Olen vuosien lukenut varmaan aika monta kirjaa, joita en noin jälkikäteen ajatellen ehkä nyt niin olisi välittänyt lukea, mutta joiden lukeminen ei toisaalta kauheasti jäänyt harmittamaankaan. Useimmiten lukemiseni valikoituu jollakin tavalla ennalta tietämiini kirjailijoihin tai nimikkeisiin ja kavereiden suosituksiin. Aika usein joku tuttu tyrkkää käteeni kirjan, 'josta varmasti pitäisin', eikä tällä saralla huonoja, saati nolostuttavia teoksia ole tullut vastaan. Noloihin kirjoihin ei siis oikein lähtökohtaisesti tule tutustuttuakaan. Joskus lomamatkoilla on käynyt niin, että matkalukeminen on loppunut jo alkupäivinä ja silloin olen turvautunut joko majapaikkojen kirjahyllyihin (Vietnamissa muistan lukeneeni ex tempore -pohjalta Nick Hornbyn 31 Songsin, joka oli ihan hyvä ja kiintoisa, vaikken edes ollut kuullut valtaosaa niistä biiseistä.) tai sitten realisoin jotain vaimon matkalukemisista.
Tuolla jälkimmäisellä tavalla nappasinkin aikoinaan omien lukemisten loputtua vaimon matkalaukusta Helen Fieldingin bestsellerin Bridget Jonesin päiväkirja. Luokittelen tällaiset kirjat naisille suunnatuksi hömpäksi, eikä sellainen kiinnosta minua oikein millään mittapuulla. Koska muutakaan lukemista ei kuitenkaan ollut, ja kirjan ympärillä pyöri noihin aikoihin melkoinen hype, niin mikä ettei. Ja sehän oli ihan hauska. Ei loistelias, mutta ei mitenkään kärsimystäkään tuottava. Katsoin leffankin myöhemmin, eikä sekään kaduta. En edelleenkään lähtökohtaisesti etsi käsiini tämän lajityypin kirjoja, mutta vaikka ei päiväkirjasta pitäminen nyt varsinaisesti nolotakaan, ja vaikka en nyt siitä loppujen lopuksi hirveästi pitänytkään, on tämä varmaankin paras valinta tähän kirjahaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti