Margariinimerkki kujeilee

Katukuvassa on viime aikoina näkynyt näitä margariinivalmistajan tarjoamia kivoja anagrammitehtäviä.

Kojo, telo tekokulli. Matias ja hitaus!

Nekfrogmantik

Mökkilammessa kellui vappuna joku outo Cthulhunnäköinen möykky, joka osoittautui kasaksi kutevia rupikonnia. Yhden jalka roikkui omituisesti. Viikon kuluttua sama kasa lillui rantavedessä edelleen, mutta yksi konnista oli ilmeisesti hukkunut kevätkarkeloiden aikana ja ehtinyt jo 'muumioitua'. Tätä eivät innokkaat konnat panneet pahakseen vaan jatkoivat  innokkaasti kutupuuhiaan. Mitä helvettiä nyt taas, luonto?

Arkistojen aarteita

Eipä ole jaksanut pahemmin bloggailla. Pidemmittä puheitta siis asiaan. Työpaikkani muuttaa fyysistä sijaintiaan. Olenkin viime päivinä joutunut muuttoa varten arkistoimaan ikivanhoja kyselylomakkeita nykyaikaisiin arkistolaatikoihin kellaritiloissa, joihin on useamman vuosikymmenen aikana kertynyt aikojen saatossa kaikenlaista tutkimusroinaa.

Vielä 1980-luvulla tutkimuslomakkeissa esitettiin kysymyksiä, joita tuskin tänä päivänä ihan samanlaisilla sanamuodoilla kysyttäisiin.

Kellarista löytyi laatikkokaupalla ulostetestejä. Uskoakseni käyttämättömiä.

Tällä testillä voi etsiä okkultistista verta kakasta. Pahasti päässeet testit vaan vanhentumaan.

Tutkija oli analysoinut ns. pellevastauksia eräästä kyselytutkimuksesta ja profiloinut pellejä. Hevistä diggaaminen tuntui olevan kiinnostava merkki....

...kuten myös Juice Leskisen fanittaminen. 

Pellevastausten silmäily paljasti, että ihan samanlaisia asenteita ihmisillä oli kolmisenkymmentä vuotta sitten kuin tänäkin päivänä. Törkeyksien latelu oli väliin aivan samanlaista kuin mitä nykyäänkin näkee. Niitä ei vain tuolloin voinut tyrkätä someen kaikkien näkyville.

Sarjakuvafestarointia viimeistä kertaa Finlaysonilla

Tampereen mukavimpiin tapahtumiin kuuluva sarjakuvafestivaali Tampere Kuplii on jälleen lusittu. Muutaman aikaisemman vuoden kupliita hellinyt lämmin kevätsää oli vaihtunut hyiseen ja räntäiseen tuuleen, mutta festari itsessään oli taas kerran lämminhenkinen ja monipuolinen katsaus sarjakuvaan ja sen oheisilmiöihin, kuten tilaisuudessa varsin näkyvään cosplay-osioon. (Vielä muuten ehtii tänä iltana ja huomenaamuna käydä äänestämässä Karoliina Korppoon asua Aamulehden sivulla!) Finlaysonin alueen sinänsä mukavat tilat ovat käyneet vuosien varrella kasvaneelle festarille jo sen verran ahtaaksi, että ensi vuonna koko hoito siirtyy Tampere-talolle.

Tampere kupliissa kukaan ei kuule huutoasi.

Tänä vuonna seurasin maailman ehkä tuotteliaimman strippisarjakuvaveteraanin, Suonenjoen hehtaarittoman mansikkaisännän, Jope Pitkäsen haastattelua, ja kävin katsomassa, miten Aino Havukainen ja Sami Toivonen loivat uuden supersankarin lasten avulla. (Sen nimeksi tuli Pirkkapekkapetelius Mätä-Prutku tai jotain sinne päin.) Elämää lähes suuremman Perkeros-sarjakuvaromaanin tekijä JP Ahonen kertoi seksikkäällä bassoäänellään työmetodeistaan, mikä avautui tällaiselle piirustustaidottomalle harrastelijaphotoshoppaajallekin kiinnostavasti. Petri Hiltusen luennot ovat takuuvarmoja infopläjäyksiä niin asiapitoisuudellaan kuin viihdearvoltaankin, tällä kertaa aiheena oli elokuvien sarjakuvaversiot, tuo sarjakuvataiteen alimpaan ja kunnianhimottomimpaan kastiin kuuluva alatyyppi. Sielläkin on omat kohokohtansa ja tietysti üübereimmät rimanalitukset.

