28.9.2011

Pyöräile oikein!

Paikallisen fillariepäystävällisen liikennesuunnittelun ja -rakentamisen tuntien voisi kuvitella, että kuvan äänestysvaihtoehdot on päätetty Tampereella.



19.9.2011

Uusia zombikarikatyyreja

Helsingin 26. sarjakuvafestivaaleilta tarttui mukaan n. kymmenesosahyllymetriä sarjallista kuvaa ja uniikki Fingerpori-liikennemerkki (epäilemättä tulevaisuuden huippuarvokas keräilykohde). Aikaisempien sarjistapahtumien tapaan jälleen muutama sarjakuvataiteilija joutui häiriköintini uhriksi. Sain kinuttua zombiversion naamastani jopa parilta puupäähatutetulta piirtäjältä.


Joonas Rinta-Kanto ja höpöttävät viiksizombit. Meikä oikealla.

Kivi Larmolan aavemainen zombi.
Tommi Musturilla oli
aika munchmainen ote.
Tuomas Myllylä käytti kirvestä.
Rami Rautkorpi piirsi varsin näköisen.

8.9.2011

Ron Valtonen & Lassi Jeremy

Verkko-IL 8.9.
Kaksi marjaa -teema jatkuu. Iltalehden kuvajournalistiset valinnat tuottavat joskus odottamatonta iloa. Oheisessa kuvakaappauksessa kaksi rakastettua viihteen viiksiniekkaa kertovat suhteestaan rakkauteen ja rakastamiseen.

Minulla pitäisi olla jossakin tallella joku vastaava Iltalehden verkkoversion kuvakaappaus. Joku siellä suunnittelee näitä layouteja.

4.9.2011

Mutanttikantarelli

Löysin metsästä epämuodostuneen kantarellin, joka muistutti jonkinlaista keltaista korvasientä. Siinä on etäisesti jotain muutakin tuttua, mutta mitä?

Bad Tasten kolmannen luokan alien?

Mars Hyökkää! -elokuvan alien?
Frankensteinin morsian?