Elokuvahaaste: Epäsuosikki

Day 2: Least favorite film

Leffahaasteen toinen osa osoittautui paljon edellistä vaikeammaksi. Suosikkileffa on helpo sanoa, kun sen on ennalta lukinnut tiettyyn elokuvaan, mutta miten seuloa satojen näkemieni b-ö -luokan kauhu- ja scifiörvellyksien seasta se tylsin ja ärsyttävin, jolla ei ole tippaakaan sitä kuuluisaa kalkkuna-arvoa, joka tuonkaltaisista rainoista tekee usein niin mukavia katsottavia? Epäsuosikit ovat syystä epäsuosikkeja, ei niitä kai kuulukaan muistaa. Vai tuleeko tällaisessa tapauksessa valita sellainen elokuva, josta olisi edeltäkäsin halunnut tykätä kovasti, mutta joka osoittautui surkeaksi pettymyksen luomaksi huonoudeksi? Vähän kuin joku Alien vs. Predator? Ei sellaisistakaan ole mielestäni inhokkileffoiksi, koska pökkelöydestään huolimatta niissä usein kuitenkin on jäljellä jotain siitä miksi niistä olisi alunperin halunnut pitää. Kuten esimerkkitapauksessa vaikkapa ne alienit ja predatorit.

No, sain minä yhden leffan mieleeni, ihan toisesta genrestä tosin. Eikä oikeastaan tekisi mieli edes mainostaa sitä sanomalla tässä sen nimeä, mutta menköön nyt: Arto Lehkamon ohjaama Young Love (2001) on patavanhoillinen, sovinistinen ja homofobinen oksennus. Muutenhan tuollainen vanhatestamentillisesta kloaakista niljaistu pökäle voisi aikuista katsojaa naurattaakin, mutta kun tämä räkäklimppi on nuorisoleffa, jonka sanomaan kuuluu mm. kertoa naisen paikka ja että kommarihomon kuuluukin kuolla AIDSiin. Leffassa varhaismurrosikäinen poika tirkistelee alle kaksikymppistä naapurintyttöä, mutta ei toki masturbatorisella tavalla - se jätetään katsojille, sillä kamera nuolee kyllä teinityttötähtensä tissejä epäilyttävänkin paljon. Naapurin tyttöä hakkaa tämän ilkeä isäpuoli ja koska tytön rooli on kirjoitettu täysin stereotyyppiseksi avuttomaksi bimboksi, tämän ainoa apu on saada luonnollisesti neuvoja 13-vuotiaalta pojanklopilta. Leffa on sisällöltään ja moraaliltaan hirvittävää paskaa, ja sen suurin synti on olla suunnattu nuorisolle.

30 päivän elokuvahaaste

Kovin huonosti lähden tällaisiin haasteisiin ja blogien välisiin juttuihin mukaan, mutta kun kerran Lonkeropiirakka-bloggaajien esimerkki sai minut aikoinaan aloittamaan kirjahaasteenkin, niin nyt kun ne aloittivat tällaisen leffahaasteen, niin miksen minäkin.

Day 1: Favorite film
Day 2: Least favorite film
Day 3: Favorite comedy
Day 4: Favorite drama
Day 5: Favorite action
Day 6: Favorite horror
Day 7: Favorite animated feature
Day 8: Favorite thriller
Day 9: Favorite musical
Day 10: Favorite foreign film (kotimainen elokuva)
Day 11: Favorite kid's movie
Day 12: Favorite love story
Day 13: Favorite chick flick
Day 14: Favorite documentary
Day 15: Favorite play adaptation
Day 16: Favorite book adaptation
Day 17: Least favorite book adaptation
Day 18: Film that is your guilty pleasure
Day 19: Film that made you cry the hardest
Day 20: Movie with your favorite actress
Day 21: Movie with your favorite actor
Day 22: Movie you wish you could live in
Day 23: Movie that inspires you
Day 24: Movie with your favorite soundtrack
Day 25: Movie with the most beautiful scenery
Day 26: Movie you're most embarrassed to say you like
Day 27: Movie with your favorite villain
Day 28: Movie with your favorite hero
Day 29: First movie you ever remember watching
Day 30: Last movie you watched

Tarkoitus olisi kait vetäistä elokuva-aiheinen kirjoitus kolmenakymmenenä peräkkäisenä päivänä, mutta minulla meni siihen kirjahaasteeseenkin muistaakseni vähän yli vuosi, joten en hötkyile nytkään. Haastekirjoitus tulee kun tulee, ja välillä muuta. Mutta mennään nyt saman tien tämä haasteen eka kohta: Suosikkielokuvani.

