Ukuleleopas alennuksella

Uhosin taannoin ostavani ukulelen soitto-oppaan. Viime kesän ukuleleostoksen jälkeen olen opetellut suurimman osan perussoinnuista ja rämpyttämään muutaman eri biisin soinnut jotakuinkin oikeassa järjestyksessä. Ja olenhan minä soittanut kolmen kappaleen keikankin työpaikan pikkujouluissa. Mutta en osaa juuri mitään skaaloja, en osaa transponoida enkä soittaa melodioita. Improvisoinnista nyt puhumattakaan. Vaikkei tätä oikein harrastuksena voi vielä pitää, on tehtävä jotain, jotta soittotaidot kehittyisivät edes vähän. On siis ostettava se soitto-opas.

Book Depositorylta löytyy useampikin ukuleleopas, ja vaikka edellisellä kerralla mietin toista opusta, päädyin muutaman arvostelun luettuani Play Ukulele Today! -oppaaseen. Pistin tilaukseen - ei ollut hinnalla pilattu: 5,67 €  ilmaisella kotiinkuljetuksella, kuten aina. Book Depositorylla on tämän kuun loppuun voimassa 10 % alennus kaikesta kun vain käyttää May11 -alennuskoodia checkoutissa. Ei paha.

Tarvajärvi-imitaatio polkupyörällä ajaen

Tapauksesta alkaa olla kulunut sen verran aikaa - ehkä 25 vuotta - että siitä voi jo pikku hiljaa alkaa puhua. Olin ajamassa polkupyörällä koulusta kotiin. Telkkarista oli edellisenä iltana tai viikonloppuna tullut jokin viihdeohjelma, jossa imitaattori (luultavasti Jukka Puotila) matki Niilo Tarvajärveä. Sittemminhän Lapinlahden Linnutkin parodioivat Tarvajärven Laatikkoleikkiä sketsisarjassaan Maailman kahdeksan ihmettä, mutta tämä polkupyörätapaus tapahtui muutama vuosi aiemmin. Asiahan on niin, että Niilo Tarvajärvi ei ollut enää oikein minun sukupolveni juttu - olen varmasti kuullut Tarvajärven ääntä enemmän imitaatioina kuin mieheltä itseltään.

Sillä lailla!

Takaisin fillarin selkään. Sain em. tv-ohjelmasta inspiroituneena päähäni yrittää kokeilla, miten Tarvajärvi-imitaatio itseltäni sujuisi. Ajelin pitkin pitkää suoraa pyörätietä (raumalaiset tiennevät Luoteisväylän, sen varrella ei tuolloin ollut vielä yhtään rakennuksia), ja varmistuin, ettei lähelläni ollut muita kevyen liikenteen kulkijoita. Sitten vain kokeilemaan Tarva-ääntä. Joo. Joo-o. Joo. S-sillä lailla! Huomasin, että tarvajärvimäisempi klangi tuli, kun puhui ikään kuin syvemmältä kurkusta, ja pudotti leukaa alas ja vähän oikealle. Jatkoin treenausta hyvän tovin, varmaan lähemmäs kilometrin, kunnes yhtäkkiä kesken erityisen tuuhean joon huomasin jonkun ajavan aivan tuntumassani. Vilkaisin olkani yli ja takavasemmalla, lähes rinnallani, pyöräili joku nainen, lievästi sanoen hämmästynyt ilme kasvoillaan .

Tuntui kuin naamani olisi puutunut häpeästä. Lisäsin kiireesti nopeutta ja pakenin ennätysvauhtia kotiin. Mitähän se ajatteli, kun teini-ikäinen poika ajaa pitkään edellä hokien oudolla äänellä  joo joota, ja sitten spurttaa yhtäkkiä pakoon? Toivottavasti se ei ollut kukaan tuttu. Poljin koulumatkani viikkokausia varmuuden vuoksi toista reittiä.

