Someron linnamäki

Rautelan entisen kosken jännä silta

Bongasin joskus jostain muinaislinnalistauksesta, että Somerolla on Linnanmäki-niminen paikka. Esihistorialliset tai rautakautiset asuma- ja linnoituspaikathan paljastuvat usein paikannimien perusteella. No, hoksasin että tuo linnamäki on vain muutaman kilometrin päässä appiukon talolta, Härkätien varrella, ja olen siis vuosikaudet ajellut paikasta ohitse vain jokusen sadan metrin etäisyydeltä. Vaimon isää ja isoisää haastateltuani minulle selvisi, että paikka on ns. Rautelankosken vieressä, ja että aikanaan valtoimenaan virrannut koski on perattu ja soranotto on hävittänyt Linnanmäen lähes tyystin. En lannistunut, vaan pitihän siellä päästä käymään, kun erinäisiä linnavuoria on muutenkin tullut vuosien varrella käytyä ihmettelemässä.

Villiä länttä. Tässä oli ennen linnavuori.

Rautelankoski oli tosiaan mennyttä, paikalla virtaa järvien pinnat tasaava uoma. Kapeikon ylittää aika huonokuntoinen silta, jonka ylitse on melkoisen jännä ajaa autolla. Linnanmäki alkaa muutaman kymmenen metrin päästä, mutta metsittynyt rinne on niin vaikeakulkuinen, että jätän auton niille sijoilleen, ja lähden kiertämään mäkeä järven puolelta paremman nousupaikan toivossa. Soraa on jo järven puolelta otettu iso lohmaisu, mutta tien kääntyessä etelään soranoton laajuus paljastuu kaikessa karmeudessaan. On kuin olisi tullut villiin länteen. Lähden kiipeämään Linnanmäelle sorakuopan seinämää pitkin. Virhe. Isommatkin astinkivet meinaavat pettää jalkojen alta. Joudun laittamaan kameran taskuun ja turvautumaan kavutessani käsiini. Aiheutan pieniä kivivyöryjä edetessäni lähes nelinkontin. Eikös joku ole joskus kuollutkin jossain sorakuoppamaanvyöryssä? Päässä soi Indiana Jones -leffojen tunnari.

Pääsen vammoitta mäen harjalle, ja järvelle päin maisemat ovat kieltämättä huikeat. Olen varmaan neljättäkymmentä metriä järveä korkeammalla. Tässä kohdassa puita on vähemmän ja mäellä kasvaa puolukoita. Harjanteella, jonka toisella puolella on jyrkänne lohduttomaan sorakuoppaan, kulkee selvästi ihmisen talloma polku. Tänne on siis parempikin tuloreitti. Se näkyykin kun tulen harjanteen toiseen päähän. Päätän mennä tutkimaan metsäisempää pohjoiseen viettävää rinnettä. Kyllä, metsikössä on joitain kiviharjanteita, jotka voisivat hyvällä tahdolla ja amatöörin silmällä katsoen joskus olla jonkinlaisia vallituksia. Mitä sanovat auktoriteetit? Ei kannata uskoa suoralta kädeltä ainakaan Wikipediaan, joka väittää ettei merkkejä muinaisjäännöksestä ole. Muinaisjäännösrekisterissä, johon Wikipedia itsekin viittaa, mainitaan talteen saaduista asuinpaikkalöydöistä. Alueen isot soranotot, jotka ovat tuhonneet merkittävän osan Linnanmäestä, ovat poikineet rikosepäilynkin, joka kuitenkin johti näytön puuttuessa syyttämättä jättämiseen.

Googlen satelliittikuva paljastaa soranoton laajuuden.

Yritän laskeutua mäeltä suoraan autolle, mutta linnamäen luonnollisen jyrkkyyden takia siinä olisi mitä luultavimmin taittunut niskat, joten talsin suosiolla takaisin harjanteelle, josta löytyy kävelykelpoinen ura läheiselle tielle. Mäen päällä olevassa metsikössä kävellessä kuuluu läheisistä puista koko ajan jotain rapinaa, ikään kuin jokin pieni eläin seuraisi minua. Ääni loppuu aina kun pysähdyn. En kuitenkaan näe mitään, ja rapinat jäävät taakse, kun pääsen tielle.

Mitä jäi käteen visiitistä? Amatöörinä jäin edelleen herttaisen tietämättömäksi siitä, kävelinkö entisen muinaislinnoituksen päällä, vai vain ison rahaksi muutetun ja muutettavan harjusorakasan päällä. Ikään kuin ei Somerolta harjusoraa muualta löytyisi. Mutta komeat olivat maisemat, ja aivan muinaislinnaksi uskottavalla paikalla se sijaitsi. Eikä tietyltä seikkailufiilikseltä voinut kavutessa ja kompastellessa välttyä. Ja tätä juttua kirjoittaessani löysin Somerniemeltä toisen Linnanmäki-nimisen paikan. Se on kovin lähellä appiukon mökkiä, joten kaipa sinnekin pitää mennä vielä joskus rymyämään...