Ruusu-kissan hissivenytys

Viimeinkin saimme taltioitua yhden kissamme kuuluisista hissivenytyksistä.


Edit: Näitä venytyksiä on sittemmin tallennettu lisääkin!

Elävien kuolleiden Fingerpori

Allekirjoittanut

Blogia lukeneet saattavat tietää satunnaisesta harrastuksentapaisesta toiminnastani pyytää sarjakuvantekijöitä piirtämään itseni zombina. Näitä karikatyyrejä on kertynyt jo toistakymmentä. Kun tapasin Tampereen kirjamessuilla Fingerporin piirtäjän Pertti Jarlan toisen kerran, hän muisti piirtäneensä edellisellä kerralla minut zombiksi, ja ehdotti piirtävänsä albumin sisäkanteen tällä kertaa haudasta nousseen Heimo Vesan. Siitä lähtien ostamiini Fingerpori-julkaisuihin on kirja- ja sarjistapahtuma toisensa jälkeen piirtynyt epäkuolleita fingerporilaisia.

Heimo Vesa on kokolemani kaikkien aikojen ensimmäinen zombifioitunut fingerporilainen.

Jeesushan oli zombi jo eläessään. Tai siis...

Hitlerin kuolemasta on liikkunut kaikenlaisia huhuja.

Asko Vileniuksen vilautus menee vähän hukkaan.

Allan Kurma

Mustanaamio on Fingerporin vakiohahmoja. Mies, joka ei kuole koskaan, todellakin.

Kunnanjohtaja Homelius

Minä sulle irtoraajan näytän.

Rieti-kissa. Jarla halusi piirtää vaihteeksi zombieläimenkin.

Pyysin vahingossa Rivo-Riitasta zombiversion uudelleen, kun en muistanut, että sellainen jo oli.

Edit: Tampere Kuplii -tapahtumasta saaliina pari Fingerporizombia lisää.

Mumbain zombiväylä

Palasin juuri Intiasta. Vaikka kaikenlaista liikennekaaosta on tullut eri maissa ennenkin todistettua, niin Mumbain trafiikki oli taas jonkinasteinen hämmennysennätys. Olin myös jäädä hevosen alle. En huomannut ollenkaan Victoriakärryä vetänyttä hummaa katua ylittäessäni. Se tuli vauhdilla pysähtyneen kuormurin vasemmalta puolelta ja olin jo ehtinyt ylittää kadun sen editse ennen kuin olin edes nähnyt sitä. Kaakki oli mennyt takaani vain millien päästä. Tunsin kuinka sen kavio astui sandaalini päälle sille about sentin kaistaleelle, joka näkyy kantapääni takaa. Vaimo ja poika pelastuivat myös täpärästi, kun joku katua ylittänyt veti heitä taaksepäin, ja vaimo sanoi nähneensä ikään kuin hidastettuna kuinka kaikilla neljällä kaviollaan jarruttava hevonen liukui minun ja heidän välistään katukivetystä pitkin.

Zombien kulkuväylät oli kuitenkin merkitty huolella. Vai onko tuo Frankensteinin hirviön suojatie?

Kirjahaaste: Suosikkikahvipöytäkirja

Day 30: Favorite coffee table book

Oho. Kirjahaasteen viimeinen osa on jäänyt roikkumaan blogilliseen limboon, vaikka kyseessä on yksi haasteen helpoimmista kohdista. Noihin moniin muihin kun piti tosissaan miettiä sopivaa kirjaa. Lisäksi koko haasteen tarkoitus oli varmaan päivittää blogia oikeasti 30 peräkkäisen päivän ajan. Minulla meni hommaan näköjään reilut 13 kuukautta, eikä laatu edes korvaa määrää. Tai oikeastaan nopeutta. Tai jotain.

Elämän pirstaleiden boheemiudestaan tarkka taiteilija

Kahvipöytäkirja lienee sellainen opus, joka olisi olohuoneessa jossain näkösällä, aina valmiina selailtavaksi. Sellainen, jonka soisi vieraidenkin näkevän: Oo, täällähän luetaan mielenkiintoista kirjallisuutta, kuinka syvällistä! (Siis vähän samanlainen ilmiö kuin tällaisiin kirjahaasteisiin vastaaminen sosiaalisessa mediassa...) Ranskalaisen satiirikon Gerard Lauzierin mainiossa sarjakuvassa Elämän pirstaleita maalle vetäytynyt 'pirstomistaiteen kuuluisuus' panikoi ennen median haastattelijoiden saapumista, että talossa on liian siistiä ja pöydillä lojuu suurelle taiteilijalle ihan vääriä kirjoja. Jostain tuollaisesta on varmaan kahvipöytäkirjoissakin kysymys. Mekastin blogissa jokin aika sitten ostamastani überhienosta luuvarastoja ja ossuaareja käsittelevästä kirjasta The Empire of Death, joka itse asiassa lojuu tälläkin hetkellä näkyvillä olohuoneessamme. Se jos mikä on kahvipöytäkirja. Päätin kuitenkin päättää tämän kirjahaasteen eräällä toisella kirjallani, joka vaikka kirjahyllyn uumenissä nytkin piileskelee, on ehkä lopulta se rakkain tällä saralla.