Ei sarjakuvatapahtumaa ilman ekisetäilyä. Pertti Jarla on riipustellut minulle zombiversioita jo lähes koko Fingerporin asujaimistosta. Minun piti tänäkin vuonna vongata yksi uusimpaan Fingerporikokoelmaan, mutta jätin asian sen kummemmin ajattelematta sunnuntaille, jolloin ilmeni, ettei taitelija enää ole kaupungissa. Ajattelin myös, että olen kinunnut zombikarikatyyrejä itsestäni jo sen verran monta vuotta, ettei niitä enää kerry samalla tavalla kuin ennen. Kokoelmani karttui jälleen kuitenkin muutamalla huikealla zombinäkemyksellä:

Älyttömän hienon Kalevala-sarjakuvaversion tehneen
Kristian Huitulan tulkinta.

Mikael Mäkinen piirsi kuvani George the Knight vs. Zombies
-lehteen, jossa on minun kirjoittama esipuhe! Hanki omasi täältä!

Toin kotoani lahjakkaan uudehkon sarjakuvatulokkaan Emmi Niemisen tekemän
mainion Vagina Dentata -albumin, johon vonkasin nimmarin ja piirroksen päästen
samalla murjaisemaan jotain keskenkasvuisen kuoliaaksinaurattavan hauskaa
koko päivän laukussa kantamastani Emmi Niemisen vaginasta. Huippuhieno kuva!

Maan tämän hetken ehkä kuumin pilapiirtäjä Ville Rantakin
pääsi koristelemaan postikortin taustaa.

Tämä on näillä festareilla niin hauskaa: En olisi ikinä uskonut, että
nuoruuteni sankareihin lukeutuva Jukka Tilsa joskus tekisi minulle
(saati minusta) omistuspiirroksen. En mitn näe. On meny gärme zilmään.

Höö! Eka kuva, jossa zombeilee lisäkseni myös jälkikasvu. Tekijänä
Tatun ja Patun, Risto Räppääjän ja monen muun kuvittaja
Sami Toivonen.

Uunisurman talolla

Viime kesänä, uusina mökkiläisinä Kokemäellä, kuulimme vaimon kanssa saunan huilitauolla metsän takaa raikaavaa iskelmämusiikka ja ihmettelimme, että onko lähistöllä joku tanssilava, josta emme olleet vielä kuulleet.  Kello oli kai jo tuntia vaille puoliyö. Fillaroin saunan jälkeen kesäyössä muutaman kilometrin päähän, jossa erään talon pihalla oli kaksi nuorehkoa pariskuntaa nuotion ääressä, ja viereen pysäköidystä autosta soi volyymit ns. yhdellätoista sekalainen valikoima metalli-, suomirock- ja iskelmämusiikkia.

Tontille tulijaa kohtaa näky uunisurmatalon viimeisistä vaiheista.

Meininki oli kuin  Matti Ijäksen elokuvasta. Minut toivotettiin tervetulleeksi nuotion äärelle ja osoitettiin kovasti kokemäkistä vieraanvaraisuutta; käteen iskettiin oluttölkki, sain tupakierroksen vanhassa, mutta hiljattain remontoidussa talossa, pienen geologialuennon, minulle näytettiin pari retromopoa ja selvisi, että paikan emäntä oli kaksinkertainen Miss Mopo. Viivyin lopulta paikalla pikkutunneille asti. Talon isäntä lupasi myös viedä minut jossain vaiheessa myös Kokemäen Krootilan kylän uunisurmatalolle. Vaikka ajoimme kesän aikana muutamankin kerran näiden melkein-naapurien ohi, ei pihassa juuri niillä kerroilla ollut porukkaa paikalla, ja uunisurmavisiitti jäi lopulta tekemättä.

