Uunisurman talolla

Viime kesänä, uusina mökkiläisinä Kokemäellä, kuulimme vaimon kanssa saunan huilitauolla metsän takaa raikaavaa iskelmämusiikka ja ihmettelimme, että onko lähistöllä joku tanssilava, josta emme olleet vielä kuulleet.  Kello oli kai jo tuntia vaille puoliyö. Fillaroin saunan jälkeen kesäyössä muutaman kilometrin päähän, jossa erään talon pihalla oli kaksi nuorehkoa pariskuntaa nuotion ääressä, ja viereen pysäköidystä autosta soi volyymit ns. yhdellätoista sekalainen valikoima metalli-, suomirock- ja iskelmämusiikkia.

Tontille tulijaa kohtaa näky uunisurmatalon viimeisistä vaiheista.

Meininki oli kuin  Matti Ijäksen elokuvasta. Minut toivotettiin tervetulleeksi nuotion äärelle ja osoitettiin kovasti kokemäkistä vieraanvaraisuutta; käteen iskettiin oluttölkki, sain tupakierroksen vanhassa, mutta hiljattain remontoidussa talossa, pienen geologialuennon, minulle näytettiin pari retromopoa ja selvisi, että paikan emäntä oli kaksinkertainen Miss Mopo. Viivyin lopulta paikalla pikkutunneille asti. Talon isäntä lupasi myös viedä minut jossain vaiheessa myös Kokemäen Krootilan kylän uunisurmatalolle. Vaikka ajoimme kesän aikana muutamankin kerran näiden melkein-naapurien ohi, ei pihassa juuri niillä kerroilla ollut porukkaa paikalla, ja uunisurmavisiitti jäi lopulta tekemättä.

Hiljattain asia palasi kuitenkin mieleen, kun joku lehti uutisoi taas uunisurmasta. Lehdethän mielellään nostavat näitä suomalaisen rikoshistorian merkkitapauksia silloin tällöin esille. Kokemäen uunisurma on hyvin kolkko tarina kotimaisesta perheväkivallasta. Perheen viisi lasta huostaanotetaan tai adoptoidaan, ja äiti jää asumaan väkivaltaisen alkoholistimiehensä kanssa. Jossain vaiheessa rusikointi menee liian pitkälle ja isä muuraa äidin talon uunin sisään, mahdollisesti vielä elävänä. Tai näin uskotaan. Miestä ei pystytty tuomitsemaan edes kuolemantuottamuksesta todisteiden uupuessa ja rikoksen vanhettua. Pahoinpitelystä hän istui vain vuoden asuttuaan sitä ennen 12 vuotta samassa talossa, missä hänen muumioitunut vaimonsa virui vain muutaman metrin etäisyydellä uunissa. Tuomionsa istuttuaan mies palasi Krootilan taloonsa, jossa asui kuolemaansa asti 1986.

Pinkopahvissa on kiinni hyvin vanhaa sanomalehteä.

Facebook-tuttu postasi viime viikonloppuna kuvan talosta, joka järkytyksekseni onkin vastikään purettu. Viimeisimpien lehtijuttujen aiheuttama synkän turismin virta rikospaikalle sai ilmeisesti Kokemäen kaupungin purkamaan vaaralliseksi lahonneen ja rapistuneen tönön ennen kuin jotakuta sattuisi taas. Ajoimme mökiltä katsomaan vielä raunioita. Muurarintien (!) päästä löytynyt umpeenkasvanut tontti lauta- ja kivikasaksi hajotettuine taloineen on kieltämättä ankea. Raunioista pistää esiin vielä hormin rippeet ja pystyyn jäänyt kakluuni. Lautojen ja tiilien välistä löytyy huonekaluja sekä vanhoja sanomalehtiä. Taivas tiputtaa räntää ja tontilla on ahdistava tunnelma.

Ruumiskätkö oli muurin toisella puolella

Videokuvaa paikan päältä: