18.2.2013

Findus

Hevosenlihakohu paisuu. Kalapuikoista on löydetty merihevosta.


Ja sitten vielä nämä keksit.


'Sit ruunaa', sanoi Findusin kokki lasagnea maustaessaan.

14.2.2013

Kissa venyy jälleen

Ensin meni monta vuotta miettiessä, että olisi siistiä saada Ruusu-kissan eriskummallinen hissivenytys videolle. Sitten kun sen lopulta sattumalta onnistui kuvaamaan kännykkäkameralla, sitä alkoi miettiä, että miten näitä saisi taltioitua enemmän. Kameran kanssa piti olla käytännössä kuvausvalmiina kun kissa näytti siltä,että kohta se venyttelee. Tällä metodilla onnistuikin parin venytyksen kuvaaminen, mutta mahdollisen venytyksen odottelu oli aika turhauttavaa puuhaa. Homma helpottui huomattavasti kun keksi laittaa ministatiivin pystyyn ja siihen pokkarikameran kuvaamaan makoilevaa feliiniä. Aika ajoin videolle tarttui sitten noita mystisiä pystyvenytyksiä.



[Linkki videoon YouTubessa]

Niille, jotka ihmettelevät syytä epäortodoksiseen venyttelyasentoon kerrottakoon, että Ruusu taittoi jalkansa epämääräisissä olosuhteissa noin yksivuotiaana. Koipi fiksattiin, mutta sataprosenttiseksi ei katti toipunut, joten invaliditeetti teettää tuollaisen vertikaalivenytyksen.

5.2.2013

Suppea katsaus Runebergintorttuihin

Aika hyvä.
Työpaikan erikoiskahvihuoneen kolmihenkinen raatimme on jo useampien vuosien ajan hakenut täydellistä Runebergintorttua. Torttuja vedetään keväisin kohtuulyhyen Runeberg-kauden mittaan naamaan toista kymmentä per nenä. Kyseessähän on mitä parhain leivonnainen arvosteltavaksi ja vertailtavaksi. Siinä on maun lisäksi myös tärkeä ja monikohtainen esteettinen ulottuvuus, ja asiaan vaikuttaa vielä lisäksi hinta-paino- sekä hinta-laatusuhde. Tuoteseloste on syytä siis tsekata jo ennen kassaa. Lisäksi Runebergintortun syntyetymologian yhtäläisyys muiden klassikkoruokien, kuten esim. pitsan, pyttipannun, Shepherd's Pien, perunaleivoksen tai bouillabaissen kanssa on kiehtova: Luodaan kulinaristinen elämys saatavilla olevista aineksista sen sijaan, että hankitaan luksusraaka-aineet sieltä kalliimmasta puodista.

 

Ulkonäkö


Väärä muoto, liian vaalea.
Lähdetään liikkeelle pinnallisesti muotoseikoista. Runebergintorttuhan ei ole mikään muffini. Taikinaosan pitää olla geometrisen tarkka ympyrälieriö eli sylinteri ilman mitään paperi- tai foliomuottia. Mm. Leivon ja Närpiön leipomojen tuotokset hylätään armotta jo tämän seikan perusteella. Lisäksi päällä oleva koristelu antaa tortulle sille ominaisen ulkonäön, joka varmasti on jo Fredrika-rouvan peruja. Tässä kohdassa ei pidä mennä sooloilemaan, kuten Mestari Brander, jonka tortuissa on sinänsä jännä ratkaisu sekoittaa vadelmahillo ja sokerikuorrute spiraalin muotoon tortun päälle. Hyvä jippo, mutta menee pyhäinhäväistyksen puolelle, joten hylsy tulee. Ulkonäköseikoissa painaa vielä taikinaosan väri, jonka ohjenuorana on että mitä tummempi, sitä parempi. Pyritään poispäin siitä vaaleasta muffinimaisuudesta. Ja hillosilmää ympäröivän sokerikuorruterenkaan värjääminen vaaleanpunaiseksi on vääräoppisuutta ja ihan turhaa puppelointia. Meinaatteko, että Fredrika olisi muka värjännyt tomusokeriseostansa elintarvikevärillä? Saletisti ei.

 

Koostis

Kotona leivottu? Saa anteeksi,
mutta muuten ei siis näin.
Ennen kuin päästään kiistelemään makuasioista, on syytä luoda katsaus tortun koostumukseen. Kuten perunaleivoksessa, tiheys on valttia. Edelleenkään ei haeta muffinin kuohkeutta, vaan fysiikan lakien rajoilla liikkuvaa tiheyttä, tilavuuteen nähden aivan liian suurelta vaikuttavaa massaa. Hyvä merkki kaupassa on, jos pieneltä näyttävä torttupaketti painaa kädessä enemmän kuin ulkonäön perusteella olisi olettanut. Tähän vaikuttaa tietysti Runebergintortun kosteus - mitä enemmän nestettä, sitä tiheämpi leivos. Tässäkin leipuri voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin. Ainakin viime vuonna Lidlin tortut vaikuttivat suorastaan kiellettyllä fysiikalla leivotuilta, sen verran painavia järkäleitä paketissa oli. Ikävä kyllä nesteen määrä vaikutti jo negatiivisesti tortun koostumukseen. Vettynyt taikina oli ikävää suussa, varsinkin kun neste vaikutti pikemminkin sokerivedeltä kuin rommilta tai punssilta. (Lidlin tapauksessa on huomioitava, että kauppa ostanee eri vuosina tortut sieltä mistä parhaan tarjouksen saa ja myy ne 'ominaan', mutta leipomo ja laatu ilmeisesti vaihtelevat eri vuosina.)

