Peräszombi

Alle 15-vuotiaana yksi maailman hauskimmista asioista oli legendaarisessa Pahkasika-lehdessä ilmestynyt Peräsmies-sarjakuva. Kukapa ei pitäisi hyvänä ideana tarinaa pultsarista, joka radioaktiivista hernekeittoa syötyään muuttuu pierun voimalla lentäväksi supersankariksi? Aikaa kului, ja maailma muuttui siinä sivussa niin absurdiksi, että Pahkasika lopetettiin tarpeettomana jolloin Peräsmieskin otti ja kuoli. Itse asetuin aikanaan opiskelujen perässä Tampereelle, ja elämänlankojen punouduttua tarpeeksi monelle palmikolle huomasin jossain vaiheessa olevani Peräsmiehen tekijän, Timo Kokkilan, jonkinlainen puolituttu. Silloin joskus yli 25 vuotta sitten lapsena moinen ajatus olisi ollut käsittämätön, ja vielä 90-luvun puolivälissäkin jossain Tampereen Tapahtumien yössä porukalla ihmeteltiin, kun Kokkila piirsi paperilautasille Peräsmiehen kuvia omistuskirjoituksella halukkaille, että tuossako se nyt on. Periksen piirtäjä!

Olen joskus Kokkilaa tavatessani tapojeni mukaisesti pyytänyt tätä piirtämään itsestäni zombikarikatyyrin. Ajatuksena siis, että mies luonnostelisi pikaisesti muutamalla viivalla näköiseni zombimaisen kuvan. Tilanteet ovat vain olleet hankalia tai kiireellisiä, että homma on jäänyt joskus sitten -tasolle. Vaan mitä pamahtikaan sähköiseen postilaatikkoon joitakin päiviä sitten. Ensimmäinen värillinen sekä pelkästään sähköinen, ja varsin viimeistelty näkemys itsestäni zombina! Kaveritkin ovat kehuneet näköiseksi. Teos syntyi kuulemma taannoisen Tampereen zombikulkueen ja töiden välttelyn inspiroimana. En olisi välttämättä uskonut, jos joku olisi tullut kertomaan 14-vuotiaalle minulle, että itse Peräsmiehen piirtäjä tulee piirtämään nelikymppisestä minusta pilapiirroksen. Elämä on aina välillä aika ihmeellistä.

Sarjakuvassa kuolleen pieruritarin voi muuten hais... havaita yhä esim. Pierun MM-kisojen suojelijana ja rullakiekkojoukkue Peräkylän pörähdyksen maskottina. Sankarillamme on omat Facebook-sivutkin, ja hänestä on tehty myös patsaita (kyselyt täältä). Eikä hän ihan jälkiä jättämättä joukostamme lähtenyt. Peräsmiehen ruoansulatuselimistön eriskummallinen mutaatio nimittäin on periytynyt hänen jälkikasvulleen. Peräsmiehen poika on seikkaillut jo kymmenen vuotta Koululainen-lehden sivuilla, ja ihan hiljattain ilmestyi myös hänen nimeään kantava lehti, jonka tilausohjeet löytää täältä. Painoteknisistä syistä hajua ei kuulemma ikävä kyllä saatu mukaan.

Zombie Walk Tampere 2013 - kuvasatoa

© Harri Sirola

Sää suosi jälleen Tampereen zombikulkuetta, ja kalmoja tuntui raahustavan Hämeenkadulla ja -puistossa ehkä enemmän kuin koskaan. Kerään tälle sivullle edellisvuosien tapaan linkkejä tapahtumasta otettuihin valokuviin ja videoihin. Linkkejä tulee sitä mukaa, kun gallerioita alkaa ilmestyä nettiin. Kommenttikentässä saa ja pitää vinkata uusista kuvakokoelmista ja videolinkeistä.

Valokuvia

• Janne Virtanen
• Nina Bauer (FB-galleria) 
• Marko Liuksiala
• Adhitya Prayoga (FB)   
• Kari Savolainen (FB), samat kuvat myös täällä
• Tomi Palsa 
• Noora Sahimäki (FB)
• Nea Kurvinen (FB)
• Samuli Sonoppi (FB) 
• Heikki Kiiski 
• Joose Puustinen
• Jarmo Syvänen  
• Mika Pettissalo (FB) 
• Aleksi Vanhapelto
• Wille Vuori (FB)
• Sari Kuivasto (FB)
• Juuso Aalto (FB)
• Arja Hirvenoja (FB)
• Anna Schavikin (FB)

Lehdet ja muu media

• Aamulehden puffi
• Aamulehdeltä pari kuvaa
• Videojuttu Aamulehdessä 
• Sammacon blogissa lisää kuvia ja mm. tekoihon ja -veren reseptit.

Painetun Aamulehden juttu (25.8.2013)

Radiohaastattelu Sincity-kanavalle. Haastattelu tulee la 31.8. klo 18 ja 21 välillä.

Haastateltavina Piritta Lumous (Manzana) ja tapahtumajärjestäjä Minna 'Frida' Koivula

Hyvää morjensta Tampereelta -kampanjaan menevä kuva

Videoita

Zombipuluja Moskovassa!

Apokalypsi on alkanut! Viime päivinä on kuultu useista eri uutislähteistä, että Moskovan pulut ovat alkaneet käyttäytyä omituisesti. Osa on kävellyt takaperin ympyrää, osa suhtautuu täysin välinpitämättömästi ihmisiin sekä ajoneuvoihin, ja niitä kuolee roppakaupalla nokka vaahdossa. Syiksi on epäilty mm. lintuinfluenssaa, Newcastlen tautia, salmonellaa, papukaijakuumetta ja Rasputinin ennustusta maailmanlopusta.

Hämeenkadun zombipulu

Itsehän sain kokemusta aggressiivisemmasta, epäilemättä zombitartunnan saaneesta, pulusta jo viisi vuotta sitten. Hämeenkadulla pyöräillessäni hyökkäsi ajokkini kimppuun puun takaa kyyhkynen, joka kuitenkin epäonnekseen (ja taatusti minun onnekseni) teloitti itsensä etypyöräni pinnoihin. Sittemmin en ole zombipuluja näillä kulmilla nähnyt. Vielä. Ensi lauantainahan on tämän vuoden Zombie Walk Tampere. Ehkä homma riistäytyy käsistä...

Savustettuja katkarapuja

Tarjoilija ylipuhui meidät kesällä Visbyssä ottamaan alkupalaksi savustettuja katkarapuja. Entré tuli jännästi tarjoiltuna tuuman paksuisen lankun päältä. Ravut olivat paperipussissa, ja viereen oli laitettu kasa aliolia ja muutama oliiviöljyllä aateloitu leipäviipale. Savu antoi katkaravuille niin hienon säväyksen, että menin vielä jälkeenpäin kehumaan ruokaa myyjälle (paikka oli pienen kauppahallin ja ravintolan yhdistelmä), ja ilmoitin että oli muuten eka kerta kun söin katkarapuja savustettuna. Myyjä sanoi, että ne ovat aika yleinen juttu Gotlannissa, ja niitä on helppo tehdä itsekin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Ensimmäinen yritys alkoi mennä vähän poskelleen jo kaupassa. Kalatiskillä ei ollut katkarapuja ensinkään, ja pakasteesta niitä löytyi kuorellisina ainoastaan kilon pussissa, mikä oli mökkireissua ajatellen liikaa. Ostin puoli kiloa keskikokoisia kuorittuja katkaravunpyrstöjä. Koska vieraat olivat tulossa kohdakkoin mökille, iskin saman tien perille päästyä puoli pussillista jäisiä pyrstöjä folion päälle, ja asettelin savustuspöntön ritilälle. Keitetyt katkaravuthan ovat jo pakasteeseen mennessään syömäkelpoisia, eli ei niitä tarvitse enää savustamalla kypsentää. Idea on vain antaa äyriäisille hienoinen savun maku. Viiden minuutin pössyttelyn jälkeen otin pöntön tulelta ja löysin pyrstöt lillumasta sulamisvedessään folion päällä, suurin osa aivan liian tummina. Savu maistui kumimaisiksi kuivuneissa katkaravuissa kitkeränä, eikä niitä voinut edes alkoholin voimalla pitää onnistuneina. Viisastuneena laitoin pussin toisen puolikkaan pönttöön savustumaan vain kolmeksi minuutiksi. En myöskään lisännyt enempää leppähaketta, kun sitä näytti vielä olevan kärventymättömänä pöntön pohjalla. Koska ravut olivat yhä jäisiä, tuli näistäkin paljon sulamisvettä folion päälle, mutta tällä kertaa savun maku tarttui pyrstöihin sopivan miedosti. Hommahan voisi siis toimiakin, vaikkei tämä nyt vielä ihan putkeen mennyt.

Sopivan vähän haketta ja se korkeampi ritilä. Vartaat pitävät ravut paikallaan.

Viikon päästä löysin mökkimatkalla kaupasta sopivankokoisen eli puolen kilon pussin kuorellisia katkarapuja. Rapujen on parempi olla sulaneita kun savustukseen ryhdytään, ja tällä kertaa ei kiirettä ollut, joten virittelin nuotion vasta seuraavana päivänä. Annoin yön yli jääkaapissa sulaneiden katkarapujen enimmän märkyyden imeytyä talouspaperiin ja lävistin ne puisiin grillivartaisiin, jotta ne pysyisivät ritilällä. Käytin savustuslaatikon kahdesta ritilävaihtoehdosta sitä korkeampaa, koska keitettyjä rapuja ei edelleenkään tarvitse kypsentää, eikä niitä niin ollen ole mitään syytä pitää lähempänä kuumaa pohjaa. Leppäpuruakin käytin edelliskertaa vähemmän - ei sitä savuakaan tarvitse olla niin paljon, ja tarkoitus on kuitenkin säilyttää katkaravun omakin maku. Näillä valmisteluilla pönttö hillittyyn nuotioon - viime kerralla taisin savustaa aivan liian isolla tulella - ja eikun savuntuprahduksia odottelemaan.

Otin laatikon pois nuotiolta ensimmäisestä savukiehkurasta laskien reilun neljän minuutin kuluttua, ja lopputuloksena oli kauniisti väriä saaneita katkarapuja. Maistoin heti tuoreeltaan yhden, ja pelästyin saman tien että tälläkin kertaa ne kuivahtivat. Kuitenkin kun äyriäiset pistettiin tarjolle, olivat ne kaikkien mielestä oikein mehukkaita, ja savun aromi oli tarttunut niihin riittävän hillitysti. Luultavasti rapujen kuoretkin suojaavat syötävää pyrstöosaa liialta savustumiselta, joten jos tätä vielä pitää yrittää kuorituilla katkaravuilla, niin varmaan se kolmisen minuuttia riittää jo hyvin. Sekin voisi toimia, että pitää laatikkoa tulella vain minuutin pari siten, että se ehtii täyttyä savulla, ja sitten ottaa sen kuumasta pois ja antaisi savun vaikuttaa vielä vähän aikaa. Tällä tavoin kuoritut pyrstöt eivät pääsisi turhaan kypsymään kuumenevassa savustuslaatikossa. Kuorelliset katkaravut ovat kuitenkin ylivoimaisesti kivempia jo pelkästään action food -luonteensa ansiosta. Alkupalapöytään saa mukavasti toimintaa kun mustasilmäisiä niveljalkaisia pääsee kuorimaan. Ja se alioli toimii näiden kanssa syntisen hyvin!

Lopputuote

Someron linnamäki

Rautelan entisen kosken jännä silta

Bongasin joskus jostain muinaislinnalistauksesta, että Somerolla on Linnanmäki-niminen paikka. Esihistorialliset tai rautakautiset asuma- ja linnoituspaikathan paljastuvat usein paikannimien perusteella. No, hoksasin että tuo linnamäki on vain muutaman kilometrin päässä appiukon talolta, Härkätien varrella, ja olen siis vuosikaudet ajellut paikasta ohitse vain jokusen sadan metrin etäisyydeltä. Vaimon isää ja isoisää haastateltuani minulle selvisi, että paikka on ns. Rautelankosken vieressä, ja että aikanaan valtoimenaan virrannut koski on perattu ja soranotto on hävittänyt Linnanmäen lähes tyystin. En lannistunut, vaan pitihän siellä päästä käymään, kun erinäisiä linnavuoria on muutenkin tullut vuosien varrella käytyä ihmettelemässä.

Villiä länttä. Tässä oli ennen linnavuori.

Rautelankoski oli tosiaan mennyttä, paikalla virtaa järvien pinnat tasaava uoma. Kapeikon ylittää aika huonokuntoinen silta, jonka ylitse on melkoisen jännä ajaa autolla. Linnanmäki alkaa muutaman kymmenen metrin päästä, mutta metsittynyt rinne on niin vaikeakulkuinen, että jätän auton niille sijoilleen, ja lähden kiertämään mäkeä järven puolelta paremman nousupaikan toivossa. Soraa on jo järven puolelta otettu iso lohmaisu, mutta tien kääntyessä etelään soranoton laajuus paljastuu kaikessa karmeudessaan. On kuin olisi tullut villiin länteen. Lähden kiipeämään Linnanmäelle sorakuopan seinämää pitkin. Virhe. Isommatkin astinkivet meinaavat pettää jalkojen alta. Joudun laittamaan kameran taskuun ja turvautumaan kavutessani käsiini. Aiheutan pieniä kivivyöryjä edetessäni lähes nelinkontin. Eikös joku ole joskus kuollutkin jossain sorakuoppamaanvyöryssä? Päässä soi Indiana Jones -leffojen tunnari.

