Day 3: Favorite comedy
Tähän ei ole kuin yksi oikea vastaus:
Coenin veljesten kulttiklassikko
The Big Lebowski (1998). Elokuvaa suositeltiin minulle aikoinaan ihan väärin argumentein: Veljesparin edellinen leffa
Fargo oli kuulemma '
ihan paska' tähän verrattuna. Suosittelijan ideana oli tietysti todistella, että niinkin hyvä elokuva kuin mitä Fargo on, on tähän verrattuna silti surkea. Ei se noin toimi. Fargo on loistava elokuva, ja sitä vähättelemällä Lebowskia katsoikin ensimmäisellä kerralla vähän kädet puuskassa, sellaisella asenteella että
no miten tämä nyt on sitten niin erinomainen? Olihan se ihan hauska jo ekalla kerralla, mutta vääristyneet ennakko-odotukset veivät leffan parhaan terän. Ja kuten parhaat leffat usein, tämä ei muutenkaan kolissut heti ekan katsomisen jälkeen vaan komediaan ikään kuin kasvoi ajan kanssa. Taisi mennä muutama vuosi, ennen kuin elokuvan näki seuraavan kerran, luultavasti jollakin tv-esityskierroksella, ja se olikin sitten menoa. Nykyään, yli kymmenen katselukerran jälkeen, leffan lähes jokainen repliikki naurattaa, ja katselutapahtumasta itsestään on tullut liki yhtä hupaisaa kuin mitä itse elokuvan huumori on.
Mistä tämä muka niin erinomaisen hauska komedia sitten kertoo? Vanhenevasta hipistä, jonka työttömän vetelehtijän elämään kuuluu lähinnä kavereiden kanssa keilaaminen. Arki muuttuu kuitenkin eräänlaiseksi absurdiksi dekkaritarinaksi, kun pari kovanaamaa pahoinpitelee hänet kotonaan samalla pilaten virtsaamalla hänen mattonsa, joka sivumennen sanoen todella kruunasi huoneen. Käy nopeasti ilmi, että gorillat ovat väärässä osoitteessa, kun hipillä sattuu olemaan sama nimi kuin samassa kaupungissa asuvalla miljonäärillä. Elokuvassa seuraa sitten korvaavan maton etsimistä, paljon keilaamista ja kidnappausmysteerin selvittelyä. Onkin syytä kysyä: Miksi näistä lähtökohdista ponnistavan elokuvan pitäisi olla mitenkään hauska? Sitä ihmettelimme mekin vaimon kanssa, mutta nykyään Lebowskin seikkailuja tulee kerrattua lähes vuosittain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti