13.7.2011

Kuuden kunnan pyörälenkki



Koko kevään mielessä kummitteli pyörälenkki, joka kulkisi jouhevasti Tampereen viiden lähikunnan kautta. Tarkoitus oli saada reitistä mahdollisimman lyhyt kuitenkin niin, että missään kohdassa ei kunnanrajan ylitettyä käännytä 180° takaisin, vaan jatketaan yleisiä liikenneväyliä pitkin. Ylöjärven kuittaus käy erityisen kätevästi Myllypuron-Haukiluoman tienoilla, jossa kunnanraja koukkaa Myllypuronkadun eteläpuolella vain parinsadan metrin pätkällä.

Polkaisimme työkaverin kanssa kyseisen lenkin vähän ennen juhannusta. Matka alkoi työpäivän jälkeen keskussairaalan tietämiltä ja päättyi Pyynikille. Matkamittarin lukema kotipihassa oli 56,666 km.  Koko reissun voi tsekata kuudessa ja puolessa minuutissa allaolevasta videoklipistä:



Edit: Pyynnöstä alla vielä 'suurin piirtein -versio' polkemastamme reitistä. Karttaa voi zoomailla ja vieritellä edestakaisin. En saanut kartalle reittiä aivan tarkasti, mm. kohtien H ja I välillä on näppärä pyörätienpätkä, joka oikaisee karttareittiin nähden hieman. Samoin Rajasalmen sillalle mennään pyörillä risteyksen itä- eikä länsipuolelta. Mutta tuollainen se reittimme osapuilleen oli.


Näytä suurempi kartta

7 kommenttia:

  1. Hauska. Kiva, ei tarvitse enää itse tehdä tuota reissua. Missä kamera oli?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kamera oli kypärässä. Toinen uusi, vähemmän vauhdikas, kypäräkamerafilmini on uudehkon matkablogikirjoitukseni lopussa.

    VastaaPoista
  3. Ja siis lähes koko matkan pyöräteitä pitkin! Sanoo kateellisena hän. Jos täällä haluaa muutakin kun kiertää tota järveä (Tuusulanjärvi, n 20 km) niin eipä riitä pyörätietä kovin pitkälle.

    VastaaPoista
  4. Keskustaa ympäröivä ja lähikuntiin suuntautuva pyörätieverkko täällä päin taitaa tosiaan olla aika hyvä. Tosin himopyöräilijöitä näkee usein esim. vanhan Nokiantien ajoradalla, vaikka vieressä menee erillinen kevyen liikenteen väylä.

    Tampereen ydinkeskustassa meneekin sitten itä-länsisuunnassa tasan yksi pyöräväylä, joka toimii jakeluautojen tilapäisparkkipaikkana.

    VastaaPoista
  5. Melkein kaikki reitin varrella näytti tutulta, koska itse tulee tehdyksi Tampereen lähikuntien selaus pari kertaa viikossa. Olisi silti mukava nähdä koko reitti kartalla, ehkä siitä löytyisi jotain uutta kokeiltavaa. Ei sattunut olemaan sports tracker, endomondo, garmin tai muu gps-seuranta päällä?

    VastaaPoista
  6. Ikävä kyllä ei ollut mitään gepsisysteemiä päällä. Harmi kun ei tullut etukäteen ajatelleeksi. Reittikartan voisi yrittää tuohon blogikirjoituksen oheen väkertää. Olisko mitään ideoita, miten saisi reittiä piirrettyä valmiiseen karttaan mahd. helposti? Google Mapsilla pitäisi ainakin onnistua, jos nysvää tarpeeksi.

    VastaaPoista
  7. No nyt kirjoituksen lopussa on interaktiivinen kartta, joka ei ole ihan tarkka reittimme, mutta aika lähellä.

    VastaaPoista