Huomaa tyylitön eläinkuosi

Törmäsin joskus 90-luvun puolivälissä Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa isoon järkäleeseen nimeltä The Encyclopedia of Bad Taste. Pitkän linjan John Waters -fanina huonon maun ja kitschin viehätys oli avautunut minulle jo teini-iässä, joten kirja tuntui sopivan minulle kuin voi silmään. Muka köyhänä ja taatusti saitana opiskelijana en raaskinut ostaa opusta omaksi, mutta kuten aina tuollaiset mieliteko-ostokset, tämäkin jäi kaivelemaan mielen perukoille sikäli tiiviisti, että olihan sitä myöhemmin sitten pakko talsia takaisin ensyklopediaa ostamaan. Ikävä kyllä kirjaa ei enää ollut valikoimassa.

Kului useita vuosia. Yhdysvaltalainen nettituttu muutti Tampereelle. Tapasimme tuolloin usein keskustassa kahviloissa, ja jossain vaiheessa tämä huonon maun tietoteoskin tuli puheeksi. Amerikan kaveri käy silloin tällöin kotimaassaan, ja itsekin kirjadiggarina intoutui katselemaan paikan päältä, josko minulle ensyklopediaa löytyisi. Ja löytyihän se jostain antikvaarisesta kirjakaupasta, varmaan jollain viidellä dollarilla, jota kaverini ei edes suostunut ottamaan minulta korvaukseksi.

Aviopari Jane ja Michael Sternin yli parikymmentä vuotta vanha, koko lailla americanapainotteinen ja hieman epätasainen teos paneutuu huonon maun kiehtovaan maailmaan. Puutteistaan huolimatta kirja on, kuten sanottua, kuin tehty kaltaisellelleni John Waters -fanipojalle. Opus käsittää parin kolmen sivun esseitä pääosin 70-80-lukujen kitschkäsitteistä kuten laavalampuista, puskuritarroista, havaijipaidoista, isoista tisseistä, puudeleista, hanurimusiikista jne. Jo ikääntymään päässyt kirja on paikoittain vielä pelottavan ajankohtainen, toisaalta se on viehättävä katsaus aikansa amerikkalaiseen popkulttuuriin ja joihinkin omankin lapsuudenajan ilmiöihin. Ehdottoman kiinnostavaa olisi saada päivitetty uusintapainos, eikä pahitteeksi olisi myöskään laajentaa näkökulmaa vähän eurooppalaisemmaksi. Suositeltava teos, yhtä kaikki. Ja varmana ostan itselleni vielä jonain päivänä havaijipaidan.

Vitsejä pepusta

Lokakuussa Pippa Middleton osoitti hallitsevansa pepustapuhumisen jalon taidon. Nyt sieltä pukkaa jo vitsiä! Odottelemme koska pepusta alkaa kuulua onomatopoeettisesti proosaa.

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.

Kera

Kovasti tuntuu olevan nyt muotia kääntää sanajärjestys, jos käytetään mukanaoloa merkitsevää kirjakielehtävää sanaa kera.

- Söin pannukakkua kera kermavaahdon ja mansikoiden.
- Mennään veneilemään kera puolison ja koiran.

Sen ymmärtäisi joten kuten, jos teksti olisi muutenkin runollista tai tyyliteltyä, mutta jengi käyttää Yoda-sanajärjestystä aivan kuin kuvittelisi, että 'kera' vaatii genetiivissä olevan substantiivin peräänsä. Ei se vaadi. Ihan sama kuin juttelisi, että

- Juusto on päällä pöydän.
- Kirje oli pudonnut taakse kirjahyllyn.

Kyseessä on suurin piirtein yhtä kummallinen kielen oikku kuin se, jossa niin ikään mukanaoloa ilmaistaan kirjoittamalla sanat yhteen:

- Olen menossa äidinkanssa ravintolaan.
- Lenkille Mustinkaa.

Ja jälkimmäinen tapa tuntuu olevan yleinen juuri sellaisilla henkilöillä, jotka eivät muuten vaivaudu kirjoittamaan yhdyssanoja yhteen.