Kissalle pilleri

Niihin aikoihin kun vasta olin tavannut tulevan vaimoni, oli hänellä perustavaa laatua oleva ongelma: Toinen hänen kissoistaan oli lääkekuurilla, ja pillerin antaminen katille oli käytännössä mahdoton tehtävä. Se vanha kissan lääkitsemisestä kertova vitsi ei kuulemma ollut mistään tuulesta temmattu. Kissaa oli lääkitty huonolla menestyksellä jopa neljän ihmisen voimin siten, että yksi oli pidellyt pyyhkeeseen käärittyä kollia sylissään, toinen piti sen jalkoja aloillaan, kolmas kankesi suuta auki ja neljäs yritti tuikata pillerin mirrin nieluun. Tuloksena oli monta yrityskertaa, muhjuuntuneita pillereitä, ja verille raapiutuneita ihmisraajoja.

Onni ja Armas tonttuilemassa.

Tähän asti koiraperheessä eläneenä olin lähes täysin kokematon mirrinkäsittelijä. Mielessä oli kyllä yhä kivuliaasti ala-asteelta peräisin oleva kokemus, kun luokkakaverin epäilemättä psykoottinen kissa Moko raateli viattoman silitysyritykseni johdosta käsivarteni lihat luita myöten suikaleiksi, joten lievä epäluulo feliinien sukukuntaa kohtaan kyti vielä mielessä. Näillä eväillä olikin hienoa lähteä auttamaan Armas-vainaan lääkinnässä. (Tosin kyllä se silloin vielä eli, ja eli pitkään vielä tämänkin episodin jälkeen.)

Armas istui ikkunalaudalla muina kissoina. Kävelin sen luokse, silitin päätä pari kertaa ja otin saman tien vasemmalla kädellä kourantäydeltä niskanahkaa lujaan otteeseen ja vedin siitä kissan pystyasentoon siten, että sen etujalat sojottivat suoraan eteen. Survaisin oikean käden hyppysissä olleen pillerin ovelasti kissan poskihampaiden välistä työntämällä suoraan kielen takaosan päälle. Näpit pois suusta, kissa teki muutaman kielijonglöörausliikkeen ja nieli pillerin saman tien. Kun päästin niskavilloista irti, Armas oli proseduurista edelleen niin hämmentynyt ettei ymmärtänyt edes luikkia karkuun, vaan jäi pekkatöpöhäntämäisesti ikkunalaudalle nuolemaan hämillään huuliaan. Tämäkö oli siis se vaikea kissa?

Tuleva rouvani katsoi tilannetta kuin aaveen nähneenä, ja eläinlääkinnälliset taitoni tekivätkin hänen mukaansa sellaisen vaikutuksen, että päädyimme sittemmin naimisiin. Itsevarmuuden sanotaan olevan tärkeää vastakkaista (tai miksei samaakin) sukupuolta vaikutuksentekomielessä lähestyttäessä. Ei siitä kissojenkaan kanssa haittaa ole.

 Ruusu auttaa videolla demonstroimaan niskavillametodia käytännössä:

 

Lehmän pelottava naama

Oletteko huomanneet, että lehmän turpa näyttää pelottavalta kuollutsilmäiseltä nenättömältä hirviöltä?

You just realized cows have scary empty-eyed noseless monsters on their muzzles.

Huomasin tämän tärkeän seikan kun katselin viime kesänä Särkänniemessä kuvaamaani videopätkää ammuvasta Iiris-kyytöstä:

