Someilemisen sietämätön keveys

Onhan se paheksuttavaa, kun jopa puolet lähipiiristä on yhtäkkiä kiinnostunut juuri käynnissä olevista presidentinvaaleista, ja tohtii vielä puhuakin niistä sosiaalisessa mediassa. Vaan älkää huoliko. Reilun viikon päästä tämä yksi hype laantuu, ja ihmiset pääsevät taas nauttimaan niistä mielenkiintoisista Facebook-päivityksistä, joissa ärsyynnytään säästä, kerrotaan mitä ruokaa sitä tuli laitettua (ja pikkuisen nöyristellään, että olisi siitä vähän kauniimpi annos voinut tulla mutta että naapurikin kehui että hyvää oli), ja että käytiin oikein lenkillä, ja kehutaan kun lapsi kuulkaa leipoi pipareita, ja paheksutaan sitä kun se suomalainen mies aina tappaa perheensä ja Tuksua ja missitkin on rumia, ja ladataan lemmikistä pari kuvaa ja itsestä webbikameralla otettu duckface ja siitä lapsestakin kun se kattokaa leipoo, ja perjantaina kännipäissään postataan peräkkäin seitsemän musiikkivideota ja muutama sketsi vanhoista komediasarjoista. Palataan tuttuun ja turvalliseen someen.

Kirjahaaste: Guilty Pleasure

Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like

Olen vuosien lukenut varmaan aika monta kirjaa, joita en noin jälkikäteen ajatellen ehkä nyt niin olisi välittänyt lukea, mutta joiden lukeminen ei toisaalta kauheasti jäänyt harmittamaankaan. Useimmiten lukemiseni valikoituu jollakin tavalla ennalta tietämiini kirjailijoihin tai nimikkeisiin ja kavereiden suosituksiin. Aika usein joku tuttu tyrkkää käteeni kirjan, 'josta varmasti pitäisin', eikä tällä saralla huonoja, saati nolostuttavia teoksia ole tullut vastaan. Noloihin kirjoihin ei siis oikein lähtökohtaisesti tule tutustuttuakaan. Joskus lomamatkoilla on käynyt niin, että matkalukeminen on loppunut jo alkupäivinä ja silloin olen turvautunut joko majapaikkojen kirjahyllyihin (Vietnamissa muistan lukeneeni ex tempore -pohjalta Nick Hornbyn 31 Songsin, joka oli ihan hyvä ja kiintoisa, vaikken edes ollut kuullut valtaosaa niistä biiseistä.) tai sitten realisoin jotain vaimon matkalukemisista.

Tuolla jälkimmäisellä tavalla nappasinkin aikoinaan omien lukemisten loputtua vaimon matkalaukusta Helen Fieldingin bestsellerin Bridget Jonesin päiväkirja. Luokittelen tällaiset kirjat naisille suunnatuksi hömpäksi, eikä sellainen kiinnosta minua oikein millään mittapuulla. Koska muutakaan lukemista ei kuitenkaan ollut, ja kirjan ympärillä pyöri noihin aikoihin melkoinen hype, niin mikä ettei. Ja sehän oli ihan hauska. Ei loistelias, mutta ei mitenkään kärsimystäkään tuottava. Katsoin leffankin myöhemmin, eikä sekään kaduta. En edelleenkään lähtökohtaisesti etsi käsiini tämän lajityypin kirjoja, mutta vaikka ei päiväkirjasta pitäminen nyt varsinaisesti nolotakaan, ja vaikka en nyt siitä loppujen lopuksi hirveästi pitänytkään, on tämä varmaankin paras valinta tähän kirjahaasteeseen.

Kirjahaaste: Pisin ja lyhin kirja

Day 16: Longest book you’ve read

Näyttää siltä, että pisin lukemani kirja löytyy parin haasteen takaisesta sarjasta A Song of Ice and Fire. Sen jokainen osa taitaa olla lähemmäs tuhatsivuinen, ja pisin on kolmannen osan, A Storm of Swordsin, pehmeäkantinen USA-painos, joka on Wikipedian mukaan 1128 sivun mittainen. Tästä löytyy tosin eri tietoja, ja koska lukemani kirja oli minulla vain lainassa, en pääse tarkistamaan sivumäärää. Kärjessä tuo taitaa joka tapauksessa olla.

Yritin löytää vielä jonkun pitemmän lukemistani Mika Waltarin järkäleistä, mutta eivät pärjänneet Martinille. Dumas'n Monte Criston kreivikin jää miekkamyrskyä lyhyemmäksi. Haastetta pohtiessani huomasin lukeneeni aika paljon yli 750-sivuisia kirjoja, mutta tietyt venäläiset klassikot on kyllä vielä läpikahlaamatta. Ei silti, ei pituus tai lyhyys ole mikään erityinen itseisarvo kirjalle.

Day 17: Shortest book you’ve read

Maailman lyhin kirja on isäni mukaan Anssi Kukkosen Minun käyttämät possessiivisuffiksit, mutta saman nimikkeen kuulee joskus myös väitettävän olevan jonkun muun selostajan (kuten Juha Jokisen tai Raimo Häyrisen) tekosia. Lyhimmän kirjan määritelmä on tietysti ilman vitsailujakin aika häilyvä. Lasketaanko miniromaanit mukaan? Runokokoelmat? Sarjakuvat? Tietokirjat? Lähdin kuitenkin tutkimaan proosakirjoja. Hyllystä löytyvä H.P. Lovecraftin 184-sivuinen pienoisromaani At the Mountains of Madness and Other Stories vie täpärästi voiton vuosia sitten lukemastani Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:stä, joka Wikipedian mukaan on 186 sivua pitkä. Lovecraftin kirjan ne muut tarinat pidensivät opuksen mittaa rankasti, sillä Hulluuden vuoret yksinään on vain 110-sivuinen tarina. Lyhin kirja taitaa kuitenkin olla George Orwellin Eläinten vallankumous, jonka sanotaan olevan vain 126 sivua pitkä - tai siis lyhyt.