Kirjahaaste: Suosikkikahvipöytäkirja

Day 30: Favorite coffee table book

Oho. Kirjahaasteen viimeinen osa on jäänyt roikkumaan blogilliseen limboon, vaikka kyseessä on yksi haasteen helpoimmista kohdista. Noihin moniin muihin kun piti tosissaan miettiä sopivaa kirjaa. Lisäksi koko haasteen tarkoitus oli varmaan päivittää blogia oikeasti 30 peräkkäisen päivän ajan. Minulla meni hommaan näköjään reilut 13 kuukautta, eikä laatu edes korvaa määrää. Tai oikeastaan nopeutta. Tai jotain.

Elämän pirstaleiden boheemiudestaan tarkka taiteilija

Kahvipöytäkirja lienee sellainen opus, joka olisi olohuoneessa jossain näkösällä, aina valmiina selailtavaksi. Sellainen, jonka soisi vieraidenkin näkevän: Oo, täällähän luetaan mielenkiintoista kirjallisuutta, kuinka syvällistä! (Siis vähän samanlainen ilmiö kuin tällaisiin kirjahaasteisiin vastaaminen sosiaalisessa mediassa...) Ranskalaisen satiirikon Gerard Lauzierin mainiossa sarjakuvassa Elämän pirstaleita maalle vetäytynyt 'pirstomistaiteen kuuluisuus' panikoi ennen median haastattelijoiden saapumista, että talossa on liian siistiä ja pöydillä lojuu suurelle taiteilijalle ihan vääriä kirjoja. Jostain tuollaisesta on varmaan kahvipöytäkirjoissakin kysymys. Mekastin blogissa jokin aika sitten ostamastani überhienosta luuvarastoja ja ossuaareja käsittelevästä kirjasta The Empire of Death, joka itse asiassa lojuu tälläkin hetkellä näkyvillä olohuoneessamme. Se jos mikä on kahvipöytäkirja. Päätin kuitenkin päättää tämän kirjahaasteen eräällä toisella kirjallani, joka vaikka kirjahyllyn uumenissä nytkin piileskelee, on ehkä lopulta se rakkain tällä saralla.

Huomaa tyylitön eläinkuosi

Törmäsin joskus 90-luvun puolivälissä Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa isoon järkäleeseen nimeltä The Encyclopedia of Bad Taste. Pitkän linjan John Waters -fanina huonon maun ja kitschin viehätys oli avautunut minulle jo teini-iässä, joten kirja tuntui sopivan minulle kuin voi silmään. Muka köyhänä ja taatusti saitana opiskelijana en raaskinut ostaa opusta omaksi, mutta kuten aina tuollaiset mieliteko-ostokset, tämäkin jäi kaivelemaan mielen perukoille sikäli tiiviisti, että olihan sitä myöhemmin sitten pakko talsia takaisin ensyklopediaa ostamaan. Ikävä kyllä kirjaa ei enää ollut valikoimassa.

Kului useita vuosia. Yhdysvaltalainen nettituttu muutti Tampereelle. Tapasimme tuolloin usein keskustassa kahviloissa, ja jossain vaiheessa tämä huonon maun tietoteoskin tuli puheeksi. Amerikan kaveri käy silloin tällöin kotimaassaan, ja itsekin kirjadiggarina intoutui katselemaan paikan päältä, josko minulle ensyklopediaa löytyisi. Ja löytyihän se jostain antikvaarisesta kirjakaupasta, varmaan jollain viidellä dollarilla, jota kaverini ei edes suostunut ottamaan minulta korvaukseksi.

Aviopari Jane ja Michael Sternin yli parikymmentä vuotta vanha, koko lailla americanapainotteinen ja hieman epätasainen teos paneutuu huonon maun kiehtovaan maailmaan. Puutteistaan huolimatta kirja on, kuten sanottua, kuin tehty kaltaisellelleni John Waters -fanipojalle. Opus käsittää parin kolmen sivun esseitä pääosin 70-80-lukujen kitschkäsitteistä kuten laavalampuista, puskuritarroista, havaijipaidoista, isoista tisseistä, puudeleista, hanurimusiikista jne. Jo ikääntymään päässyt kirja on paikoittain vielä pelottavan ajankohtainen, toisaalta se on viehättävä katsaus aikansa amerikkalaiseen popkulttuuriin ja joihinkin omankin lapsuudenajan ilmiöihin. Ehdottoman kiinnostavaa olisi saada päivitetty uusintapainos, eikä pahitteeksi olisi myöskään laajentaa näkökulmaa vähän eurooppalaisemmaksi. Suositeltava teos, yhtä kaikki. Ja varmana ostan itselleni vielä jonain päivänä havaijipaidan.

Vitsejä pepusta

Lokakuussa Pippa Middleton osoitti hallitsevansa pepustapuhumisen jalon taidon. Nyt sieltä pukkaa jo vitsiä! Odottelemme koska pepusta alkaa kuulua onomatopoeettisesti proosaa.

Uke ja Marsu

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin.