Valois! Vatsaani hiidenkivistää. Hei nöpö iloinen. Rahat vai polkupyörä? You know nothing, Jon Snow. Heps, viinipullo! Sursum corda. Sängyn alla näkyy jotain punervaa. Strange men standing around with their legs apart bellowing songs straight ahead. Parakraaffi! Fate is inexorable. Mies tuntee paljon, jos pystyy sanomaan sanan 'huputiti' melankolisesti. Valar morghulis. Sinä harakka, hohkoharakka, närri! Med ett schysst järnrör slår man hela världen med häpnad! Suppilo Bob tättärää 54 jiirisaha.
Joistakin kirjoista jää sitaatit ja hokemat paremmin mieleen kuin toisista. Etenkin sarjakuvien kohdalla asiaa auttanee lapsuudesta asti jatkunut opintojen äiti, kun lehdet ja albumit on luettu kymmeniä, ellei satoja kertoja. Parhaimmillaan työpaikan kahvihuoneessa kollega jatkaa spontaanisti lausetta, jonka molemmat ovat lukeneet viimeksi yli 20 vuotta sitten.
Kirja, jota osaan siteerata luultavasti eniten, on Tuntematon sotilas, mikä ei liene mitenkään ihmeellistä kun ottaa huomioon ne kaikki katselukerrat, mitä sotaromaanista tehtyjä elokuvia on tullut toljotettua. Okei, nyt kun mietin, niin olen nähnyt Laineen Tuntemattoman kokonaan ehkä kaksi, korkeintaan kolme kertaa, ja Mollbergin version luultavasti kahdesti. Ei se nyt niin paljon ole. Itsenäisyyspäivinä ja satunnaisissa yhteyksissä elokuvien eri kohtauksia on toki nähty jokseenkin riittävästi. Kirjan olen lukenut kerran. Kaipa se on vain niin, että kansakunnan tajuntaan syöpyneen opuksen avainrepliikit on toistuneet minunkin synapseissani niin monesti, että sinne on jäänyt pysyviä merkintöjä. Ihan hyödytöntä ei Tuntemattoman osaaminen ole: Äitini voitti aikanaan tuhat markkaa lyötyään isäni kanssa vetoa siitä, käydäänkö siinä eräs tietty keskustelu. Käydään siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti