Sosiaalietuuksien väärinkäyttö ja harmaa talous

Katselin TV2:n Docventures-ohjelmapaikalla jokin aika sitten tulleen The Queen of Versailles -dokumentin, jossa seurattiin tosi-tv-hengessä yhdysvaltalaisen lomaosakekeisarin perheen joutumista vuoden 2008 finanssikriisin keskelle. Amerikan suurimman yksityiskodin rakennustyöt menivät jäihin ja käsittämättömässä yltäkylläisyydessä elänyt perhe joutui miettimään arkensa uusiksi. Leffa on ihan suositeltavaa katseltavaa, mutta etenkin sen jälkeen käyty keskustelu, ns. Docventuresin jälkiliukkaat, jonka ohjelmaisännät Tunna Milonoff ja Riku Rantala kävivät vieraanansa olleen taloushistorian professorin Markku Kuisman kanssa innosti etsimään lukuja harmaasta taloudesta ja sosiaalitukien väärinkäytöstä.

Jokin aika sitten sosiaalista mediaa syvästi järkyttänyt ns. sossu-Tatun tapaus loi keskusteluilmapiirin, jossa annettiin ymmärtää sosiaalietuuksien väärinkäytön olevan keskeinen ongelma yhteiskunnassamme. (Tatulle tosin taisi riittää elämiseen ihan lailliset tuet, eikä kyse ollut ihan sataprosenttisesti väärin perustein huijatuista tukieuroista.) Docventuresin keskustelussa, kuten monessa muussakin yhteydessä, kuitenkin muistutetaan että sossuhuijarit ovat pisara meressä verrattuna yritysten veronkiertoon ja muuhun harmaaseen talouteen. Millaisia nämä luvut sitten ovat? En kovin kauan viitsinyt googlailla, mutta aika äkkiä varmistui se, ettei kukaan varmuudella tiedä paljonko verottajan ohi virtaa maksuliikennettä tai millaisia summia kansalaiset huijaavat tukina yhteisistä verovaroistamme. Esim. Stakesin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan väärin perustein maksettujen etuuksien arvoksi arvioitiin yli 20 miljoonaa euroa, kun taas pari kuukautta sitten Kelan johtava tutkija arvioi vuosittaisten väärinkäytösten pyörivän neljän miljoonan euron paikkeilla. Harmaan talouden aiheuttamia valtion verotulojen vuotuisia menetyksiä tutkija arvioi olevan vähintään 4-5 miljardia euroa.

Syötin mielenkiinnosta lukuja Exceliin ja tein pallograafin, jossa pallot ovat lukujen mukaisessa suhteessa toisiinsa, jos vaikka visuaalisuus auttaisi muodostamaan kuvaa veronkierron ja tukihuijausten suhteesta. Klikkaa kuva luettavammaksi.

Kuvassa on pallot (musta ja harmaa) molemmille löytämilleni tukiväärinkäytösluvuille, joista musta on siis tuoreempi. Vertailun vuoksi laitoin oranssinsävyiset pallot myös arvioille tukien alikäytöstä. Jo niiden keskinäinen ero on huikea, mutta aika kuvaavaa on, että tukiin oikeutettujen mutta niitä nostamatta jättävien euromäärä on edelleen moninkertainen tukien väärinkäyttäjiin nähden. Aivan oma lukunsa on sitten tuo punaisen tissin näköinen pallo, joka kuvastaa 5 miljardin veroeuron menemistä ohitse yhteisen verokertymämme. Siihen sisältyy pienempinä palloina kansainvälisen sijoitustoiminnan veronkierto ja yksityishenkilöiden veroparatiiseista saama korkotuotto, joista jälkimmäinen on yli kaksinkertainen Kelan tutkijan arvioon vuosittaisesta tukihuijauksesta. Kuvaan olisi voinut lisätä vielä 115 miljoonan euron kokoisen pallon kuvaamaan Kelan takaisinperimiä tahattomia liikamaksuja. Se olisi vähän isompi tuota vaaleammanoranssia palloa.

Toki tuo punervansävyinen tissinnäköinen veronkiertomiljardipallo on sitä samaa porukkaa, joka pitkälti myös ihan oikeita verotuloja kassaan tuo. Samoin on syytä muistaa, että Suomessa tilanne on muihin maihin verrattuina varsin maltillinen sekä veronkierron että tukihuijaamisten osalta. Mutta ihan vain mittasuhteita tarkastellakseni nuo löytämäni luvut samaan kuvaan iskin. Lukuja voi taatusti kritisoida ja löytää niistä mitä erilaisimpia variaatioita eri vuosille. Nämä nyt vaan on kaivettu nopeasti netistä googlaamalla. Ohessa lähteet:

http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-kelaa-huijataan---vaarinkaytoksiin-miljoonia-vuosittain/265094
http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Lehtiarkisto/Haasteet2011/Haaste12011/1302672583090
http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=ov27110161110618&cmd=download
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-3/veronkiertotemppu-kuinka-se-tehdaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101200/071kuivalainen.pdf?sequence=1
http://www.savonsanomat.fi/savo/kela-petoksista-miljoonatappiot/1079052

Lihattoman lokakuun loppuraportti

Tulipahan yllytyshulluna tätäkin nyt kokeiltua. Vedin siis koko lokakuun semivege (lakto-pesko-ovo) -ruokavaliolla Docventuresin haasteen mukaisesti. Listaan joitakin havaintoja:

• Kalaa tuli syötyä jonkin verran normikuukautta enemmän.
• Kasvisruoka vie nälän aivan yhtä hyvin kuin liharuoka. Useammin minulla on normaaleina sekasyöntiaikoina ollut töistä lähtiessä sudennälkä kuin nyt vegelokakuuna.
• Lihaan lankesin vain kerran, ja siihenkin ennalta suunnitellusti. Työpaikan henkilöstöruokalan torstaisesta hernekeitto-pannukakkukombosta ei ole kahteentoista vuoteen tingitty, eikä tingitty nytkään. Kolmena torstaina neljästä hernari oli oikeasti lihatonta, mistä pisteet Juvenekselle.
• Laihtunut en ole grammaakaan, ennemminkin päinvastoin (lihonut gramman?) vaikka henkilöstöruokalan emäntä mm. laihtumista ja mielialanmuutoksia ennakoikin.
• Yleinen olotila ei muuttunut juuri miksikään. Vegeily ei siis esim. tehnyt oloa kevyemmäksi tai muutenkaan euforisemmaksi. Ei tosin nälkäiseksi tai kurjemmaksikaan.
• Lihaa ei alkanut mystisesti tehdä normaalia enemmän mieli kun siitä tuli kielletty hedelmä (sic!)
• Kanssaihmisten, ei tosin oman lähipiirin, satunnainen ärsyyntyneisyys lihattomasta lokakuusta huvitti. Mikä siinä vegeilyssä niin ärsyttävää on? Itse tuppaan nykyisin välttämään turhista asioista ärsyyntymistä ja valittamista. Turhaa energianhukkaa. Eniten taitaakin ärsyttää muiden ärsyily turhista asioista.
• Pyynikintorin kiinalaisen grillin vuosikausien suosikkiannokseni, kääg, on aivan yhtä hyvää tofuversiona. Itse asiassa kana menee kyseisessä annoksessa vähän hukkaan, kun sen maku peittyy mausteisiin. Syön siis jatkossakin käägin tofulla.
• Quorn. Tehtiin sellaista paprika-sipuli-ruokakermapohjaista kastiketta, johon usein laitettiin kanaa, mutta Quornkuutiot ajoivat saman asian sekä maullisesti että rakenteellisesti, eli oli aika jees. Sen sijaan Quorn-burgerpihvit maistuivat liikaa maksapihveille. Ei sillä että minulla olisi jotain maksaa vastaan, mutta nämä eivät oikein toimineet. Quornia jäi vielä 'jauheliha'-versiona ja 'fileinä' pakastimeen, joten sitä syödään vielä jatkossakin.
• Kasvisruoat ovat keskimäärin aivan yhtä hyviä kuin sekaruoatkin. Tämä oli periaatteessa tiedossa jo ennestään, kyllähän meillä kotona toisinaan syödään vegeruokia ilman mitään teemakuukausiakin. Niitä ei vain ole ajateltu erityisesti kasvisruokina, vaan se on vain sen päivän ruoka. No big deal.