Day 1: Favorite film

Tällaista kysymystä pidetään perinteisesti lähes mahdottomana vastata, ja sitähän se periaatteessa onkin. Se mikä on üüberiä parhautta juuri tällä hetkellä, voi olla ensi viikolla jokin aivan muu elokuva. Muistelen ensimmäisen ehdottoman suosikkileffani olleen E.T. joskus silloin kun se oli uusi ja minä n. 12-vuotias. No nyt se ei enää ole suosikkini ja itsekin olen hieman ikääntynyt. Päätin jo vuosia sitten juuri tällaisia valintatilanteita varten sanoa kaikkiin suosikkileffakyselyihin sen kummemmin miettimättä A Clockwork Orange (1971). Tämä vastaus ei voi koskaan olla kovin paljon väärässä.

Stanley Kubrickin ohjaama ikoninen Kellopeliappelsiini teki joskus about 17-vuotiaana sen elokuvakerhon teatteriesityksenä nähdessäni huikean vaikutuksen. Häiriintynyt tarina Beethoveniin ja väkivaltaan hurahtaneesta Alexista outoine lavastuksineen ja puheenparsineen oli nastaa jo sinänsä, mutta jopa teini-ikäinen minä sain otetta elokuvan ja Anthony Burgessin alkuperäisteoksen yhteiskunnallisista viitteistä. Kun leffa on vielä perfektionisti Kubrickin selluloidille loihtima, on kasassa huonosti mihinkään genreraameihin sopiva paketti viihdettä, taidetta, seksiä, väkivaltaa, scifiä, kauhua, musiikkia ja kaiken taustalla on kuitenkin selkeä ajatus, idea, sanoma. En ole katsonut elokuvaa varmaan kymmeneen vuoteen. Pitänee korjata asia piakkoin.

Psykedeelisiä zombietanoita!

Haudontapussi

Leucochloridium paradoxum on vinkeä laakamatoihin kuuluva tiehytmato, jolla on jo parasiitiksikin harvinaisen kiero ja bisarri lisääntymistaktiikka. Tiehytmadon hedelmöittyneestä munasta kehittynyt ripsitoukka muuttuu kotilotyyppisen etanan ruoansulatusjärjestelmässä sporokystaksi, eräänlaiseksi haudontapussiksi, jossa muhii jopa satoja toukkia. Pussi valtaa tyypillisesti etanan tuntosarvet sisältäpäin turvottaen ne paksuiksi, värikkäiksi ja sykkiviksi diskovaloiksi!

Samalla etana zombifioituu; kun normaali etana hakeutuu hämäriin paikkoihin, kiipeää infektion saanut nilviäinen avoimemmille mestoille näkösälle osumaan helpommin saalistajien silmiin. Psykedeelisillä väreillä sykkivät tuntosarvet muistuttavat isoja liikkuvia toukkia, mikä houkuttelee lintuja nappaaman etanan ruoaksi. Ja linnut ovat vasta se loismatomme varsinainen isäntäeliö - etanan osaksi jää sykkiä diskoväreissä syöttinä ja toukkasäiliönä ennen syödyksi tulemistaan. Linnun ruoansulatuksessa haudontapussista vapautuvat toukat sitten lisääntyvät keskenään tuottaen munia, jotka lintu ulostaa kloaakistaan pihalle. Pihalla mönkivät kotilot nauttivat tällaisia linnunkakkoja sitten muun ruoan ohessa ravinnokseen, ja näin ympyrä sulkeutuu. Uusia diskozombietanoita on tulossa!

Ja sama videona:

Tappajalimppu, eli kun itseäni töissä puukotin

Kaikki alkoi limpusta. Eräs työtoverini toi vähän ennen joulua itse leipomiaan isoja ruislimppuja lahjaksi lähimmille työkavereilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Minäkin sain oman joululimppuni. Minulla oli niihin aikoihin paha tapa syödä loppuiltapäivisin suklaapatukoita tai jotain muuta epäterveellistä. Koska ruislimppu säilyy hyvin ja oikeastaan vain paranee vanhetessaan, en vienytkään sitä kotiin vaan jätin sen terveellisemmäksi välipalavaihtoehdoksi työhuoneeseeni. Hain kahvihuoneesta lautasen ja löysin sellaisen muovikahvaisen terävän hedelmäveitsen, jolla pystyin leikkaamaan itselleni siivun tai pari aina kun verensokerit laskivat nälkätasolle. Leipä oli herkullista jopa ilman voita, ja jemmasinkin limpun lautasineen veitsineen työhuoneeni kaappiin, josta sen sai  helposti esille ja vetelin viipaleen jos toisenkin siinä tietokoneen edessä istuessani kun nälkä yllätti.

Tappajalimppu

Muutaman päivän kuluttua limppu oli tekeytynyt jo siinä määrin, että sen kovettunut kuori vaikeutti leikkaamista huomattavasti. Pidin leipää pystyasennossa lautasen päällä työpisteeni näppäimistön edessä olevalla kapealla pöytäkaistaleella ja nyrhin siitä vaivalloisesti viipaletta irti. Jouduin käyttämään melkoisesti voimaa saadakseni veitsen sahaamaan leipää kunnolla, ja runnoin lopulta niin kovaa, että veitsen terä jumittui limppuun siten, että siitä irtosi kahva. Käteni lipesi, ja niin limppu kuin lautanen sekä veitsen irronnut terä ja kahva putosivat pöydältä. Selkäydinrefleksillä mitään ajattelematta koetin estää tavaroiden putoamisen lattialle asti napsauttamalla reiteni kiinni. Pahaksi onneksi veitsen irtoterä oli ehtinyt pudota poikittaisasennossa jo jalkojeni korkeudelle, joten onnistuin painamaan oikealla reidelläni terän vasempaan reiteeni, johon se jäi pystyyn.

Esimerkki halvan kiinalaisveitsen toiminnasta.

Kipua merkittävämpi oli se epäuskon tunne, kun tuijotin reidessä törröttävää veitsenterää. Miten näin voi käydä? Jospa vain paksuhko farkkukangas pitää terää tuolla tavalla pystyssä ja se vain tökkäsi ihoa rikkomatta sitä? Tartuin tukevalla otteella terään ja kiskaisin sen irti. Vihlova kivunvälähdys. Kyllä se oli ihan lihassa pystyssä. Mutta hitto, nythän haavasta vuotava veri sotkee housuni! Kiskoin hetimiten farkut alas. Verta tuli, mutta sen verran maltillisesti, että olin näköjään sentään missannut reisivaltimon. Painoin nenäliinan haavaa vasten. Jaa, mutta nyt minulla on housut nilkoissa tässä tietokoneen monitorin äärellä, mitä jos joku paukkaa sisään? Ähelsin vaivalloisesti farkut edelleen kintuissa hyppien ovelle, hyvä kun en kaatunut turvalleni, ja lukitsin sen pikaisesti. Toistaiseksi turvassa!

Mutta mitä tehdä edelleen vuotavalle haavalle? Lääkekaappi laastareineen on 30 metrin päässä käytävällä. Enhän minä sinne voinut mennä housut nilkoissa. Käsi housuissa haavaa painaen kaapille kipittäminen ei tuntunut sen paremmalta ajatukselta kuin nenäliinan reiteen teippaaminenkaan. Nilkutin takaisin työpisteeseen ja soitin naapurihuoneen Ilonalle.

- Moi just aj... [keskeytän]
- Onko sulla laastareita mukana?
- Täh? Laastareita? Odotas.... [penkomisen ääntä] ...joo, on mu... [keskeytän]
- Tuo äkkiä tänne!

Kipitin takaisin ovelle ja kun kuulin askeleiden lähestyvän, avasin oven ja vedin Ilonan nopeasti sisään lukiten oven uudestaan. Seisoin siinä hänen edessään housut kintuissa painaen veristä paperitolloa reittäni vasten. Onneksi ovi oli lukossa - jonkun työkaverin paukkaaminen sisään naispuolisen työkaverin tarkastellessa nivusteni tienoita olisi tehnyt vaivaannuttavasta tilanteesta suorastaan kiusallisen.

- Mitä ihmettä sä oot nyt taas tehnyt?
- No kun mä sain limpun...
- ... Minkä ihmeen limpun?

Olin jostain syystä nähnyt parhaaksi oven lukitsemisen jälkeen siivota limpun pois näkyvistä kaappiin. Vain veitsenkappaleet lattialla lojuivat, joten änkyttävä selitykseni oli vielä astetta absurdimpi. Vähitellen tapahtumat valkenivat Ilonalle. Harvoin näkee ihmistä todella kierivän naurusta lattialla. Tarinan opetus lienee se, että pitää käyttää oikeita välineitä oikeassa paikassa (ei halpoja kiinalaisveitsiä leivänleikkuuseen tietokoneen ääressä), ja itsekastraation tai muiden ikävien terveysongelmien välttämiseksi putoavia esineitä EI pidä ottaa kiinni jaloilla.

Sosiaalietuuksien väärinkäyttö ja harmaa talous

Katselin TV2:n Docventures-ohjelmapaikalla jokin aika sitten tulleen The Queen of Versailles -dokumentin, jossa seurattiin tosi-tv-hengessä yhdysvaltalaisen lomaosakekeisarin perheen joutumista vuoden 2008 finanssikriisin keskelle. Amerikan suurimman yksityiskodin rakennustyöt menivät jäihin ja käsittämättömässä yltäkylläisyydessä elänyt perhe joutui miettimään arkensa uusiksi. Leffa on ihan suositeltavaa katseltavaa, mutta etenkin sen jälkeen käyty keskustelu, ns. Docventuresin jälkiliukkaat, jonka ohjelmaisännät Tunna Milonoff ja Riku Rantala kävivät vieraanansa olleen taloushistorian professorin Markku Kuisman kanssa innosti etsimään lukuja harmaasta taloudesta ja sosiaalitukien väärinkäytöstä.

Jokin aika sitten sosiaalista mediaa syvästi järkyttänyt ns. sossu-Tatun tapaus loi keskusteluilmapiirin, jossa annettiin ymmärtää sosiaalietuuksien väärinkäytön olevan keskeinen ongelma yhteiskunnassamme. (Tatulle tosin taisi riittää elämiseen ihan lailliset tuet, eikä kyse ollut ihan sataprosenttisesti väärin perustein huijatuista tukieuroista.) Docventuresin keskustelussa, kuten monessa muussakin yhteydessä, kuitenkin muistutetaan että sossuhuijarit ovat pisara meressä verrattuna yritysten veronkiertoon ja muuhun harmaaseen talouteen. Millaisia nämä luvut sitten ovat? En kovin kauan viitsinyt googlailla, mutta aika äkkiä varmistui se, ettei kukaan varmuudella tiedä paljonko verottajan ohi virtaa maksuliikennettä tai millaisia summia kansalaiset huijaavat tukina yhteisistä verovaroistamme. Esim. Stakesin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan väärin perustein maksettujen etuuksien arvoksi arvioitiin yli 20 miljoonaa euroa, kun taas pari kuukautta sitten Kelan johtava tutkija arvioi vuosittaisten väärinkäytösten pyörivän neljän miljoonan euron paikkeilla. Harmaan talouden aiheuttamia valtion verotulojen vuotuisia menetyksiä tutkija arvioi olevan vähintään 4-5 miljardia euroa.

Syötin mielenkiinnosta lukuja Exceliin ja tein pallograafin, jossa pallot ovat lukujen mukaisessa suhteessa toisiinsa, jos vaikka visuaalisuus auttaisi muodostamaan kuvaa veronkierron ja tukihuijausten suhteesta. Klikkaa kuva luettavammaksi.

Kuvassa on pallot (musta ja harmaa) molemmille löytämilleni tukiväärinkäytösluvuille, joista musta on siis tuoreempi. Vertailun vuoksi laitoin oranssinsävyiset pallot myös arvioille tukien alikäytöstä. Jo niiden keskinäinen ero on huikea, mutta aika kuvaavaa on, että tukiin oikeutettujen mutta niitä nostamatta jättävien euromäärä on edelleen moninkertainen tukien väärinkäyttäjiin nähden. Aivan oma lukunsa on sitten tuo punaisen tissin näköinen pallo, joka kuvastaa 5 miljardin veroeuron menemistä ohitse yhteisen verokertymämme. Siihen sisältyy pienempinä palloina kansainvälisen sijoitustoiminnan veronkierto ja yksityishenkilöiden veroparatiiseista saama korkotuotto, joista jälkimmäinen on yli kaksinkertainen Kelan tutkijan arvioon vuosittaisesta tukihuijauksesta. Kuvaan olisi voinut lisätä vielä 115 miljoonan euron kokoisen pallon kuvaamaan Kelan takaisinperimiä tahattomia liikamaksuja. Se olisi vähän isompi tuota vaaleammanoranssia palloa.

Toki tuo punervansävyinen tissinnäköinen veronkiertomiljardipallo on sitä samaa porukkaa, joka pitkälti myös ihan oikeita verotuloja kassaan tuo. Samoin on syytä muistaa, että Suomessa tilanne on muihin maihin verrattuina varsin maltillinen sekä veronkierron että tukihuijaamisten osalta. Mutta ihan vain mittasuhteita tarkastellakseni nuo löytämäni luvut samaan kuvaan iskin. Lukuja voi taatusti kritisoida ja löytää niistä mitä erilaisimpia variaatioita eri vuosille. Nämä nyt vaan on kaivettu nopeasti netistä googlaamalla. Ohessa lähteet:

http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-kelaa-huijataan---vaarinkaytoksiin-miljoonia-vuosittain/265094
http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Lehtiarkisto/Haasteet2011/Haaste12011/1302672583090
http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=ov27110161110618&cmd=download
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-3/veronkiertotemppu-kuinka-se-tehdaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101200/071kuivalainen.pdf?sequence=1
http://www.savonsanomat.fi/savo/kela-petoksista-miljoonatappiot/1079052