Bongari

Päätin aloittaa vappupäivästä lukien lintubongaamisen. Koska ympäri maan ajeleminen jonkun epämääräisen mahdollisen räähkähyyppähavainnon perässä ei juuri vastaa käsitystäni mukavasta ajanvietteestä, rajoitan bongaukset parvekkeelta nähtyihin lintuihin. Tai no, lasketaan mukaan vielä olohuoneen ison ikkunan läpi tehdyt havainnot.

Ajatus on kytenyt mielessä jo pitempään. Pari vuotta sitten kaveri väitti parvekkeella istuessamme, että lähikelon latvassa istuu lepinkäinen. Havainto jäi varmistamatta. Välineet, eli Lidlistä ostetut kiikarit (luultavasti enemmän tai vähemmän mallia Pili & Pali) ja Gummeruksen kustantaman Suomen Linnut -kirjan (sellaisen, joka löytyy varmaan joka mökistä) olen hankkinut jo pari vuotta sitten.

Vähälintuinen, ei kovin rohkaiseva alku.

Tänään sitten muistin, että nyt on hyvä päivä aloittaa bongailu. Menin parvekkeelle. Ei linnun lintua missään. Hyvä alku. Hytisin muutaman minuutin muutamien lumihiutaleiden pudotessa maahan, kunnes huomasin yli lentävän naurulokin, jonka tunnistamiseen ei lintukirjaa tarvita. Sitten huomasin naapuritalon katolla lepäilevät kaksi kalalokkia (piti konsultoida kirjaa) ja hetken kuluttua lähipuusta talitiaisen. Pari ohilentänyttä lintua olivat ehkä joku rastas ja mahdollisesti kesykyyhky. En laskenut noita epävarmoja tapauksia, mutta hyvä ensisaldo tuo kolmekin on. Kirjasin havainnot lyijykynällä vanhaan kouluvihkoon.

Nyt sitten odottamaan, että joku naapuritalon asukas tekee ilmoituksen viranomaisille kiikarointitouhuistani.

Sarjakuvapiirien Eki-Setä

Keski-ikää rynnimällä lähestyvä mies pyytelemässä eri kissanristiäisissä sarjakuvantekijöiltä zombikarikatyyriä itsestään. Se olen minä. Viimeksi Tampere Kuplii -tapahtumassa zombiversioita raapusteli Petri Hannini, Milla Paloniemi, JP Ahonen (jo toista kertaa!), Timo Tekri Niemi ja huikean Perkele -teoksen hiljattain julkaissut M.A. Jeskanen. Auliisti nuo taiteilijat minua ovat aina suostuneet piirtelemään, mutta joskus tulee kieltämättä vähän ekisetämäinen olo.

Timo Tekri Niemen marginaalipiirros Sarjarin Yog-Sothoth Lovecraft-teemanumeroon.

Milla Paloniemen näkemys. Kiroileva zombi?	Petri Hannini ikuisti minut mainion Epäilyttävät Pojat -albuminsa sisäkanteen
M.A. Jeskasen pöhöttynyt zombi.	JP Ahosen zombi on pukeutunut zombiksi.

Asiakaspalvelua

Tämä menee nyt mainostamiseksi, mutta yksi parhaista nettikaupoista on brittiläinen Bookdepository. Valikoima on aika hyvä ja hinnat kilpailukykyiset - ja hintoihin sisältyy toimituskulut useimpiin maihin. Isommat kirjat saapuvat vankoissa pahvipakkauksissa. Pienemmät, kuten sarjakuva-albumit  pakataan pehmustettuihin kirjekuoriin. Yleensä jokainen opus on omana lähetyksenään, vaikka tilaisikin useampia samalla kertaa.

Tilasin joitakin päiviä sitten pari sarjakuva-albumia ja yhden kirjan. Kaksi lähetyksistä saapui moitteettomassa kunnossa, mutta Victorian Undead: Sherlock Holmes vs. Zombies! oli kulmastaan taittunut. Epäilemättä pehmeä kirjekuori oli jossain kuljetuksen vaiheessa vääntynyt postipinon alla jättäen albumiin pysyvät taitosjäljet. Kyseessä oli kuitenkin varsin mitätön virhe. Prässäämällä albumin vaikka kirjapinon alla sivut saa jälleen suoraksi, vain kansiin jää pienet taitosjäljet. Toisaalta, ei tällaista täyteen hintaan kuitenkaan kivijalkakaupasta täyteen hintaan mukaan ottaisi. Siis valittamaan.

