17.11.2011

Kirjahaaste: Kirja lempikirjailijalta

Day 11: Book from your favorite author

Suosikkikirjailijoita voisi luetella vaivatta useampia. Vai haetaanko tässä nyt taas yhtä tiettyä?  Sitten menee taas vaikeammaksi. Tällä hetkellä sellainen voisi joka tapauksessa olla historiallista fiktiota kirjoittava britti Bernard Cornwell. Äijä on käsittämättömän tuottelias, bibliografiassa on viitisenkymmentä kirjaa, joista kourallinen on moderneja trillereitä, valtaosa on historiallisia romaaneja. Ja lisää pukkaa koko ajan. Mies on kirjoittanut Napoleonin sotien aikaan sijoittuvan Sharpe-sarjan (josta on tehty parikymmentä tv-elokuvaakin, pääosassa Sean Bean), Yhdysvaltain sisällissotaan sijoittuvan sarjan, Graalin malja -trilogian, Arthur-trilogian ja paljon yksittäisiä itsenäisiä romaaneja. Itse olen intoillut melkeinpä eniten viikinkiaikoihin sijoittuvasta ns. Saxon-sarjasta, josta on tätä kirjoittaessa ilmestynyt kuusi kirjaa, joista olen lukenut ensimmäiset viisi.

Otsikon kärttämä kirja olkoon siis tämän viikinkisaagan ensimmäinen teos The Last Kingdom (suom. Viimeinen kuningaskunta). Kirja seuraa päähenkilön, englantilaisen 10-vuotiaan Uhtredin vaiheita tanskalaisten hyökättyä englantiin ja pojan jouduttua viikinkien vangitsemaksi ja lopulta kasvattamaksi. Tarinan edetessä aikuisen Uhtredin tarina nivoutuu todellisten historiallisten tapahtumien yhteyteen, ja kirjan merkittävinä henkilöinä toimii niinikään todellisia henkilöitä, kuten Wessexin (eli sen viimeisen kuningaskunnan) kuningas Alfred. Kirjassa on erityisen kiehtovaa ymmärtää se, kuinka ohuen langan varassa nykyisen Englannin tulevaisuus yhdessä vaiheessa heilui. Läheltä piti, ettei Britanniassa solkata tätä nykyä tanskaa.

Kirja (ja koko Saxon-sarja) on reilua viiden tähden viihdettä, jossa on riittävästi tosipohjaa vaativampaankin  pureskeluun. Cornwell on löytänyt kirjoittamisen kultajyvän, jolla hän pystyy suoltamaan toisaalta kevyttä poikakirjamaista viihdelukemistoa sota-, taistelu- ja naisrymistelyineen, toisaalta vähän vakavamminkin otettavaa historiallista fiktiota hämmästyttävään tahtiin. Parilla viimeisellä Englannin matkalla on tullut käytyä ihmettelemässä muutamaa kirjojen tapahtumapaikkaakin, kuten Oxfordshiren valkoisia hevosia  ja Northumberlandia, josta Uhtred on kotoisin. Jälkimmäisestä paikasta, erityisesti Lindisfarnin vuorovesisaaresta kirjoitan varmaan pian jotain matkablogiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti