjoen patoa sähkölaitoksen kohdalla, josta minulle etukäteen mainittiin. Se olisi ollut vain satakunta metriä sivuun Härkätiestä. Mutta matka jatkui tasaisessa Paimionjokilaaksossa kohti Marttilaa. Tien varren huomattavin bisnestyyppi tuntui maanviljelyksen jälkeen olevan kirpputorin pito. Oli pihakirppistä, kotikirppistä, taidekirppistä ja latokirppistä. Emme kuitenkaan pysähtyneet tällaisiin tekemään löytöjä, vaikka epäilemättä ajoimme merkittävien vintageaarteiden ohi.

Koski

Reilun 60 km päässä lähtöpisteestä jarruttelimme lounaalle Koski Tl:n keskustan Seo-aseman pihaan. Vajavaisiksi jääneet välietappimittaukset ennen matkaa olivat jättäneet meidät siihen käsitykseen, että päivän ajo päättyisi Tammelassa sijaitsevalle mökille n. 100 km poljettuamme. Koskelta oli kuitenkin jo pelkästään Somerolle 25 kilsaa, joten ylitystä tulisi reilusti. Tällainen henkinen takaisku on omiaan lannistamaan ajohaluja. Psykologisilla seikoilla kun on yllättävän suuri merkitys kestävyysliikunnassa. Kun tietää, että jokin välietappi on lähestymässä, saa ikään kuin ylimääräistä virtaa jatkaa vääntämistä. Vastaavasti takaiskut, esimerkiksi pelkkä huonot sääolosuhteet murentavat henkistä jaksamista tehokkaasti. Itse olin kuitenkin juuri ylittänyt kesän pyöräilyn päiväennätykseni, mikä oli omiaan tuomaan ylimääräistä adrenaliinia suoniin. Taukopaikaksi valikoitui Koskella Seo-asema muuten siksi, että siellä kuulemma tarjoillaan Suomen (ellei koko maailman) ainoita metsämansikkamunkkeja.

Munkkien jälkeen kohti Someroa. Ohitimme Kosken keskustassa 236-vuotiaan punaisen kellotapulin ja ihmettelimme vähän aikaa EU-rahoilla kunnostettua Patakoskea. Pyöräily helteisellä Härkätiellä alkoi pikku hiljaa vaatia veroaan, mutta onneksi tie Someroa kohti oli alussa osin metsän varjostama ja varsinkin Someron päässä koko lailla tasaista, vaikkakin aurinkoista. Nämä seudut ovat minulle vaimon suvun kautta jo osittain tuttuja, joten tiesin jo etukäteen odottaa lähellä Someron keskustaa olevaa Pusulanjärven uimarantaa, josta muodostui virkistävä taukopaikka, vaikka peltojen keskellä oleva ruskeavetinen järvi ei varsinaisesti kutsunut ulkomuodollaan. Tästä eteenpäin roolini karavaanimme heikompana lenkkinä alkoi helteisessä maastossa korostua. Pojat kuitenkin hidastivat sopivasti aina kun näkivät minun jäävän jälkeen. Maasto alkoi olla Someron jälkeen jo mäkistä, ja pistävä auringonpaiste sekä taakse jo jääneet kilometrit painoivat reisilihaksissa itse kullakin. Päivä oli varmaan kesän kuumin, eivätkä päälläni olevat enimmäkseen mustat vaatteet ainakaan viilentäneet oloani.

Arvelimme edessä päin sijaitsevassa Letkun kylässä täytyvän olla jonkinlaisen kaupan tai edes kioskin. Kylmä juoma olisi nyt enemmän kuin paikallaan. Sitä onnen tunnetta, kun näimme ison kyltin, joka kertoi parin kilometrin päässä olevasta kyläkaupasta! Jaakko sanoi jo tuntevansa jäätelön maun kielellään, ja itsekin sain juuri sitä edellämainittua psykologista virtaa polkea entistä reippaammin kohti onnelaa. Sitä karvaampi olikin sitten pettymys, kun kauppa oli mennyt 20 minuuttia sitten kiinni. Myyjä oli vielä sisällä kun koetimme ovea, ja hetken kuluttua portailla istuessamme takaovesta tuli nuori nainen kuin kiusallaan vielä mehujääpuikkoa viekoittelevasti imien. Tiedustelimme, olisiko talon kyljessä edes vesihanaa, johon myyjätyttö sanoi lievästi pahoitellen että on, mutta siihen tarvitaan sellainen avain, ja jatkoi matkaansa. Ei lainkaan pelisilmää maksavia asiakkaita kohtaan, mutta toisaalta eipä kai hän olisi saanut senttiäkään lisää palkkaa vapaaehtoisten ylitöiden tekemisestä. Aukioloaikoja voisi tietysti tarkistella sikäli, kun meidän vielä huilatessamme ovea tuli koittamaan kaksikin autollista ihmisiä. Klo 12 - 14 aukioloajat eivät taida riittää kesälauantaille. Kiersin talon ja löysin vesihanan, jonka jatkeena oli letku jolla pystyi täyttämään vesisäiliöitä. Keksin sovittaa polkupörän työkalupakista löytynyttä avainta hanaan, ja se sopi, joten täytimme kostoksi pullomme omin luvin. Vesi olisi maksanut 0,20 € kymmeneltä litralta, joten Jaakko murjaisikin, että 

nyt tuli varastettua Letkusta vettä.

Muu

Päivän viimeinen rykäys. Liekkitiimin järjestämään majapaikkaamme oli vajaat 20 kilometriä, ja Letkun vedestä ja tauosta virkistyneinä painelimme kakkostien yli, Eerikkilän urheiluopiston ohitse ja saavuimme Portaan kylään. Perimätieto kertoo, että Tammelan kunta on siksi niin suuri, kun se on Portaalla korotettu ja Letkulla jatkettu. Pysähdyimme hetkeksi poseeraamaan Härkätien liikennemerkin kanssa, ja hilpaisimme loppumatkan yöpaikkaamme, sanoisinko lopen uupuneina. Mittarissa oli n. 123 kilometriä Härkätietä (plus aamulla Turun päässä ajamani n. 5 km), mikä on enemmän kuin mitä koskaan olen polkupyörällä ajanut yhden päivän aikana. Taukoineen matkaan kului vähän yli 6 h, joten aikaa olisi ollut vielä reilusti kiskaista saman päivän aikana Hämeenlinnan asti. Lepo yön yli oli kuitenkin kaikkien mielestä enemmän kuin paikallaan.

Seuraava osa: Tammelasta Hämeenlinnaan