Kirjahaaste: Eka kirja lapsena

Day 15: First “chapter book” you can remember reading as a child

Pitkästä aikaa helppo haaste. En tosin ole varma, mitä tuolla 'chapter bookilla' oikeastaan tarkoitetaan, mutta eiköhän se ole jonkinlainen romaani, jossa on lukuja. Niinku ei kuvakirja tai silleen. Opin lukemaan kuulemma neljävuotiaana puhelinluetteloa tutkimalla (muistan vieläkin ne mustat marginaalien neliöt, joissa oli sukunimien alkukirjaimet), ja olen siitä lähtien käyttänyt aina jonkinmoisen osan vapaa-ajastani lukemiseen. Voi olla, että on joitain vieläkin aikaisempia lukemiani luvullisia kirjoja, mutta ihka-aitoja muistikuvia minulla on Gösta Knutssonin klassisista Pekka Töpöhäntä -kirjoista.

Tietenkään en muista mikä niistä kaikista oli juuri se ensimmäinen lukemani, mutta muistan elävästi mm. korvapuolen Mauri Mäyräkoiran, kissamestaruuskisat (jotka lyhennettiin kirjaimilla KM, jotka lopulta viittasivat kisoja sabotoineisiin Konradiin ja Monniin) ja sen, että jossain kirjassa Pilli ja Pulla käyttivät taajaan sanaa 'arvattavasti', koska se kuulosti heistä hienolta. Muistan myös jonkun hienostelevan kissahahmon, joka hoki koko ajan oh la la, koska halusi kuulostaa pariisittarelta. Jostain syystä se ärsytti minua lapsena suunnattomasti, mutta luultavasti se ärsytti kirjan hahmojakin, joihin minä vain eläydyin. Sitä en muista, oliko se mahdollisesti Maija Maitoparran ensiesiintyminen, mutta sen kyllä etten tuolloin ymmärtänyt, että se lausutaan oolalaa, mikä olisi ollut ehkä hiukkasen vähemmän riepova kuin se ainainen oh la la.

Kirjahaaste: Naitatuttava hahmo

Day 14: Book whose main character you want to marry

Taas übervaikea haaste. Helpolla olisi tietysti päässyt, jos vaihtaisi lauseen hahmo jonka haluaisit naida toisen sanan jota-sanaksi, ja sitten valitsisi jonkun uhkean sarjakuvasankarittaren. Yritin kuitenkin suhtautua haasteeseen hieman vakavammin. Vain hieman. Jos Lara Croft olisi kirjallisuuden hahmo, olisi hän jotakuinkin täydellisen mielenkiintoinen kumppaniehdokas: seikkailuhenkinen, emansipoitunut, laajalti sivistynyt, varakas - ja muodollisesti pätevä. Ihastuttava punapää Peppi Pitkätossukin voisi aikuisena olla juuri sitä. Mikä olisikaan hauskempaa elämää kuin riehua ja mekastaa koko päivä Huvikummussa, ja illalla Peppi kantaisi makuuhuoneeseen. Ulkomaillekin varmaan pääsisi vaimon rahoilla moikkaamaan silloin tällöin appiukkoa, eikä nalkuttavaa anoppia olisi lain. Luonto ei vaan anna periksi valita tällaiseen haasteeseen lapsihahmoa, joten sorry Hermione sullekin, odotellaan vielä ainakin kymmenen vuotta.

TV-sarjan roolivalinnallakin saattoi olla merkitystä siihen, että päädyin lopulta valitsemaan vaimoehdokkaaksi Daenerys Targaryenin. Danyn kanssa pääsee joka tapauksessa seikkailemaan ympäri maailmaa, hänellä on kissaakin kiehtovampia lemmikkejä, hän on oikeamielinen ja voimakastahtoinen. En minä mitään nöyristelevää ja tahdotonta jalkavaimoa huolisikaan. Viime aikojen kuulumisten perusteella Danylla olisi puolison paikka avoinnakin, joten mikä ettei?

TV2 alkaa esittää George R.R. Martinin vielä kesken olevan kirjasarjan ensimmäisen osan filmatisointia tammikuun 12. päivä. Telkkarit auki, Valtaistuinpeli alkaa.

Zombimaisia jouluvinkkejä

Kirjahaaste: Päähenkilö kuin minä

Day 13: Book whose main character is most like you

Otan selvästi liian kirjaimellisesti näitä haasteita, kun nämä tuntuvat niin vaikeilta. Tätäkin olen miettinyt päiväkausia keksimättä mitään osuvaa itseni kaltaista hahmoa. Supernaiivi? Kuinka minusta tuli tyhmä? Idiootti? Voisi sopia, mutten ole lukenut noista yhtäkään.