Elokuvahaaste: Paras komedia

Day 3: Favorite comedy

Tähän ei ole kuin yksi oikea vastaus: Coenin veljesten kulttiklassikko The Big Lebowski (1998). Elokuvaa suositeltiin minulle aikoinaan ihan väärin argumentein: Veljesparin edellinen leffa Fargo oli kuulemma 'ihan paska' tähän verrattuna. Suosittelijan ideana oli tietysti todistella, että niinkin hyvä elokuva kuin mitä Fargo on, on tähän verrattuna silti surkea. Ei se noin toimi. Fargo on loistava elokuva, ja sitä vähättelemällä Lebowskia katsoikin ensimmäisellä kerralla vähän kädet puuskassa, sellaisella asenteella että no miten tämä nyt on sitten niin erinomainen? Olihan se ihan hauska jo ekalla kerralla, mutta vääristyneet ennakko-odotukset veivät leffan parhaan terän. Ja kuten parhaat leffat usein, tämä ei muutenkaan kolissut heti ekan katsomisen jälkeen vaan komediaan ikään kuin kasvoi ajan kanssa. Taisi mennä muutama vuosi, ennen kuin elokuvan näki seuraavan kerran, luultavasti jollakin tv-esityskierroksella, ja se olikin sitten menoa. Nykyään, yli kymmenen katselukerran jälkeen, leffan lähes jokainen repliikki naurattaa, ja katselutapahtumasta itsestään on tullut liki yhtä hupaisaa kuin mitä itse elokuvan huumori on.

Mistä tämä muka niin erinomaisen hauska komedia sitten kertoo? Vanhenevasta hipistä, jonka työttömän vetelehtijän elämään kuuluu lähinnä kavereiden kanssa keilaaminen. Arki muuttuu kuitenkin eräänlaiseksi absurdiksi dekkaritarinaksi, kun pari kovanaamaa pahoinpitelee hänet kotonaan samalla pilaten virtsaamalla hänen mattonsa, joka sivumennen sanoen todella kruunasi huoneen. Käy nopeasti ilmi, että gorillat ovat väärässä osoitteessa, kun hipillä sattuu olemaan sama nimi kuin samassa kaupungissa asuvalla miljonäärillä. Elokuvassa seuraa sitten korvaavan maton etsimistä, paljon keilaamista ja kidnappausmysteerin selvittelyä. Onkin syytä kysyä: Miksi näistä lähtökohdista ponnistavan elokuvan pitäisi olla mitenkään hauska? Sitä ihmettelimme mekin vaimon kanssa, mutta nykyään Lebowskin seikkailuja tulee kerrattua lähes vuosittain.

Elokuvahaaste: Epäsuosikki

Day 2: Least favorite film

Leffahaasteen toinen osa osoittautui paljon edellistä vaikeammaksi. Suosikkileffa on helpo sanoa, kun sen on ennalta lukinnut tiettyyn elokuvaan, mutta miten seuloa satojen näkemieni b-ö -luokan kauhu- ja scifiörvellyksien seasta se tylsin ja ärsyttävin, jolla ei ole tippaakaan sitä kuuluisaa kalkkuna-arvoa, joka tuonkaltaisista rainoista tekee usein niin mukavia katsottavia? Epäsuosikit ovat syystä epäsuosikkeja, ei niitä kai kuulukaan muistaa. Vai tuleeko tällaisessa tapauksessa valita sellainen elokuva, josta olisi edeltäkäsin halunnut tykätä kovasti, mutta joka osoittautui surkeaksi pettymyksen luomaksi huonoudeksi? Vähän kuin joku Alien vs. Predator? Ei sellaisistakaan ole mielestäni inhokkileffoiksi, koska pökkelöydestään huolimatta niissä usein kuitenkin on jäljellä jotain siitä miksi niistä olisi alunperin halunnut pitää. Kuten esimerkkitapauksessa vaikkapa ne alienit ja predatorit.