Lihattoman lokakuun loppuraportti

Tulipahan yllytyshulluna tätäkin nyt kokeiltua. Vedin siis koko lokakuun semivege (lakto-pesko-ovo) -ruokavaliolla Docventuresin haasteen mukaisesti. Listaan joitakin havaintoja:

• Kalaa tuli syötyä jonkin verran normikuukautta enemmän.
• Kasvisruoka vie nälän aivan yhtä hyvin kuin liharuoka. Useammin minulla on normaaleina sekasyöntiaikoina ollut töistä lähtiessä sudennälkä kuin nyt vegelokakuuna.
• Lihaan lankesin vain kerran, ja siihenkin ennalta suunnitellusti. Työpaikan henkilöstöruokalan torstaisesta hernekeitto-pannukakkukombosta ei ole kahteentoista vuoteen tingitty, eikä tingitty nytkään. Kolmena torstaina neljästä hernari oli oikeasti lihatonta, mistä pisteet Juvenekselle.
• Laihtunut en ole grammaakaan, ennemminkin päinvastoin (lihonut gramman?) vaikka henkilöstöruokalan emäntä mm. laihtumista ja mielialanmuutoksia ennakoikin.
• Yleinen olotila ei muuttunut juuri miksikään. Vegeily ei siis esim. tehnyt oloa kevyemmäksi tai muutenkaan euforisemmaksi. Ei tosin nälkäiseksi tai kurjemmaksikaan.
• Lihaa ei alkanut mystisesti tehdä normaalia enemmän mieli kun siitä tuli kielletty hedelmä (sic!)
• Kanssaihmisten, ei tosin oman lähipiirin, satunnainen ärsyyntyneisyys lihattomasta lokakuusta huvitti. Mikä siinä vegeilyssä niin ärsyttävää on? Itse tuppaan nykyisin välttämään turhista asioista ärsyyntymistä ja valittamista. Turhaa energianhukkaa. Eniten taitaakin ärsyttää muiden ärsyily turhista asioista.
• Pyynikintorin kiinalaisen grillin vuosikausien suosikkiannokseni, kääg, on aivan yhtä hyvää tofuversiona. Itse asiassa kana menee kyseisessä annoksessa vähän hukkaan, kun sen maku peittyy mausteisiin. Syön siis jatkossakin käägin tofulla.
• Quorn. Tehtiin sellaista paprika-sipuli-ruokakermapohjaista kastiketta, johon usein laitettiin kanaa, mutta Quornkuutiot ajoivat saman asian sekä maullisesti että rakenteellisesti, eli oli aika jees. Sen sijaan Quorn-burgerpihvit maistuivat liikaa maksapihveille. Ei sillä että minulla olisi jotain maksaa vastaan, mutta nämä eivät oikein toimineet. Quornia jäi vielä 'jauheliha'-versiona ja 'fileinä' pakastimeen, joten sitä syödään vielä jatkossakin.
• Kasvisruoat ovat keskimäärin aivan yhtä hyviä kuin sekaruoatkin. Tämä oli periaatteessa tiedossa jo ennestään, kyllähän meillä kotona toisinaan syödään vegeruokia ilman mitään teemakuukausiakin. Niitä ei vain ole ajateltu erityisesti kasvisruokina, vaan se on vain sen päivän ruoka. No big deal.

Miten tästä eteenpäin? Jauhelihaa ja kebapia on tullut vedettyä heti marraskuun koitettua. Voisi kuitenkin katsastaa, josko saisi ostettua jotain lähilihaa pakkaseen suoraan tilalta. Tai riistaa. Ja henkilöstöruokalassa tuli uusia realistisia vaihtoehtoa niille päiville kun lihavaihtoehdot ovat surkeita. Varmaan tulee jatkossa muutenkin lisättyä kasvissapuskan suhteellista osuutta, vaikka tulen luultavasti aina olemaan sekasyöjä, joka haluaa kokeilla kaikkea. Kaiken kaikkiaan hyvä että ruokaan ja siihen liittyviin tottumuksiin tuli kiinnitettyä normaalia enemmän huomiota. 

Kekri

Tämän vuoden kurpitsassa ei ollut keittoaineksia, mutta siemenet menevät paahtoon. Muutenkin on normaali sadonkorjuu-vainajienpalvonta-karnevaalimeininki.