Kirjahyllyssä osui silmiin Ralf Königin sarjakuva Vapautunut mies. Ei minulla ihan samanlaisia kokemuksia ole kuin päähenkilö Axelilla, mutta vertauskuvallisesti tarina onnistuu kuvaamaan kyllä omaa  matkaani tulevasta punaniskajuntista vähemmän punaniskajuntiksi. Vielä joskus yläasteikäisenä olin nimittäin aika regulaari homofoobikko. En tuntenut yhtään julkihomoa, ja homot olivat aika etäinen ihmetyksen ja inhotuksen aihe sekä huumorin lähde, jos kohta homot tai niiden pelko ei ollut mitenkään keskeinenkään asia elämässä. Populaarikulttuurin stereotyyppihomohahmot tietysti auttoivat rakentamaan ja vahvistamaan homoista saamaani kuvaa. Elämän vaihteeksi mukavammanpuoleista ironiaa onkin se, että populaarikulttuuri myös auttoi muuttamaan tuota kuvaa.

Kuten aikaisemmista haasteista on varmaan selvinnyt, on sarjakuva ollut iso osa lukemistoani jo pienestä pitäen. Skeneä tarkkaan seuraavana lukiolaisena olinkin heti kartalla, kun Like alkoi julkaista saksalaisen Königin kirjoja, jotka tyypillisesti ovat humoristisia sarjiksia homojen elämästä. Lehtiarvostelut olivat sen verran hyviä, että uteliaisuus voitti, ja Kouvolan kirjastosta löysinkin Tappajakondomin. En kuitenkaan rohjennut lainata sitä (nehän näkisivät, että lainaan homosarjiksen!) joten luin hihitellen albumin paikan päällä toisen, neutraalimman sarjakuvan suojissa (jokuhan voisi nähdä, että luen homosarjista!) Noin, nyt tunnustin tuon. Hävettää kieltämättä.

Sittemmin vapauduin nopeaan tahtiin useistakin ennakkoluuloistani, aivan kuin albumin vapautunut mies Axel. On normaalia, että on erilaista. Königin sarjakuvia on hyllyssämme ihan näkyvillä, ystäväpiirissä on kaikensuuntaista ja -näköistä vipeltäjää (oli kyllä jo silloin nuorena, mutta kaikesta ei tiennyt) ja toistakymmentä vuotta ympäri internetiä käyttämäni nimimerkkinikin on lainattu eräältä pullealta homolta. Olen nykyään pinkkiniskajuntti.

Zombie Antologiat ja uusi zombikuva

Törmäsin netissä mainintaan käsinpiirretyistä (eli ei painetuista) uniikkisarjakuvista, joita tehtäisiin sata kappaletta. Nimikin oli lupaava: Zombie Antologia. Eipä minulle tarvitse enempää tuollaista ideaa myydä. Yhteydenotto tekijään, muhoslaiseen artesaaniin, pitkän linjan sarjakuvamieheen Esa Holopaiseen, ja jo vain hallussani on kolme uniikkikappaletta vähän erilaista zombikuvastoa. Zombie Antologian elävät kuolleet eivät nimittäin ole niitä perinteisiä romerolaisia ihmislihansyöjäzombeja, vaan vähän niin kuin keitä tahansa meistä vielä maan päällä vaeltavista jossain määrin yhä elävistä, eksyksissä tai muuten vaikeuksissa olevista yksilöistä. Antologioiden zombijutut ovat sivunkokoisia kuvia yhdistettynä (yleensä) yhteen lauseeseen.  Sanat ja kuva täydentävät toisiaan, kertomalla jotain perustavanlaatuista kuvan ihmiskohtalosta. Jollain tasolla antologiazombeista tulee mieleen Jarmo Sompin ja Juha Tantun puhuvat päät, mutta Holopaisen zombit eivät hoe niinkään aforismeja kuin mustan huumorin valaisemia ihmiskohtaloita. Lisäksi kuvan ja sanan yhteistyö toimii antologioissa saumattomasti, kun taas Sompin ja Tantun kuvat ja sanat voisi monissa tapauksissa irrottaa toisistaan, sekoittaa eikä lopputulos muuttuisi ratkaisevasti. Zombit rulettaa tässäkin tapauksessa!

Kun tilasin Holopaiselta (tunnetaan myös nimellä Holle ja Holecek) Zombie Antologioitani, keksin pyytää itselleni uutta zombimuotokuvaa tuolta Suomen aliarvostetuimmaksikin tituleeratulta sarjakuvantekijältä. Koska Tampere-Muhos -väli on verrattain pitkä, suostui Holopainen ystävällisesti piirtämään näköiszombikuvan lähettämieni valokuvien perusteella. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sarjakuvantekijä piirtää zombikuvan minusta ilman face-to-face -tilannetta, ja hieno tulikin - yksityiskohtien määrä on huikea! Zombie Antologia -lehdykät ja näköiskuvaoriginaali saapuivat huomattavan anteliaassa kirjekuoressa.

