30.10.2013

Pareidolia

Vihaiset pylväät
Olen aina erottanut näennäisen kaoottisessa kuvioinnissa, satunnaisissa hahmoissa ja jopa äänissä tuttuja muotoja. Pikkupoikana voimalinjojen pylväät vaikuttivat vihamielisiltä tanassa seisovilta olennoilta.Venematkalla tuttavien mökille perämoottorin melskeestä alkoi erottua rytmikäs musiikki. Tarpeeksi kauan television ns. lumisadetta tuijottamalla huomasin pystyväni silmilläni 'ohjaamaan' kohinan osia aika friikillä tavalla. Samantapaiset havainnot ovat jatkuneet aikuisiälle asti. Taloyhtiömme vanhassa saunassa oli lattiassa demonin kasvot, jonka kanssa otin aina tuijotuskilpailuja. Mökkisaunan kiuaskivissä on tälläkin hetkellä selvästi parinkin saunatontun kasvot. Kuulen näinäkin päivinä toisinaan työhuoneessani kuuluvassa tietokoneen tuulettimen ja ilmanvaihdon sekaisessa huminassa joskus niinkin selvää musiikkia, että olen mennyt käytävään kuulostelemaan että kuka helvetti täällä kuuntelee naiskirkkokuorolaulua.

Teknopossut
Ilmiö on nimeltään pareidolia ja se on varmaan kaikille jossain määrin tuttu ihan jokapäiväisestä elämästä tai vaikka Rorschachin musteläiskätesteistä ja paahtoleipään tai koiran ahteriin ilmestyvästä Jeesuksesta. Eräs tuttu säikähti vuosia sitten pahemman kerran, kun hän muistaakseni salbutamolia sisältäneellä lääkellä yskäänsä hoidettuaan joutui useiksi päiviksi tilaan, jossa hänellä oli 'värit päällä'. Toisin sanoen tietyt värit korostuivat näkökentässä epäluonnollisiksi, ja esim. autojen keulat näyttivät vihaisilta kasvoilta. Lääkkeen sivuvaikutus siis edesauttoi pareidolisten havaintojen tekemistä. Se oli kuulemma ahdistavaa vaikka yritinkin lohduttaa sillä, että moni olisi valmis maksamaan päästäkseen tuollaiseen tilaan.

Luin hiljattain että sarjakuvafinlandiavoittaja Ville Tietäväisellä on tyttärensä Ainon kanssa 'naamojen keräily' peräti harrastuksena. Aloin penkoa viime vuosien valokuvia, ja olenhan näköjään minäkin räpsinyt vahingossa ja ihan tarkoituksellakin muutaman pareidoliaotoksen matkoilla ja kotikonnuilla.

Basaari valmiina ahmaisemaan asiakkaat.

Oviankka

Ei julkisivua suotta sanota fasadiksi.

Auton kojelauta näyttää kieltä

Kroatialainen apea bunkkeri 

Vessanorsu

Robottimuurahainen


1 kommentti:

  1. Lapsena niitä näki vaikkapa verhoissa. Pesukoneeni sanoo lingotessaan Juhani, Juhani, Juhani aika tiukalla äänensävyllä vielä.

    VastaaPoista