Day 21: Favorite picture book from childhood
Diggailin jo tarhaikäisenä hillittömästi dinosauruksista ja kaikesta esihistorialliseen aikaan liittyvästä. Minusta oli kuulemma tulossa isona arkeologi, mikä tiesi taloudessamme kovaa menekkiä pullasudeille. Kyllä. Vierailin säännöllisesti keittiön laatikolla realisoimassa pullasuteja, ja tein niistä käyttökelvottomia varsinaiseen tarkoitukseensa putsailemalla milloin mitäkin ulkoa löytämiäni 'fossiileja' mullasta ja pölystä. Vähän myöhemmin sivistyssanavarastoni laajeni sen verran, että ymmärsin toiveammattini olevan arkeologin sijaan pikemminkin
paleontologi, koska dinot olivat kuitenkin parhaita. Ikävä kyllä Suomen peruskallion päällä olevasta maakerroksesta en koskaan tullut löytäneeksi Triceratopsin kalloa, vaikka joitan epämääräisiä luita joskus muistankin löytäneeni ja äidin pullasudilla hanganneeni. Mitähän nekin loppujen lopuksi olivat...
Dinoinnostus oli tietysti vanhempieni aikaansaannosta. Ehdoton suosikkikirjani oli heiltä saamani pop-up -kirja, jonka useilla sivuilla oli kolmiulotteisia pahvidinoja ja erilaisia pahviliuskoilla itseanimoitavia saurusten arkihetkiä, kuten söpön protoceratops-vauvan kuoriutuminen munasta. Kirja oli ehdoton hitti myös lastentarhan ns. oman lelun päivinä, jolloin 'kaikki' halusivat päästä kokeilemaan kirjani itseanimoitavia sivuja ja pällistelemään pop-uppeja. Luin kirjan tärviölle jo varmaan lapsuudessani, ja veljeni epäilemättä viimeisteli tuhon, mutta kirja on kuin onkin yhä tallella, edelleen kiitos kaukonäköisten vanhempieni. Nyt jo repaleiset sivut ja osin toimimattomat animaatiot löytyvät poikamme kirjahyllystä. Dinointoilu saattaa olla geeneissä.
Dinoinnostus oli tietysti vanhempieni aikaansaannosta. Ehdoton suosikkikirjani oli heiltä saamani pop-up -kirja, jonka useilla sivuilla oli kolmiulotteisia pahvidinoja ja erilaisia pahviliuskoilla itseanimoitavia saurusten arkihetkiä, kuten söpön protoceratops-vauvan kuoriutuminen munasta. Kirja oli ehdoton hitti myös lastentarhan ns. oman lelun päivinä, jolloin 'kaikki' halusivat päästä kokeilemaan kirjani itseanimoitavia sivuja ja pällistelemään pop-uppeja. Luin kirjan tärviölle jo varmaan lapsuudessani, ja veljeni epäilemättä viimeisteli tuhon, mutta kirja on kuin onkin yhä tallella, edelleen kiitos kaukonäköisten vanhempieni. Nyt jo repaleiset sivut ja osin toimimattomat animaatiot löytyvät poikamme kirjahyllystä. Dinointoilu saattaa olla geeneissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti