14.2.2013

Kissa venyy jälleen

Ensin meni monta vuotta miettiessä, että olisi siistiä saada Ruusu-kissan eriskummallinen hissivenytys videolle. Sitten kun sen lopulta sattumalta onnistui kuvaamaan kännykkäkameralla, sitä alkoi miettiä, että miten näitä saisi taltioitua enemmän. Kameran kanssa piti olla käytännössä kuvausvalmiina kun kissa näytti siltä,että kohta se venyttelee. Tällä metodilla onnistuikin parin venytyksen kuvaaminen, mutta mahdollisen venytyksen odottelu oli aika turhauttavaa puuhaa. Homma helpottui huomattavasti kun keksi laittaa ministatiivin pystyyn ja siihen pokkarikameran kuvaamaan makoilevaa feliiniä. Aika ajoin videolle tarttui sitten noita mystisiä pystyvenytyksiä.



[Linkki videoon YouTubessa]

Niille, jotka ihmettelevät syytä epäortodoksiseen venyttelyasentoon kerrottakoon, että Ruusu taittoi jalkansa epämääräisissä olosuhteissa noin yksivuotiaana. Koipi fiksattiin, mutta sataprosenttiseksi ei katti toipunut, joten invaliditeetti teettää tuollaisen vertikaalivenytyksen.

4 kommenttia:

  1. Olen ihastunut noihin venytyksiin.

    VastaaPoista
  2. ihana :D. Yritin juuri omaa kissaa kuvata leikkimässä, mutta se vaan päätti kököttää paikallaan kameran nähdessään..

    VastaaPoista
  3. Kissat on just tuollaisia. Kuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja tuuria että saisi juuri haluamansa kuvattua.

    VastaaPoista