Valokuvahaaste - Päivä 1/5

Sain Facebookissa haasteen kertoa elämästäni kuvina viitenä peräkkäisenä päivänä. Vaikka tarkoitus on ilmeisesti tehdä päivän kuvista aina oma statuspäivityksensä Facebookiin, päätin sijoittaa kuvat sen sijaan tänne blogiin ja linkata blogikirjoituksen sitten joka päivä naamakirjaan. Tässä siis eka päivä.

Tampere Kuplii 2014 visiteerattu

Mourukatti Kitkatin mielipide zombeista.

Taas menee vuosi ennen kuin pääsee Tampereen kivoimmille festareille uudelleen. Tämän vuoden ohjelmasta jäi parhaiten mieleen ainakin mainio Judge Dreddin sensuuria ja propagandaa käsitellyt esitelmä, Perkeroksen tekovaiheita ja tulevaisuutta kartoittanut haastattelu (jossa minunkin tekoseni tuli mainituksi!) sekä Pakanoiden tekijän Tuomas Myllylän syvääluotaava navetantuoksuinen haastattelu.

Olen pitkään halunnut Jyrki Vainion piirtämän
pottunenäzombin. Tässä sellainen nyt on.

Koko joukko uusia ja iso liuta vanhoja naamoja tuli bongattua, enkä tälläkään kertaa jättänyt kiusaamatta sarjakuvantekijöitä karikatyyriruinauksillani, vaikka monta jäi vieläkin pyytämättä. Ostoskassiin putosi ainakin J.J. Nääsin Mourukatit, josta muodostui välittömästi jälkikasvun suosikkikirja (yhdessä Kas kissan kanssa), Sarjarin Beatles-numero, Aapo Kukon sukellusvenetrilogia ja P.A. Mannisen uusin: Olen kuvakone. Pakanat ja Perkeroksen olisin ostanut, ellei minulla olisi niitä jo ollut. On vaikea tarpeeksi tähdentää, kuinka hyvä sarjakuva Pakanat on. Kaikkien historian harrastajien, viikinkidiggareiden (ja ihan vaan hyvän tarinan ystävien) pitäisi hommata Pakanat!

Totaalisena heräteostoksena mukaan tarttui vielä Ghostbustersista tuttu kummitus Slimer säästöpossun muodossa. Pojalle, tietysti...

Yö huutaa armoa -piirtäjä Jussi Piirosen
näkemys festariolemuksestani

Kupliissa oli tänä vuonna todella paljon porukkaa. Useat näkemäni haastattelut ja esitelmät olivat melkoisen täynnä, ja ihmiset vaikuttivat tapahtumaat tyytyväisiltä. Omaksi onnekseni hauskaan sarjistietokilpailuun ei eksynyt liikaa porukkaa, joten sain scoretettua itselleni suklaata. Tapahtumaan kiinteästi liittyvän baari-irrottelun ja siman kittaamisen osasin suorittaa tänäkin vuonna sikäli sivistyneesti, ettei tarvitse kertoa osallistuneensa Tampere puklii -festivaaleille. Ensi vuonna taas uutta raporttia.

Keväinen rusakko

Hankien alta paljastuu keväisin kaikkea jännää. Tänäkin aamuna töihin pyöräillessä Eteläpuistossa pomppi vastaan osui kohdalle söpö rusakko.

Kalloja

Fingerporissa oli joitakin päiviä sitten strippi, josta tuli mieleen seinillämme roikkuvat pari taulua:

Kalloja I 

Kalloja II

Se strippihän meni siin näin:

Tee-se-itse rumpualusta

Ostimme pojalle 7-vuotislahjaksi sähkörummut. Pikkumies käy kerran viikossa rumputunneilla ja voi omalla setillään harjoitella kotona. Tai niin me luulimme. Koska olemme kerrostaloasujia, ideana oli nimenomaan hommata sähkörummut, joita voi kuunnella vaikka kuulokkeilla, ja naivisti uskoimme ettei rumpupadeihin kohdistuva kopina kuulu naapuriin talossamme, jossa vuosikausien kokemusten mukaan ei varsinkaan ylä-ala-suunnassa äänet juurikaan välity. Toisin kuitenkin kävi: Alakerran naapuri tuli vähän närkästyneesti tiedustelemaan, että onko meillä rummut. Ilmeisesti erityisesti bassorumpupedaalin polkeminen synnytti runkoääniä, jotka kantautuivat talon rakenteita pitkin naapuriin.

Klikkaa isommaksi.

Ei siinä mitään, en itsekään haluaisi pidemmän päälle kuunnella jos joku pomputtelisi koripalloa yläkerrassa, vaikka vain vartin verran kerrallaan muutaman kerran viikossa. Muusikoiden keskustelupalstaa siteeratakseni runkoäänten katkaisu on naapurisovun ratkaisu. Samaisilta palstoilta ja netin syövereistä löytyikin nopeasti erilaisia innovaatioita runkoäänten vaimentamiseen. Koska edustan nikkarointitaidoiltani ja etenkin  -halukkuudeltani lähinnä peukalo keskellä kämmentä -osastoa, koetin ensin kysellä tutuilta ja alan ihmisiltä, olisiko kellään minkäänlaista valmiiksi rakennettua ratkaisua pölyttymässä varaston nurkassa. Ei niin kovaksi yllätykseksi kukaan ei ilmoittautunut - enpä kyllä itsekään ollut kuullut rumpualustoista tätä ennen mitään. Ei auttanut kuin tarttua työkaluihin ja väsätä alusta itse alusta (sic!)

Parhaiten toimivalta ratkaisulta tuntui ns. tennispallomalli, jossa runkoäänieristävyys syntyy kahden levyn välissä olevista tennispalloista, jotka ottavat joustavasti iskuja vastaan. Muitakin joustavia ja (toivottavasti) värinää absorboivia kerroksia ja materiaaleja tulee mukaan. Mittasin rumpusetin (Millenium MPS-200) ja päädyin tuollaiseen vain metrin levyiseen malliin, vaikka moni nettiohje on paljon leveämmille alustoille. Lattiasta ylöspäin lukien rakennelma muodostuu seuraavista osista:

• Kumijalat, 8 kpl (9,25 €, kiinnitysruuvit löytyi kotoa).
• 1000 x 700 x 19 mm MDF-levy, johon porataan 44 mm reiät tennispalloja varten.
• Kahdeksan tennispalloa istutetaan reikiin (6,00 €).
• Toinen samanlainen MDF-levy, jossa 44 mm reiät täsmälleen samoissa kohdissa. (Levyt valmiiksi leikattuna yht. 34,02 €, reiät porasin reikäsahalla itse)
• 2 mm vahvuista askeläänieristettä (jäänyt varastoon laminaattiasennuksesta).
• 10 mm vahvuista kumista kuntosalimattoa (36,45 €).
• Toinen kerros laminaatin askeläänieristettä.
• Päällysteeksi kuramattoa (9,95 €).

MDF-levyihin ja kumimattoon porasin lisäksi 8 mm reikäparit neljään kohtaan, jolloin sain ne kiinni toisiinsa nippusiteillä (löytyi valmiiksi kotoa). Päällysmatto on taitettu pitkän sivun yli ja naulattu alemman MDF-levyn ulkolaitoihin (naulojakin oli jo valmiiksi), jolloin pitkä laita peittyi siististi. Perjantai-iltapäivänä haettiin tavarat kaupoista, ja alusta oli valmis sunnuntaina alkuillasta. Ja siinä välissä ehti käydä Filkkareillakin katsomassa roskaelokuvia. Useampi tunti rakentamisessa kuitenkin meni. Osa tilpehööristä ja työkaluista löytyi valmiiksi itseltä, ja reikäsahan sain lainaan (yhdeltä toiselta) naapurilta, joten hintaa osille tuli vajaa satanen. 

Tein projektista muodikkaasti vajaan kahden minuutin videon, josta idea toivon mukaan selviää visuaalisesti:

Nyt pitää vielä toivoa, että viritelmä oikeasti vaimentaa runkoääntä! 

Elokuvahaaste: Suosikkidraama

Day 4: Favorite drama

Palataanpa vaihteeksi elokuvahaasteeseen. 'Draama' on niin laaja käsite, että siihen nyt sopii melkein mikä elokuva vain. Tämä olikin haasteena vaikea pähkinä purtavaksi, mutta vähintäänkin lähellä totuutta on Milos Formanin säveltäjänerokuvaus Amadeus. Valintaa helpotti sekin, kun näin tämän aika nuorena, tuoreeltaan teatterissa about 11-tai 12-vuotiaana, ja se pääsi tekemään tuolloin vielä vain vähän turmeltuneeseen sieluuni syvät jäljet. Tämä leffa olikin niitä ensimmäisiä jotka herättelivät tajuamaan että elokuva voi olla muutakin kuin terencehillejä ja budspencereitä. Jotain elämää suurempaa.

Taisi olla niin, että vanhempani kävivät katsomassa leffan ensin, ja ihastuttuaan siihen kuskasivat minut ja kaverini vielä samalla viikolla katsomaan sitä. Vastoin odotuksia elokuva pääsi yllättämään meidät varhaisteinit erittäin positiivisesti. Asiaa auttoi varmaan vielä se, kun rasavillin Mozartin näyttelijän Tom Hulcen ikoniset naurunryöpsähdykset kuulostivat aika lailla oman äitini naurulta.

Olen katsellut Amadeuksen muutamaan otteeseen, ja tarina kateudesta, neroudesta ja kuolemattomasta musiikista on toiminut joka kerralla erinomaisesti omista ikävuosistani riippumatta. Mutta mitä tapahtui punk-Mozartia aivan huipusti näytelleelle Tom Hulcelle? Miehen olisi luullut roolin jälkeen olleen sellaisessa nosteessa, että tuottajat olisivat olleet puukkohippasilla toistensa kanssa saadakseen miehen näyttelemään elokuviinsa. Mutta Tomppa on ollut aika harvakseltaan missään, roolien välissä on toisinaan ollut vuosia. Itse muistan nähneeni miehen ainoastaan Kenneth Branaghin Frankenstein-filmatisoinnissa kymmenen vuotta Amadeuksen jälkeen. Toivottavasti syy miehen näkymättömyyteen on se että hän on elellyt mukavasti tehden mitä huvittaa.

Valomaalausta Näsijärven jäällä

Minulla on tämä valokuvausta innokkaasti ja innovatiivisesti harrastava kaveri. Talsimme muutama päivä sitten iltahämärissä Näsijärven jäälle mukanamme pulkallinen rekvisiittaa ja huidoimme pimeällä jäällä mitä kummallisimpien valonlähteiden kanssa antaen läheisen Rauhaniemen avantouintipaikan kävijöille varmasti varsin oudon valoshown. Tältä mekastamisemme näyttää valokuviin tallennettuna:

Kaikki valokuvat / All photos © Mads Schmidt

Aikaisempia valomaalauskokeilujamme löytää täältä ja täältä.