21.1.2013

Ruusu-kissan hissivenytys

Viimeinkin saimme taltioitua yhden kissamme kuuluisista hissivenytyksistä.


Edit: Näitä venytyksiä on sittemmin tallennettu lisääkin!

15.1.2013

Elävien kuolleiden Fingerpori

Allekirjoittanut
Blogia lukeneet saattavat tietää satunnaisesta harrastuksentapaisesta toiminnastani pyytää sarjakuvantekijöitä piirtämään itseni zombina. Näitä karikatyyrejä on kertynyt jo toistakymmentä. Kun tapasin Tampereen kirjamessuilla Fingerporin piirtäjän Pertti Jarlan toisen kerran, hän muisti piirtäneensä edellisellä kerralla minut zombiksi, ja ehdotti piirtävänsä albumin sisäkanteen tällä kertaa haudasta nousseen Heimo Vesan. Siitä lähtien ostamiini Fingerpori-julkaisuihin on kirja- ja sarjistapahtuma toisensa jälkeen piirtynyt epäkuolleita fingerporilaisia.



Heimo Vesa on kokolemani kaikkien aikojen ensimmäinen zombifioitunut fingerporilainen.
Jeesushan oli zombi jo eläessään. Tai siis...
Hitlerin kuolemasta on liikkunut kaikenlaisia huhuja.
Asko Vileniuksen vilautus menee vähän hukkaan.

Allan Kurma
Mustanaamio on Fingerporin vakiohahmoja. Mies, joka ei kuole koskaan, todellakin.
Kunnanjohtaja Homelius

Minä sulle irtoraajan näytän.
Rieti-kissa. Jarla halusi piirtää vaihteeksi zombieläimenkin.

Pyysin vahingossa Rivo-Riitasta zombiversion uudelleen, kun en muistanut, että sellainen jo oli.

Edit: Tampere Kuplii -tapahtumasta saaliina pari Fingerporizombia lisää.



5.1.2013

Mumbain zombiväylä

Palasin juuri Intiasta. Vaikka kaikenlaista liikennekaaosta on tullut eri maissa ennenkin todistettua, niin Mumbain trafiikki oli taas jonkinasteinen hämmennysennätys. Olin myös jäädä hevosen alle. En huomannut ollenkaan Victoriakärryä vetänyttä hummaa katua ylittäessäni. Se tuli vauhdilla pysähtyneen kuormurin vasemmalta puolelta ja olin jo ehtinyt ylittää kadun sen editse ennen kuin olin edes nähnyt sitä. Kaakki oli mennyt takaani vain millien päästä. Tunsin kuinka sen kavio astui sandaalini päälle sille about sentin kaistaleelle, joka näkyy kantapääni takaa. Vaimo ja poika pelastuivat myös täpärästi, kun joku katua ylittänyt veti heitä taaksepäin, ja vaimo sanoi nähneensä ikään kuin hidastettuna kuinka kaikilla neljällä kaviollaan jarruttava hevonen liukui minun ja heidän välistään katukivetystä pitkin.

Zombien kulkuväylät oli kuitenkin merkitty huolella. Vai onko tuo Frankensteinin hirviön suojatie?