Miten tästä eteenpäin? Jauhelihaa ja kebapia on tullut vedettyä heti marraskuun koitettua. Voisi kuitenkin katsastaa, josko saisi ostettua jotain lähilihaa pakkaseen suoraan tilalta. Tai riistaa. Ja henkilöstöruokalassa tuli uusia realistisia vaihtoehtoa niille päiville kun lihavaihtoehdot ovat surkeita. Varmaan tulee jatkossa muutenkin lisättyä kasvissapuskan suhteellista osuutta, vaikka tulen luultavasti aina olemaan sekasyöjä, joka haluaa kokeilla kaikkea. Kaiken kaikkiaan hyvä että ruokaan ja siihen liittyviin tottumuksiin tuli kiinnitettyä normaalia enemmän huomiota. 

Kekri

Tämän vuoden kurpitsassa ei ollut keittoaineksia, mutta siemenet menevät paahtoon. Muutenkin on normaali sadonkorjuu-vainajienpalvonta-karnevaalimeininki.

Pareidolia

Vihaiset pylväät

Olen aina erottanut näennäisen kaoottisessa kuvioinnissa, satunnaisissa hahmoissa ja jopa äänissä tuttuja muotoja. Pikkupoikana voimalinjojen pylväät vaikuttivat vihamielisiltä tanassa seisovilta olennoilta.Venematkalla tuttavien mökille perämoottorin melskeestä alkoi erottua rytmikäs musiikki. Tarpeeksi kauan television ns. lumisadetta tuijottamalla huomasin pystyväni silmilläni 'ohjaamaan' kohinan osia aika friikillä tavalla. Samantapaiset havainnot ovat jatkuneet aikuisiälle asti. Taloyhtiömme vanhassa saunassa oli lattiassa demonin kasvot, jonka kanssa otin aina tuijotuskilpailuja. Mökkisaunan kiuaskivissä on tälläkin hetkellä selvästi parinkin saunatontun kasvot. Kuulen näinäkin päivinä toisinaan työhuoneessani kuuluvassa tietokoneen tuulettimen ja ilmanvaihdon sekaisessa huminassa joskus niinkin selvää musiikkia, että olen mennyt käytävään kuulostelemaan että kuka helvetti täällä kuuntelee naiskirkkokuorolaulua.

Teknopossut

Ilmiö on nimeltään pareidolia ja se on varmaan kaikille jossain määrin tuttu ihan jokapäiväisestä elämästä tai vaikka Rorschachin musteläiskätesteistä ja paahtoleipään tai koiran ahteriin ilmestyvästä Jeesuksesta. Eräs tuttu säikähti vuosia sitten pahemman kerran, kun hän muistaakseni salbutamolia sisältäneellä lääkellä yskäänsä hoidettuaan joutui useiksi päiviksi tilaan, jossa hänellä oli 'värit päällä'. Toisin sanoen tietyt värit korostuivat näkökentässä epäluonnollisiksi, ja esim. autojen keulat näyttivät vihaisilta kasvoilta. Lääkkeen sivuvaikutus siis edesauttoi pareidolisten havaintojen tekemistä. Se oli kuulemma ahdistavaa vaikka yritinkin lohduttaa sillä, että moni olisi valmis maksamaan päästäkseen tuollaiseen tilaan.

Luin hiljattain että sarjakuvafinlandiavoittaja Ville Tietäväisellä on tyttärensä Ainon kanssa 'naamojen keräily' peräti harrastuksena. Aloin penkoa viime vuosien valokuvia, ja olenhan näköjään minäkin räpsinyt vahingossa ja ihan tarkoituksellakin muutaman pareidoliaotoksen matkoilla ja kotikonnuilla.