No, sain minä yhden leffan mieleeni, ihan toisesta genrestä tosin. Eikä oikeastaan tekisi mieli edes mainostaa sitä sanomalla tässä sen nimeä, mutta menköön nyt: Arto Lehkamon ohjaama Young Love (2001) on patavanhoillinen, sovinistinen ja homofobinen oksennus. Muutenhan tuollainen vanhatestamentillisesta kloaakista niljaistu pökäle voisi aikuista katsojaa naurattaakin, mutta kun tämä räkäklimppi on nuorisoleffa, jonka sanomaan kuuluu mm. kertoa naisen paikka ja että kommarihomon kuuluukin kuolla AIDSiin. Leffassa varhaismurrosikäinen poika tirkistelee alle kaksikymppistä naapurintyttöä, mutta ei toki masturbatorisella tavalla - se jätetään katsojille, sillä kamera nuolee kyllä teinityttötähtensä tissejä epäilyttävänkin paljon. Naapurin tyttöä hakkaa tämän ilkeä isäpuoli ja koska tytön rooli on kirjoitettu täysin stereotyyppiseksi avuttomaksi bimboksi, tämän ainoa apu on saada luonnollisesti neuvoja 13-vuotiaalta pojanklopilta. Leffa on sisällöltään ja moraaliltaan hirvittävää paskaa, ja sen suurin synti on olla suunnattu nuorisolle.

30 päivän elokuvahaaste

Kovin huonosti lähden tällaisiin haasteisiin ja blogien välisiin juttuihin mukaan, mutta kun kerran Lonkeropiirakka-bloggaajien esimerkki sai minut aikoinaan aloittamaan kirjahaasteenkin, niin nyt kun ne aloittivat tällaisen leffahaasteen, niin miksen minäkin.

Day 1: Favorite film
Day 2: Least favorite film
Day 3: Favorite comedy
Day 4: Favorite drama
Day 5: Favorite action
Day 6: Favorite horror
Day 7: Favorite animated feature
Day 8: Favorite thriller
Day 9: Favorite musical
Day 10: Favorite foreign film (kotimainen elokuva)
Day 11: Favorite kid's movie
Day 12: Favorite love story
Day 13: Favorite chick flick
Day 14: Favorite documentary
Day 15: Favorite play adaptation
Day 16: Favorite book adaptation
Day 17: Least favorite book adaptation
Day 18: Film that is your guilty pleasure
Day 19: Film that made you cry the hardest
Day 20: Movie with your favorite actress
Day 21: Movie with your favorite actor
Day 22: Movie you wish you could live in
Day 23: Movie that inspires you
Day 24: Movie with your favorite soundtrack
Day 25: Movie with the most beautiful scenery
Day 26: Movie you're most embarrassed to say you like
Day 27: Movie with your favorite villain
Day 28: Movie with your favorite hero
Day 29: First movie you ever remember watching
Day 30: Last movie you watched

Tarkoitus olisi kait vetäistä elokuva-aiheinen kirjoitus kolmenakymmenenä peräkkäisenä päivänä, mutta minulla meni siihen kirjahaasteeseenkin muistaakseni vähän yli vuosi, joten en hötkyile nytkään. Haastekirjoitus tulee kun tulee, ja välillä muuta. Mutta mennään nyt saman tien tämä haasteen eka kohta: Suosikkielokuvani.

Day 1: Favorite film

Tällaista kysymystä pidetään perinteisesti lähes mahdottomana vastata, ja sitähän se periaatteessa onkin. Se mikä on üüberiä parhautta juuri tällä hetkellä, voi olla ensi viikolla jokin aivan muu elokuva. Muistelen ensimmäisen ehdottoman suosikkileffani olleen E.T. joskus silloin kun se oli uusi ja minä n. 12-vuotias. No nyt se ei enää ole suosikkini ja itsekin olen hieman ikääntynyt. Päätin jo vuosia sitten juuri tällaisia valintatilanteita varten sanoa kaikkiin suosikkileffakyselyihin sen kummemmin miettimättä A Clockwork Orange (1971). Tämä vastaus ei voi koskaan olla kovin paljon väärässä.

Stanley Kubrickin ohjaama ikoninen Kellopeliappelsiini teki joskus about 17-vuotiaana sen elokuvakerhon teatteriesityksenä nähdessäni huikean vaikutuksen. Häiriintynyt tarina Beethoveniin ja väkivaltaan hurahtaneesta Alexista outoine lavastuksineen ja puheenparsineen oli nastaa jo sinänsä, mutta jopa teini-ikäinen minä sain otetta elokuvan ja Anthony Burgessin alkuperäisteoksen yhteiskunnallisista viitteistä. Kun leffa on vielä perfektionisti Kubrickin selluloidille loihtima, on kasassa huonosti mihinkään genreraameihin sopiva paketti viihdettä, taidetta, seksiä, väkivaltaa, scifiä, kauhua, musiikkia ja kaiken taustalla on kuitenkin selkeä ajatus, idea, sanoma. En ole katsonut elokuvaa varmaan kymmeneen vuoteen. Pitänee korjata asia piakkoin.

Psykedeelisiä zombietanoita!

Haudontapussi

Leucochloridium paradoxum on vinkeä laakamatoihin kuuluva tiehytmato, jolla on jo parasiitiksikin harvinaisen kiero ja bisarri lisääntymistaktiikka. Tiehytmadon hedelmöittyneestä munasta kehittynyt ripsitoukka muuttuu kotilotyyppisen etanan ruoansulatusjärjestelmässä sporokystaksi, eräänlaiseksi haudontapussiksi, jossa muhii jopa satoja toukkia. Pussi valtaa tyypillisesti etanan tuntosarvet sisältäpäin turvottaen ne paksuiksi, värikkäiksi ja sykkiviksi diskovaloiksi!

Samalla etana zombifioituu; kun normaali etana hakeutuu hämäriin paikkoihin, kiipeää infektion saanut nilviäinen avoimemmille mestoille näkösälle osumaan helpommin saalistajien silmiin. Psykedeelisillä väreillä sykkivät tuntosarvet muistuttavat isoja liikkuvia toukkia, mikä houkuttelee lintuja nappaaman etanan ruoaksi. Ja linnut ovat vasta se loismatomme varsinainen isäntäeliö - etanan osaksi jää sykkiä diskoväreissä syöttinä ja toukkasäiliönä ennen syödyksi tulemistaan. Linnun ruoansulatuksessa haudontapussista vapautuvat toukat sitten lisääntyvät keskenään tuottaen munia, jotka lintu ulostaa kloaakistaan pihalle. Pihalla mönkivät kotilot nauttivat tällaisia linnunkakkoja sitten muun ruoan ohessa ravinnokseen, ja näin ympyrä sulkeutuu. Uusia diskozombietanoita on tulossa!

Ja sama videona:

Tappajalimppu, eli kun itseäni töissä puukotin

Kaikki alkoi limpusta. Eräs työtoverini toi vähän ennen joulua itse leipomiaan isoja ruislimppuja lahjaksi lähimmille työkavereilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Minäkin sain oman joululimppuni. Minulla oli niihin aikoihin paha tapa syödä loppuiltapäivisin suklaapatukoita tai jotain muuta epäterveellistä. Koska ruislimppu säilyy hyvin ja oikeastaan vain paranee vanhetessaan, en vienytkään sitä kotiin vaan jätin sen terveellisemmäksi välipalavaihtoehdoksi työhuoneeseeni. Hain kahvihuoneesta lautasen ja löysin sellaisen muovikahvaisen terävän hedelmäveitsen, jolla pystyin leikkaamaan itselleni siivun tai pari aina kun verensokerit laskivat nälkätasolle. Leipä oli herkullista jopa ilman voita, ja jemmasinkin limpun lautasineen veitsineen työhuoneeni kaappiin, josta sen sai  helposti esille ja vetelin viipaleen jos toisenkin siinä tietokoneen edessä istuessani kun nälkä yllätti.

