Tukka

Oman jälkikasvun ikääntyessä tulee aina joskus vastaan yllättäviä flashbackeja omasta lapsuudesta. Tokaluokkalainen poikamme selitti hiljattain, kuinka koulussa pari tyttöä tirskuu sanalle tukka, mutteivät suostu kertomaan mitä siinä on hauskaa. Sanoin totuudenmukaisesti, ettei siinä olekaan mitään hauskaa. Eilen sitten tytöt olivat vihkineet pojankin salaisuuteen: Tukka tarkoittaa pimppikarvoja!

Ominakin ala-asteaikoina joskus 80-luvun alkupuolella oli noloa käyttää sellaisia sanoja kuin panna, kumi tai tukka. Kaksi ensinmainittua ymmärtää sikäli, että ne oikeasti ovat kohtuullisen yleisessä käytössä homonyymeinä (tirsk). Mutta onko kukaan muka oikeasti viitannut tai kuullut jonkun viittaavan tukalla häpykarvoihin - muuten kuin juuri tuossa ala-asteen aikaisessa nolaamistarkoituksessa? Olen vuosien varrella tehnyt hidasta tukkagallupia, ja tirskunta on maantieteellisesti yllättävän laajalle levinnyttä - ei siis minkään tietyn paikkakunnan tai seudun ominaispiirre - ja ajallisestikin ainakin pari kolme sukupolvea on epäonniselle tukansanojalle hihitellyt. Aina se on kuitenkin osunut tuonne kymmenennen ikävuoden molemmille puolille ja joka kerta vain niihin tilanteisiin, jossa joku raukka on yrittänyt puhua hiuksista.

Jälkikasvulle olin jo tasa-arvon hengessä vastaamassa isällisen römeällä äänellä, että:  Poika, kyllähän se munakarvojakin meinaa, mutta en ole vielä kuullut kenenkään raportoineen käyttäneensä tukkaa oikeasti alapääkarvoituksen merkityksessä, joten kiistin jyrkästi koko kaksoismerkityksen.

Hukkumisvaara

Tämän vuoden joulukuussa ei tähän mennessä ole näillä leveysasteilla tarvinnut vielä varoa heikkoja jäitä - ei ole ollut mitään varottavaa. Hämeenlinnassa on ainakin vielä muutamana viime vuotena näkynyt tällaisia varoitusmerkkejä Vanajaveden rannassa:

Hienon dramaattinen merkki. Etenkin kun ei noin pienestä aukosta ole koko ihminen voinut pudota. Käden omistaja on siis pudonnut jäihin kuvan ulkopuolella ja virtaava vesi on selkeästi kuljettanut tätä jään alla jonkin matkaa, ennen kuin hän viime voimillaan on lyönyt reiän jäähän alta päin! Pistää miettimään toisenkin kerran heikoille jäille menemistä.

Raivotautipalkinto

Osallistuin Facebook-ryhmässä The Walking Dead Novels vajaat kaksi kuukautta sitten Zombie Selfie -kilpailuun parin vuoden takaisella Tampereen Zombie Walkissa otetulla kuvalla. Sivustolla vierailevat kirjailijat valitsivat kuvista suosikkejaan ja palkitsivat näitä - milläpä muulla kuin kirjapalkinnoilla, eli valikoiduilla otteilla omasta kirjallisesta tuotannostaan.

Tässä nimenomaisessa skabassa tuomarina oli monesti palkittu yhdysvaltalainen kauhukirjailija Jonathan Maberry, jonka panostus erityisesti zombikauhuiluun kiteytyy parissa hänen kirjasarjassaan, joista yhdestä (ns. Benny Imura -sarja) on tehty myös juuri alkanut sarjakuva-adaptaatio. Minulle Maberry oli kyllä tätä ennen tuntematon suuruus, mutta kaveri näyttää kirjoittaneen aimo läjän kirjoja, jotka ovat saaneet hyviä tähdityksiä myös Goodreadsissä. Tiedä sitten kuinka luotettavia tuollaiset fanilaumojen antamat arviot ovat, mutta kiinnostaahan tuo kuitenkin.

Maberry päätti palkita sivuston alkuperäisajatuksen (kolme palkittavaa) vastaisesti peräti kymmenen zombiselfietä. Facebook-päivityksen mukaan olin voittanut 'Rage Virus Awardin' jonkun toisen osallistujan kanssa. Osoitetta lähettäessäni toivoin Maberryltä, ettei Suomessa asumiseni torppaisi tyystin palkinnon jakoa - moni rapakontapainen kilpailu kun tuppaa olemaan rajoitettu vain liittovaltion kansalaisille.

Olinkin jo ehtinyt unohtaa koko kilpailun, ja odotin itse asiassa ihan toista pakettia, kun postiluukusta tipahti tieto isokokoisesta kirjeestä. Postireissun jälkeen kirjeestä paljastui Maberryn uusin kirja sekä em. sarjisadaptaation ensimmäinen numero! Kirja on näköjään jatko-osa Dead of  Nightille, ja koska sarjakuvan luettuani haluan lukea enemmänkin, lienee selvää, että oli fiksua palkita zombikansaa tällaisilla palkinnoilla. Nythän kirjoja on hankittava lisää!

Jaa, se kuva? Sen otti armoitettu ruokabloggari, valokuvausentusiatisti, Akaan juutti, Mads Schmidt:

Verta pakkiin!

Kannattaa aina välillä hemotella itseään.

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen, etten ole aloittanut viime vuoden tapaan Lihatonta lokakuuta. Kyseessähän oli Docventuresin viime vuonna lanseeraama haaste, jossa sekasyöjiä patistettiin kuukauden kasvisruokavaliolle. Kuten jo silloin totesin, maailmaa ei pelasta se, että saadaan ylipuhuttua kourallinen karnivoreja kasvissyöjiksi, vaan se, että isot ihmismassat vähentävät lihansyöntiään edes vähän. Lihaton lokakuu 2013 väänsi asian minulle rautalangasta ja pointti tuli selväksi: Kokemus oli itselleni hyvä, ja kuluneen vuoden aikana olen vetänyt hyvää vegesafkaa selvästi entistä useammin, ja näin jatketaan vastedeskin.

Maailmalla levinnyt ice bucket challenge sai Docventuresilta huomattavasti järkevämmän vastineen: #vertapakkiin -haasteen. Koska se nyt vaan on järkevämpää luovuttaa verta kuin kaataa juomavettä päällensä. Itselleni tämä haaste ei ole kovin vaativa, koska siihen viime tiistaina vastatessani luovutin verta jo 75. kerran. Mutta koska haasteeseen kuului ottaa selfie tms. toiminnastaan, väkersin luovutustilaisuudesta videon. Tsekkaa voitko itse luovuttaa, ja mene!

Tammerkosken pohjalla

Taisi olla vain kolmisen vuotta sitten kun kävin ekaa kertaa Tammerkosken pohjalla. Tiistaina koski tyhjennettiin taas, kuulemma Takon tehtaan pumppujen huoltotöiden takia. Pojan kanssa kotimatkalla hypättiin sitten koskeen kymmenien muiden kanssatamperelaisten tavoin.

Kuvasin retkestä myös videon, jota Aamulehtikin päätyi käyttämään jutussaan.

Turpa kiinni – runua tuloo!

Sain Heidiltä limerikkihaasteen.

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 
1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.

Pistän tähän työpaikalla Heidin blogimerkinnän innoittamana väsäämäni instant-limerikin, jossa pyrin saamaan rimmaukseen vähän haastetta ns. piilevät-tyyliin:

Oli hotti täti Puumalasta,
joka hoivaili pientä puumalasta.
Nuoret miehet kädestänsä söi,
hän työkseen keittiövälineitä möi.
Hittituotteensa oli Puuma-lasta.

Olen huono haastamaan ketään mihinkään, mutta haluaisivatkohan Lonkeropiirakan Cthulhu-vaari ja Korppisus' runoilla Limerickin malliin?

Julkeat istutukset

Puheissa helsinkiläisten tylyydestä saattaa sittenkin olla perää. Suomen kansallismuseon edustalla olevat istutukset vaikuttavat melkoisen vittumaisilta.