Holopaisella on mainio verkkokauppa, jossa myydään sarjakuvien lisäksi kaikkea mukavaa sälää, kuten oluen ostamisesta muistuttava jääkaappimagneetti tai suomalaisia eroottisia sananlaskuja kuvitettuna. Lähes kaikki kama on käsintehtyä tai -piirrettyä. Vielä ehtii tilata pukinkonttiin täydennystä. Minä tilasin! Tyrnävän verikoirien verkkokauppa.

Kirjahaaste: Niin kuin oma elämä

Day 12: Book that is most like your life

Tämä haaste on osoittautunut tähän mennessä ylivoimaisesti vaikeimmaksi. Kissan kuoleman myötävaikuttaman kirjoitusblokin lisäksi haasteeseen vastaamista on viivyttänyt erityisesti se, että mikään kirja ei kertone verrattain tylsästä datasuunnittelijan ja perheenisän elämästä. Ainakaan mikään lukemani. Enkä kyllä sellaista kirjaa haluaisikaan lukea. Elämäntapavalinnoissani, henkilöhistoriassani tai olemuksessani ei niissäkään ole erityistä määräävää tekijää, jollaisille sitten löytyisi helposti jokin elämäntapaopas, jonka voisi kopata tähän haastekohtaan. Bourdaininkin ruoka-matkakirjankin jo käytin, se nyt marginaalisesti voisi vastata elämääni, vaikken newyorkilainen tv-julkkiskeittiömestari ihan olekaan.  Joskus sitä toivoisi olevansa vaikka intohimoisesti vetopasuunaa soittava vasenkätinen shintolaista uskontoa harjoittava latvialainen albiinohomokeliaakikkokääpiö, niin varmaan heti löytyisi jostain For Dummies -sarjasta sopiva elämänopaskirja siihenkin. Mutta ei, tavis mikä tavis.

En myöskään haluaisi heittää tähän mitään kaukaa haettuja klassikoita, jotka symboloisivat jotenkin elämää tai olemista. Mielessä kävi mm. Hemingwayn Vanhus ja meri, jota ehkä voisi pitää elämän metaforana. Tylsäkin se on kuin mikä, joten miksei sitten se. Ei se kyllä oikealta tunnu. Enhän minä kalastakaan. Elämäni ei muistuta myöskään Huckleberry Finnin tai Oliver Twistin vastaavaa, eikä vaimo pitänyt kovinkaan hyvänä ideana tehdä Kama Sutrastakaan tähän haasteeseen sopivaa teosta.

Jonkinlaisena antikliimaksina valitsen siis tähän kirjaksi Fingerpori-sarjakuvan. Mikä tahansa neljästä tähän mennessä kootusta strippikokoelmasta kelvatkoon kirjaksi, joka muistuttaa eniten elämääni. Ei, en kuljeskele ympäriinsä kokovartalokerrastossa Heimo Vesan tavoin, vaikka jonkin sortin tutkijanhommia teenkin. Fingerporin äkkiväärä, osittain vanhoja kunnon Kekkoslovakia-aikoja haikaileva (olen samaa ikäluokkaa kuin FP:n tekijä Pertti Jarla), ja erityisesti sanoilla ja niiden merkityksillä leikkivä maailma on oikeastaan vähän samanlainen kuin todellinen maailma sellaisena kuin minä sen näen. Ei siitä ole kuin noin viikko aikaa, kun käly kuunteli minun ja veljeni juttuja ja totesi: Jos joku, joka ei tuntisi teitä, kuuntelisi teidän juttujanne vähän aikaa, pitäisi teitä varmasti jälkeenjääneinä. Ex-työkaverikin aikanaan yritti käsillään suojata raskausvatsaansa, jottei sikiö kuulisi juttujani ja saisi vaikutteita. Ei kuulemma onnistunut.

Fingerpori liittyy elämääni myöskin siten, että olen eri sarjakuvatapahtumissa pikku hiljaa taiteilija Jarlaa häiriköimällä (oikeasti lähinnä nimikirjoitustilaisuuksissa) kerännyt itselleni jonkinmoisen kokoelman Jarlan itsensä piirtämiä zombiversioita Fingerporin asukkaista ja hahmoista. Jonakin päivänä pistän gallerian niistä pystyyn tänne blogiin. Lisäksi huusin hyväntekeväisyyshuutokaupassa itselleni uniikin Fingerporiliikennemerkin, jollainen oli esillä Turun katukuvassa viime kesänä. Ai niin, ja yksi FP-strippi perustuu myös minun antamaani ideaan. Riittääkö vastaamaan haasteeseen, häh?