Itse arvostan koostumuksessa myös taikinan sattumia. Jotkut leipomot lisäävät mantelin taikinaan jauheena, mutta mantelilastut tai mieluiten -rouhe antavat tortulle luonnetta. Ja tarvitseeko mainitakaan, että hillo ei saa olla mitään muuta kuin vadelmaa. Tärkeä yksityiskohta on hillon meneminen taikinan sisään. Jos laiska leipuri on lätkäissyt hillosilmän vain lieriön päälle, jää pänkäle kyllä seuraavalla kerralla kauppaan.

 

Maku

Mitä helvettiä?
Maun paremmuudestahan ei voi olla universaalisti samaa mieltä, mutta joitakin suuntalinjoja on syytä olla. Jotkut leipomothan kostuttavat tortut aromeilla, joiden on ilmeisesti tarkoitus jäljitellä alkoholipitoista arrakkipunssia tai rommia. Ei jumalauta, heresiaa! Ei näin! Torttu kostuu kunnolla vain alkoholilla. Jo tästä syystä on tuoteseloste tarkistettava huolella jo kaupassa. Branderin aidolla rommilla kostutetut Runebergintortut maistuivat oikein hyviltä. Vaasan leipomon Isoäidin Runebergintortuissa kostukkeena on konjakki, joka on käsittääkseni juuri tämän leivoksen kostukkeeksi hieman epäortodoksinen, mutta toimii kyllä. Se, onko arrakkipunssi parempaa tahi oogeempää kuin rommi, on raadiltamme vielä selvittämättä. Olisin taipuvainen uskomaan, että Fredrika Runeberg lorautti kostukkeeksi sitä punssia, jota kansallisrunoilijammekin mielellään lipitteli.

Tuoteselosteet vilisevät leipomosta riippuen eksoottisia yksityiskohtia, kuten appelsiinkuorta, hirvensarvisuolaa ja karvasmantelia. Näiden toimiminen ja toimimattomuus on toistaiseksi mysteerin vallassa, mutta olemme edellämainituin perustein päässet jonkinlaiseen tämänhetkiseen yksimielisyyteen kolmesta parhaasta maistamastamme Runebergintortusta.

 

Top 3


Sija 3: Vaasan Isoäidin Runebergintorttu. Tässä ei tunnu mantelirouhe suussa, ja kostukkeena on harhaoppimaisehkosti konjakki. Lisäksi sieluun sattuu nostaa palkintopallille tuollainen pienleipomoihin verrattuna moninkertaisesti liukuhihnalta torttua pukkaava teollisuusleipomo, mutta Vaasan tortussa on maku kuitenkin kohdallaan, ja kyseessä on markkinoiden edullisimpia tuotteita (epäilemättä juuri tuon liukuhihnatehtailun takia): two-pack maksoi viime vuonna halvimmillaan 2,59 € joka on melkein puolet kalleimmista, lähes vitosen pakkauksista, jotka esanssipunsseineen jäävät laadullisestikin vaasalaisia jälkeen. Tänäkin vuonna alle kolmen egen hintoja on havaittu, mutta hinnat saattavat olla hieman viime vuotta kalliimmat.

Sija 2: Makutuote. Über-mielikuvituksellisen nimen omaavan leipomon tortussa lähestytään jo täydellisyyttä hipovaa ulkonäön ja makujen harmoniaa. Lieneekö hyvä maku ja koostumus syynä siihen, että olen näköjään täydellisesti missannut sen faktan, että hillona on nettisivun mukaan omenamarmeladi! Mitä helvettiä? Mistään tällaisesta minulla ei ole muistikuvaa. Onko suussasulavuus ja lähes kaikilla muilla osa-alueilla onnistuminen peittänyt silmämme moiselta pyhäinhäväistykseltä? Vai onko nettisivulla virhe?

Sija 1: Tanniset Runebergintorttu. Perheleipomon tortussa on kaikki kohdallaan, vaikka taaskaan tätä kirjoittaessani en ole varma, oliko näissä sellainen pöljä vaaleanpunainen sokeririnkula. Pitäisi viimeinkin tehdä Exceliin listaus kaikista testatuista Runebergintortuista, jokaiselle ominaisuudelle oma sarake ja pisteytys sen mukaan. Tanniset pärjäävät hyvien makumuistijälkien lisäksi sillä, että kokoa järkäleparilla on 250 g, joka on markkinoiden vakuuttavimpia kokoja, eikä hintaa kuitenkaan ole käännetty yhteentoista, vaan kustannuspaikka löytyy haitarin puolestavälistä. Rahalle siis saa vastinetta.

Jälkisanat

Aika täydellisen näköinen.
Kuten Top 3:stakin huomaa, raati on aika kujalla 'hyvän Runebergintortun' määrittelyjen ja listassa pokaaleille nousseiden torttujen kanssa. Skaba elää kuitenkin joka vuosi, uusia leipomoita testataan, väärännäköiset false-tortut hylätään kättelyssä, ja torttua menee naamariin vuosittain kymmeniä. Lista elää, markkinat elävät, ja joku päivä se Excel-taulukkokin pistetään pystyyn. Viimeistään siinä vaiheessa leipomot voisivatkin jo alkaa lähettää näytteitä kahvihuoneeseemme.