Pääsen vammoitta mäen harjalle, ja järvelle päin maisemat ovat kieltämättä huikeat. Olen varmaan neljättäkymmentä metriä järveä korkeammalla. Tässä kohdassa puita on vähemmän ja mäellä kasvaa puolukoita. Harjanteella, jonka toisella puolella on jyrkänne lohduttomaan sorakuoppaan, kulkee selvästi ihmisen talloma polku. Tänne on siis parempikin tuloreitti. Se näkyykin kun tulen harjanteen toiseen päähän. Päätän mennä tutkimaan metsäisempää pohjoiseen viettävää rinnettä. Kyllä, metsikössä on joitain kiviharjanteita, jotka voisivat hyvällä tahdolla ja amatöörin silmällä katsoen joskus olla jonkinlaisia vallituksia. Mitä sanovat auktoriteetit? Ei kannata uskoa suoralta kädeltä ainakaan Wikipediaan, joka väittää ettei merkkejä muinaisjäännöksestä ole. Muinaisjäännösrekisterissä, johon Wikipedia itsekin viittaa, mainitaan talteen saaduista asuinpaikkalöydöistä. Alueen isot soranotot, jotka ovat tuhonneet merkittävän osan Linnanmäestä, ovat poikineet rikosepäilynkin, joka kuitenkin johti näytön puuttuessa syyttämättä jättämiseen.

Googlen satelliittikuva paljastaa soranoton laajuuden.

Yritän laskeutua mäeltä suoraan autolle, mutta linnamäen luonnollisen jyrkkyyden takia siinä olisi mitä luultavimmin taittunut niskat, joten talsin suosiolla takaisin harjanteelle, josta löytyy kävelykelpoinen ura läheiselle tielle. Mäen päällä olevassa metsikössä kävellessä kuuluu läheisistä puista koko ajan jotain rapinaa, ikään kuin jokin pieni eläin seuraisi minua. Ääni loppuu aina kun pysähdyn. En kuitenkaan näe mitään, ja rapinat jäävät taakse, kun pääsen tielle.

Mitä jäi käteen visiitistä? Amatöörinä jäin edelleen herttaisen tietämättömäksi siitä, kävelinkö entisen muinaislinnoituksen päällä, vai vain ison rahaksi muutetun ja muutettavan harjusorakasan päällä. Ikään kuin ei Somerolta harjusoraa muualta löytyisi. Mutta komeat olivat maisemat, ja aivan muinaislinnaksi uskottavalla paikalla se sijaitsi. Eikä tietyltä seikkailufiilikseltä voinut kavutessa ja kompastellessa välttyä. Ja tätä juttua kirjoittaessani löysin Somerniemeltä toisen Linnanmäki-nimisen paikan. Se on kovin lähellä appiukon mökkiä, joten kaipa sinnekin pitää mennä vielä joskus rymyämään...

Ihmisen osia myynnissä

Kaikki wannabe-zombit nyt kipin kapin kauppahalliin Lontoon Smithfieldiin. Sieltä löytyy koju, jossa myydään ihmislihaherkkuja joka makuun.

Zombie Walk Tampere 2013

Huomiota huomiota hoo! Tämän vuoden zombikävely on jo ihan ovella. Kahden viikon päästä lauantaina eli 24.8. kalmokulkue starttaa tuttuun tapaan Koskipuistosta. Järjestäjän sanoin:

Kokoontuminen Koskipuistossa Rosson takana klo 18.00.
Zombie Walk -kulkue raahautuu Koskipuistosta Hämeenkatua pitkin Hämeenpuistoon, josta matka jatkuu Näsinpuistoon.
Näsinpuiston ohjelma;
- Tulenhaltijat & Dj Janik
- Horror-Shopin myyntipöytä paikalla 

          Illalla viralliset jatkobileet:
          Vastavirta Klubin Yläkerrassa,
          Pispalan valtatie 39, klo 21.00, liput 5€

- Vulture Club
- Manzana
- Saatanan Marionetit 

Zombie Walk Tampere on sitoutumaton ja ei-kaupallinen tapahtuma. Kulkueen ulkopuolisia tahi siihen osallistuvia ei saa vahingoittaa. Verta ei roiskita yleisöön, eikä sillä sotketa paikkoja. Vaellamme käyttäen jalankulkuväyliä ja noudatamme liikennesääntöjä. Kaikki roskat tuupataan roskiksiin ja muutoinkin käyttäydytään niin, ettei jälkeenpäin tule sanomista.
Asu on muutoin vapaa, sanomattakin selvää zombiemainen, mutta kasvoja ei saa peittää (huiveilla, kokonaamioilla tms.) ...tämä on poliisin vaatimus, jota myös zombiet tottelevat!
Minkäänlaisia aseita tai niitä muistuttavia vermeitä EI saa olla mukana tapahtumaan osallistuvilla...ei edes leluja tai itse askarreltuja!!

Tapahtuman Facebook-sivut täällä!

Kuvia tämän vuoden kävelystä TÄÄLLÄ!