Tappajalimppu

Muutaman päivän kuluttua limppu oli tekeytynyt jo siinä määrin, että sen kovettunut kuori vaikeutti leikkaamista huomattavasti. Pidin leipää pystyasennossa lautasen päällä työpisteeni näppäimistön edessä olevalla kapealla pöytäkaistaleella ja nyrhin siitä vaivalloisesti viipaletta irti. Jouduin käyttämään melkoisesti voimaa saadakseni veitsen sahaamaan leipää kunnolla, ja runnoin lopulta niin kovaa, että veitsen terä jumittui limppuun siten, että siitä irtosi kahva. Käteni lipesi, ja niin limppu kuin lautanen sekä veitsen irronnut terä ja kahva putosivat pöydältä. Selkäydinrefleksillä mitään ajattelematta koetin estää tavaroiden putoamisen lattialle asti napsauttamalla reiteni kiinni. Pahaksi onneksi veitsen irtoterä oli ehtinyt pudota poikittaisasennossa jo jalkojeni korkeudelle, joten onnistuin painamaan oikealla reidelläni terän vasempaan reiteeni, johon se jäi pystyyn.

Esimerkki halvan kiinalaisveitsen toiminnasta.

Kipua merkittävämpi oli se epäuskon tunne, kun tuijotin reidessä törröttävää veitsenterää. Miten näin voi käydä? Jospa vain paksuhko farkkukangas pitää terää tuolla tavalla pystyssä ja se vain tökkäsi ihoa rikkomatta sitä? Tartuin tukevalla otteella terään ja kiskaisin sen irti. Vihlova kivunvälähdys. Kyllä se oli ihan lihassa pystyssä. Mutta hitto, nythän haavasta vuotava veri sotkee housuni! Kiskoin hetimiten farkut alas. Verta tuli, mutta sen verran maltillisesti, että olin näköjään sentään missannut reisivaltimon. Painoin nenäliinan haavaa vasten. Jaa, mutta nyt minulla on housut nilkoissa tässä tietokoneen monitorin äärellä, mitä jos joku paukkaa sisään? Ähelsin vaivalloisesti farkut edelleen kintuissa hyppien ovelle, hyvä kun en kaatunut turvalleni, ja lukitsin sen pikaisesti. Toistaiseksi turvassa!

Mutta mitä tehdä edelleen vuotavalle haavalle? Lääkekaappi laastareineen on 30 metrin päässä käytävällä. Enhän minä sinne voinut mennä housut nilkoissa. Käsi housuissa haavaa painaen kaapille kipittäminen ei tuntunut sen paremmalta ajatukselta kuin nenäliinan reiteen teippaaminenkaan. Nilkutin takaisin työpisteeseen ja soitin naapurihuoneen Ilonalle.

- Moi just aj... [keskeytän]
- Onko sulla laastareita mukana?
- Täh? Laastareita? Odotas.... [penkomisen ääntä] ...joo, on mu... [keskeytän]
- Tuo äkkiä tänne!

Kipitin takaisin ovelle ja kun kuulin askeleiden lähestyvän, avasin oven ja vedin Ilonan nopeasti sisään lukiten oven uudestaan. Seisoin siinä hänen edessään housut kintuissa painaen veristä paperitolloa reittäni vasten. Onneksi ovi oli lukossa - jonkun työkaverin paukkaaminen sisään naispuolisen työkaverin tarkastellessa nivusteni tienoita olisi tehnyt vaivaannuttavasta tilanteesta suorastaan kiusallisen.

- Mitä ihmettä sä oot nyt taas tehnyt?
- No kun mä sain limpun...
- ... Minkä ihmeen limpun?

Olin jostain syystä nähnyt parhaaksi oven lukitsemisen jälkeen siivota limpun pois näkyvistä kaappiin. Vain veitsenkappaleet lattialla lojuivat, joten änkyttävä selitykseni oli vielä astetta absurdimpi. Vähitellen tapahtumat valkenivat Ilonalle. Harvoin näkee ihmistä todella kierivän naurusta lattialla. Tarinan opetus lienee se, että pitää käyttää oikeita välineitä oikeassa paikassa (ei halpoja kiinalaisveitsiä leivänleikkuuseen tietokoneen ääressä), ja itsekastraation tai muiden ikävien terveysongelmien välttämiseksi putoavia esineitä EI pidä ottaa kiinni jaloilla.