Hiljattain asia palasi kuitenkin mieleen, kun joku lehti uutisoi taas uunisurmasta. Lehdethän mielellään nostavat näitä suomalaisen rikoshistorian merkkitapauksia silloin tällöin esille. Kokemäen uunisurma on hyvin kolkko tarina kotimaisesta perheväkivallasta. Perheen viisi lasta huostaanotetaan tai adoptoidaan, ja äiti jää asumaan väkivaltaisen alkoholistimiehensä kanssa. Jossain vaiheessa rusikointi menee liian pitkälle ja isä muuraa äidin talon uunin sisään, mahdollisesti vielä elävänä. Tai näin uskotaan. Miestä ei pystytty tuomitsemaan edes kuolemantuottamuksesta todisteiden uupuessa ja rikoksen vanhettua. Pahoinpitelystä hän istui vain vuoden asuttuaan sitä ennen 12 vuotta samassa talossa, missä hänen muumioitunut vaimonsa virui vain muutaman metrin etäisyydellä uunissa. Tuomionsa istuttuaan mies palasi Krootilan taloonsa, jossa asui kuolemaansa asti 1986.

Pinkopahvissa on kiinni hyvin vanhaa sanomalehteä.

Facebook-tuttu postasi viime viikonloppuna kuvan talosta, joka järkytyksekseni onkin vastikään purettu. Viimeisimpien lehtijuttujen aiheuttama synkän turismin virta rikospaikalle sai ilmeisesti Kokemäen kaupungin purkamaan vaaralliseksi lahonneen ja rapistuneen tönön ennen kuin jotakuta sattuisi taas. Ajoimme mökiltä katsomaan vielä raunioita. Muurarintien (!) päästä löytynyt umpeenkasvanut tontti lauta- ja kivikasaksi hajotettuine taloineen on kieltämättä ankea. Raunioista pistää esiin vielä hormin rippeet ja pystyyn jäänyt kakluuni. Lautojen ja tiilien välistä löytyy huonekaluja sekä vanhoja sanomalehtiä. Taivas tiputtaa räntää ja tontilla on ahdistava tunnelma.

Ruumiskätkö oli muurin toisella puolella

Videokuvaa paikan päältä:

Zombeja pakoon Porissa

Huomiota huomiota hoo! Satakunnan suunnalla on kuukauden päästä kivaa zombitoimintaa. Ei mikään zombie walk, vaan peräti zombie run! Kyseessä on viiden kilometrin juoksukilpailu, jossa vaarana on jäädä zombien kynsiin. Tapahtuma yhdistelee urheilua, pukeutumista ja pelillisyyttä; juoksijoilla on elämiä, joita he voivat menettää matkan varrella zombeille. Vaikuttaa hauskalta.

Juoksijapaikat on jo täytetty, mutta zombeille on vielä tilaa. Kertokaa kommenteissa, jos olitte paikalla.

Lisää tapahtuman sivuilta: Zombie Run Pori 2015

Kakkakirje

Voisi kuvitella että kyselytutkimuksien tekeminen yliopistossa olisi kuivaakin kuivempaa hommaa. Työssäni olen kuitenkin törmännyt jo peräti zombiin. Paljon normaalimpaa kyselytutkimuksissa on saada kyselylomakkeen palautuskuoressa jotain sinne kuulumatonta. Kotikoomikot ovat vuosien varrella ahtaneet vastauskuoriin vanhan pipon, paperikorin sisältöä, pornokuvia, runebergintorttujen reseptin, ja saimmepa kerran pornolehti Kallenkin, jonka kannessa oli mm. teksti: Gay-Lasse hurahtaa tosi miehiin.

Tänään eräässä kuoressa palautui kuitenkin tähänastisista, öööh, mielenkiintoisin löydös: Jonkun vastaajan äidin ulostenäyte. Kyseessä oli ilmeisesti väärään kuoreen livahtanut näyte, koska lähetyksen sisällä oli toinen, käyttämätön palautuskuori. Lähetimme kakat siinä oikeaan osoitteeseen, mutta kyllähän tässä vähän jäi epäilys kalvamaan, oliko tuo vain rehellistä palautetta ja kannanottoa meille. Enpä ole kuitenkaan ennen saanut pussillista paskaa postissa.

Kotiokkultistin kakkapussi?