Basaari valmiina ahmaisemaan asiakkaat.

Oviankka

Ei julkisivua suotta sanota fasadiksi.

Auton kojelauta näyttää kieltä

Kroatialainen apea bunkkeri 

Vessanorsu

Robottimuurahainen

Lintujen ystävä

Kaveri kertoi hiljattain dramaattisesta talitiaisen pelastusoperaatiosta työpaikkansa sisätiloista ulos vapauteen. En sitä minäkään ole siivekkäitä ystäviämme pulaan jättänyt. Vuosia sitten saavuin aamuyöstä kotiin hieman ns. liikuttuneessa tilassa. Olin jo riisuutunut ja aikeissa painua pehkuihin, mutta kuten niin usein juuri tuohon vuorokaudenaikaan, pääsi nälkä yllättämään, joten vedin aamutakin niskaan ja menin syömään voileipää parvekkeelle. Oli kuulas, lämmin ja lähes tyyni kesäyö. Aurinko alkoi pikku hiljaa tehdä tuloaan itäiselle taivaalle. Pyhäjärven päällä leijui usvaa. Täydellinen suomalaiskansallinen sininen hetki.

Hiljaisuuden rikkoi ja minut pahanpäiväisesti pelästytti yläpuoleltani kuuluva epämääräisen räpiköivä ääni. Osittain parvekkeen ylle laskeutuvan katonreunan rännissä heilui jokin, jonka päättelin olevan siipi. Joku lintu oli pudonnut räystäskouruun! Seurasin katseellani kun siivekäs rävelsi kourussa, muttei päässyt sieltä pois. Lopulta se kulkeutui rännin kohtaan josta alkoi neljä kerrosta alas johtava syöksytorvi, ja sinnehän se tippui. Ryntäsin katsomaan parvekkeen kaiteen yli minkänäköinen otus maahan oli pudonnut, mutta ei siellä mitään ollut. Mystistä. Jotain vaimeaa kahinaa kuului jostain läheltä. Tajusin, että lintu oli syöksytorven vinossa osassa, ja yritti luultavasti kaikin voimin putkea takaisin ylöspäin. Kopistelin putkea harjanvarrella muutamaan kertaan mojovilla iskuilla, jotta lintu tippuisi paukkeen voimasta putken pystysuoraan osaan ja sitä kautta ulos, mutta ei, nyt jo äänekäs räpiköiminen kuului itsepintaisesti juuri vinon osan keskivaiheilta.

Kuoleman syöksytorvi

Mikä nyt neuvoksi? Enhän voi antaa lintuparan nälkiintyä kuoliaaksi putkeen! Sitä paitsi kuoltuaan se alkaa kuitenkin kesähelteillä haista. Tuskin se sinne harmittomasti muumioituukaan, kun paikka on kuitenkin kostea sateella ja sen jälkeen. Ja voiko parvekkeella olosta nauttia jatkossa enää tietoisena siitä että reilun metrin päässä viruu kätkössä elävältä mätänemään jätetty luontokappale? Vähän sama kuin muuraisi apotin luostarin seinään ja jäisi itse sinne asumaan. Ei, nyt oli tehtävä jotain. Purkaisin syöksytorven! Noudin päättäväisesti keittiöjakkaran sekä ruuvimeisselin ja nousin irrottamaan putken liitososien ruuveja. Koska jakkara ei ollut tarpeeksi korkea ja syöksytorvi oli jonkin verran kaiteen ulkopuolella, piti minun seistä toinen jalka keittiöjakkaran päällä ja toinen parvekekaiteen pyöreän metalliputken päällä ja kurkottaa siitä ruuveihin. Tässä vaiheessa mekastukseeni herännyt vaimo tuli parvekkeelle kysymään mitä ihmettä olin tekemässä. Sanoin irroitettu ruuvi suussani jotain, että tuolla on se lintu ja että se pitää pelastaa! Vaimo katseli unenpöpperöisenä tasapainoiluani ja mutisi: Tulisit alas sieltä, ja meni takaisin nukkumaan.

Mutta minulla oli vielä Tehtävä kesken. Kolmannen ruuvin irti saatuani putkesta kuulunut räpiköinti loppui, kuului eräänlainen suhahdus, ja tajusin että ne ruuvithan olivat sitä lintua siellä putkessa pitäneet ja nyt se oli viimein tippunut! Putkesta neljän kerroksen matkan maahan oli pudonnut siipien muodosta päätellen pääskynen, joka virui maassa kivilaatoituksella. Äkkiä portaita alas katsomaan miten linnun oli käynyt. Kun pääsin ulos talosta ja syöksytorven suuaukon luokse, ei mystistä lintua näkynyt mailla halmeilla! Joko se oli toennut koettelemuksestaan nopeasti ja lehahtanut karkuun vapauteen, tai sitten putken luona oli sattunut pääskyn pudotessa olemaan todella onnekas kissa.

Palasin ymmälläni kotiin ja istahdin vielä hetkeksi ennen nukkumaanmenoa parvekkeelle ihmettelemään mitä juuri oli tapahtunut. Pikku hiljaa aloin tajuta miten hyvä idea oli ollut keikkua neljännen kerroksen parvekekaiteen ja huteran keittiöjakkaran päällä pienessä laitamyötäisessä. Tai kuinka nerokasta oli ensin herättää naapurusto valoisan kesäyön pikkutunneilla paukuttamalla ränniä harjanvarrella ja sitten kiivetä vain silkkinen aamutakki päällä poseeraamaan kaiteen yläpuolelle leppeän kesätuulen tehdessä pieniä Marilyn-efektejä takinhelmoille.

Uusi sarjakuvablogi: Niuho & Vouho

Jo parin vuoden ajan paljon uhottu ja suunniteltu sarjakuvakriittinen blogi avattiin perjantaina. Kaverini Janne on sarjakuvatoimittaja ja itse olen lähinnä innokas lukija, joten ideana on kirjoittaa saman aiheen ympäriltä sekä journalistin että diletantin näkökulmasta. Itsehän en edes osaa olla kunnolla kriittinen, mutta intoilen mielelläni asioista, joista tykkään. Kun sarjakuvafinlandiavoittaja Lauri Ahonen vielä murjaisi Helsingin sarjisfestareilla hupaisan nimiehdotuksen blogille, oli se enää ekoja kirjoituksia vaille valmis. Ja nyt nekin on riipustettu luettaviksi, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lisätä Niuho & Vouho blogilukulistallensa!

Lihallinen torstai

Lihattoman lokakuun ensimmäinen liharuoka tuli syötyä tänään. Ennakoin sen tosin jo ennen haasteen alkua; hernekeiton syöminen pannukakun kera torstaisin on työpaikkakanttiinin yli kaksitoistavuotinen perinne, josta ei edes ituhippeilyn takia livetä. Viime viikolla ne tekivät kasvissyöntihaasteen kunniaksi hernaristakin kasvisversion (liha korvattu porkkanakuutioilla, eikä se kyllä välttämättä ollut toimivin ratkaisu), mutta tällä viikolla tarjolla oli vain jauhelihalla aateloitua papusoppaa. Ja hyvää oli.

Muuten on vegekuun reilu ensimmäinen viikko mennyt ihan mukiin. Kasvisruoka on ollut pääsääntöisesti hyvää - eivät ne lihapitoisetkaan safkat järjestään kulinaariorgasmeja tarjoile - ja nälkä on pysynyt poissa ihan samalla tavalla kuin vielä syyskuun puolella. Ja kalaa sekä äyriäisiähän on tullut nautittua entiseen malliin. Mitään kummempaa muutosta yleisessä olotilassa ei ole tapahtunut, eikä lihaa ole pahemmin tehnyt mieli vaikka nyt se onkin muuttunut kielletyksi hedelmäksi (sic!) Jatketaan siis vegelinjalla vastedeskin.