Kerroin reklamaatiossa ongelman ja myös sen, että albumin lähettäminen takaisin ja uuden saaminen tilalle tuntuisi ajan ja rahan tuhlaukselta. Vaikka kokoelman moitteettomuus on sinänsä tärkeää, mieluumin ottaisin vaikka alennuksen seuraavasta ostoksesta. Kestän kyllä tuon albumin kansitaitokset, jos minua hyvitetään muuten. Asiakaspalvelulta ei kestä yhtäkään vuorokautta vastata (sunnuntaina): Pahoittelut, ei tarvitse lähettää viallista tuotetta takaisin, lähetämme sinulle uuden albumin tai hyvitämme koko summan, miten vain haluat. Ja minä kun olisin ollut tyytyväinen pieneen alennukseen seuravaan tilaukseen. Hyvä kun sain edes aikaiseksi valittaa. Taidan tilata hyvitysrahoilla ukuleleoppaan.

Naivituttaa

Käytiin pojan kanssa katsomassa Martti Innasen näyttely Työväenmuseo Werstaassa. Erittäin suositeltava naivismipläjäys. Kaukana postmodernista tekotaiteesta. Esillä olleista tauluista suosikki saattaisi olla Odessan kirnumuseon intendentti. Tai joku muu. Piti mennä tsekkaamaan museon muutkin näyttelyt. Nelivuotiaalle toimi ehdottomasti parhaiten riäväkone Sulo ja hermeettisen kokoinen höyrykone Sulzer. Höyrykoneen osat oli asiallisesti esitelty kyltein kahdella kielellä.


Bonuksena bongattiin vähän myöhemmin humppilalainen hallimyymälä.

Zombitorakoita!

Pistiäisen ja torakan kuolemantanssi

Ampulex compressa on sitten viehättävä hyönteinen. Pistiäinen on keksinyt lamauttaa torakan kahdella tarkasti tähdätyllä pistolla, joista ensimmäinen (rintahermoihin) aiheuttaa lievän eturaajahalvaantumisen siten hidastaen torakan liikkeitä ja toinen (aivoihin) tekee sen tahdottomaksi zombiksi, jonka pistiäinen taluttaa tuntosarvesta vetämällä koloonsa. Pakorefleksinsä menettänyt torakka ei vastustele mitenkään kun pistiäinen seuraavaksi munii parin millin pituisen munan sen takaruumiin päälle ja peittää kolon sisäänkäynnin, jotta zombitorakka olisi suojassa (muilta) pedoilta.

Torakan osaksi jää odotella kolossa tahdottomana munan kuoriutumista ja sitä, kun pistiäisen toukka syö tiensä sisään ruumiiseen, syöden torakkaa päiväkausia elävältä. Ravinnon loputtua torakka kuolee sisuskalujensa asteittain hävitessä, ja pistiäisen toukka koteloituu torakan sisälle, josta aikuinen pistiäinen lopulta kuoriutuu.

Moni muukin elikko osaa kyllä halvaannuttaa uhrinsa jälkikasvunsa eineeksi ja ensiasunnoksi, mutta Ampulex compressan tapa muuttaa torakan käyttäytymistä tarkasti siten, että torakka menettää itsesuojeluvaistonsa kuten kivun välttämisen, mutta säilyttää kuitenkin motoriset kykynsä, on ainutlaatuinen. Tiedemiehet ovatkin jo keksineet, että zombifikaation aiheuttaa aivojen välittäjäaineen oktopamiinin salpaava aine. Zombitorakoita osataan jo pelastaa synteettisellä oktopaamilla ja vastaavasti normaaleja torakoita voidaan zombifioida salpaajalla. Kaunis luonto.