10.3.2011

Zombitorakoita!


Pistiäisen ja torakan kuolemantanssi
Ampulex compressa on sitten viehättävä hyönteinen. Pistiäinen on keksinyt lamauttaa torakan kahdella tarkasti tähdätyllä pistolla, joista ensimmäinen (rintahermoihin) aiheuttaa lievän eturaajahalvaantumisen siten hidastaen torakan liikkeitä ja toinen (aivoihin) tekee sen tahdottomaksi zombiksi, jonka pistiäinen taluttaa tuntosarvesta vetämällä koloonsa. Pakorefleksinsä menettänyt torakka ei vastustele mitenkään kun pistiäinen seuraavaksi munii parin millin pituisen munan sen takaruumiin päälle ja peittää kolon sisäänkäynnin, jotta zombitorakka olisi suojassa (muilta) pedoilta.

Torakan osaksi jää odotella kolossa tahdottomana munan kuoriutumista ja sitä, kun pistiäisen toukka syö tiensä sisään ruumiiseen, syöden torakkaa päiväkausia elävältä. Ravinnon loputtua torakka kuolee sisuskalujensa asteittain hävitessä, ja pistiäisen toukka koteloituu torakan sisälle, josta aikuinen pistiäinen lopulta kuoriutuu.

Moni muukin elikko osaa kyllä halvaannuttaa uhrinsa jälkikasvunsa eineeksi ja ensiasunnoksi, mutta Ampulex compressan tapa muuttaa torakan käyttäytymistä tarkasti siten, että torakka menettää itsesuojeluvaistonsa kuten kivun välttämisen, mutta säilyttää kuitenkin motoriset kykynsä, on ainutlaatuinen. Tiedemiehet ovatkin jo keksineet, että zombifikaation aiheuttaa aivojen välittäjäaineen oktopamiinin salpaava aine. Zombitorakoita osataan jo pelastaa synteettisellä oktopaamilla ja vastaavasti normaaleja torakoita voidaan zombifioida salpaajalla. Kaunis luonto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti