11.11.2013

Sosiaalietuuksien väärinkäyttö ja harmaa talous

Katselin TV2:n Docventures-ohjelmapaikalla jokin aika sitten tulleen The Queen of Versailles -dokumentin, jossa seurattiin tosi-tv-hengessä yhdysvaltalaisen lomaosakekeisarin perheen joutumista vuoden 2008 finanssikriisin keskelle. Amerikan suurimman yksityiskodin rakennustyöt menivät jäihin ja käsittämättömässä yltäkylläisyydessä elänyt perhe joutui miettimään arkensa uusiksi. Leffa on ihan suositeltavaa katseltavaa, mutta etenkin sen jälkeen käyty keskustelu, ns. Docventuresin jälkiliukkaat, jonka ohjelmaisännät Tunna Milonoff ja Riku Rantala kävivät vieraanansa olleen taloushistorian professorin Markku Kuisman kanssa innosti etsimään lukuja harmaasta taloudesta ja sosiaalitukien väärinkäytöstä.

Jokin aika sitten sosiaalista mediaa syvästi järkyttänyt ns. sossu-Tatun tapaus loi keskusteluilmapiirin, jossa annettiin ymmärtää sosiaalietuuksien väärinkäytön olevan keskeinen ongelma yhteiskunnassamme. (Tatulle tosin taisi riittää elämiseen ihan lailliset tuet, eikä kyse ollut ihan sataprosenttisesti väärin perustein huijatuista tukieuroista.) Docventuresin keskustelussa, kuten monessa muussakin yhteydessä, kuitenkin muistutetaan että sossuhuijarit ovat pisara meressä verrattuna yritysten veronkiertoon ja muuhun harmaaseen talouteen. Millaisia nämä luvut sitten ovat? En kovin kauan viitsinyt googlailla, mutta aika äkkiä varmistui se, ettei kukaan varmuudella tiedä paljonko verottajan ohi virtaa maksuliikennettä tai millaisia summia kansalaiset huijaavat tukina yhteisistä verovaroistamme. Esim. Stakesin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan väärin perustein maksettujen etuuksien arvoksi arvioitiin yli 20 miljoonaa euroa, kun taas pari kuukautta sitten Kelan johtava tutkija arvioi vuosittaisten väärinkäytösten pyörivän neljän miljoonan euron paikkeilla. Harmaan talouden aiheuttamia valtion verotulojen vuotuisia menetyksiä tutkija arvioi olevan vähintään 4-5 miljardia euroa.

Syötin mielenkiinnosta lukuja Exceliin ja tein pallograafin, jossa pallot ovat lukujen mukaisessa suhteessa toisiinsa, jos vaikka visuaalisuus auttaisi muodostamaan kuvaa veronkierron ja tukihuijausten suhteesta. Klikkaa kuva luettavammaksi.


Kuvassa on pallot (musta ja harmaa) molemmille löytämilleni tukiväärinkäytösluvuille, joista musta on siis tuoreempi. Vertailun vuoksi laitoin oranssinsävyiset pallot myös arvioille tukien alikäytöstä. Jo niiden keskinäinen ero on huikea, mutta aika kuvaavaa on, että tukiin oikeutettujen mutta niitä nostamatta jättävien euromäärä on edelleen moninkertainen tukien väärinkäyttäjiin nähden. Aivan oma lukunsa on sitten tuo punaisen tissin näköinen pallo, joka kuvastaa 5 miljardin veroeuron menemistä ohitse yhteisen verokertymämme. Siihen sisältyy pienempinä palloina kansainvälisen sijoitustoiminnan veronkierto ja yksityishenkilöiden veroparatiiseista saama korkotuotto, joista jälkimmäinen on yli kaksinkertainen Kelan tutkijan arvioon vuosittaisesta tukihuijauksesta. Kuvaan olisi voinut lisätä vielä 115 miljoonan euron kokoisen pallon kuvaamaan Kelan takaisinperimiä tahattomia liikamaksuja. Se olisi vähän isompi tuota vaaleammanoranssia palloa.

Toki tuo punervansävyinen tissinnäköinen veronkiertomiljardipallo on sitä samaa porukkaa, joka pitkälti myös ihan oikeita verotuloja kassaan tuo. Samoin on syytä muistaa, että Suomessa tilanne on muihin maihin verrattuina varsin maltillinen sekä veronkierron että tukihuijaamisten osalta. Mutta ihan vain mittasuhteita tarkastellakseni nuo löytämäni luvut samaan kuvaan iskin. Lukuja voi taatusti kritisoida ja löytää niistä mitä erilaisimpia variaatioita eri vuosille. Nämä nyt vaan on kaivettu nopeasti netistä googlaamalla. Ohessa lähteet:

http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-kelaa-huijataan---vaarinkaytoksiin-miljoonia-vuosittain/265094
http://www.haaste.om.fi/Etusivu/Lehtiarkisto/Haasteet2011/Haaste12011/1302672583090
http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=ov27110161110618&cmd=download
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-3/veronkiertotemppu-kuinka-se-tehdaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101200/071kuivalainen.pdf?sequence=1
http://www.savonsanomat.fi/savo/kela-petoksista-miljoonatappiot/1079052





1 kommentti:

  1. Hei, luen juuri englantilasen Owen Jonesin teosta (Chavs, the demonization of the working class) jossa käsitellään Englannin samoja lukuja. Mietinkin paljonko vastaavat ovat Suomessa. Kiitos kun olit tehnyt työn puolestani.

    VastaaPoista